Minun ongelmani on yksinäisyyden vastakohta:
en saa olla ikinä yksin ja rauhassa!
Lenkittäessäni koira aamuisin ja istuessani bussissa matkalla töihin tahtoisin olla YKSIN, rauhassa ajatella ajatuksiani. Mutta aina seuraan työntyy joku tolvana selittäen että HÄN viihtyy paremmin kun on juttukaveri. Ikinä nämä tyypit eivät kysy ( eivät varmaan edes ajattele ), mitä mieltä minä asiasta olen. He tuntuvat olevan vakuuttuneita siitä etten minä voi kuvitella mitään parempaa kuin saada keskutella heidän kanssaan makaroonilaatikon valmistusreseptistä ja vaatealennusmyynneistä.
Onko isokin synti nauttia yksinolosta?
Haluaisin valita seurani itse, mutta joka paikassa seuraan työntyy näitä ystävättömiä reppanoita, työntyvät bussissa istumaan viereen ( selittäen että "matka kuluu mukavammin jutellessa" - siis kenen matka? Ei ainakaan minun! ), ja HÖLPÖTTÄVÄT. Hölpöttämisellä tarkoitan puhetta puheen vuoksi, tilan täyttämistä tyhjillä sanoilla vaikka ei ole mitään sanottavaa. Siis tuota tappavan tylsää amerikkalaista small talkia tyyliin "eilen satoi lunta, huomaatko että nytkin sataa luinta, mitä luulet, sataakohan huomenna lunta? "
Sanotaan että yksinäisyys ei ole seuran kaipuuta vaan kaltaisiensa kaipuuta: ihminen haluaa tavata kaltaisiaan, samanhenkisiä, samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa voi puhua oikeista asioista.
Mutta näillä seuransa tyrkittäjillä yksinäisyys näkyy olevan nimenomaan seuraan kaipuuta. Kuka tahansa kelpaa seuraksi, he eivät varmaan edes huomaisi jos vieressä istuva vaihtuisi kesken kaiken toiseksi ihmiseksi. Ja hölpöttää täytyy, on ihan ihan pakko PUHUA koko ajan. Jos et jaksa hymyillen tuijottaa silmiin, nyökkäillä innokkaasti näille " kello on nyt varttia vaille, 15 minuutin päästä se on tasan ja 25 minuutin päästä kymentä yli " - jutuille ja vastata että " juu, makarooni taisi todella olla tarjouksessa, ja ulkona on viisi astetta pakkasta, Suomen pääkaupunki on Helsinki ja kaksi ynnä kaksi on neljä ", olet kauhean töykeä ja ilkeä.
Nämä tyypit kuvittelevat olevansa sosiaalisia kun eivät kunnioita muiden oikeutta hiljaisuuteen ja rauhaan ja uskovat että muiden ihmisten velvollisuus on viihdyttää heitä.
Kovia sanoa?
En tarkoita kuvauksellani aidosti yksinäisiä ihmisiä, näitä hienoja, herkkiä, syvällisiä ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole löytäneet ketään kaltaistaan, ketään sielunystävää jonka kanssa olisi jotain yhteistä. Puhun niistä, joilla ei ole juolahtanut mieleenkään, ettei ystävyys synny keiden tahansa kahden ventovieraan välillä, ja että heidän täytyy yrittää olla hieman kiinnostavampia, jos kerran VAATIVAT muilta seuranpitoa eivätkä kunnioita muiden rauhaa.
On tehtävä ero aidon yksinäisyyden ja seurankipeyden välillä. Yksinäisyys voi johtua siitä että kaipaa AITOA kosketusta toiseen ihmiseen ja kärsii pintapuolisista ihmissuhteista. Seurankipeät ihmiset sen sijaan ovat yllensä äärimäisen rasittavia ja pitkäpiimäisiä. Sanoisin näin rankasti: jos he eivät löydä seuraa, niin menkööt itseensä ja koettakoot tajuta, ettei muilla ihmisillä ole minkään maailamna velvollisuutta viihdyttää heitä. Jokaisella on oikeus esim. työmatkalla istua hiljaa bussissa, katsella rauhassa maisemia ja ajatella rauhassa ajatuksiaan. Ei ole mikään velvollisuus hölpöttää tyhjänpäiväisiä juttuja vierustoverin kanssa, vain siksi että tämä istuu vieressä ja leikkii leikkiä nimeltä " olen seurallinen ja mukava ihminen, olenhan? "
Ihmsivihaaja en ole. Minulla on ihan perhe ja paljon OIKEITA ystäviä joiden kanssa viihdyn. Viihdy myös yksikseni, yksinolo on nautinto. Sen sijaan small talk on piinaa, ja pakkoseurustelu seurankipeiden, seuransa tyrkyttävien ihmisten kanssa on kärsimys.
en saa olla ikinä yksin ja rauhassa!
Lenkittäessäni koira aamuisin ja istuessani bussissa matkalla töihin tahtoisin olla YKSIN, rauhassa ajatella ajatuksiani. Mutta aina seuraan työntyy joku tolvana selittäen että HÄN viihtyy paremmin kun on juttukaveri. Ikinä nämä tyypit eivät kysy ( eivät varmaan edes ajattele ), mitä mieltä minä asiasta olen. He tuntuvat olevan vakuuttuneita siitä etten minä voi kuvitella mitään parempaa kuin saada keskutella heidän kanssaan makaroonilaatikon valmistusreseptistä ja vaatealennusmyynneistä.
Onko isokin synti nauttia yksinolosta?
Haluaisin valita seurani itse, mutta joka paikassa seuraan työntyy näitä ystävättömiä reppanoita, työntyvät bussissa istumaan viereen ( selittäen että "matka kuluu mukavammin jutellessa" - siis kenen matka? Ei ainakaan minun! ), ja HÖLPÖTTÄVÄT. Hölpöttämisellä tarkoitan puhetta puheen vuoksi, tilan täyttämistä tyhjillä sanoilla vaikka ei ole mitään sanottavaa. Siis tuota tappavan tylsää amerikkalaista small talkia tyyliin "eilen satoi lunta, huomaatko että nytkin sataa luinta, mitä luulet, sataakohan huomenna lunta? "
Sanotaan että yksinäisyys ei ole seuran kaipuuta vaan kaltaisiensa kaipuuta: ihminen haluaa tavata kaltaisiaan, samanhenkisiä, samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa voi puhua oikeista asioista.
Mutta näillä seuransa tyrkittäjillä yksinäisyys näkyy olevan nimenomaan seuraan kaipuuta. Kuka tahansa kelpaa seuraksi, he eivät varmaan edes huomaisi jos vieressä istuva vaihtuisi kesken kaiken toiseksi ihmiseksi. Ja hölpöttää täytyy, on ihan ihan pakko PUHUA koko ajan. Jos et jaksa hymyillen tuijottaa silmiin, nyökkäillä innokkaasti näille " kello on nyt varttia vaille, 15 minuutin päästä se on tasan ja 25 minuutin päästä kymentä yli " - jutuille ja vastata että " juu, makarooni taisi todella olla tarjouksessa, ja ulkona on viisi astetta pakkasta, Suomen pääkaupunki on Helsinki ja kaksi ynnä kaksi on neljä ", olet kauhean töykeä ja ilkeä.
Nämä tyypit kuvittelevat olevansa sosiaalisia kun eivät kunnioita muiden oikeutta hiljaisuuteen ja rauhaan ja uskovat että muiden ihmisten velvollisuus on viihdyttää heitä.
Kovia sanoa?
En tarkoita kuvauksellani aidosti yksinäisiä ihmisiä, näitä hienoja, herkkiä, syvällisiä ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole löytäneet ketään kaltaistaan, ketään sielunystävää jonka kanssa olisi jotain yhteistä. Puhun niistä, joilla ei ole juolahtanut mieleenkään, ettei ystävyys synny keiden tahansa kahden ventovieraan välillä, ja että heidän täytyy yrittää olla hieman kiinnostavampia, jos kerran VAATIVAT muilta seuranpitoa eivätkä kunnioita muiden rauhaa.
On tehtävä ero aidon yksinäisyyden ja seurankipeyden välillä. Yksinäisyys voi johtua siitä että kaipaa AITOA kosketusta toiseen ihmiseen ja kärsii pintapuolisista ihmissuhteista. Seurankipeät ihmiset sen sijaan ovat yllensä äärimäisen rasittavia ja pitkäpiimäisiä. Sanoisin näin rankasti: jos he eivät löydä seuraa, niin menkööt itseensä ja koettakoot tajuta, ettei muilla ihmisillä ole minkään maailamna velvollisuutta viihdyttää heitä. Jokaisella on oikeus esim. työmatkalla istua hiljaa bussissa, katsella rauhassa maisemia ja ajatella rauhassa ajatuksiaan. Ei ole mikään velvollisuus hölpöttää tyhjänpäiväisiä juttuja vierustoverin kanssa, vain siksi että tämä istuu vieressä ja leikkii leikkiä nimeltä " olen seurallinen ja mukava ihminen, olenhan? "
Ihmsivihaaja en ole. Minulla on ihan perhe ja paljon OIKEITA ystäviä joiden kanssa viihdyn. Viihdy myös yksikseni, yksinolo on nautinto. Sen sijaan small talk on piinaa, ja pakkoseurustelu seurankipeiden, seuransa tyrkyttävien ihmisten kanssa on kärsimys.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuljen työmatkat pyörällä ja lenkkeilen juosten- ja saan olla aivan rauhassa :). Lisäksi olen varmaan niin "torjuvan" näköinen, että harvoin saan liikaa juttuseuraa. Jos kaipaan ajattelurauhaa, en hae katsekontaktia ihmisiin ja vastailen lyhykäisesti ja pidättyvästi jutustelijoille - jättävät yleensä rauhaan. En haluaisi olla ihmisille tyly, mutta ei vain kiinnosta tyhjänpuhuminen ventovieraiden kanssa.
Vau! Oisinpa itsekin pystynyt kirjoittamaan noin taitavasti mitä ajattelen. Itsekin inhoan "pakkoseurustelua" yli kaiken ja esimerkkinä täytyy kertoa että joskus aikoinaan kävin vielä kavereitten kanssa iltaa viettämässä ja se oli kaikkea muuta kuin kivaa... Hirveää jutustelua täytyi pitää yllä ettei vaan olisi tullut niitä hiljaisia hetkiä.
Tämän takia nykyään vietän mieluummin viikonloput itekseni kuin yritän väkisin tuppautua toisten seuraan jauhamaan joutavia. Voiks jotkut ihmiset nauttia oikeesti tommosesta touhusta? Täytyy kyl sanoa et itte rupeen kans höpöttään kaikesta turhasta mut silloin on kyl nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta ja paljon.
Selvinpäin oon elämänpohdiskelija ja tarvisin tämmöisten ihmisten seuraa, mutta mistä heidät löytäisi. Baarissa törmää vain itsekkäisiin idiootteihin, pettäjiin ja ihmisten hyväksikäyttäjiin... Siis suurimmaksi osaksi, onhan siellä niitä mukaviakin tyyppejä mutta harvemmin.
Kuule minua sitten ärsytti tuo. On sinulla otsaa. Muuttaisit Siperiaan ja eläisit puoli vuotta yksinäisyydessä kovassa pakkasessa. Ehkä sitten osaisit arvostaa sitäkin ihmistä joka kaipaa juttuseuraa.
mietiskelijä tarkoitti että SAA kysyä ennenkuin tulee pälpättämään siihen viereen omia tarinoitaan... Joitain todella ärsyttää se että ihmiset luulevat heidän haluavan kuunnella kaikkea mitä on päivän aikana tapahtunut vaikka todellisuudessa he haluaisivat olla omissa oloissaan... Mun mielestä se on käytöstapojen puutetta jos kysymättä tuppautuu toisten seuraan.
tämä taas jälleen todistaa suomalaisen, sisääpäinkääntyneisyyden, ja kykenemättömyyden sosiaaliseen kanssa käymiseen.
Jos lukisit alkuperäisen vietini tarkemmin, sinulle selviäisi, että minulla on ystäviä, on ihana perhe. En ole yksinäinen vaan osaan nauttia sekä yksinolosta etä juiden seurasta. Mutta tahdon itse valita seurani. Tylsien ihmisten kanssa en jaksa puhua.
Kuulutko sinä kenties niihin pitkäveteisiin juttujen pakkosyöttäjiin, jotka kuvittelevat että kaikkia kiinnostaa kuulla heidän tarinointiaan säästä, maitopurkin väristä ja eilisistä telkkariohjemista?
Fiksu, hyvin käyttäytyvä ihminen ei ala automaattisesti höpöttää omia juttujaan ventovieraalle, vaan ainakin yrittää saada selville onko tuo toinen juttutuulella vai haluaisiko hän ehkä olla rauhassa.
Itsepintaine hölpöttäminen silloin, kun toinen on vaivautunut ja tuskastunut ja kaipaisi vain hiljaisuutta, on kykenemättömyyttä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu kyky nähdä, kysyä ja vaistota mitä toinen toivoo ja ottaa se huomioon, sekä toisen oikeuksien kunnioitus. On kaikkea muuta kuin sosiaalista kiusata toisia ihmisiä pakottamalla heidät juttelemaan silloin kun he eivät tahdo. Sellainen on tyranniaa, ei sosiaalisuutta.
Ei ihme että olet yksinäinen, jos karkotat kaikki ihmiset luotasi tuputtamalla seuraasi ja kertomalla haukotuttavan tylsiä juttuja. Ei muiden velvollisuus ole täyttää sinun tyhjyyttäsi.
Parempi yksin kuin huonossa ( = tylsässä ) seurassa. Miksi minun pitäisi valita sinun juttujesi kuunteleminen, jos toisena vaihtoehtona on saada ajatella omia ajatuksiaan? Minun omat ajatukseni ovat sattumoisin paljon jännittävämpiä ja kiintoisampia kuin sinun pitkästyttävät selostuksesi siitä millaisen talvitakin aiot ostaa. Ei kiinnosta yhtään, ei sitten yhtään. Anna muiden olla rauhassa.
Ei se väkisin onnaa, se ystävyys.
" Muuttaisit Siperiaan ja eläisit puoli vuotta yksinäisyydessä kovassa pakkasessa. Ehkä sitten osaisit arvostaa sitäkin ihmistä joka kaipaa juttuseuraa. "
Luuletko ihan tosissasi, että ihminen, joka on kyllästynyt pintapuolisuuteen, tyhjänpäiväiseen hölpötykseen ja tunkeileiviin seuraansa tyrkyttäbviin ihmisiin, alkaisi arvostaa näitä asioita eläessään luonoon keskellä? Asiahan on juuri päinvastoin.
Olen aina inhonnut pintapuolista small talkia ja ihmetellyt, miksi ihmiset jotka eivät muunlaiseen keskusteluun pysty, eivät yksinkertaisesti tyydy olemaan hiljaa, kun heillä ei kerran mitään asiaa ole.
Vietettyäni kaksi kuukautta vuorotteluvapaalla kesämökilläni inhoan small talkia vielä enemmän kuin ennen. Luonto pysäyttää, avaa silmät näkemään mikä on aitoa, todellista ja arvokasta. Small talko on kaikkea muuta. Yhä enemmän arvostan rauhaa ja hiljaisuutta sekä OIKEITA ihmisuhteita joissa ei puhuta vain hiljaisuuden välttämiseksi ( ikään kuin hiljaisuudessa olisi jotain vialla ).
Ne jotka ovat yksinäisiä siinä mielessä että kaipaavat juttukaveria SINÄNSÄ, täyttämään tyhjyyttään ja jotta aika kuluisi paremmin, ovat usein itse syypäitä siihen ettei juttukaveria löydy. Heiltä usein puuttuu hienovaraisuus, kyky vaistota toisen tunteita ja ajatuksia. Lisäksi he puhuvat tylsiä juttuja.
Heiltä puuttuu usein kyky viihtyä yksikseen omien ajatusten seurassa - ehkäpä juuri siksi ettei heidä ajatuksisaan ole mitään kiinnostavaa.
Herää kysymys: jos he eivät itsekään pidä ajatuksiaan niin kiintoisina että viihtyisivät yksikseen eli ajatustensa seurassa vaan kaipaavat muiden ihmiste seuraa - siis melkein keiden tahansa - niin miksi he sitten loukkaantuvat, jos muutkaan eivät ole kiinnostuneita heidän ajatuksistaan, so. eivät jaksa kuunnella?
ihmistä ei ole luotu yksin elämään , eli joutuu väkisinkin joskus tilanteeseen missä tapaa toisia , jopa suomalaisten kanssakin joutuu joskus puhumaan. silloin on hyvä osata keskustella minun tylsien juttujen kertojan kanssa ,myös.
Tokihan minä osaan, olen small talkissa jopa erityisen hyvä. En ole hiukkaakan ujo. Pystyn kyllä puhumaan sujuvasti, mallikkaasti ja miellyttävästi kenen kanssa vain, ei se ole mikään temppu. Osaan olla suorastaan hurmaava, mutta olen huomannut ettei kannata, koska silloin ihmiset luulevat että pidän heidän seurastaan ja tuputtavat sitä entistä enemmän.
En vain tykkää small talkista yhtään vaan vältän niin paljon ja pitkälle kuin suinkin.
Onneksi olen kivassa työpaikassa jossa ei ole mitään pakkoseurustelua. Naapureiden kanssa joskus tuskastuttaa kun on pakko pihalla keskustella tyyliin " kylläpä sateella tulee paljon vettä, ja oletko huomannutettä kun sataa lunta niin silloin ei yleensä paista aurinko? "
Voi vitun small talk. Oletko joku yliopistoheppu?. Mitä vittua sitten pitäs puhua yliopistofysiikastako?
Eikö sinulle sitten voi normaaleja asioita puhua?. Kulje omalla autollasi ettei tartte valittaa. Kyllä olet sitten omahyväinen paska kuule. Onkohan sun ajatukset niin helvetin fiksuja kuin luulet??
"Onkohan sun ajatukset niin helvetin fiksuja kuin luulet?? "
En kuvittele että ajatukseni olisivat niin fiksuja ja kiinnostavia että tyrkyttäisin niitä väkisin jokaiselle joka sattuu olemaan samassa paikassa yhtä aikaa. Kenenkään ei pidä kuvitella itsestään sellaista. Jutella voi, mutta seuraansa ei pidä tyrkyttää. Se juuri on minun pointtini.
Mennessäni naimisiin 32 vuotta sitten,en tiennyt että samalla nain sukua noin 350-400 omituista ,ääliömäistä marakattia.Saatana kun tullaan kyläänkin ilman varoitusta,5-7 jopa 11 ihmistä yllättäen syömään ja möykkäämää.Perkeleen paviaanit!Ensin haukutaan vävy(minä)kusipääksi ja idiootiksi,sitten haukutaan ruoka,koti,asumismuoto,ja kaikki muu.Notkutaan ja
möykätään siinä viikko,pari,sitten häivutään.Nyt
olen päättänyt,että se on loppu.Otan avioeron.pa-
perit olen jo hankkinut,myös asunnon.Ei ole muuta mahdollisuutta,lähteä siitä helvetistä.Varokaa,ys-
tävät,olkaa hyvin tarkkoja naimisiin mennessänne,että millainen marakattilauma seuraa
mukana.Kavahtakaa isoäänisiä,isoja sukuja.Niillä
on omat lakinsa,tapansa.mielisairautensa ja valko-
vuotonsa.Niillä on Hitlerinsä,poppamiehensä,ja kaikki taito tehdä vävyn elämä helvetin esikarta-
noksi,tai ihan oikeaksi helvetiksi.Miettikää tarkoin,ystävät,rakkaat lähimmäiset,miettikää mitä
yhden pillureijän rassaaminen tuo tullessaan.Miten
paljon kärsimystä,tuskaa,sylkykuppina olemista.
Harkitkaa vielä kerran parempaa vaihtoehtoa,kouraanne.Sillä ei ole anoppia,ei mui-
ilkeitä ja vittumaisia sukulaisia.Se hauku,pihtaa,
se on,ystävät,se on korvaamaton!Suosittelen tätä
kouravaihtoehtoa lämpimästi 35 vuoden kokemuksen pohjalta.Ystävät! Valitkaa oma kouranne !
Hyvä keino häätää tällainen "höpöttäjä" ympäristöstä on kääntää pää poispäin hänestä ja antaa hänen höpistä yksinään niin, että kaikki ympärillä olijat luulevat häntä yksinpuhelua harrastavaksi hulluksi.
Tai voit vaikka sanoa, että "Kuule, ei tänään oikein kiinnosta tollanen säälittävä, yksinäinen surkimus, joka jauhaa p*skaa 5 kg minuutissa ja kuvittelee, et joku kuuntelee vielä sitä !"
Tai katsot sitä oikein murhaavasti, etkä silleen kiltisti "joojoo, niinniin, oo kuinka kiinnostavaa...".
Tai rupeet ottamaan maksua jokaisesta minuutista, jonka joudut kuuntelemaan small talkia, joka ei vois vähempää kiinnostaa...tavallaan siis psykiatriaa.
Mitä väliä sillä on, onko sillä höpöttäjällä perhettä tai ketään, kelle se voi puhua ( onhan sillä ilma ja seinät sitä varten ).