Mäkinen epäonnistui arkkipiispana

Kari Mäkisen virkaura arkkipiispana alkaa olla takanapäin. Moni kirkon jäsen huokaakin raskaasti: "onneksi!". Missä Mäkinen sitten on epäonnistunut?

Arkkipiispan ensisijaisena tehtävänä on esiintyä Suomen evankelisluterilaisen kirkon äänellä ja edustaa kirkkoa yhteiskunnassa kristinuskosta ja Raamatun ilmoituksesta käsin. Mäkinen näyttää kuitenkin käsittäneen kokonaan nurinpäin virkansa velvoitukset, enimittäin hän näyttää ajattelevatn että kirkko on TÄTÄ ajallista elämää varten.

Mäkisen kannanotoista uransa varrella suurelle kirkkokansalle on jäänyt mieleen lähinnä monet ihmetystä herättäneet ja kirkon uskolle vieraat "ulostulemiset" joiden seurauksena kirkko on kärsinyt jäsenkatoa sen uskollisimpien jäsenten erotessa Mäkisen luotsaamasta kirkosta jota etenkään vanhempi väestö ei enää tunnista omaksi kirkokseen.

Mäkisen aikana kirkko on ikäänkuin luiskahtanut ennennäkemättömään ja hallitsemattomaan "pyllymäkeen" kun kukaan ei enää luotsaa kirkkolaivaa Mäkisen heittäytyessä "enemmistönmielipiteen ohjattavaksi". Kirkko on hänen virkakaudellaan joutunut tuuliajolle. Se on oikea nimitys -tuuliajolle!

Sen sijaan että olisimme saaneet kuulla Mäkisen puolustavn isiemme kirkkoa ja sen ikiaikaista hyvää sanomaa, huomaamme suruksemme hänen muuttaneen kirkkoa punavihreäksi tai sateenkaarivähemmistön ehdoilla jonkinlaiseksi "kaikille-kumarretaan" -uskontohuoltolaitokseksi. Odottaessamme kirkon johtajalta vakavaa tarttumista aikamme sekularisaatioon ja kirkon jäsenten maallistumiseen, olemmekin saaneet lukea Mäkisen vodkalaskuista joita hän seuriueelleen jo aamutuimaan on junamatkalla tilaillut, tietenkin kirkon laskuun. (onko koskaan ennen kuultu moista?) ja piispojen julkisista lankeemuksista luterilaisesta opista ilman että kukaan puuttuu asiaan.

Tärkeintä teille, herra Kari Mäkinen, näyttää näin tavallisen uskollise riviseurakuntalaisen näkökulmasta olleen verojen keruu ja elely mukavasti piispallisilla tuloilla ja muilla luontoiseduilla. Puhitte paljon vähäosaisten ja heikompien asiasta mutta ette suostuneet ajatukseen että olisitte voineet luopua henkilökohtaisesti osasta 130 000 euron vuosipalkkaanne presidentti Niinistön lailla, vaan totesitte kylmäkiskoisesti että on yhteiskunnan tehtävä hoitaa tällaiset asiat.

Anteeksi vain kunnioitettu herra arkkipiispa, mutta ette saa kovin hyvää arvosanaa virkakaudeltanne. Tulemme tavalliset rivikirkon jäsenet muistelemaan surulla tätä aikaa, mutta Luojan kiitos, se kohta on ohi! Itse asiassa: arvosana on niin huono, että on parempi kun jätämme sen kokonaan mainitsematta.

51

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei minun mielestäni ole epäonnistunut.Päinvastoin. Maksan edelleen mieilelläni sen noin 40 euron kirkollisveron kuukaudessa joka osalleni lankeaa. Ja evl.ut, puhu vain omasta puolestasi.

      • Sinä oletkin 1 % vähemmistöön kuuluva punavihreän homofasisimin ja äärifeminismin kannattaja joka on kokonaan vieraantunut kristinuskosta joten sinun väitteilläsi ei sinänsä ole minkäänlaista kiinnostavuutta saati painoarvoa.

      • EvLut kirjoitti:

        Sinä oletkin 1 % vähemmistöön kuuluva punavihreän homofasisimin ja äärifeminismin kannattaja joka on kokonaan vieraantunut kristinuskosta joten sinun väitteilläsi ei sinänsä ole minkäänlaista kiinnostavuutta saati painoarvoa.

        Taitaa maksaa silti enemmän kirkollisveroa kuin sinä, arvaan?

      • EvLut kirjoitti:

        Sinä oletkin 1 % vähemmistöön kuuluva punavihreän homofasisimin ja äärifeminismin kannattaja joka on kokonaan vieraantunut kristinuskosta joten sinun väitteilläsi ei sinänsä ole minkäänlaista kiinnostavuutta saati painoarvoa.

        Luulenpa tai paremminkin tiedän sen, että kuulun siihen 99% enemmistöön taviksista jotka kirkon jäseninä ovat: tapakristittyjä, kulttuurikristittyjä, agnostikkoja, ateisteja, heikkouskoisia, syntisiä ja vajavaisia ihmisiä. Me kartamme oikeauskoisia ja tuomitsevia kirkon jäseninä, sellaisia kuten sinä.

      • sage8 kirjoitti:

        Jännää, että kuulut kirkkoon jos et tunnusta sen oppia 😳

      • oletko_kiero_paskaläjä
        usko.vainen kirjoitti:

        Jännää, että kuulut kirkkoon jos et tunnusta sen oppia 😳

        Jännää, että todellinen pyrkysi on kalvaa kirkkoa ja saada porukkaa eroamaan siitä. :=(

      • oletko_kiero_paskaläjä kirjoitti:

        Jännää, että todellinen pyrkysi on kalvaa kirkkoa ja saada porukkaa eroamaan siitä. :=(

        Kirkko kalvaa kyllä ihan itse itseään homotuksellaan 🤗

      • EvLut kirjoitti:

        Sinä oletkin 1 % vähemmistöön kuuluva punavihreän homofasisimin ja äärifeminismin kannattaja joka on kokonaan vieraantunut kristinuskosta joten sinun väitteilläsi ei sinänsä ole minkäänlaista kiinnostavuutta saati painoarvoa.

        >> Sinä oletkin 1 % vähemmistöön kuuluva punavihreän homofasisimin ja äärifeminismin kannattaja joka on kokonaan vieraantunut kristinuskosta <<

        Höpö höpö. Itse kuullut 1%:n vähemmistöön. Eihän tästä kansasta kuin 1/4 usko edes kirkon Jumalaan. Eli kaada vain itsellesi.

    • Niinpä tuo teki 😟
      Tai jos hänen tarkoituksensa oli repiä kirkko kahtia ja saada jäsenmäärä railakkaaseen laskuun niin siinä tapauksessahan hän onnistui 😳

    • Sitten tulet näkemään mitä jäsenten lähtö tarkoittaa konkreettisesti, kun Lapua erottaa ensimmäiset homoja vihkineet papit. Se on myrsky joka siitä seuraa. Voit riemuita jo etukäteen tulevista kirkollisveroprosenttien korotuksista.

      • Miksi siitä myrsky nousisi, Repeliini? 😳
        Nuo kapinapaithan toimivat vastoin työnantajaansa.

      • obh123

        Onko teillä "neiti media" sängyssä kun noin itsevarmana esiinnyt?

        Taitaa olla aika tehokkaasti hiljennetty sellainen henkilö joka perustelee Jumalan sanalla kansalle miksi homosuhde ei ole hyvä asia.

      • obh123 kirjoitti:

        Onko teillä "neiti media" sängyssä kun noin itsevarmana esiinnyt?

        Taitaa olla aika tehokkaasti hiljennetty sellainen henkilö joka perustelee Jumalan sanalla kansalle miksi homosuhde ei ole hyvä asia.

        Uuden testamentin suurin auktoriteetti, J.Nasaretilainen, ei puhunut homoudesta mitään, muista se.

        Joo, katos kun nämä vihapuhetulkinnat on viime vuosina ehkä hiukan kiristyneet tämän villin somenkin takia. Kannattaa siis olla tarkkana, millä sanoilla ilmoittaa jonkin vähemmistön itseään huonommaksi. Siinä ei Jumala auta, kun itse kuitenkin jokainen vastaa lain edessä kaikesta mitä sanoo. Tarkkuutta siis sanamuotoihin, vaikka vain "julistaisi Jumalan Sanaa suoraan raamatusta". Sinä osaatnäemmä kirjoittaa tätä vaikeaa kieltämme, joten lienee halusta kiinni, miten onnistut.

      • obh123
        sage8 kirjoitti:

        Uuden testamentin suurin auktoriteetti, J.Nasaretilainen, ei puhunut homoudesta mitään, muista se.

        Muistan mielipiteesi edellisestä kerrrasta, kun hyvin perustelin sinulle asian puutteen. Muistatko perusteluja?

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Joo, katos kun nämä vihapuhetulkinnat on viime vuosina ehkä hiukan kiristyneet tämän villin somenkin takia. Kannattaa siis olla tarkkana, millä sanoilla ilmoittaa jonkin vähemmistön itseään huonommaksi. Siinä ei Jumala auta, kun itse kuitenkin jokainen vastaa lain edessä kaikesta mitä sanoo. Tarkkuutta siis sanamuotoihin, vaikka vain "julistaisi Jumalan Sanaa suoraan raamatusta". Sinä osaatnäemmä kirjoittaa tätä vaikeaa kieltämme, joten lienee halusta kiinni, miten onnistut.

        Niin, te homottajat olette kärkkäitä syyttämään natsiksi kaikkia jotka eivät hyväksy homoaviota😳

      • obh123
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Joo, katos kun nämä vihapuhetulkinnat on viime vuosina ehkä hiukan kiristyneet tämän villin somenkin takia. Kannattaa siis olla tarkkana, millä sanoilla ilmoittaa jonkin vähemmistön itseään huonommaksi. Siinä ei Jumala auta, kun itse kuitenkin jokainen vastaa lain edessä kaikesta mitä sanoo. Tarkkuutta siis sanamuotoihin, vaikka vain "julistaisi Jumalan Sanaa suoraan raamatusta". Sinä osaatnäemmä kirjoittaa tätä vaikeaa kieltämme, joten lienee halusta kiinni, miten onnistut.

        Eli onhan ne vihapuhelainsäädännöt jo voimassa, kun kirkolta evätään kansalaisille perustelun antaminen, jotta joukkokato ei syntyisi kirkosta...

      • obh123 kirjoitti:

        Muistan mielipiteesi edellisestä kerrrasta, kun hyvin perustelin sinulle asian puutteen. Muistatko perusteluja?

        Selityksesi olivat näitä humbuukiselityksiä joilla ei ole mitään käyttöä.

      • obh123
        sage8 kirjoitti:

        Selityksesi olivat näitä humbuukiselityksiä joilla ei ole mitään käyttöä.

        Ilmeisesti tämä yhteiskunta on mennyt pitkälle synnissä: Kristuksen hylkääminen.

        Mitä se Jeesus sanoi saastaisesta hengestä joka ajetaan ulos ja etsii paikkaa?

        Se palaa seitsemän itseään pahemman kanssa ja löytää huoneen lakaistuna ja TYHJÄNÄ ja ne asettuvat asumaan.

        Viimeiset pahempia kuin ensimmäiset.

        Hohhoijaa. Ei tämä todellisuus ole sittenkään hassumpi paikka, kun ei tarvitse kamppailla henkivaltojen kanssa. Lycka till vaan.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Hohhoijaa. Ei tämä todellisuus ole sittenkään hassumpi paikka, kun ei tarvitse kamppailla henkivaltojen kanssa. Lycka till vaan.

        Eikös sinulla ole ihan tarpeeksi itsesi kanssa kamppailussa , Repeliini? 😳

    • Olisi parempi, jos kirjoittelisit vain omissa nimissäsi. En ole antanut sinulle valtuutusta puhua puolestani. Kiitos.

    • Kari Mäkinen tuskin lueskelee täällä kirjoituksia, joten kannattanee lähettää viesti vaikka naamakirjan kautta suoraan hänelle.

      • Oliko aloitus muka osoitettu Mäkiselle 😳???

      • olet.idiootti
        usko.vainen kirjoitti:

        Oliko aloitus muka osoitettu Mäkiselle 😳???

        Ei varmaan vaan selvästi Viikin koetilan karjakolle.

        'Anteeksi vain kunnioitettu herra arkkipiispa, mutta ette saa kovin hyvää arvosanaa virkakaudeltanne. '

      • olet.idiootti kirjoitti:

        Ei varmaan vaan selvästi Viikin koetilan karjakolle.

        'Anteeksi vain kunnioitettu herra arkkipiispa, mutta ette saa kovin hyvää arvosanaa virkakaudeltanne. '

        Ei, en minä ole idiootti 🤗 Kyllä allitus oli tarkoitetu tämän palstan lukijoille.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei, en minä ole idiootti 🤗 Kyllä allitus oli tarkoitetu tämän palstan lukijoille.

        Jos oli tarkoitettu tämän palstan lukijoille, aloittaja ilmeisesti olettaa Kari Mäkisen lukevan palstaa, koska tuo loppu on osoitettu Kari Mäkiselle. Kaksi viimeistä kappaletta...

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jos oli tarkoitettu tämän palstan lukijoille, aloittaja ilmeisesti olettaa Kari Mäkisen lukevan palstaa, koska tuo loppu on osoitettu Kari Mäkiselle. Kaksi viimeistä kappaletta...

        Älä höpötä!

      • allitukselle
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei, en minä ole idiootti 🤗 Kyllä allitus oli tarkoitetu tämän palstan lukijoille.

        Kyllä olet idiootti. Kaikki muut tällä palstalla jo tietävätkin sen, paitsi sinä itse.

      • allitukselle kirjoitti:

        Kyllä olet idiootti. Kaikki muut tällä palstalla jo tietävätkin sen, paitsi sinä itse.

        Yrittäppäs nyt kirjoittaa kuten aikuiset 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Älä höpötä!

        Jos luet aloituksen, huomaat saman asian.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Älä höpötä!

        Kyllähän siinä tekstissä selkeästi puhuteltiin Mäkistä, vai etkö lukenut sitä loppuun saakka?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kyllähän siinä tekstissä selkeästi puhuteltiin Mäkistä, vai etkö lukenut sitä loppuun saakka?

        Älä sinäkin höpötä. Ei kirjoituksen vastaanottajaa puhutella nimellä kuten EvLut tekee.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Älä sinäkin höpötä. Ei kirjoituksen vastaanottajaa puhutella nimellä kuten EvLut tekee.

        Hyvä nimimerkki usko.vainen, sinulla on hämmästyttävä tapa jurputtaa vastaan ihan selvässä asiassa.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Hyvä nimimerkki usko.vainen, sinulla on hämmästyttävä tapa jurputtaa vastaan ihan selvässä asiassa.

        Sinulla on hämmästyttävä tapa jankuttaa.
        Kukaan ei käytä tätä palstaa kirjoittamiseen Mäkiselle sen paremmin kuin Koivulalle tai Ahviollekaan😂🤗🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Älä sinäkin höpötä. Ei kirjoituksen vastaanottajaa puhutella nimellä kuten EvLut tekee.

        "Ei kirjoituksen vastaanottajaa puhutella nimellä"
        Siis mitä? Milläs kirjoituksen vastaanottajaa puhutellaan, jos ei nimellä?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sinulla on hämmästyttävä tapa jankuttaa.
        Kukaan ei käytä tätä palstaa kirjoittamiseen Mäkiselle sen paremmin kuin Koivulalle tai Ahviollekaan😂🤗🤗

        Ja sinulla on hämmästyttävä tapa alkaa puhua jankuttamisesta, kun et enää muuta keksi.
        Siksihän minä tuota aloitusta ihmettelin, kun tuo loppu on osoitettu Kari Mäkiselle, eikä hän luultavasti täällä lueskele hänelle osoitettuja tekstejä.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        "Ei kirjoituksen vastaanottajaa puhutella nimellä"
        Siis mitä? Milläs kirjoituksen vastaanottajaa puhutellaan, jos ei nimellä?

        Sitä minäkin hiukan ihmettelin. Kyllä meille äikän tunneilla opetettiin vähän toisella tavalla. Jos puhutellaan nimellä, on viesti tarkoitettu sille, jonka nimi mainitaan, ei jollekin muulle.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Sitä minäkin hiukan ihmettelin. Kyllä meille äikän tunneilla opetettiin vähän toisella tavalla. Jos puhutellaan nimellä, on viesti tarkoitettu sille, jonka nimi mainitaan, ei jollekin muulle.

        Siinähän siskot ihmettelevät 😂
        Minä odotan Evlutin vastausta.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Siinähän siskot ihmettelevät 😂
        Minä odotan Evlutin vastausta.

        Vastausta mihin?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Vastausta mihin?

        Juuri siihen 😂

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Sitä minäkin hiukan ihmettelin. Kyllä meille äikän tunneilla opetettiin vähän toisella tavalla. Jos puhutellaan nimellä, on viesti tarkoitettu sille, jonka nimi mainitaan, ei jollekin muulle.

        Voihan se tietysti olla, että jollain on sellainen tapa, että puhuttelee jotain nimeltä mainittua henkilöä vaikka tarkoittaakin jotain ihan muuta henkilöä. Saattaa kyllä tulla pieniä ongelmia kommunikaatiossa.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Voihan se tietysti olla, että jollain on sellainen tapa, että puhuttelee jotain nimeltä mainittua henkilöä vaikka tarkoittaakin jotain ihan muuta henkilöä. Saattaa kyllä tulla pieniä ongelmia kommunikaatiossa.

        Niin minäkin luulen, että kommunikaatio ei oikein toimi. Jos minä kommentoisin, että Hyvä nimimerkki Kuusenjuuret, tärkeintä sinulle näyttää olevan jankuttaminen...ja tarkoittaisin sen usko.vaiselle, siitä saattaisi syntyä hiukan ongelmia ymmärtämisen kannalta, vai mitä luulet?

        Kyllä näin voi olla. Tai jos joku mies puhuttelisi vaimoaan käyttäen naapurin rouvan nimeä, niin voisi tulla siinäkin pieni hämmennys vaimolle.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kyllä näin voi olla. Tai jos joku mies puhuttelisi vaimoaan käyttäen naapurin rouvan nimeä, niin voisi tulla siinäkin pieni hämmennys vaimolle.

        Niin saattaisi tulla ja miehelle lähtö ulkoruokintaan.

    • hyvämäkinen

      Mäkinen onnistui tehtävässään kuitenkin hyvin, edeltäjiensä tavoin.

    • KTS--

      Mäkinen on ollut yksi parhaita arkkipiispoja!

      HYVÄ!

      • kristitty_mies

        Täysin samaa mieltä. Toivottavasti hänen tuleva seuraajansa on yhtä hyvä.

      • mitäsanoisipaavali
        kristitty_mies kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. Toivottavasti hänen tuleva seuraajansa on yhtä hyvä.

        mikä kohta sinussa mahtaa olla sitä "kristittyä miestä"?

        tuskin tajuat höykäsen pöläystä koko asiasta. sen enempää kuin piispakaan hah on siinä teillä kirkko miehineen ja jäsenineen.

    • Minä en pitänyt hänestä alun alkaenkaan. Kannatin Miikka Ruokasta.
      Eikä hänen kannattaminen lisääntynyt tässä matkan varrellakaan, että hyvä vain kun menee vaihtoon.

      • Samoin, kuuluin silloin vielä kirkkoon 🤗

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      126
      4629
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3367
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3285
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2905
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2119
    Aihe