Saatanan palvoja

Onko Touko Aallon uusi tyttöystävä saatanan palvoja kun jukaistussa kuvassa on risti väärin päin, joka on saatanan palvojan tunnus.
5114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko sillä mitään väliä mitä palvoo, kun tekee sen vain tosissaan ja antaumuksella ?

Kaikki uskothan perustuvat siihen , että ensinnäkin uskotaan vankasti ja kielletään epäily ja minkään muun mantran lukeminen. Sitten yritetään saada ympäristö vakuuttumaan aatteen todenperäisyydestä. Sitten voidaan leimata kaikki muut epäuskoisiksi tai jopa epäihmisiksi erilaisin nimityksin Seuraava aste on "Silovikki" toiminta pakottamalla toisetkin samaan oppiin käännynnäisten kanssa. Kannattaisiko miettiä "Mitä aikaa on tämä , jolloin puhe puista on melkein rikos, koska siinä vaietaan niin monista rikoksista "?

Olisiko aihetta mietiskellä ??? Tuntuuko tuo jotenkin tutulta ?

Äänestä

Kyllä siinä on vihreät kantensa vakkaan valinneet.

Äänestä

onko saatanan palvojat koskaan olleet maan pelastus. Ennemmin maan turmio.

Äänestä
  • Ystävä kallis miksi et kysy "Onko minkään palvojat ikinä saaneet aikaan mitään parannusta ihmisten olosuhteisiin ??"

    Tuohon palvontaan liittyy eräs varsin omituinen piirre kaikki hyvä saadaan tulevaisuudessa.
    Joillakin se on se "viimeinen tuomio" joillakin se "toisinajattelevien sukupuutto" ja eräillä "kun järjestelmä on täydellistynyt".
    Kun tuota tarkastelee on suorastaan ihme , että noita "tuulella käyviä" on noinkin laajasti joukkoliikkeissä. Joutilaisuushan tosin teettää kaikenlaista. Se on nähty historian valossa aina.

    Ensimmäinen tapaus oli tuo Eeva poloinen , ei ollut mitään tekemistä kun vaateitakaan ei tarvinnut. Ottipa ja varasti omenan ja toki syötti sen Aatamilla. Ja kas kohta oli "vaatekauppaan asiaa" tosi se kyllä oli nimeltään "Viikunapuu" eikä "La Mode".

    Äänestä

Vihreätä toimintaa tältä saatanan palvojan ristin omaavalta henkilöltä. Ensin lennettiin Pariisiin ja lipitettiin viiniä ja seuraavalla viikolla Brysseliin.. Vihreiden joukko käyttää liikemiesten ohella eniten saastuttavia lentokoneita matkustamiseen kun ulkomailla on niin kivaa. Tietokoneella ei muka voida asioita hoitaa. Huutava ristiriita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekoseppä kirjoitti:

Onko Touko Aallon uusi tyttöystävä saatanan palvoja kun jukaistussa kuvassa on risti väärin päin, joka on saatanan palvojan tunnus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu