Vasemmistoliiton johdon politiikan tavoitteet ovat kaukana siitä mitä työtätekevät kansalaiset, työttömät ja yhteiskunnasta syrjäytyneet ihmiset haluavat.
Jos puolue halutaan pelastaa, niin nyt pitäisi pikaisesti palata takaisin aatteelliseen työväestön ja yhteiskunnan syrjäytyneiden puolustamiseen. Tällaista kannattajapohjaa edustaa varmasti 20-30% suomalaisista. Pitäisi pikaisesti löytää ja valita uusi kaikkien luottamusta nauttiva johto puolueelle. Jos tätä muutosta ei saada aikaan, on todennäköistä että vasemmistoliiton perinteiset, sosialistiseen tasa-arvoon uskovat ja työläistaustaiset kannattajat joutuvat hakemaan muualta poliittiset edustajansa.
Nykyinen puolueen johdolla ei ole pyrkímystäkään edustaa ja parantaa teollisuuden työntekijöiden, työttömien jne. asemaa. Puolueen johdossa keskitytään tukemaan epämääräisiä feministisiä ja vihreitä tavoitteita. Välillä näyttää jopa siltä että puolueeen johto käyttää valtaansa vain oman henkilökohtaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suviannen vasemmistossa ei ole mitään potkua. On kurjaa, että Suviannen puolue ei ole enää työväenpuolue, vaan pienen arrogantin eliitin höpinäkenttä, jossa he voivat vihertää, höpistä lesbolaisuudesta ja hankkia itselleen kalliita etuja veronmaksajien tuella. Asioita ei hoideta eikä nosteta edes pöydälle. Vasemmisto ei ole enää mielekäs vaihtoehto eli sen kannatus tulee entisestään kuihtumaan. Kommunismia ei kukaan halua, mutta työväestön ja työttömien asioita soisi jonkun ihan oikeasti puolustaa. Lisensiaatti Suviannen vetelä linja on nykytilanteen syy. Vihreää paviaanipuoluetta ei kukaan enää halua. Sen ihmisvastainen linja on nähty. Ja kyllä Halonen hoitaa lesbojen oikeudet liiankin hyvin.
..hyppää laivasta.
Minusta tuntuu että on jo käynnissä taustapeli, jossa Suvi-Annelle järjestellään palkintovirkaa.
On törkeää heittää tuollaisia ultimaattumikommentteja toisesta täysin välinpitämättömänä niitä kohtaan, jotka näkevät hyvää Siimeksen toiminnassa. Tuo on itsekeskeisyyden ja pinnallisuuden merkki.
pitäisi tulla kuulluksi. Paras todistus on toistuvasti nähty EU vaaleissa. Esko Seppänen jyrää Vasemistoliiton "virallisen" ehdokkaan. Jäsenet ovat tietenkin päätösvaltaisia puheenjohtajaa valittaessa, mutta täytyisi muistaa, että jäsenten äänet eivät riitä pitkälle vaaleissa. Tarvitaan se suuri kannattajien joukko, joka hyväksyy puolueen linjan. Kyllähän Suvi-Anne toimi ajattelemattomasti, kun sanoutui irti perinteistä. Ei vasemmistoliitto syntynyt tyhjän päälle, vaan sillä on tietylainen perintö SKDL:lta. Kun on käynyt selväksi, ettei imago; kaunis, nuori, aina hymyilevä keulakuva tuo lisää kannatusta, on puolueen otettava voimakkaampi linja työväestön etujen ajamiseksi.