Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin! Ajatuksensa on, että jokainen itsensä tuntisi, että parannus on hänellekin tarpeellinen, mutta ei sitä tule kenenkään itsestään etsiä, kuten uudesti kastetut opettavat, vaan Kristuksesta yksinänsä. Sellaiseen tuntemiseen auttakoon meitä isä Jumala kaiken laupeutensa tähden ja antakoon Herra meille kykeneviä opettajia, ei niitä syvä upotettuja pölkkypäitä, amen!
Parannuksen keskeisin opetus?
25
217
Vastaukset
- Eenokki12
Arvasin kyllä ettei se henki kehota vastaamaan kun se tietää etteivät helluntailaiset siihen pysty.
Uudesti kastajilla on omat tapansa poistaa synnit ja tehdä parannus. Siihen ei tarvita lopuksi kuin jeesuksen nimi kuittauksena. - markku.lievonen
Kasteesta puheenollen. Ihminen voi läträillä vedellä ja tehdä rituaalieja kuten vauvankastamista tms.
Mutta, kaikkien tärkeintä mitä ihminen voikaan kokea on saada Pyhän Hengen kasteen. Siis kaste, joka liittyy Jeesukseen. Hän kastaa Pyhällä Hengellä,- ei vedellä.
30. Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
31. Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32. Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
Niin, jokainen päätelköön vaaasti. Kumpi kaste on arvossaan. Papin / ihmisen tekemä vesikaste, jota Johannes edusti, vaiko Jeesuksen lupaama Hengellä kastaminen.- Eenokki12
Lievosella ei ole arvoa näissä asioissa. Jeesuksen asettamassa kasteessa annetaan synnit anteeksi, sisältää syntien anteeksi saamisen ja kasteessa vaikuttaa Pyhä Henki, vaikka eihän Lievosessa vaikutus ole muualta kuin pahan hengen kasteesta. Kun joku tärisee, vapisee tai puhuu siansaksaa tai lurauttaa kurkustaan muutaman sanan jotka eivät" jää"? Rohkeus puuttuu tai järki sanoi että älä usko niihin Lievosiin. Luterilaisten kaste on oikein suoritettu, mutta usko puuttuu samoin pelastuskin. Matkitaan yläsalin hengen vuodatus tapahtumaa, mutta pilkataan vain Pyhää Henkeä. Minulla kyllä on ollut yläsalin kokemus ja vähän muutakin.
- markku.lievonen
Eenokki12 kirjoitti:

Niin, ymmärtänet edes tämän ilmoituksen sanojen sisältöön,- sellaisenaan. Uskomista en pyydä, koska se vaatisi juuri Pyhän Hengen kasteen...... "hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'."
33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
Lutherin / ihmisen kaste ei koskaan tuota yhtä olemista, josta alueesta Jeesus rukoili. ,,,,,,,,"Olisivat yhtä kuin Jeesus on yhtä JUMALANSA kanssa". Niin, - vesikaste ei koskaan yhdistä ja tule koskaan yhdistämään JUMALASTA syntyneitä ihimsiä. Yhdistävä tekijä on juuri Jeesuksen Hengellä kastaminen, joka lisäksi liittää ihmisen todelliseen seurakuntaan. - saviseutulainen
>>"Olisivat yhtä kuin Jeesus on yhtä JUMALANSA kanssa".<<
Herramme Jeesus Kristus rukoili näin:
13. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
14. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olem minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19. ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
25. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
Joh.17 - Eenokki12
markku.lievonen kirjoitti:
Niin, ymmärtänet edes tämän ilmoituksen sanojen sisältöön,- sellaisenaan. Uskomista en pyydä, koska se vaatisi juuri Pyhän Hengen kasteen...... "hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'."
33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
Lutherin / ihmisen kaste ei koskaan tuota yhtä olemista, josta alueesta Jeesus rukoili. ,,,,,,,,"Olisivat yhtä kuin Jeesus on yhtä JUMALANSA kanssa". Niin, - vesikaste ei koskaan yhdistä ja tule koskaan yhdistämään JUMALASTA syntyneitä ihimsiä. Yhdistävä tekijä on juuri Jeesuksen Hengellä kastaminen, joka lisäksi liittää ihmisen todelliseen seurakuntaan.Kyllä olen nähnyt niitä hengellä kastettuja tärisijöitä erään kerran kun nauroin kun pää vatkasi eikä vieressä ollut saanut kourillaan päätä asettumaan ja demonista ääntelyä loppumaan. Viha leiskui silmistä ja sitä "hengellä täytettyä"sanottiin palavaksi. Ja sitä toistakin joka yritti pysäyttää pään liikkeet, mutta henki oli vahvempi. Vastatkaa aloitukseen please.
Eenokki12 kirjoitti:
Kyllä olen nähnyt niitä hengellä kastettuja tärisijöitä erään kerran kun nauroin kun pää vatkasi eikä vieressä ollut saanut kourillaan päätä asettumaan ja demonista ääntelyä loppumaan. Viha leiskui silmistä ja sitä "hengellä täytettyä"sanottiin palavaksi. Ja sitä toistakin joka yritti pysäyttää pään liikkeet, mutta henki oli vahvempi. Vastatkaa aloitukseen please.
Eenokki. Kuis ihminen pelastuu?
JA
Kumpi ensin? Parannus vai usko?- Eenokki12
yurki1000js kirjoitti:
Eenokki. Kuis ihminen pelastuu?
JA
Kumpi ensin? Parannus vai usko?Parannus ei ole ihmisen suorittama kertaparannus. Kaikki mitä ihminen tekee pelastuakseen on perkeleestä. Pitäisi keskittyä yksin Kristukseen ja ymmärtää mitä Jumala on tehnyt ja mitä tekee jotta ihminen tulisi uskoon ja pelastuisi.
- Eenokki12
Kyllä. Muista mitä ihminen alkaa rakentaakseen itselle pelastusta tai kieltää etteikö Jumala vaikuta elämässä ja teoissamme on väärin. Pyhä Henki johdattaa sanaan, vaikka tapahtuma ei siltä näyttäisikään ja siitä tietää että Herra on aina läsnä. Älä vain mene Herran luokse Hän on sinulle aivan liian korkea. Odota että Kuninkaasi tulee sinulle, valmistakaa tie Herralle, mutta älä tartu siihen ensimmäiseen kiveen.

Raamattu?
- markku.lievonen
Eenokki12 kirjoitti:
Parannus ei ole ihmisen suorittama kertaparannus. Kaikki mitä ihminen tekee pelastuakseen on perkeleestä. Pitäisi keskittyä yksin Kristukseen ja ymmärtää mitä Jumala on tehnyt ja mitä tekee jotta ihminen tulisi uskoon ja pelastuisi.
>>>Parannus ei ole ihmisen suorittama kertaparannus. Kaikki mitä ihminen tekee pelastuakseen on perkeleestä.<<<
Ongelmani on. En ymmärrä, oletko provo, vaiko aikuisen oikeesti sokea,- lähes kaikelle mikä JUMALAN aivoituksiin liittyy.
Tekikö Pietari väärin kun julisti;
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38. Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Todellisuus on,- jonka voi kokea vain ihminen,- johon JUMALA on tehnyt Jeesukseen uskon / uskomisen, miten täydessä ymmärryksessä oleva aikuinen ihminen tietoisuudessaan tekee parannuksen eli kokee mielen/ mielikuvien muutoksen.
Mutta, sekin on todellisuutta,- ettei tätä tee ihminen lihallisuudessaan = perustilassaan,- vaan kaiken tahtomisen ja tekemisen muuttamisen tekijä on JUMALA Pyhän Hengen kautta.
Niin, jos ihminen ei ole kokemut parannuksen tkemistään, niin hän ei ole pelastunut / uudestisyntynyt,- Pyhän Hengen vaikuttama.
Niin, ihminen ei voi kerskata parannuksen / mielenmuutoksen tekemisestään,- koska sen tekijä on aikuisen oikeesti näkymätön JUMALA. Siis näkymätön JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / parannusta tekeväksi. - Eenokki12
markku.lievonen kirjoitti:
>>>Parannus ei ole ihmisen suorittama kertaparannus. Kaikki mitä ihminen tekee pelastuakseen on perkeleestä.<<<
Ongelmani on. En ymmärrä, oletko provo, vaiko aikuisen oikeesti sokea,- lähes kaikelle mikä JUMALAN aivoituksiin liittyy.
Tekikö Pietari väärin kun julisti;
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38. Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Todellisuus on,- jonka voi kokea vain ihminen,- johon JUMALA on tehnyt Jeesukseen uskon / uskomisen, miten täydessä ymmärryksessä oleva aikuinen ihminen tietoisuudessaan tekee parannuksen eli kokee mielen/ mielikuvien muutoksen.
Mutta, sekin on todellisuutta,- ettei tätä tee ihminen lihallisuudessaan = perustilassaan,- vaan kaiken tahtomisen ja tekemisen muuttamisen tekijä on JUMALA Pyhän Hengen kautta.
Niin, jos ihminen ei ole kokemut parannuksen tkemistään, niin hän ei ole pelastunut / uudestisyntynyt,- Pyhän Hengen vaikuttama.
Niin, ihminen ei voi kerskata parannuksen / mielenmuutoksen tekemisestään,- koska sen tekijä on aikuisen oikeesti näkymätön JUMALA. Siis näkymätön JUMALA on taho, joka tekee ihmisen eläväksi / parannusta tekeväksi.Ärsytät mutta minäkin lausun sinusta jotain: oletko provo, vai perkele? Raamatusta et tiedä mitään tahdot vain esittää riivaajien viisautta, eikä henkeä sinussa ole. Koska sinä ja joku muu olette tietämättömiä uskosta ja Jumalan teoista ja pilkkaatte sitä kirjoitan kärkevästi.
En tiedä onko kommenttejani poistettu? - Eenokki12
yurki1000js kirjoitti:
Raamattu?
Ymmärrän että aloittaa Raamatusta? Pelastuksen aloittaja lahkoissa on opetettu että ensimmäisen askeleen ottaa se joka kuuntelee uudesti kastajia. Sama kuin asettaa sen ensimmäisen kiven. Saatan olla liian ankara mutta se johtuu kun sitä ei perustella muuten kuin tuomitsemalla aloittaja eli minut ja näyttää siltä että mistä nyt olen kirjoittanut siitä eivät tiedä luterilaiset eivätkä uudesti kastetut? En ehkä ole näihin kääpiösarjoihin kuuluva henkilö mutta missä sitä kirjoitella tai puhua? Ei missään kirkossa vain kotona. On totta että muotojumaliset uskovat kuten ennen isänmaan miehet olivat ja kuten muotojumaliset ovat mahdollisimman syvältä perseestä. Nyt helpottaa!

OK Eenokki. Käsittääkseni järjestys on, että ensin tullaan uskoon ja sitten mennään Filippuksen juttusille. Mielestäni lapsikasteella ei ole painoarvoa.
Apt 8:34 Hoviherra sanoi Filippokselle: "Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" 35 Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. 36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
VIELÄ
Kaste ei ratkaise pelastusta. Ryöväriä ei ehditty kastaa.
Luuk:
23:39 Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä."
23:40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?
23:41 Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt."
23:42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."- Eenokki12
yurki1000js kirjoitti:
OK Eenokki. Käsittääkseni järjestys on, että ensin tullaan uskoon ja sitten mennään Filippuksen juttusille. Mielestäni lapsikasteella ei ole painoarvoa.
Apt 8:34 Hoviherra sanoi Filippokselle: "Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" 35 Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. 36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
VIELÄ
Kaste ei ratkaise pelastusta. Ryöväriä ei ehditty kastaa.
Luuk:
23:39 Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä."
23:40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?
23:41 Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt."
23:42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."Sinun mielipiteillä ja lahkojen upotuskasteella ei ole merkitystä koska niin mielipiteesi ja lahkon veteen upotus ovat syntiä. Jos kiellät kasteen vetoamalla ryöväriin ei sinun uskostasi ole mitään hyötyä. Hoviherra kastettiin vanhan liiton uskovana eivätkä upotetut läskipäät sitä ymmärrä. Oletteko te läskipäät vanhan liiton uskovia, joille pitää kertoa että Messias on tullut?
Lahkot ovat perkeleestä. Eenokki12 kirjoitti:
Sinun mielipiteillä ja lahkojen upotuskasteella ei ole merkitystä koska niin mielipiteesi ja lahkon veteen upotus ovat syntiä. Jos kiellät kasteen vetoamalla ryöväriin ei sinun uskostasi ole mitään hyötyä. Hoviherra kastettiin vanhan liiton uskovana eivätkä upotetut läskipäät sitä ymmärrä. Oletteko te läskipäät vanhan liiton uskovia, joille pitää kertoa että Messias on tullut?
Lahkot ovat perkeleestä.Ahaa. Panit sitten pystyyn itsehoitolasi :D
http://www.dreamgarage.com/image/resource/6836.jpg
- 12x12
Näkyy olevan vaikeaa mennä uskovien upotuskasteelle. Sitä se onkin, koska saatana ei sitä halua. Kaste on julkinen erottautuminen maailmasta ja kolmas askel Jeesus-tiellä.
- Eenokki12
Nyt on pakko sanoa että olet nuijien nuija. Luulen että olet joku niistä homotrolleista (se kääpiö?)
- Eenokki12
Ei sinulla ole askelmerkit kohdallaan. Ehkä vain haluat olla pirullinen ellet ole itse piru?
Eenokki12 kirjoitti:
Ei sinulla ole askelmerkit kohdallaan. Ehkä vain haluat olla pirullinen ellet ole itse piru?
Eenokki. Mitä haet täältä?
- Eenokki12
yurki1000js kirjoitti:
Eenokki. Mitä haet täältä?
Haen ainesta kirjoittamiseeni en aina kirjoita palstalla helluntailaisuudesta.
Eenokki12 kirjoitti:
Haen ainesta kirjoittamiseeni en aina kirjoita palstalla helluntailaisuudesta.
No mutta. Mikä sitten on (hyvä) antisi maailmalle?
- 12x12
Eenokki12 on samanlainen kuin Kristitty.net.
- 12x12
Jeesuksen ei olisi tarvinnut mennä kasteelle, mutta hän antoi meille esimerkin, jotta "kaikki vanhurskaus täytettäisiin"! Seuraavaksi meidät täytetään Pyhällä Hengellä. Joskus voi mennä toisin päin kuten Korneliuksen perheessä.
Matt.3:14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
3:15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus." Silloin hän salli sen hänelle.
3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä- markku.lievonen
Sekin vielä huomioitava, miten Jeesuksen lihallisuus,- mies ihmisenä oli Israelilainen ja Daavidin suvusta,- siemenestä.
Johannes kastaja tuli juuri Israelilaisia varten,- ei pakanoita.
31. Ja minä en tuntenut häntä; mutta SITÄ VARTEN, ETTÄ HÄN TULISI JULKI ISRAELILAISILLE, minä olen tullut vedellä kastamaan."
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471