Kela kusettaa mennen tullen ja palatessa.

Huvittanut lukea kelan aktiiviset keskustelut palstaa, ihmiset kyysyy hädissään kaikenlaisista asioista, kelan vastaus on ympäripyöreää.

Mikä suomessa vikana, koska ohjeistukset ja auktoriteettisuus on ne kaikista tärkeimmät lain tulkinnan, ei siis lain noudattamiset, vaan tulkinta hallituksien esityksien mukaisesti, on se tärkein juttu, vaikka selkeästi julkista valtaa määrätään jo laissa, niin mihin tämä kaikki perustuu ja kuinka saat julkisen vallan vastaan, oikeuslaitoksen toimimaan niin kuin kuuluukin vai onko ainoa oikea tie kansanvaltaisuus?

Itseään viisaana pitävät voisivat vastata, myös nekin jotka luulevat olevansa muutakin kuin lammas muiden lampaiden joukossa.
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja. Mikä teillä vähäkeillä on ongelma?
Lukemisen ja kirjoittamisen ymmärtäminen, tietenkin.

Äänestä
  • Sepä varmaan joo.

    Äänestä

  • lukihärö kirjoitti:

    Sepä varmaan joo.

    Onko tosiaan noin vähän suomessa emähölmöjä kuin ja vain kaksi, jotka tippui ansaani, viisaimmat jättivät kirjoittamasta mitään.

    No kaikilta ei voi vaatia pikkulusikallakaan, jos on annettu vain pipetillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lawetorder kirjoitti:

Huvittanut lukea kelan aktiiviset keskustelut palstaa, ihmiset kyysyy hädissään kaikenlaisista asioista, kelan vastaus on ympäripyöreää.

Mikä suomessa vikana, koska ohjeistukset ja auktoriteettisuus on ne kaikista tärkeimmät lain tulkinnan, ei siis lain noudattamiset, vaan tulkinta hallituksien esityksien mukaisesti, on se tärkein juttu, vaikka selkeästi julkista valtaa määrätään jo laissa, niin mihin tämä kaikki perustuu ja kuinka saat julkisen vallan vastaan, oikeuslaitoksen toimimaan niin kuin kuuluukin vai onko ainoa oikea tie kansanvaltaisuus?

Itseään viisaana pitävät voisivat vastata, myös nekin jotka luulevat olevansa muutakin kuin lammas muiden lampaiden joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu