Rakennuslehdessä kerrottua

Lääkäri2

Jos rakennusasiat kiinnosvat niin kannattaa lukaista tämä kyseinen juttu. ei rakentajillakaan ole mukavaa kun heitä turhaan liikaa syyllistetään.

https://www.rakennuslehti.fi/2017/04/onko-somen-vaihtoehtoinen-totuus-jopa-jarru-ymparistoyliherkkien-toipumiselle/

Lääkäreiden mukaan rakentajia on syyllistetty jopa liikaa sisäilma- ja homeongelmista. Oireita on suhteettoman paljon enemmän kuin kosteus- ja sisäilmaongelmia.

Jos lääkäreitä kehotetaan välttämään potilaiden huolestuneisuuden ja stressin lisäämistä, niin sama neuvo voisi päteä myös moniin muihin ryhmiin toimittajista alkaen. Nettikeskustelu esimerkiksi Käypä hoito -suosituksesta eli lääketieteen viimeisimmästä näkemyksestä kosteus-, home- ja sisäilmaongelmaisten hoidosta on painottunut ohjeiden kyseenalaistamiseen ja ”vaihtoehtoisten faktojen” esiin nostamiseen.

Sisäilmasta aiheutuvat taudit ovat harvinaisia

Sainio ja Karvala kirjoittavat Lääkärilehdessä, että sairaudet, jotka voidaan yksilötasolla todeta jonkin sisäilmatekijän aiheuttamiksi, ovat harvinaisia. Väestötasolla kosteusvauriot ovat yksi astman riskitekijöistä, mutta niiden osuutta astman syytekijöinä on mahdotonta erotella.

Sisäilmaoireilu on yleensä ohimenevää. Ongelmallista on, kun potilaan oireilu pitkittyy korjauksista ja muista sisäilman laatua parantavista toimenpiteistä huolimatta.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että osa oireilevista potilaista oireili lisäksi myös amalgaamipaikoista, sähköstä tai näyttöpäätteistä. Pitkäaikainen oirekuvakin oli samanlainen kuin sähköherkillä tai näyttöpäätetyöstä iho-oireita saavilla.

Tunnusomaista näille ympäristöherkkyydestä kärsiville potilaille onkin, että oireilu kohdistuu aluksi johonkin tiettyyn ympäristötekijään, mutta laajenee yhä useampiin tekijöihin. Monet kemikaaleille herkistä raportoivat oireiston liittyvän myös sisäilmaan ja sisäilmaan reagoivilla voi olla samanaikaisesti monikemikaali-, äänis- tai sähköherkkyys. Hajuherkkyys on lähes aina osa kemikaali- ja sisäilmaherkkyyttä, ja sitä esiintyy myös ääni- ja sähköherkkyydessä.

Psyykkisten häiröiden esiintyvyys vaihtelee eri aineistoissa. Saksassa jopa kolmella neljästä todettiin pitkäaikainen mielialahäiriö.

Työpaikan psykososiaalisella ympäristöllä, kuten stressillä ja huonolla työilmapiirilläkin on vaikutusta. Tyypillisesti ongelmat painottuvat julkiselle sektorille.

Yksilöllisillä tekijöilläkin on merkitystä. Näitä ovat Lääkärilehdessä esitetyn taulukon mukaan muun muassa naissukupuoli, korkea koulutustaso, tunteiden säätelyn vaikeus, ahdistuneisuus, masennus, elämänhallinnan vaikeus, itseraportoitu allergia, mutta toisaalta myös vahva minäkuva, spontaanius ja hyvät kognitiiviset selviytymiskeinot.

39

527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihuik
      • Sutta.ja.sekuntaa.vielä

        KYLLÄ! Herrat ja narrit ja heidän kakarat sairastuu. Lääkäritkin ja terveystarkastajat sekä homekoiratkii. Kukaan ei valvo eikä kukaan ota vastuuta mistään. Vastuunpakoilijota kaikissa laitoksissa ja pulijuissa. Siedätykset ja suggestiot ei näitä hölmöilyjä poista eikä DVD levyjen pyörittelyt. Siedätyksiin tai niiden tutkimiseen uponnut euroja kerpeleesti, niistä ei ole mitään hyötyä muille kuin rahastajille.

        https://www.hs.fi/koti/art-2000005425094.html?share=30f2185253bec2bd0e28c85f20807326

      • hirvitää.tämä.touhu
        Sutta.ja.sekuntaa.vielä kirjoitti:

        KYLLÄ! Herrat ja narrit ja heidän kakarat sairastuu. Lääkäritkin ja terveystarkastajat sekä homekoiratkii. Kukaan ei valvo eikä kukaan ota vastuuta mistään. Vastuunpakoilijota kaikissa laitoksissa ja pulijuissa. Siedätykset ja suggestiot ei näitä hölmöilyjä poista eikä DVD levyjen pyörittelyt. Siedätyksiin tai niiden tutkimiseen uponnut euroja kerpeleesti, niistä ei ole mitään hyötyä muille kuin rahastajille.

        https://www.hs.fi/koti/art-2000005425094.html?share=30f2185253bec2bd0e28c85f20807326

        "”Kyllä välillä vähän hirvittää, kun kerrostalo rakentuu kerros kerrokselta ja tilat ja ikkuna-aukot ovat ehkä kastuneet moneen kertaan siinä vaiheessa, kun ikkunat lopulta asennetaan. Eristysvillatkin ovat ehkä vettyneet ja sitten vain toivotaan, että ne kuivuvat joskus.” "

        Heh heh. Kokeilehan jättää märät sukat kumisaappaan sisälle ja saappaan suu tiiviisti kinni. KUIVUUKO ja jos kuivuu, niin MITEN?

        MÄRKIEN VILLOJEN PAIKKA ON KAATOPAIKKA! Jos et tuota tiennyt, niin nyt ainakin tiedät.

      • juur.näi.miks.räntää.ym
        hirvitää.tämä.touhu kirjoitti:

        "”Kyllä välillä vähän hirvittää, kun kerrostalo rakentuu kerros kerrokselta ja tilat ja ikkuna-aukot ovat ehkä kastuneet moneen kertaan siinä vaiheessa, kun ikkunat lopulta asennetaan. Eristysvillatkin ovat ehkä vettyneet ja sitten vain toivotaan, että ne kuivuvat joskus.” "

        Heh heh. Kokeilehan jättää märät sukat kumisaappaan sisälle ja saappaan suu tiiviisti kinni. KUIVUUKO ja jos kuivuu, niin MITEN?

        MÄRKIEN VILLOJEN PAIKKA ON KAATOPAIKKA! Jos et tuota tiennyt, niin nyt ainakin tiedät.

        "”Jos esimerkiksi rakennuksen runko rakennettaisiin ja lämmöneristeet asetettaisiin sääsuojan alla, tulisi varmasti vähemmän kosteudesta johtuvia ongelmia. Yksi kuutio betonia sisältää 200–300 litraa vettä, joten miksi sen päälle pitää vielä antaa sataa vettä, lunta ja räntää.”"

        Oha näit näht ja mustii villojakkii. Kukap ei ois nähnt?

    • iuhjk
    • Myrkytys.ei.ole

      MYRKYTYS SISÄILMAN MYRKYILLE EI OLE "ymäpäristöyliherkkyyttä" eikä "hajuyliherkkyyttä." Joka niin väittää, niin on pahasti jumittunut siedättäjien aivopesuun.

      "Sisäilmaoireilu on yleensä ohimenevää. " Tämähän on TÄYSIN totta ja suosittelen jokaiselle joka oven sisäpuolella saa vakavia oireita ja tulehdus-sairauksia sekä verenvuotoja tulehdusten vuoksi nostakaa kytkintä. Varsinkin kun oven ulkopuolella hellittää vaikka viiveellä niin pikaisesti nostamaan pois niistä tiloista. Ei kanata jäädä vittumaisia isännöitsijöitä ja selittelijöitä ja käsien levittelijöitä kuuntelemaan eikä terveystarkastajia joiden osaaminen hometutkimuksissa jää vain aistivaraisiin ja vaistonvaraisiin tutkimuksiin.

      Ei kanata jäädä odottelemaan myrkytyksiä. (Biosidit, ja otsonointikin luokitellaan biosidiksi kertoo THL), Ei varsinkaan niitä myrkkypönttöjä kolistelevia homekusettajia joiden taidot jäävät homeentappotasolle ja turhiin tiivistelyihin.

      "Sisäilmaoireilu on yleensä ohimenevää. " TÄYSIN TOTTA! Nyt olet Lääkäri2 vihdoinkin oikeilla jäljillä ja tuolla tiellä jos pysyt, niin saattaa joku vielä parantua vastaanotollesi eksyneistä homesairaista ja sisäilmasairaista ketä joudut yrittään parantaa, mutta ehdottomasti MUISTA, ilman niitä huuhaa "siedätyksiä."

      Kuitenkin parasta on oireilevien ja sisäilman myrkyille sairastuneiden tajuta nostaa kykintä ajoissa ja etsiä itselleen uusi puhdas asunto tai kun kyse on hometyöpaikasta, niin rohkeasti vaan vaattia puhtaat tilat . ( WHO ) kaikille kuuluu puhdas sisäilma.

      Siedättäjiä ja paskanjauhajia jos välttelet, niin voit saada lisäaikaa vielä elämällesi,

      Tuossa videolla kohdassa 00:52:57 - 00:54:08 Juhani Pirinen eduskunnassa sanoo miten Lääkäri2 asiat todellisuudessa ovat. Tuo video kannattaa jokaisen katsoa vaikka kokonaan. Mukana totuuksia kertomassa professori Tuula Putus ja Toiminnanjohtaja Hannele Rämö ASTE ry. Ei mulla muuta. Tai on vielä!

      TIIVITEKORJAILUT kuuntele siitä Pirisen, Putuksen ja Rämön terveiset, siinä on totuus Lääkäri2. Paina kalloosi oikea totuus.

      "Jäljet johtava sylttytehtaalle."

      KUUNTELE TUO! https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=C8088D81&position=0&tab=ConferenceCurrent

      • Lääkäri2

        "Tuossa videolla kohdassa 00:52:57 - 00:54:08 Juhani Pirinen eduskunnassa sanoo miten Lääkäri2 asiat todellisuudessa ovat."

        Katsoin / kuuntelin tuon. Eihän tuossa mitään uutta ollut, osaavien ja parhaiden asiantuntijalääkäreiden yhteenveto eli Käypä hoito -suositus sanoo:

        "Kosteusvauriot tulee pyrkiä korjaamaan ja niiden synty ehkäisemään, koska siten voidaan vähentää hengitystieoireilua ja ylläpitää rakennuksen kuntoa." Tämä on nostettu koko suosituksen keskeisen sanoman ensimmäiseksi kohdaksi.

        http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111

        Tämän voi jokainen todeta lukemalla tuosta suosituksesta keskeisen sanoman, jossa on tiivistettynä koko ongelma pähkinänkuoressa, ja joka antaa kaikki tarvittavat työkalut ongelman hoitoon. Siis lääkäreiden osalta. Rakennusten korjaaminen ei ole lääkäreiden asia. Lääkäri antaa suosituksen korjata rakennus ja ennaltaehkäistä ongelmia pitämällä rakennuksista huolta. Jos rakennukset ovat 40-50 vuotta vanhoja ja pidetty huonosti, niin ei se ole lääkäreiden eikä edes uusien rakennusten rakentajien vika, syyttäkää niitä, jotka ongelman ovat aiheuttaneet. Rakennusmääräyksiä noudattamalla rakennetaan hyvälaatuisia rakennuksia, joissa on hyvälaatuinen sisäilma ja jotka eivät homehdu. Esim. märän betonin päälle ei saa laittaa määräysten mukaan yhtään mitään. VOC-mittauksilla voidaan todeta sisäilman laatu ja se on oikeastaan poikkeuksetta hyvä esim. 2001 - 2017 rakennetuissa omakotitaloissa. Puurakenteisissa taloissa lisäksi akustiikka ja viihtyvyys on todettu paremmaksi kuin betonista tai betoniharkoista tehdyissä "kivitaloissa". Jos vanhat huonokuntoiset julkiset rakennukset ovat tiensä päässä niin joko ne korjataan tai puretaan ja rakenetaan uusi. Tämä on Lääkäriliitonkin kanta asiaan. Eri asia on jos joku psyykkisesti yliherkkä oireilee vaikka sisäilma on todettu laadultaan hyväksi mittausten ja aistinvaraisenkin arvion perusteella.

        Lisäksi:

        "Rakennuksen sisäilman rooliin potilaan oireessa tai sairaudessa ei tule ottaa kantaa ilman, että käytettävissä on terveydensuojeluviranomaisen eli yleensä kunnan terveystarkastajan tai rakennuksen kunnon ja sisäilman laadun tutkineen pätevän asiantuntijan (esim. rakennusterveysasiantuntija, STM:n asetus 545/2015) lausunto siitä, onko rakennuksessa merkittävä kosteus- ja homevaurio." Ellei minulle kukaan esitä lausuntoa rakennuksen kunnosta niin en ota mitään kantaa siihen johtuuko potilaan oireet "homeesta", kuten suosituskin kuuluu.

    • sutta.ja.sekundaa.son

      Siedättäjät tuonne, aivan selvä markkinarako.

      Ei ole kyllä "ympäristöyliherkkyyttä" eikä "hajuyliherkkyytä" kun vika seinien välissä ja syy ehkä myrkyllinen ja / tai myrkytetty sisäilmasto. (Homedesinfioinnit biosideilla tai vastaavilla myrkyillä).

      "Osassa näistä tiloista oli vakavia paloturvallisuusriskejä tai sisäilmaongelmia."

      http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/18/palokunta-halytettiin-vastaanottokeskuksiin-lahes-1400-kertaa-reilun-vuoden-aikana/

      "Kätilöopiston sairaalan käyttö loppuu sisäilmaongelmien takia. "

      Ei ole täälläkään myrkytykset ja siedätykset toimineet, vai onko edes yritetty?

      https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-suurin-synnytyssairaala-ottaa-vastaan-viimeiset-synnyttajansa/6621800#gs.JB9IKtI

      • Imjhty

        Homeen kanssa ei voi asua! Se on pirullinen kaveri! Ei pidä pitkittää homerakennuksissa olemista!

      • Lääkäri2
        Imjhty kirjoitti:

        Homeen kanssa ei voi asua! Se on pirullinen kaveri! Ei pidä pitkittää homerakennuksissa olemista!

        Kannattaahan se rakennus remontoida kuntoon jos siellä kosteusvaurio ja/tai hometta on.

    • korvatulpat.jos.äänet

      naapurien, aiheuttaa pahoja ympäristöyliherkkyysoireita tai vakavia ympäristösairauksia. Suosittelen. Korvatulpat! Ei välttämättä edes sitä siedätystä.

      Rauhoitu Lääkäri2. "Sainio ja Karvala kirjoittavat Lääkärilehdessä,"

      Jäljet johtavat siis sylttytehtaalle THL ja vakuutusyhtiöt. Nämä siedätyshoitoon ihastuneet lääkärit eivät pysty parantamaan yhtään homesairasta, sisäilmasairasta eikä MCS sairasta siedättämällä eikä vähättelemällä. Myrkytys sisäilmaltaan myrkyllisessä rakennuksessa ei ole "ympäristöyliherkkyyttä" eikä "hajuyliherkkyyttä" vaan on myrkytystila.

      "Ympäristöyliherkkiä," joilla on hermot menneet naapurien aiheuttamista äänistä, ehkä voivat auttaa kun "korvatulpat" lisätään DNRS hoitoon lisukkeena.

    • korvatulpat.jos.äänet

      Korjaus tuohon "Jäljet johtavat siis sylttytehtaalle THL ja vakuutusyhtiöt."

      Pitää olla TTL vaikka onhan ne jotku THL:n asiantuntujatkin käypähoitoporukan suunnitelmissa olleet mukana kuten tämä tutkijaprofessori Anne Hyvärinen.

    • töitä.vielä.siedättäjät
    • Lääkäri2

      Onhan niitä oikeitakin homerakennuksia, ja rakennuksia joissa on todistetusti huonolaatuinen sisäilma. Mutta nyt oli kyse siitä että vaikka hometta olisi jossain päin rakennusta niin vähän ettei sitä voi aistia tai vaikka rakennus korjattaisiin tai vaikka hometta ei edes todettaisi ja vaikka sisäilma todettaisiinkiin laadultaan tyydyttäväksi, jopa hyväksi niin silti aivan käsittämätön määrä ihmisiä saa oireita, ja ennen kaikkea: kyseessä ei ole juuri koskaan oikea sairaus, vaan kyseessä on ympäristöyliherkkyys, jota ei lueta sairaudeksi kansainvälisessä tautiluokituksessa eikä siten tietysti Suomessakaan. Kyseessä on reagointi tavallisille ympäristön asioille, kuten nyt hajulle sisäilmassa tai pesuaineen hajulle, "hulluimmat" saavat oireita muka sähköstä tai amalgaamipaikoista, joita ei voi edes aistia ihmisen aistein. Lisäksi on tunnettu ilmiö, että kun joku flunssaherkkä psyykkisesti yliherkkä nainen saa jotain "oireita" (kuten poskiontelotulehdukseen sopivia oireita vaikka oikeaa poskiontelotulehdusta ei voida todeta) niin hänen hössöttäessään asiaa työpaikalla (etenkin julkisella naisvaltaisella alalla) alkaa hysteria, joka rasittaa kohtuuttomasti työnantajaa ja työterveyshuoltoa ja jopa väistötiloissa ja kaupoissa, lähes joka paikassa, sitten lopulta jopa kotona (etenkin jos asuu kerrostalossa, jossa ei joudu itse vastaamaan rakennuksesta vaan voi sälyttää tutkimukset ja kustannukset muille) aletaan "oireilla". Rakennuksista joissa oireillaan on 99% riittävän hyvälaatuisia kuitenkin sisäilman osalta ja rakentajia syyllistetään turhaan. Tietysti löytyy rappeutuneita 50-luvun julkisia rakennuksia, joista ei ole pidetty huolta ja joissa sisäilma on huonolaatuista. Tosin kesäisin tuulettamalla ilma paranee tyydyttävälle, jopa hyvälle tasolle. Pelottelupuheella rajoitetaan herkempien ihmisten elämää kohtuuttomasti kun jo pesuaineista ja saippuan hajusta saadaan "hengenahdistusta" ja yskää, päänsärkyä, yms. vaikka mitään sairautta ei tutkimuksissa löydy vaan kyseessä on neuropsykiatrinen ongelma, hermoston ylivirittyneisyystila, josta Sainio osaa kertoa parhaiten tällä hetkellä maassamme.

      • Fghjjj

        Miten sinä tai Sainio voitte olla varmoja siitä, että homemyrkytyksen saaneelle ei jää aivoihin jonnekin solutasolle jälkeä myrkytyksestä, jotka aktivoituu jatkossa pienemmästäkin pitoisuudesta? Ei siis psyykkinen hysteriapitoinen hermoston ylivirittyneisyys, vaan elimellinen soluissa oleva tila, joka korjaantuu aikaa myöten, jos korjaantuu. Toistuva myrkytys johtaa sitten aivojen ja elimistön sairauksiin. Otetaan esim. auringossa ihonsa polttava henkilö. Kerran kunnolla poltettu iho on alttiimpi palamaan uudestaan ja jokaisesta palovammasta jää ihoon muistijälki, joka sitten aiheuttaa ihosyövän.

        Ei kannattaisi lääkärinä hurahtaa jokaiseen poppakonstiin, ja kulkea säkki päässä, kun totuus paljastuu.

      • Lääkäri2
        Fghjjj kirjoitti:

        Eihän se, että jotain voi teoriassa olla ole mikään näyttö siitä että näin on. Tietenkään ei voida yleistää että näytön puute on näyttö siitä ettei yhteyttä ole. Mutta mitään tuollaista ei ole voitu todeta että ihmiseen tulee solutasolla jotain muutoksia homeista, on asiaa tutkittu eikä henkilöistä jotka oireita saavat ole löytynyt kuvantamistutkimuksissa tai verikokeissa tms. mitään muuta vikaa kuin hermoston yliviritykseen sopivat muutokset uusissa hermissä funktionaalisissa magneettikuvaustutkimuksissa (fMRI), juuri uusia tutkimuksia tehty tänä syksynä että pelotellut potilaat saavat samat muutokset hermostoon oli kyseessä pelottelu hajusteille, sähkölle, homeelle tai mille vaan ympäristön tavallisille asioille. Lue nosebo-asia vaikka tältä palstalta.

      • Fghjjj
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Otetaan esimerkkinä tuo aurinko. On auringolle herkkiä ja hyvin aurinkoa sietäviä. Jos punapää polttaa ihonsa toistuvasti, niin jossain vaiheessa hän alkaa pelätä ihosyöpää. Näin syntyy tuo kuvaamasi hermoston yliviritys, tuosta pelosta. Solutasolla ihossa on tapahtunut myös muutoksia, koska sillä on muisti. Se alkaa kuumottaa herkemmin auringossa.

        Olet vedonnut sepustuksissasi myös siihen, että kaikkien pitäisi sairastua homeesta, jos niistä jotain vaaraa olisi. Emme ole samasta muotista. Totuudella on tapana paljastua, myös tässä asiassa.

      • myrkytys.ei.ole.yliherkk

        "Järvenpääläisen melututkijan Outi Ampujan mukaan melun on todettu muun muassa nostavan verenpainetta, aiheuttavan stressiä sekä heikentävän kuuloa, unenlaatua ja immuniteettijärjestelmää."

        Siinä se on Lääkäri2 ja siedättäjät.

        http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/571272-liikennemelu-heikentaa-hyvinvointia-ymparistoyhdistyksen-johtaja-vahentaisi-melua

        Vakuutusyhtiöiden mielistelijät ovat niputtaneet "ympäristösairaudet" ja hometaloissa sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä ja jopa irtaimistonsa menettäneet samaan nippuun vakuutusyhtiöiden helvetin kovat voitot vain mielessään lakivelvoitteisten vakuutusten kanssa.

        Lex Ronkainen asialle nyt!

        Lääkäri2 sekoilee vielä niputtamalla liian "ympäristöyliherkät" ja liian "hajuherkätkin" tähän samaan kasaan mitä ei hallitse enään kukaan.

        Pitäkään altistuneet homerakennuksissa myrkytyksen saaneet ja MCS sairaat on pidettävä erillään näistä liian yliherkistä ympäristöherkistä.

        Sähköyliherkkyyttä en tunne, mutta sanon Lääkäri2 sulle ja siedättäjille senkin, arvaajien arvaukset voi johtaa mitään mistään tietämättömien kohdalla jopa väärään arviooon. Koska tietokoneet vetävät sisuksiinsa homerakennuksissa pölyt ja siinä samalla itiöt, mikrobit ja toksiinit , VOC:it ja myrkylliset kemikaalien kaasut ja höyryt. Silloin joku arvajaa voi arvata väärin ja vähätellä sitä sähköyliherkkyydeksi

        Sähköyliherkkyys väärä arvio voi johtua myös siitä, että lämmetessään elekrtoniikan komponentit päästävät sisäilmaan myrkyllisiäkin kaasuja ja höyryjä. Vaikka pieniä määriä, niin jollekin MCS sairaalle riittävästi joka voi aiheuttaa oireiluja.

        Joten äläkää hyvät siedättäjät niputtako näitä kaikiia tapausia ympäristösairauden alle koska siinähän on jopa pelloille kylvetyt ja kotipuutarhoihin myrkyt ja siedätys niihinkään ei tule teiltä koskaan edes onnistumaan.

        POEA-apuainetta sisältävät glyfosaattivalmisteet ovat jo päätyneet kiellettyjen listalle.

        Työterveyslaitoksen sivuilla ammattitautilistalla sairaus nimeltä liuotinaineaivosairaus.
        Lueppa Lääkäri2 sieltä lisää ja tämäkin alla.
        https://www.ttl.fi/tyontekija/ammattitaudit/liuotinainesairaudet/

        https://www.tsr.fi/tsarchive/files/TietokantaTutkittu/2002/102118loppuraportti.pdf

        Vesisekoitteiset liuotinaineet jotka pitkään seisovat sisätiloissa avoimissa astioissa tai kaukaloissa homehtuvat ja aiheuttavat oireilua nekin kuten metallityöntekijät ym.
        Mitäs siitten kun niissä tiloissa kosteusvaurio, homevaurio, mikrobitoksiinivaurio ja VOC päästöjä. ??? Myrkyllinen sisäilmasto muutenkin. Näkymätön nvihollinen.

        Miten Lääkäri2 sitten kosteusvauriorakennus missä löydetty homeita, mikrobeja ja toksiineja ja hammaslääkäreiden paikkaus ym aineiden kemikaalihöyryjä sekä siivouskemikaalipäästöjä. Onko turvallista oleskella ja altistua niissä tiloissa pitkään, melkoinen cocktail sisäilmassa sielläkin.

        Olen keskustellut puhelimessa hammaslääkärin kanssa joka menetti terveytensä melkein vastaavissa tiloissa ja sai kovan taistelun jälkeen voiton.

        Tiedän kaksi syöpätapausta lähes vastaavista tiloista ja toinen erittäin läheinen henkilö.

        Kyllähän se on todettu tutkimuksissa sekä tilastollisesti että solutasolla että riittävän voimakas UV-säteily riittävän suurena määränä aiheuttaa kudosvaurioita, soluvaurioita ja DNA:n vaurioita ja altistaa syövälle tätä kautta. Mutta se että säteily tekee jotain joka voidaan todeta solututkimuksissa ja tilastollisesti ei tarkoita että home aiheuttaa solumuutoksia tai muuta, jota ei ole voitu todeta tutkimuksissa, lue vaikka Käypähoitosuositus, missä on kerrottu mitä näyttöä on eli ei mitään. Ei siitä voi vetää johtopäätöstä että kun vaikkapa radioaktiivinen säteily aiheuttaa akuutin säteilysairauden tai syöpää niin home aiheuttaa jotain, eihän tuollaisessa päättelyssä ole mitään järkeä. Erityistä "muistia" ei ole ihollakaan säteilylle, se kyllä uusiutuu esim. palamisen jälkeen, mutta ei se sen jälkeen sen helpommin pala, oikeastaan päinvastoin kun se ruskettuu ja suojautuu sen jälkeen tehokkaammin UV-säteilyltä.

        Kukaan normaali lääkäri ei suosittele auringolla siedätystä herkästi palavalle tai jo palaneelle. Kuten ei myöskään hometoksiineista sairastuneelle normaali lääkäri suosittele siedätystä ja lisämyrkytyksen hankkimista. Jos vielä ei ole näyttöä (tai haluta näyttöä), niin siinä syy miksi höpöhöpö käypähoitoja ei pidä uskoa. Kiveen hakattua tiedettä ei ole, ja ihmisten on syytä ottaa itse vastuu asioista ilman lääkäreitä

        "Lapsille kehittyy aikuisia harvemmin auringosta johtuva ihosyöpä, mutta iho kuitenkin muistaa saamansa UV-säteilyn: lapsena saadut palamiset altistavat aikuisena melanoomalle.

        Onko totta, että paras suoja ihosyöpää vastaan on luonnollinen, ilman palamista hiljalleen tullut rusketus?
        Ei ole totta, rusketus suojaa vain heikosti palamiselta ja ihosyövältä. Rusketus antaa ainoastaan noin suojakerrointa 4 vastaavan suojan."

        https://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-ihotautilaakari-vastasi-aurinkoon-ja-ihoon-liittyviin-kysymyksiin/127598

      • Ei.siedätyksiä.ei
        myrkytys.ei.ole.yliherkk kirjoitti:

        "Järvenpääläisen melututkijan Outi Ampujan mukaan melun on todettu muun muassa nostavan verenpainetta, aiheuttavan stressiä sekä heikentävän kuuloa, unenlaatua ja immuniteettijärjestelmää."

        Siinä se on Lääkäri2 ja siedättäjät.

        http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/571272-liikennemelu-heikentaa-hyvinvointia-ymparistoyhdistyksen-johtaja-vahentaisi-melua

        Vakuutusyhtiöiden mielistelijät ovat niputtaneet "ympäristösairaudet" ja hometaloissa sisäilman myrkyllisyydelle terveytensä ja jopa irtaimistonsa menettäneet samaan nippuun vakuutusyhtiöiden helvetin kovat voitot vain mielessään lakivelvoitteisten vakuutusten kanssa.

        Lex Ronkainen asialle nyt!

        Lääkäri2 sekoilee vielä niputtamalla liian "ympäristöyliherkät" ja liian "hajuherkätkin" tähän samaan kasaan mitä ei hallitse enään kukaan.

        Pitäkään altistuneet homerakennuksissa myrkytyksen saaneet ja MCS sairaat on pidettävä erillään näistä liian yliherkistä ympäristöherkistä.

        Sähköyliherkkyyttä en tunne, mutta sanon Lääkäri2 sulle ja siedättäjille senkin, arvaajien arvaukset voi johtaa mitään mistään tietämättömien kohdalla jopa väärään arviooon. Koska tietokoneet vetävät sisuksiinsa homerakennuksissa pölyt ja siinä samalla itiöt, mikrobit ja toksiinit , VOC:it ja myrkylliset kemikaalien kaasut ja höyryt. Silloin joku arvajaa voi arvata väärin ja vähätellä sitä sähköyliherkkyydeksi

        Sähköyliherkkyys väärä arvio voi johtua myös siitä, että lämmetessään elekrtoniikan komponentit päästävät sisäilmaan myrkyllisiäkin kaasuja ja höyryjä. Vaikka pieniä määriä, niin jollekin MCS sairaalle riittävästi joka voi aiheuttaa oireiluja.

        Joten äläkää hyvät siedättäjät niputtako näitä kaikiia tapausia ympäristösairauden alle koska siinähän on jopa pelloille kylvetyt ja kotipuutarhoihin myrkyt ja siedätys niihinkään ei tule teiltä koskaan edes onnistumaan.

        POEA-apuainetta sisältävät glyfosaattivalmisteet ovat jo päätyneet kiellettyjen listalle.

        Työterveyslaitoksen sivuilla ammattitautilistalla sairaus nimeltä liuotinaineaivosairaus.
        Lueppa Lääkäri2 sieltä lisää ja tämäkin alla.
        https://www.ttl.fi/tyontekija/ammattitaudit/liuotinainesairaudet/

        https://www.tsr.fi/tsarchive/files/TietokantaTutkittu/2002/102118loppuraportti.pdf

        Vesisekoitteiset liuotinaineet jotka pitkään seisovat sisätiloissa avoimissa astioissa tai kaukaloissa homehtuvat ja aiheuttavat oireilua nekin kuten metallityöntekijät ym.
        Mitäs siitten kun niissä tiloissa kosteusvaurio, homevaurio, mikrobitoksiinivaurio ja VOC päästöjä. ??? Myrkyllinen sisäilmasto muutenkin. Näkymätön nvihollinen.

        Miten Lääkäri2 sitten kosteusvauriorakennus missä löydetty homeita, mikrobeja ja toksiineja ja hammaslääkäreiden paikkaus ym aineiden kemikaalihöyryjä sekä siivouskemikaalipäästöjä. Onko turvallista oleskella ja altistua niissä tiloissa pitkään, melkoinen cocktail sisäilmassa sielläkin.

        Olen keskustellut puhelimessa hammaslääkärin kanssa joka menetti terveytensä melkein vastaavissa tiloissa ja sai kovan taistelun jälkeen voiton.

        Tiedän kaksi syöpätapausta lähes vastaavista tiloista ja toinen erittäin läheinen henkilö.

        "Ruotsalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että osa oireilevista potilaista oireili lisäksi myös amalgaamipaikoista, sähköstä tai näyttöpäätteistä." sanoo Lääkäri2

        No minäpä sanon, että nämä kaksi tapausta olivat juuri Ruotsissa missä ovat pitemmällä näiden homesairauksien ja sisäilmasairauksien tutkimusten selvittelyissä.
        "Tiedän kaksi syöpätapausta lähes vastaavista tiloista ja toinen erittäin läheinen henkilö."

        https://yle.fi/uutiset/3-6655844

        https://www.aamulehti.fi/kotimaa/ruotsissa-syita-homeongelmiin-kaivetaan-seinien-valista-tama-tekee-rakennuksen-herkaksi-23692757/

        Suomalaiset höpölääkärit etsii homeongelmia korvien välistä kun tieto, taito ja työkalut hakusessa ja laiskuus oppia uusia asioita mikrobitoksiinivauriosta ihmisten ja lemmikkieläinten elimistössä, (vakuutusyhtiöiden painostuksestako). Niin ja siedättämällä yrittävät poistaa liian yliherkiltä hajuaistia joka on Jumalan luoma järjestelmä, että elimistö ilmoittaa heti ajoissa siitä, että nyt helvetin joutuun pois näistä tiloista missä vakavia oireita tulee, tai viikatemies tulee oven taka kurkistelemaan tai vakavia sairauksia on vähintäänkin tulossa.

        Hajuaistia ei passaa, eikä saa yrittää poistaa keneltäkään siedättämällä. Se on tietoista ja tahallista terveyden vaarantamista. Muistahan se sinäkin Lääkäri2 ja kerro Markku Sainiolle sinne "sylttytehtaalle" ja bloggaaja Maria Nordinille myös. Nordinilla ei ole kuitenkaan mitään hoitoalan koulutusta josten arveluttavaa toimintaa sekin hoitaa hänen edes liian hajuherkkiä ja liian ympäristöherkkiä (kuten niitä joilla hermot ovat menneet naapurin aiheuttamista äänistä).

        Suomessa ei ole asiat homeongelmissa paremmin enään kuin Ruotsissa siedättäjien vuoksi.

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001511598.html

        Suomessa on sisäilmasirkuksessa muutakin vääryyttä ja vähättelyä kuin siedättäjät.

        "”Rakennusbisneksessä henki on se, että hometaloja kannattaa rakentaa. Suunnittelu, rakentaminen, vikojen korjaamisen suunnittelu ja korjaaminen on ikiliikkuja, joka tuo tuloa suunnittelijoille, rakentajille ja rakennusteollisuudelle. Ei lypsävää lehmää kannata lähettää lihoiksi”, hän päättää kirjoituksensa."

        Tuosta jutusta sekin selviää miksi?

        https://www.talouselama.fi/uutiset/hometaloja-kannattaa-rakentaa-nakemys-hs-ssa-suomen-tiukat-saannokset-johtavat-homeongelmiin/da56ac1c-06fe-33e5-a339-fc7a976ce991

    • petoksia.petoksia

      ""Sisäilman haittatekijät
      Rakennusten sisäilmaongelmat ovat yleisiä. Harvoin haitta rajoittuu kosteusvaurioissa vain
      kosteusvauriomikrobien, niiden aineenvaihduntatuotteiden tai materiaaleista vapautuvien
      kemiallisten yhdisteiden löytymiseen sisäilmasta. Esimerkkeinä muista yleisistä haitoista
      ovat kuiva huoneilma, tunkkaisuus, pölyt, tupakansavu ja teolliset kuidut.
      Kosteusvauriorakennuksen sisäilmasta, pinnoilta ja vaurioituneista materiaaleista voidaan
      löytää home- ja hiivasieniä sekä bakteereita (esim. sädesieniä eli aktinobakteereita)
      ja näiden aineenvaihduntatuotteita. Sisäilmanäytteiden mikrobipitoisuudet ja -lajisto
      kuvaavat sisäilman laatua ja altistumista. Sisäilman mikrobien ohje- ja viitearvoja sekä
      tietoja mikrobilajistosta käytetään apuna sisäilman epätavanomaisten mikrobilähteiden
      tunnistamisessa. Ohje- ja viitearvojen avulla ei voi tehdä päätelmiä sisäilman terveydellisistä
      vaikutuksista.""
      https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/trvj_1 2012.pdf

      Ei edes sitä, että sisätilat kosteusvaurioisessa rakennuksessa, missä vakavia oireita ja terveyden menetyksiä on ollut, olisi turvallinen oireileville olla vaikka sisäilmanäytteet olisivat "puhtaita" ja alle viitearvojen mitkä eivät ole edes terveysperusteisia.

      Katso video kohta 01:21:18 - 01:21:44 THL :n Anne Hyvärinen kertoo mitä petoksia tässä maassa on myös tehty. https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=6CF31B42&position=0&tab=ConferenceCurrent

    • 78v

      "Käsittämätön määrä ihmisiä saa oireita."
      Homeiden vaikutuksia ja ihmisiä ei osata tarpeeksi hyvin tutkia.
      Kun ihminen sairastuu yhdessä tilassa ja toisessa ei eikä tiede löydä syytä, ei se ole sairastuvan aikaansaannos.

      Oma kokemus: 1940- luvulla maalaistalossa minä sairastin joka talvi, sisareni ei. 16- vuotiaana minä lähdin, sisareni jäi taloon. Hän kuoli syöpään 67- vuotiaana saatuaan siedätyshoitoa pari vuosikymmentä aikaisemmin.
      Minulle ko. ympäristö oli takuulla sopimaton, kerran kävin kokeilemassa ja 2 kk kuluttua olin lääkärissä lapsuudessa olleiden vaivojen uusiutuessa.

      Mikäli ympäristö sairastuttaa, on lähdettävä. Se voi merkitä koulutusta, paikkakunnan vaihtoa jne. useampaankin kertaan, kuten minulla. Mutta kannattaa.

      • ei.siedätystä.ei

        " Hän kuoli syöpään 67- vuotiaana saatuaan siedätyshoitoa pari vuosikymmentä aikaisemmin."

        Näinhän siinä valitettavasti tulee käymään kun siedätetään ja suggestoidaan vaikka "hajuaisti huitsin nevadaan."

        Myös mahdollisesti niillekin joilla oma roppa ei ilmoita homemikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa olevaa vaarallisuutta tai jos ilmoittaa, mutta ei sitä älyä ja jää vaan sinne tiloihin norkoilemaan. Idioottien ohjeiden mukaan ei tätä elämää kannata tuhlata eikä tuhota.

        Noutaja tulee kun altistuminen myrkyille on tarpeeksi pikäaikanen.

    • homemikrobitoksiinit

      "Homeiden vaikutuksia ja ihmisiä ei osata tarpeeksi hyvin tutkia. "

      Niin eihän niitä halutakaan tukia kun käypähoitoporukka koostui pääasiassa vakuutuslääkäreistä ja vakuutuslaitosten mielistelijöistä.

      Yhtään okeaa puolueetonta homeasioista ja myrkyllisestä sisäilmastosta perillä olevaa lääkäriä ei käypähoitoporukassa ole ollut. Ei myöskään toksikologia, mikrobiologia eikä biokemistiä joilla kosteuvauriomikrobitoksiinien tuntemus ja niiden aiheuttamat vaarat on hallussa.

      Kiitos kirjoituksestasi siinä tulee hyvin esille hyvän elämän eletty terve ajatteleminen terveushaitoista. Sekä suhtautuminen näkymättömiin vihollisiin homemikrobitoksiineihin.
      Terveisin vasta 71 v, mutta opetellen koko ajan lisää aiheesta ja tässä perässä tullaan hissukseen.

      Omien kokemusteni pohjalta pelastan tulevista polvista vielä paljon "homekusetuksien " aiheuttamista terveyden menetyksistä.

    • Taloustuho

      Huonot rakennukset ovat monelle hyödyksi, eikä se lopu. Uudetkaan kunnanvaltuutetut eivät perehdy asiaa. Eivät tarkista suunnittelu- ja rakentamisprosessia.
      Kukaan tästä ketjusta ei saa potkuja: Suunnittelija, hyväksyjä, tilaaja (rakennuttaja), rakentaja, rakennusta huoltava firma tai huoltomies. Ei vaikka kuinka huonoa jälkeä tulisi.
      Yhteiskunta on hyvä maksaja, siksi erityisesti sen tilaamat rakennetaan pian uudelleen. Myös sairastuneet maksavat veroina.

      Onneksi korruptiota ei ole....

      • Aktinomykoositauti

        Tätähän ei monikaan hometutkimusten tilaaja haluaisi löytyvän edes laajennetussa kuntotutkimuksessa SÄDESIENET. Sisäilmanäytteisiin Andersenin keräimellä sädesienet pystytään pyydystämään vain harvoin jos otetaan vain yksi sisäilmanäyte. Nykyisin näitä epävarmoja sisäilmanäytteitä ei edes suositella.

        Sädesienet aiheuttavat vakaviakin sairauksia eläimille ja ihmisille.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Aktinomykoosi

    • petoksia.petoksiaa

      Joo meilläkin otti hesalainen kuntokartoittaja, joka oli isosta firmasta, niin kaksi petollista sisäilmanäytettä Andersenin keräimellä. Puhdisti biosidisella aineella keräimen osat ja näytteiden tulokset "Tavanomaiset" mihin terveydensuojelupäällikkö, että " Ei terveyshaittaa" ja oireilut ja sairastelut jatkui silti vaan. Noista petoksista professori Mirja Salkinoja-Salonen kehoitti tekemään rikosilmoituksen. Asia on nyt toista kertaa menossa Itä-Suomen hallinto-oikeudessa viranomaisten virheellisten päätösten oikaisuvaatimuksena. Ollut siellä jo toista vuotta. Vissiin raapivat päätään paperienpyörittelijät mitä tällä kertaa alkaisivat asiasta valehtelemaan. Petoksista.

      Tuolla videolla tuo THL:n tutkijaprofessorin Anne Hyvärisen toteamana vastaavat petokset joissakin epärehellisissä kunnissamme. Katso video kohta 01:21:18 - 01:21:44 THL :n Anne Hyvärinen kertoo mitä petoksia tässä maassa on myös tehty.

      THL:n tutkijaprofessori Anne Hyvärinen kuuluu porukkaan joka on ollut taustajoukoissa asiantuntijana "sorvaamassa" käypähoitosysteemiä joka ei ole alkuunkaan sisäilmasairaiden ja homesairaiden paranemiseen ja auttamiseen tähtäävä systeemi. Päinvastoin sisäilman myrkyllisyyteen,. TTL:n vakuutuslääkäreiden "siedättämällä, " se on ainoastaan myrkytystilan pahentamista. Tietoista ja tahallista terveyden tuhoamisen yritystä. Pärseestahan tuommonen systeemin on.

      https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=6CF31B42&position=0&tab=ConferenceCurrent

    • Eiparane

      Luin toissapäivänä kirjastossa Kotivinkki lehdestä jutun tästä opettajasta. Hänellä oli hajuhermoa?puudutettu ja tekee rentoutusharjoituksia ym. Oli saanut helpotusta hajuvesi ym. herkkyyksiin, mutta perussairaus astma? ei parane, ja oli herkistynyt luonnon homeille.

      http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408919732700

      Tähän liittyen otan esiin alapuolella olevan linkin, kun omalla kohdallani erityisesti savu ärsyttää. Mitään muitakaan hajuja en halua nuuhkia, mutta ilmassa leijailevaa savua on vaikea väistellä. Liman eritys keuhkoista lisääntyy. Lisäksi varmaan luonnon homeet vaikuttaa, eikä auta vaikka kuinka itseään suggeroisi. Itse ajattelisin, että savu ja pakokaasut on asia, joille ei kannatakaan itseään siedättää, koska sisältävät haitallisia hiukkasia. Hankalaa elämä näiden vaivojen kanssa on.

      "Kolmanneksi osalle potilaista tulee seurannassa monikemikaaliyliherkkyys eli erilaiset, etenkin hajusteiset kemikaalit, kuten esim. hajuvedet, deodorantit, pesuaineet, savut, tuoreet maalipinnat, pölyt, kampaamotuotteet kuten hiuslakat, hiusväriaineet tai liikennesaasteet kuten pakokaasut, auton tuulilasin pesuneste alkavat selvästi ärsyttää."

      http://www.antioksidantti.fi/site/fi/ajankohtaista/207-kosteusvaurio-ja-homesairaus.html

      • hyvin.olen.toipunut

        Meidän jokaisen on vaan vähennettävä kemikaalikuormaa sinunkin joka et oireile homeille, sisäilman myrkyille etkä kemikaaleille tai luonnon homeille.
        Pahimmillaan homesairaus, sisäilmasairaus ja MCS sairaus on myrkytystila mihin lääkärit eivät osaa paljoa apua antaa eikä auttaa. Osa jopa selittelee ihan niitä näitä ja YRITTÄÄ VÄÄNTÄÄ mikrobitoksiinivaurioisessa rakennuksessa saatua "MYRKYTYSTÄ" astmaksi. Joku yrittää siedätystäkin ja suggestiota "myrkyille," ei ainakaan tuohon kannata hädissään kenekään tarrautua. Tai sitten vaan yksinkertaisesti levittelee käsiään kun tieto, taito ja "työkalut" on lääkärillä hakusessa. Maassamme on muutama erikoislääkäri joka on hyvin perillä näistä asioista professori Tuula Putus, professori Ville Valtonen ja erikoislääkäri, dosentti Tamara Tuuminen. Jos mikään muu ei auta, niin yhteyttä näihin erikoislääkäreihin.
        Ainoa lääke oli ainakin minulla pois rakennuksista missä vakavia oireita ja tulehduskierre mikä seurauksena vakavia veren vuotoja vuosia sisuksista. Kontaminoitunut irtaimisto kaatopaikalle. Nyt vihdoinkin uudessa puhtaassa asunnossa on toipuminen erittäin hyvällä mallilla ilman mitään "siedätyksiä" ja poppukkoja. Verenvuodot sisuksista loppuivat syksyllä 2015

    • Märkäpohja

      Äsken Ilpo Kokkila sanoi televisiossa huonojen rakennusten syntyneen siten, että
      - halvin tarjoaja sai suunnittelu-urakan
      - halvin tarjoaja sai rakentaa rakennuksen
      - tarjoajien aikaisempia toimia ei juuri syynätty
      Varmaan juuri näin.
      Mutta kuuluu tuohon se, ettei rakennuttaja, usein kunta tai valtio, kyennyt
      - asettamaan laatuvaatimuksia
      - tarkistamaan piirustuksia
      - valvomaan rakentamista
      - äänestäjät olivat hutiloineet valitessaan valtuutetut.

      Näin on nytkin. Äänestetään hyvää tyyppiä, hyvää puhujaa, joukkoon sopivaa. Eikä sitä velvollisuudentuntoista äreää osaajaa, joka tarkastaisi piirustukset, rakennustavat ja olisi riippumaton ja peloton kirottu kyylä työmailla suurin valtuuksin.

      Jatketaan entiseen malliin, kyllä se jaksetaan maksaa veroina, sairauksina, työajan menetyksinä, lääke- ja hoitokuluina ja yhä suurempana jälkeen jäämisenä Ruotsista.
      On Suomi köyhä ja siksi jää vaik`et kultaa kaipaisi.

    • Homeherkkä

      Lääkäri2
      18.10.2017 14:29

      Jaa että tuot esiin ihan Rakennuslehdessä 15.4.2017 kerrottua.

      Päättelen tuosta Rakennuslehden kertomasta senkaltaista, että TTL:llä, jonka vastuulla on maamme työterveyslääkäreiden kouluttaminen ennaltaehkäisemään työpaikka-altistusten aiheuttamaa allergisoitumista työpaikoissa ilmeneville eri sisäilmatekijöille, koskevatpa ne sitten työpaikkojen sisäilmamikrobipöly ja/-/tai kemikaali-/muu ei-orgaanista pölyaltistusta lääketiedeosaaminen näyttää olevan pahasti hakusessa.

      Ja kun on noin pahasti hakusessa, niin koska TTL kouluttaa maamme työterveyslääkärit, niin heidänkin lääketiedeosaamisensa supistuu päivä päivältä.
      Totean homeallergikkona, että ei sitä ollut 1990-luvullakaan.

      Kun TTL, dosentti Markku Sainion ja yleislääketieteen ja työterveyslääkäri Kirsi Karvalan ansiosta , näyttävät keskittyvän vain aivomekanismeihin, niin meidän veronmaksajien olisi syytä lopettaa moinen tutkinta, myös TTL:n harjoittama työterveyslääkärikoulutus, sekä ammattitautitutkinta, koska ne maksavat veronmaksajille vuositasolla maltaita.

      Työterveyslääkärien koulutus tulisi lakkauttaa ja mikäli ym. syiden johdosta tutkimuksia suoritettaisiin, niin ne tulisi siirtää maamme yliopistosairaaloihin.

    • Samaa.mieltä.kanssasi

      "Kun TTL, dosentti Markku Sainion ja yleislääketieteen ja työterveyslääkäri Kirsi Karvalan ansiosta , näyttävät keskittyvän vain aivomekanismeihin, niin meidän veronmaksajien olisi syytä lopettaa moinen tutkinta, myös TTL:n harjoittama työterveyslääkärikoulutus, sekä ammattitautitutkinta, koska ne maksavat veronmaksajille vuositasolla maltaita.

      Työterveyslääkärien koulutus tulisi lakkauttaa ja mikäli ym. syiden johdosta tutkimuksia suoritettaisiin, niin ne tulisi siirtää maamme yliopistosairaaloihin."

      Samaa mieltä. Homeherkkä#

      Olen saanut useita viestejä homesairailta ja sisäilmasairailta, että Eduskunnan Pienparlamentissa on useat henkilöt saaneet oireita, Yleisön joukossa ja myös puheita pitävät erikoisasiantuntijat joista pahiten on yskinyt ja huonosta sisäilmasta erityisesti kärsinyt TTL:n vakuutuslääkäri Kirsi Karvala pitämänsä puheen aikana, mutta on tosin toisiakin kun kuuntelee Eduskunnan videotalenteista nämä vaikka tuolla alla olevat linkit.

      Nyt Lääkäri2 sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus selvittää yskimiseen, rykimiseen ja liman noususta kurkkuun ja ääni painoksissa oleva oireilu tuolla Pienparalamentissa onko vika seinien välissä vai korvien välissä.

      Jos kokeilisitte Markku Sainion kanssa siedätystä vaikka TTL:n vakuutuslääkäriin poistuuko yskiminen, liman nousu ja äänen käheys suggestoimalla. Jään odottamaan tuloksianne ja vakuutuslääkäri Kirsi Karvalan seuraavaa esiintymistä sisäilmaltaan haitallisessa ja joillekin jopa kärsimyksiä aiheuttavassa rakennuksessa.

      Professori Tuula Putus, tutkijaprofessori Anne Hyvärinen ja ASTE ry:n toiminnanjohtaja Hannele Rämö tuskin mihinkään siedätyksiin lähtevät mukaan. Ilmeisesti ymmärtävät Eduskunnan Pienparlamentin sisäilman haitat oman roppansa antamista ilmoituksistakin.

      https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=C8088D81&position=0&tab=ConferenceCurrent

      https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=6CF31B42&position=0&tab=ConferenceCurrent

    • Märkänä_rakentaminen

      Märkänä rakentaminen pitäisi kieltää ja lopettaa.
      Kaikille kauppa-asioille kuljen useamman asunrakennustyömaan ohi.
      Eipä merkkiäkään sadesuojauksesta.

    • vastuunpakoilijat.hoi

      Kieltää juu ja vastuuseen leväperäinen toiminta. Sutta ja sekundaa. Syylliset esiin ja vastuuseen kaikki kutaleet ja virheiden tekijät ja niiden suojelijat myös. Perseestä koko systeemi.

    • Votont

      Olipa muuan koulu homeessa. Valtio tuli taaskin hätiin ja uusi rakennettiin. Pyysin paikakkislehteä kuvaamaan rakentamista tarkasti kirjoittamaan lehdessä miten tehdään entistä parempi koulu.

      Eivät vaivautuneet. Valtion ei pidä avustaa huonosti tehtyjan rakennusten uusimista. Saattaisivat kunnassa oppia huolehtimaan asioistaan joutuessaan taloudelliseen vastuuseen nykyisen lisätyöllisyyden, lisäbisneksen ja verotulojan asemesta.
      Meno on kelvotonta.

      • Buahhaaahhhaaaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe