Kaveri joutui hyväksikäytetyksi persupuolueesta loikkauksen aikaan. Kaveri oli niin tohkeissaankin. Yllytyshullu, sanoisin kuin lapsena tehtiin.
Persuloikkarein nimekkäät ministeripallien hinkkaajat olivat hiljaa ja tekivät myyrän työtään. Niinistö panosti ja pelotteli tarpeellisen määrän (lukumäärän määräsi Sipilä, jotta enemmistö sälyisi). Toinen loikkaaja lyllersi takintaskut pullotellen jonon keskivaiheilla "rivikansanedustajana".
Muut loikkariministerit missä lie olleet.
Vaan nuori Simon pääsi oikein valtakunnan TVlähetykseen selittämään hyvyyttään ja muisen loikanneiden hyvyyttä entiseen "pahaan".
Orpo ja Sipilä kehuivat kuinka hekin ovat hyviä, etteivät voi enää istua samassa hiekkalaatikossa kuin persujen entinen "paha".
Vaan kuinkas nyt!
Sampo Terho kantoi terhakkaasti laatikoittain nimilappusia joku rovaniemeläinen varasijalta päässyt edustaja kintereillään, patentti- ja rekisterihallintoon puolueen viemiseksi rekisteriin. Taisi siellä hännillä lyllertää joku lyylikin.
Samposta tulee sitten uuden sinisyyden puheenjohtaja. Sampo on jo ihan silminnähden terhakoitunut. Ei enää ääni värise.
Simon raukka hakee varmasti lohdutusta sieltä, mistä hän on sitä aikaisemminkin saanut.
Nyt sitten taas isä Soinikin pääsee laukomaan plokissaan pahaa sisuaan ulos ja sättimään entisiä kavereitaan, heitä, joiden äänillä hän hiertää takapuoltaan ministerijakkaraan.
Vaan kuinkas tuleekaan käymään seuraavissa eduskuntavaaleissa. JYTKY vierähtääkin ihan toisaalle, kuin sinisten huurujen sekaan.
Vaalien jälkeen Simon Elon lausuma ennustus toteutuu ja he joutuivat uhraamaan poliittisen tulevaisuutensa Niinistön asehankintojen ja Soinin palkkioviran tähden. Hillotolppia kun on vain rajoitettu määrä sinisten satujen maassa.
Voi Simon Elo raukkaa
siniset-uhrilampaat
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1029659Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764967Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554712Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.13222Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92431Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061676- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.511407Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota581397Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441306