Ohjelointikieliä on aina tullut ja mennyt. Uudet kielet syrjäyttäneet pikkuhiljaa vanhat. Mutta miten tulee käymään javalle. Esim. käyttääkö kymmenen vuoden päästä kukaan enää uuden softan tekemiseen javaa ? Syrjäyttääkö sen vaikka uusi mullistava kieli Ziva ? Itse uskon, että jo viiden vuoden päästä Java alkaa kuolemaan ja tilalle tulee jokin uusi tai parikin uutta kieltä.
Toki javasta tulee koko ajan uusia versioita joten kehitystä tapahtuu. Java on myös moniulotteinen (j2se, j2ee, jeMe ) . Javalle myös on myös todella paljon open source luokkakirjastoja, sovelluskehikoita, palvelimia, tekniikoita, välineitä, ratkaisuja . Ja koko ajan tulee varmasti lisää.
Mutta syy, miksi epäilen Javankin jossain vaiheessa "kuolevan" on just se, että koko java maailma kasvaa kuin pullataikina ja kohta siinä on jo niin paljon vanhaa ja turhaakin mukana, että kannattaa kehittää kokonaan uusi maailma.
Toki javasta tulee koko ajan uusia versioita joten kehitystä tapahtuu. Java on myös moniulotteinen (j2se, j2ee, jeMe ) . Javalle myös on myös todella paljon open source luokkakirjastoja, sovelluskehikoita, palvelimia, tekniikoita, välineitä, ratkaisuja . Ja koko ajan tulee varmasti lisää.
Mutta syy, miksi epäilen Javankin jossain vaiheessa "kuolevan" on just se, että koko java maailma kasvaa kuin pullataikina ja kohta siinä on jo niin paljon vanhaa ja turhaakin mukana, että kannattaa kehittää kokonaan uusi maailma.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No hm.. näin tarkemmin kun miettii niin olet oikeassa. tekniikka TODELLAKIN vanhenee ajan myötä. Jos ziva olisi jotain mullistavaa niin sitä löytyisi isoja otsikoita netistä. Itse en ole ikinä siitä kuullut ja kun googlella yritin etsiä en löytänyt kuin jotain zimbabve sälää.
"Mutta syy, miksi epäilen Javankin jossain vaiheessa "kuolevan" on just se, että koko java maailma kasvaa kuin pullataikina ja kohta siinä on jo niin paljon vanhaa ja turhaakin mukana, että kannattaa kehittää kokonaan uusi maailma."
Ai miksi kannattaa?
Kukaan ei estä käyttämästä pelkkää 1.1.8 Java corea ilman muuta mämmiä.
Projektin tarpeet ja resurssit määrittelevät käytettävän ohjelmointikielen. Jos paras vaihtoehto on vaikka uusi ohjelmointikieli Tuhnu, käytetään sitten sitä.
Tulkittava kieli ei ole "oikea" ohjelmointikieli. Minulle Java on edelleen vain selaimella toimivan "matopelin" toteutukseen kelpaava työvälinen. Oikeat ohjelmat tehdään edelleen C:lla ja
Javasta ei koskaan tule C:lle korvaaja. Enemmän uskon jopa .Net :iin kuin Javaan.
>Enemmän uskon jopa .Net :iin kuin Javaan.
Ei ole C# sitten tulkattava kieli vai ? Hehhee ;-)
katsos kun ei ole olemassa "oikeaa" ohjelmoitikieltä.
Vaatimukset määrittelee mitä käytetään.
Nykyään softateollisuudessa se on valitettavasti aina se sama java, ja sen on speksannut herra €uro kun pitää saada mahdollisiman paljon mahdollisiman halvalla.
Odotan suurella mielenkiinnolla listaa niistä ohjelmista, jotka nimimerkki "ei ole oikea kieli" laskee "oikeiksi ohjelmiksi".
Miksi Javasta pitäisi tulla C:lle korvaaja? Onko joku jossain vaatinut sellaista?
Ilmeisesti siis esim. sellaiset matopelivirtykset kuten WebLogic, WebSphere, Eclipse, Tivoli yms, jotka ainakin osittain (yhä suuremmilta osilta) on Javala kasattu ei ainakaan ole oikeita ohjelmia. Se kyllä selittäisi miksi niitä joka freeware-sitellä tarjotaankin. Eihän kukaan tuonlaisista "ei-oikeista-ohjelmista" nyt mitään rahaa ainakaan maksaisi?
Samoin on ollut mielenkiintoista huomata kuinka vaan ne isotkin firmat shelliskriptien ja perl-mokkuloiden varassa pyörivät.. Mutta mitäs niistä, koska eihän ne mitään oikeita ohjelmia kuitenkaan ole.
Samahan tietysti koskee C:tä, c :aa yms. lelumatopelikoodareille tarkoitettuja kieliä, koska tulkataanhan nuokin sitten prosessoria varten sähkösignaaleiksi. Sinähän tietenkin tosikoodarina tökit piikkimagnetiilla muistikampoja reaaliajassa haluamasi tuloksen saavuttamiseksi?
Tulipas kelvotonta jälkeä, mutta ehkäpä siitä kuitenkin selvää saa...
sä oot sit taas perus windows säätäjä vai.. muista mainitsemistasi ohjelmista ei ole kokemusta, mutta kyllä Eclipse on yksi maailman suosituimpia ide:jä, ja on todella hienoa että se on freewarea, ja jos mun pitäisi päättää laittaisinko rahani eclipseen ta vaikka windowsin jakelupakettiin niin ilman muuta eclipseen.
Joo totta että esim. fortum 100:n palvelimet pyörii pääasiassa unix/linux, scriptaus, ja perl ympäristöissä, ja se selittyy yksinkertaisesti sillä, että nämä kyseiset ympäristöt TOIMIVAT, ja luotettavasti vielä.
Sillähän ei loppujen lopuksi ole väliä miten lopputulos saavutetaan kunhan se on toimiva. vai?!??
Mistäs oot mahtanut tuollaista keksiä että windowsilla säätäisin? Niin hyvin mulle ei makseta että siihen paskaan sormeni upottaisin.
Niin, Eclipsehän tosiaan on freewarea, mutta alkuperäinen viestihän koski siis sitä, etteikö Java olisi "oikea" ohjelmointikieli, johon minä taasen listasin esimerkiksi nuo softat jotka Javalla on tehty.
Ja tuo fortum 100 piti varmaankin olla Fortune 100?
"Sillähän ei loppujen lopuksi ole väliä miten lopputulos saavutetaan kunhan se on toimiva. vai?!??"
Nuo tuotahan minäkin ajoin takaa. Se, että jokin mokkula on Javalla koodattu, ei tee siitä yhtään sen vähemmän "oikeaa" softaa, kuin se, että se olisi C:llä tai millään muulla kielellä väännetty.
Noo voihan noita kriteereitä asettaa mikä on ohjelmointikieli ja mikä ei.
Aika mielivaltainen kriteeri, että tulkkaus olisi kriteerinä.
Samalla lailla voitaisiin määritellä kriteeriksi, että kaikki korkeamman tason kielet eivät ole ohjelmointikieliä vaan ovat lähinnä muuntimia, joilla helpotetaan työtä ettei tarvitse konekielellä läheteä softaa vääntämään.
Kun ylistät C-kieltä niin mitäs ADA-kielen osaajat aikanaan ajattelivatkaan C-kielestä, eivät varmaan kovinkaan varteenotettavana vaihtoehtona pitäneet.
Asiat ovat suhteellisia, tulevaisuudessa koodaus tulee olemaan lähinnä graafista, koska itse asia ei ole koodin näpyttäminen vaan suunnittelu ja looginen puoli.
Nyt on jo olemassa LabView joka on askel graafiseen suuntaan, kun UML Case-välineiden koodigenerointiominaisuudet kehittyvät, ne muuttuvat kohta suoraan graafisiksi ohjelmointivälineiksi.
Siinä on C-, C -, C#- ja java-koodareilla kyräilemistä sen jälkeen.
Ohjelmoinnin on pakosti kehityttävä vastaamaan kehittyviä tarpeita, pitää saada nopeammin ja tehokkaammin tuotettua ohjelmia, nykyinen koodaustapa ei ole riittävän tehokasta.
Toki suorituskykyä tulee tuhlaantumaan uusien menetelmien käytössä, näinhän on ollut aina.
Taitaa olla vähän myöhäinen kysymys, nimittäin Java ja c taitavat olla samanikäisiä, siis vakiintuneita ohjelmointikieliä.
Onhan niillä nyt kuitenkin kymmenisen vuotta ikäeroa...
Javahan on (lähes) laitteistoriippumaton, mutta on omat ohjelmat silti helpompi tehä vaikka visual basicilla.
Javassa hyvä puoli on uusi (?) Javax.swing-luokka. Sillä saa aivan loistavan näköisiä painikkeita ja valintaruutuja..