Beltsassar

1Peltiseppä

Suomen paatumuksen ja maallistumisen rangaistuksesta on varoitettu Jumalan profeettojen kautta jo vuosikymmenten ajan. Yhteinen piirre on ollut, että rangaistuksena Venäjän tulee jakamaan Suomen kahtia ottaen pohjoisen puskurivyöhykkeeksi ja reitiksi Norjaan. Eikä ainoastaan profetioissa, vaan myös Cold Response 2012 sotaharjoituksen yhteydessä Suomen upseerikunnan jäsenen kommentti vahvisti tulevaa kolmannen miekan iskua:
Puolustusvoimien alasajon  myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä – eikä aiota – puolustaa.
Seuraavassa on esitettynä muutama profetia Suomen kohtalosta:
Niilo Yli-Vainio (1977-1981)
Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.
https://beltsassar.com/2015/04/22/suomen-tulevaisuus

3

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jobinpostia
      8.8.2017 21:40

      Ilm.16:11. Biblia (1776). Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa kipuinsa ja haavainsa tähden, ja ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi?

      --------------------------------------------------------------------------------------

      "...ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi? "

      ........

      Herran rauhaa ja armoa !
      ...................................................

      Johanneksen ilmestys 16

      10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
      11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

      ........

      JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...

      ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...

      SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...

      ........

      JEREMIA 23

      30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
      31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
      32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.

    • Anonyymi

      Näin tulee käymään jos tämä kansa ei tee parannusta.

      • Anonyymi

        Kääntyä mistä?
        Koko kansamme on hiljaa hyväksynyt jo puolivuosisataa sen, että imetysikäiset vauvat vieraannutettiin pois emojensa turvallisesta rakkaudellisesta hoidosta vieraiden käsiteltäviksi pitkiksi päiviksi eli heidän identiteettinsä vaurioitettiin tällaisella kasvatusmetodilla. Perusteeksi riitti se, että äidin on maksettava tasa-arvoiset verot miesten kanssa yhteiskunnalle. Imetysaika oli n 2 kk ja äitien piti palata kokopäiväiseen ansioonsa! Laman saapuessa v -90 äitien työssäkäynnin peruste muuttui uudella ideologialla ettäpä lapsi tarvitseekin vierasta emoa enemmän kuin äitiään ja siksi hänet pitää siirtää kokopäiväisesti pois kodistaan . Äiti sai vapaana työttömänä ollessaan kokopäiväisesti kulkea etsimässä työtä.

        Kansallemme uskoteltiin ja kansamme uskoi emävalheen, että vauva ei tarvitse tai oikeammin että vauvalle on haitaksi saada kokopäiväinen äitinsä rakkaudellinen hoito ja varjelus!

        Jumala on rakkaus. Jumala on tarkoittanut lapsen hoidettavaksi vanhempiensa rakkauden ympäröimänä ja se oli aikoinaan luonnoton keksintö eroittaa äiti vauvastaan joidenkin tasa-arvokeksijöiden säätämin lakipykälin.

        Kansaamme on siis kauan kasvatettu tai parmminkin manipuloitu uskomaan alati muuttuviin lakisäädöksiin, jotka eivät enää perustu Jumalan kymmeneen käskyyn. Rahavalta on nykyisten lakisäädöksien käskynhaltija ja kansalle on jo kauan media uskotellut rakkaus-sanan tarkoittavan riettautta.

        Siis mistä kansamme pitää tehdä parannus?
        Lopettamalla saastamedia ja opettelemalla täysin aakkosista takaisin luonnolliseen ihmisyyteen. Sen opaskirja on Raamattu. Vain sieltä opiskelemalla Jumalalta johdatusta anoen voimme oppia uudelleen, että perheelle annettu uusi lapsi on suuri ja kallisarvoinen Jumalan lahja tämän vanhemmille. Siis lapsen vanhemmille KOKOPÄIVÄISESTI. Näin ihminen pienestä pitäen oppii eroittamaan oikean ja väärän eron. Jeesus ei kumonnut kymmentä käskyä , vaan kiteytti ne rakkauden kaksoiskäskyyn Rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuin itseään. Ja se tuodaan Sanassa selvästi esiin, että omistaan ihminen huolta pitää ja joka ei näin tee on pahempi kuin uskoton.

        Siis mitä tarkoitetaan sanalla huolenpito?
        Rakkaudettoman kasvatuksen saaminen vaihtuvien vierashoitajien käsittlyssä ja jo vauvasta alkaen ei ole Raamatun Sanaan ja Jumalan käskyihin perustuvaa ihmisyysoppia. Vain siinä on Rakkaus Jumalaan , että pidämme Hänen kymmenen käskyään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      270
      4683
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1419
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe