Jumala armahtaa syntejään katuvan ihmisen

heinolalaiskahjo

Vertaus fariseuksesta ja publikaanista osoittaa, että Jumala rakastaa syntinsä tuntevaa ja tunnustavaa ihmistä.
Vertaus fariseuksesta ja publikaanista on esimerkkikertomus. Sen opetus on otettu saman todellisuuden piiristä kuin sen havainnollinen kuvaus. Jeesus esitti tämän kertomuksen omavanhurskaille, jotka väheksyivät muita. Hän sanoikin: En minä ole tullut kutsumaan hurskaita parannukseen vaan syntisiä. Myös opetuslapset kuulivat vertauksen.

Kaksi rukoilijaa

Vertauksen tapahtumapaikkana on Jerusalemin temppeli. Kaksi erilaista rukoilijaa osallistui yhteiseen aamu- tai iltajumalanpalvelukseen temppelissä. Rinnakkain olivat mallihurskaaksi tunnustettu fariseus ja hylkiönä pidetty publikaani.

Fariseus oli varmasti saanut monen ihmisen kunnioituksen näkyvän hurskautensa vuoksi. Publikaani oli miehittäjävaltion palveluksessa oleva tullimies, joka sai osakseen muiden ihmisten halveksunnan. Publikaanit menettelivät usein epärehellisesti työssään.

Fariseus asettui Israelin miesten esipihassa seisomaan erilleen muista. Hän rukoili ääneen oikeassa rukousasennossa kasvot ja kädet ylös kohotettuina.

Publikaani jäi rukoilemaan taka-alalle. Hänellä oli nöyrä, syntinsä tuntevan rukousasento. Silmien katse oli luotu maahan, kädet alaspäin sivuilla. Hänen eleensä ja lyönnit rintaansa kuvastavat sitä suurta tuskaa, mitä hän tunsi syntisyytensä vuoksi.

Fariseus ylisti itseään

Fariseuksen rukous alkoi Jumalan kiittämisellä. Jumalaa tuleekin kiittää siitä, että hän varjelee vääryydestä ja turmion poluilta. Kuitenkin fariseuksen kiitos muuttui omahyväiseksi itsekehuksi. Kiitollisuus oli lopulta täydellistä omavanhurskautta ja rakkaudetonta ylimielisyyttä. Kun hän vertasi itseään muihin ihmisiin, hän asettui toisten yläpuolelle. Koska hän rukoili ääneen, hänen sanansa saattoivat kantautua publikaaninkin korviin. Fariseus ei rukoillut nöyränä Jumalan edessä, vaan harjoitti hurskautta ihmisten edessä.

Syntien välttämistä koskeviin ansioihin fariseus lisäsi kerskaten myönteiset, ylimääräisetkin suorituksensa. Mooseksen laki vaati paastoamista vain kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä. Tämä mies – niin kuin muutkin innokkaimmat fariseukset – paastosi kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Näin hän kuvitteli osallistuvansa kansansa syntien sovittamiseen.

Lain mukaan maan tuotteista oli maksettava kymmenykset, mutta kertomuksen fariseus maksoi kaikesta omaisuudestaan. Hän maksoi kymmenykset jopa ostoksistaankin, sillä tuotantoketjussa olevat maanviljelijät ja kauppiaat usein laiminlöivät oman kymmenysvelvollisuutensa.

Fariseus teki tyhjiksi suuret uhrauksensa, kun hän vaati niistä itselleen hengellistä ansiota. Toisin kävi Korneliuksen rukousten ja almujen. Ne nousivat uhrina Jumalan eteen (Ap. t. 10:4). Kornelius etsi Jumalan armoa kuten tämän vertauksen publikaanikin.

Publikaani rukoili armahdusta

Publikaanin rukousasento kuvastaa jo hänen nöyrää sydämen tilaansa. Fariseuksella ei ollut mitään synnintuntoa, mutta publikaani tunnusti avoimesti täydellisen syntisyytensä. Hänen rukouksensa keskittyi yhteen ainoaan pyyntöön: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!

Publikaania painoivat ehkä tullimiehenä perityt ylimääräiset maksut ja muut synnit. Jumala oli herättänyt publikaanin omantunnon, ja hän tunsi olevansa pyhän Jumalan edessä unohtaen ihmiset. Hän pyysi armahdusta.

Joka itsensä alentaa, se korotetaan

Jeesus teki esimerkkikertomuksensa lopuksi johtopäätökset. Hän totesi, että publikaani meni kotiinsa hurskaampana kuin fariseus (jae 14, alaviite). Fariseus katseli halveksuen muita ihmisiä oman vanhurskautensa kukkuloilta. Hän ei tuntenut armon valtakuntaa. Jeesus jätti fariseuksen kadotuksen tilaan. Publikaanin sydän oli valmis ottamaan vastaan anteeksiantamuksen Jumalan valtakunnasta.

Vapahtajan työtä tehdessään Jeesus julisti kylissä ja kaupungeissa: ”Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Useat publikaanit tunsivat syntisyytensä ja uskoivat evankeliumin syntien anteeksiantamukseksi. Yksi Jeesuksen opetuslapsistakin oli entinen tullimies, publikaani. Kun Jeesus pyysi tulliasemalla työtään tekevää Matteusta seuraamaan häntä, tämä jätti kaiken ja seurasi Jeesusta.

Jeesus aterioi kerran fariseus Simonin kotona. Kutsujen isäntä suorastaan pöyristyi, kun syntinen nainen, syntinsä anteeksi saaneena, tuli kyynelillään pesemään Jeesuksen jalat ja hiuksillaan ne kuivasi. Siinäkin tilaisuudessa Jeesus osoitti, miten portot ja publikaanit menevät ennen fariseuksia Jumalan valtakuntaan (Matt. 21:31).

29

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilmansynninpäästöä

      Jeesus ei vaadi mitään synninpäästöä tai vl-saarnamiehen julistusta vaan Hän armahtaa jokaisen katuvan syntisen!!!Siihen riittää katuvan rukous Herran Jeesuksen puoleen.

      Tuo fariseus kuvaa sellaista ihmistä, joka kuvittelee, että hän on vanhurskas, kun joku on julistanut hänelle synninpäästön ja lyö rintohinsa.

    • vlpuhujanvaimo
      • OlaviVeli

        Jyrki puhhuu tuossa ihan kun Raamattu toteaa.

        Ihminen on joko syntinen tai vanhurskas(armahdettu syntinen) ei ole olemassa mitään vanhurskaampana välimuotoa..jos on syntiä niin ei ole vanhurskas.

      • saaoikeinkinpuhua
        OlaviVeli kirjoitti:

        Jyrki puhhuu tuossa ihan kun Raamattu toteaa.

        Ihminen on joko syntinen tai vanhurskas(armahdettu syntinen) ei ole olemassa mitään vanhurskaampana välimuotoa..jos on syntiä niin ei ole vanhurskas.

        pappi ei puhunut ihan oikein kun sanoo mm että ; toinen meni kotiinsa vanhurskaana ja toinen ei..!
        minun Raamatussani sanotaan että toinen meni kotiinsa vankurskaampana kuin se toinen!

        siinä on ero.

    • KeepItSimplenä

      Katuvalle ja joka haluaa kääntyä annetaan armo eli synnit anteeksi.

      1. Piet. 5:5

      Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

      Ap. t. 3:19

      Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

    • Tuomiokapitulista

      No tottahan toki aidosti katuvalle kuuluu armo Raamatun mukaan.

      Virtuaalikirkossa Vaaramo saarnasi ihan oikein.

      • EinariV

        Jopas on ennenkuulumatonta vl-puhujalta....että rukoilemalla tulee vanhurskaaksi.

        Mutta Vaaramo saarnasi niinkuin Jeesus opetti.

        Käännöksissä puhtuaan #vahurskaampana# olemisesta

        Jumalan edessä on joko syntinen tai kaiken anteeksisaanut eli vanhurskas. Missään muualla ei käännöksissä puhuta vanhurskaampana olemisesta...mikähän kompromissi siitäkin on pitänyt tehdä..totuus vesitetty.

    • Missähän on Uuteen Testamenttiin kirjoiettu, että "Jumala armahtaa"?

      • KommenttiSivusta

        Jumala antaa anteeksi eli armahtaa..

        Matt. 6:14

        Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
        Matt. 6:15

        mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

        Miten kes voit olla puhujana ja toisten opettajana kun pävittäin kirjoittelet kuin
        et Raamattua osaisi ollenkaan...vai onko merkki dementiasta..siihenkin lääkitys auttaa,

      • KommenttiSivusta kirjoitti:

        Eli Raamatusta ei löydy, ”Jumala armahtaa”, muu on selittelyä.

        Jumala ei anna syntejä anteeksi, vaan sen tekee Jeesus.

        Tuo Matteuksen kohta on kontekstissa ennen kun Jeesus oli saanut vallan ja ennen Hänen tekemään Ristin sovitustyötä.

        Tämä on hyvä tietää. Eihän Sauli Niinistökään ohjannut ulkopolitiikkaa teini- iässä, vaan vasta saatuaan vallan.

        On selvää, että Jumalalle en mieleen, ettei ihmiset keskenään kinaa, ja tässähän ei puhuta mitään synnistä, vaan rikkomuksesta toista ihmistä kohtaan, kuten petos, pahoinpitely tms.

        Juuri siksi voin opettaa teitä lestadiolaisia, koska teillä ei ole Pyhällä Hengellä voideltua opettajaa. Miten sokea sokeaa opettaa.

        Et varmaan ylläty, kun kerron, että hyvä palaute lisääntyy kuukusittain, moni on löytänyt Kristuksen.

        Muuten, jos oppisi on tuo, ei Raamatullista pohjaa siinä ole, aivan eri sanoja sekä merkitystä. Jumala ei kuollut ristillä, eikä ole ollut yhteenkään ihmiseen yhteydessä 2500 vuoteen, koska Pojalla on kaikki valta.

        Sitten kun puhutaan synnin anteeksi annosta, jota peräsin, on tämä hyvä esimerkki;
        Matt. 9:6
        Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle - - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
        Te olette kun fariseukset, epäilette Jeesusta, tee parannus Häneen.

      • notfree
        Kesitas kirjoitti:

        Kes ei ymmärrä, että Jeesus istuu taivaassa Jumalan oikeala puolella ja rukoilee omiensa puolesta. Puhut Jeesuksen vallasta ja samalla kuomoat sen. Vajaakirkossa ei ole oikeaa syntien anteeksiantamusta.
        Joh. 20:
        21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
        22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

        Kes..
        Jumala antaa syntimme anteeksi eli armahtaa Rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen Vapahtajamme sovitustyön tähden:

        2. kor.5:
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

        Kristuksen ansion tähden Häneen uskoessamme meillä on sovinto Jumalan kanssa eli Hänen ja langenneen ihmisen rikotun suhteen korjasi,

        Jeesus opetti omiaan rukoilemaan Isä Meidän rukouksessa Taivaallista Isäämme että Hän antaisi meille meidän syntivelkamme anteeksi.

        #Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet # ...Siis Jeesus itse opetti näin.

        Tämän syntien anteeksi antamisen valtuutuksen Jeesus antoi omilleenkin täällä maan päällä kun he vievät evankeliumia kaikkeen maailmaan.

      • notfree kirjoitti:

        Mutta mainitse, kuka antoi toiselle ihmiselle synnit anteeksi, Kerho on eri asia.

        Totta. Jumala hyväksyy Jeesusken sovitustyön, Hänhän on lunastaja.
        Jumala ei kuollut ristillä, vaan Poika, jolla on avain synnin anteeksi antoon.

        Niin antoi omilleen, opetuslasilleen, MUTTA KUKAAN SEI SITÄ KUITENKAAN KÄYTTÄNYT, KUNNIOITUS JEESUSTA KOHTAA OLI ESTEENÄ.

        He tiesivät, että Jeesus näkee sydämeen, ei ihminen.

        Naurettavinta on se, kun pedofiili vilkuttelee kymmen kaverin kanssa takapenbkistä ja puhuja NÄENNÄISESTI ANTAA HÄNEN SYNTINSÄ ANTEEKSI.

        Tämä vie harhaan ja helvettiin.

        Jeesus ei opettanut Isä meidän rukousta, vaan Johannes. Jeesusta pyydettiin vain kertomaan sen rukousen heille.
        Etkö ole törmännyt Raamatussa tuohon, Jeesuksella ja Johanneksella oli myös yhteisiä opetuslapsia.

        Luuk. 11:1
        Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".

      • pkkkk

        Mistä sinä Kesitas ja melperikin tiedätte niin satavarmasti, että pedofilia on hyvin yleistä lestadiolaisilla. Jos olisi, niin eikö siitä tiedettäisi yleisemminkin. Eivätkö nämä uhrit ilmoittaisi sen verran, että laajuus tulisi ilmi? Mistä sinä tiedät, että siellä takapenkissä on 10, ehkei siellä istu yhtään.

        Ja tuo rukousasia, mistä sinä tiedät, että Johanneksen seuraajilleen opettama rukous oli sama kuin Jeesuksen heille opettama. Monethan näistä opetuslapsista olivat olleet Johanneksen opetuslapsia. Miksi he pyytäisivät Jeesusta toistamaan saman rukouksen, jonka he jo tiesivät?

        Tuo sinun lanseeraamasi Kerho on aika hauska ja vähän osuvakin siinä mielessä, että sosiaaliset suhteet ja sukulaisuussiteet ovat lestadiolaisilla tunnusomaisia.

      • vajaakirkkoon
        Kesitas kirjoitti:

        Mutta mainitse, kuka antoi toiselle ihmiselle synnit anteeksi, Kerho on eri asia.

        Ihminen Jeesus Kristus.

      • pkkkk kirjoitti:

        Mistä sinä Kesitas ja melperikin tiedätte niin satavarmasti, että pedofilia on hyvin yleistä lestadiolaisilla. Jos olisi, niin eikö siitä tiedettäisi yleisemminkin. Eivätkö nämä uhrit ilmoittaisi sen verran, että laajuus tulisi ilmi? Mistä sinä tiedät, että siellä takapenkissä on 10, ehkei siellä istu yhtään.

        Ja tuo rukousasia, mistä sinä tiedät, että Johanneksen seuraajilleen opettama rukous oli sama kuin Jeesuksen heille opettama. Monethan näistä opetuslapsista olivat olleet Johanneksen opetuslapsia. Miksi he pyytäisivät Jeesusta toistamaan saman rukouksen, jonka he jo tiesivät?

        Tuo sinun lanseeraamasi Kerho on aika hauska ja vähän osuvakin siinä mielessä, että sosiaaliset suhteet ja sukulaisuussiteet ovat lestadiolaisilla tunnusomaisia.

        Jeesuksella on n puolet Johanneksen entisiä opetuslapsia, jotka tunsivat rukousen.

        Lopulle voi tilanne olla, kuten sanoit, eka kerta.

        Melperin kokemuksista ein tiedä, mutta niitä on tuhansia, mm eräs parisuhdenainenkin oli sellainen ja koko sukupuolinen elämä meni pilalle.

        Kymmeniä naisia on kertonut minulle samansävyisiä kertomuksia, ei niin samankaltaista voi valehdella, se on niin syvällä.

        Minua ei niinkään häiritse se, mutta tuo VL valehtelu sekä uupuva anteeksi pyyntö saisi tilanteen kuntoon.

        Sen jälkeen on myös arvostelijoidenkin tukittava suunsa.

      • vajaakirkkoon kirjoitti:

        Ihminen Jeesus Kristus.

        Kenelle Hän antoi?

      • KommenttiSivusta kirjoitti:

        Kes..
        Jumala antaa syntimme anteeksi eli armahtaa Rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen Vapahtajamme sovitustyön tähden:

        2. kor.5:
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

        Kristuksen ansion tähden Häneen uskoessamme meillä on sovinto Jumalan kanssa eli Hänen ja langenneen ihmisen rikotun suhteen korjasi,

        Jeesus opetti omiaan rukoilemaan Isä Meidän rukouksessa Taivaallista Isäämme että Hän antaisi meille meidän syntivelkamme anteeksi.

        #Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet # ...Siis Jeesus itse opetti näin.

        Tämän syntien anteeksi antamisen valtuutuksen Jeesus antoi omilleenkin täällä maan päällä kun he vievät evankeliumia kaikkeen maailmaan.

        Ei Jeesuksen työn täden kaikilla ole sovitus, ainoastaan Hänen omillaan, joita Hän tuli pelastamaan ja sai Uudestsyntyä Hänessä.
        Kerhossa se ei toimi, kun saarnaaja on muka se yhdysmies, ei Jeesus, jote ei apua teille Hänestsäkään.

      • Sait_mahdu-

        tetuksi neljään riviin parisdenkymmentä kirjoitusvirettä... ei kun kirjoitusvirhettä.

      • Tutkittua_tietoa
        pkkkk kirjoitti:

        Mistä sinä Kesitas ja melperikin tiedätte niin satavarmasti, että pedofilia on hyvin yleistä lestadiolaisilla. Jos olisi, niin eikö siitä tiedettäisi yleisemminkin. Eivätkö nämä uhrit ilmoittaisi sen verran, että laajuus tulisi ilmi? Mistä sinä tiedät, että siellä takapenkissä on 10, ehkei siellä istu yhtään.

        Ja tuo rukousasia, mistä sinä tiedät, että Johanneksen seuraajilleen opettama rukous oli sama kuin Jeesuksen heille opettama. Monethan näistä opetuslapsista olivat olleet Johanneksen opetuslapsia. Miksi he pyytäisivät Jeesusta toistamaan saman rukouksen, jonka he jo tiesivät?

        Tuo sinun lanseeraamasi Kerho on aika hauska ja vähän osuvakin siinä mielessä, että sosiaaliset suhteet ja sukulaisuussiteet ovat lestadiolaisilla tunnusomaisia.

        ¤¤¤Mistä sinä Kesitas ja melperikin tiedätte niin satavarmasti, että pedofilia on hyvin yleistä lestadiolaisilla.¤¤¤

        Arvostettu seksuaalisen väkivallan tutkija filosofian tohtori Johanna Hurtig kirjoittaa pedofiliasta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä:

        "Yksittäistapauksista ei kuitenkaan voida puhua enää siinä vaiheessa, kun uhreja on satoja, todennäköisesti tuhansia, tapaukset sijoittuvat koko maahan, kymmenille eri paikkakunnille, toisistaan erillisiin sukuihin, ja kun kokemuksista ja ratkaisuyrityksistä voi tavoittaa useitayhteisöön ja sen edustamaan uskoon liittyviä pulmakohtia." (s. 110-111)

        (Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)

        https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/johanna-hurtig(542af37e-33ca-4267-851a-f4beb2ea319a).html

    • ollut.esillä
      • Sehän_on

        mukavaa herkutella toisten synneillä kun itsellä eiole synnintuntoa...

      • näinkö_on
        Sehän_on kirjoitti:

        mukavaa herkutella toisten synneillä kun itsellä eiole synnintuntoa...

        Eikö ihmisellä ole silloin synnintuntoa, jos hän arvostelee vl-pedofiliaa?

      • Arvostelija_itse
        näinkö_on kirjoitti:

        Eikö ihmisellä ole silloin synnintuntoa, jos hän arvostelee vl-pedofiliaa?

        on täysi saasta, kun meuhkaa toisten kuvitelluista ja oletetuista synneistä eikä ilmoita tietojaan viranomaisille.

      • k7swqa

        "Onko tullut naipoteltua?"

        Siinäpä oiva SRKlainen tervehdys aina uskonveljen tavatessaan - kysellä harrastuksistaan !

      • Huomaa_tämä
        k7swqa kirjoitti:

        "Onko tullut naipoteltua?"

        Siinäpä oiva SRKlainen tervehdys aina uskonveljen tavatessaan - kysellä harrastuksistaan !

        Ja kysymys koski tässä tapauksessa pienen tytön "naipottelua".

    • Onko se lause ”Jumala Rakastaa syntistä” muussa kun Kehon omassa Raamatussa?
      Se on elinehto juuri Kerholle ja siksi pitää tehdä lisälehti, syntisyys on siellä suurta.
      Mainitsemasi vertaus; 9 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
      10 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. 11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. 12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
      14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
      Missä siinä sanotaan, että Jumala rakastaa syntistä?
      Parempi pysyä totuudessa ja yleisessä Raamatussa.
      Eikä Kerho ole Suomen omavanhurskain jengi, hehän korottavat itsensä yli muiden, syntisinä vain He pelastuvat. SRK on paras esimerkki koko maailmassa fariseuksesta.
      Kun kerrot jotain, jonka luulet olevan Jumalan sanaa, pane paikka Raamatusta, on helpompi seurata ajatusjuoksuasi.
      Miksi pilkkaat kädet ylhäällä olevain rukoiluita, He aikoinaan pelastivat Israelin ja Paavali vaati usein näin; 1.Timoteuksen kirje:
      2:8 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä
      Kerhossa ei juuri rukoilla, 10 sekunnin alkurukouksen lisäksi.
      Kristillisissä seurakunnissa se on hyvinkin pitkäkestoista ja useat jäävä Jumalan palveluksen jälkeen yhdessä rukoilemaan, ns rukous- kokouksessa.
      Näinhän se on, fariseukset ylistävät itseään, kuten Kerho, vain me pelastumme.
      Ei Mooseksen Laki ole niin kuin sanot. Paastoaminen tuli tapahtua pappien osalta Tiistaina ja Torstaina, mutta suositus oli kuitenkin vain oman tarpeen mukaan, poisluettuna Suuri sovituspäivä, joka kuului kaikkien paastoamiseen.
      Lain ohjeethan olivat nimenomaan synnin sovittamista, joka paastolla, tai selvemmin viattoman verellä.
      Maksatko Sinä seurakuntaasi kymmenykset?
      Tuosta Gorneliuksesta.
      Apt 10;4 kuuluu; 4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut.
      Gornelius teki juuri niin kuin Jumala vaati ja sai vastaan ottaa Jeesuksen, sekä kasteen.
      On naurettavaa sanoa, ettei Fariseuksilla ole synnintuntoa ja omaatuntoa, miksi Hän sitten rukoili? Et tiedä heidän sydämen tilaansa mitenkään.
      Rukousasento ei ole merkityksellinen vaan ”usko ja totuus”, joku rukoilee polvirukouksen, joku kädet kohotettuina ja joku vain huokaa Jeesuksen puoleen.
      Älä määrää ihmisiä. Miten sinä rukoilet? Lestadiolaisethan eivät juuri rukoile.
      >>Hänen rukouksensa keskittyi yhteen ainoaan pyyntöön: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!** Tuskin on, sillä Jumala ei kuule ihmistä, valta on Jeesuksen.
      Kirjoituksesi helmi on; ”Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”
      Tämähän tekee Kerhon jumalien valtakunnan valheen valtakunnaksi.
      Jos Matteus lähti seuraamaan Jeesusta, miksi ei Kerhossa kukaan lähde seuraamaan Häntä.

    • 77777777777777

      Pedofiliasta varoittanut tekee herätystyötä! Se on eri asia, kuin nautiskella toisten virheistä. Ennemmin se kauhistuttaa, miten ihmiset voivat olla niin himoihin sidottuja! Ei kaikki lestat tietenkään, toivottavasti. Tämä vain on hyvä foorumi kertoa totuuksia Raamatun valossa.
      Vääristä teoista pysyy erossa lukemalla itse Raamattua läpi. Yksi hyvä illan rauhoittaja on radio Dein Raamattutunti arki-iltaisin klo 21-21.30. Niitä voi kuunnella muulloinkin netistä Sansan kautta, mutta tuo kuuntelu illan viimeisenä tekona rauhoittaa ja pitää Raamatun lähellä sydäntä.

      Kristus vapautti seuraajansa kristityn vapauteen elämään kuuliaisena hänelle. Synnin tekemiseen meitä ei päästetty, siinä totuus on Sanassa. Siksi on tärkeää tietää Jumalan tahto, eikä se muuten selviä, kuin tutkimalla Raamattua. Siihen vapauteen kuuluu myös suora yhteys rukouksessa ja syntienkin tunnustamisessa. Ihan ilman ihmisten apua, vaikka joku voi sitäkin tarvita. Uskon elämä on rukousta hengessä ja totuudessa.
      Ilman tuota yhteyttä ei ole uskoakaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe