Onko teillä ollut ovulaatiota ennen Clomifen käyttöä?
Vastaukset 6
- Pollh
Mulla oli, joka kk jopa. Lääkäri ei keksinyt syytä miksei meillä onnistu sillä kummastakaan ei löytynyt vikaa jolla asia selittyisi. Joten kokeillaan clomeja nyt, olen kokeillut kaksi kiertoa tuloksetta..2 vielä jäljellä
- bbb1
Olen tehnyt ovulaatiotestejä kahtena kuuna peräkkäin. Viiva on vahvistunut, ja ollut lopulta melkein yhtä tumma kuin vertailuviiva, ja sitten yhtäkkiä viiva on seuraavana päivänä pois. Eli onko minulla ollut ovulaatiota lainkaan kun ohjeissa sanotaan että tulos on negatiivinen jos viiva ei ole yhtä vahva vai onko minulla ollut ovulaatio vaikka ohjeiden mukaisesti plussaa ovulaatiotesti ei ole näyttänyt missään vaiheessa. Oletko sinä tehnyt näitä testejä?
- Pollh
Pidin yhden taukokierron jolloin saatiin näköjään aikaan kemiallinen raskaus eli meni nopeasti kesken, mutta se oli jo lottovoiton tunne parille joka ei ole koskaan kokenut plussaa raskaustestissä vuosien yrittämisen jälkeen. Joten optimisesti katsomme vielä loputkin clomikierrot (nyt kolmas menossa neljästä).
Tein tänä aamuna plussan ovistestiin. Sain eilen lähes samanväriset viivat jos kaukaa katsoisi mutta läheltä näki kyllä ettei ollut yhtä vahva. Näin ollen testi on negatiivinen. Digitestit olisi tosi helpottavat tuohon pähkäilyyn mutta ovat niin kalliita ettei varmasti moni siihen lähde..
Mutta siis täytyy olla yhtä vahvat viivat jotta testi on positiivinen. Eli pitäisi olla niin vahva ettet tiedä kumpi olikaan alkuperäinen viiva.
Joskus olen kyllä lukenut että jotkut ovat tehneet testejä kaltaisillasi tuloksilla ja silti tulleet raskaaksi. Eli ovis tapahtunut testien testaamisen välissä, mutta faktaksihan tuota ei voi todeta kun vaan nettikeskusteluja eikä itsellä vastaavaa kokemusta.
- Ihmetouhua
Haloo nyt taas!!!! Ne jotka ei luonnollisesti tule raskaaksi, ei ole tarkoitettu saada lapsia.
Vain vahvimmat ja hyvät geenit omaavat saavat lapsia niin se vaan on tarkoitettu menevän. Lopettakaa jumalana leikkiminen ja hyväksykää paikkanne ilman lapsia!!!- Vinkkinä
Nettikiusaaminen on rikos. Muista ettet ole niin anynoomi kuin luulet.
- Eikuisaamista
Totuuden sanominen ja ehkä myös mielipiteenkin, ei ole kiusaamista sorry nyt vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718