Mikä on oikeasti tärkeää

Bratwurstia

Nettiuutisissa on taas mullistava uutinen. Jostain saudi arabiasta on löytynyt jotain isoja monumentteja joita on vaikea havaita muuta kuin ilmakuvasta. Mitä sitten?
Ihmisten arvomaailma on täysin kuralla. Ikään kuin sillä nyt olisi jotain merkitystä mihinkään, monumentti jota ei havaitse. Mitä väliä vaikka havaittaisiinkin. Mitä sillä tekee?
Maailma on täynnä kaikkea niin turhanpäiväistä, että ei näyttäisi enää paljoa järjellistä toimintaa olevan olemassa.
Ihmismassat juoksee muodin perässä, elää virtuaalimaailmassa, kuvittelee olevansa suosittuja kun on 900 feisbookkaveria, vaikkei ole koskaan heitä tavannut.
Maailman ykkösasioiksi nostetaan mitättömiä asioita, juostaan ihmettelemässä monumenttejä, luodaan mitä hullumpia virtuaalimaailmoja ja pelejä, eletään somessa tai vanhempi väki television ääressä.
Ihmiset eivät edes osaa kommunikoida enää. Ääripäänä, näin ravintolassa kun nuoripari oli ravintolassa, istui saman pöydän äärellä vastatusten, ja lähettivät tekstiviestejä toisilleen. Mitä hemmettiä? 2017 lulisi ihmisten olevan jo älykkäitä. Päinvastoinhan se on. Ihmiset ovat tyhmempiä kuin koskaan.
Ihminen on niin tyhmä että se tuhoaa kaiken, kun pitää isrään viisaana.
Ihminen on niin viisas että se keksi aseen, ja sitten ihminen alkoi tappamaan sillä. Tosi viisasta.
Sitten varustaudutaan asein, että voidaan sotia sotaisia kansoja vastaan. Miten nerokasta. Ostetaan aseita kun ei pidetä siitä että tehdään asekauppaa. Nerokasta.
Joku sanoi joskus miten viisas on ihminen. Keksi kuivamaidon, kun otti siitä veden pois. Ja saa siitä taas maitoa kun pistää vettä sekaan. On hienoa.
Keksittiin auto. Keksittiin ruostumattomat materiaalit. Sitten keksittiin että eihän ruostumattomia autoja kannata valmistaa. Kuka sitten ostaa varaosia. Maailma hukkuu ostamattomiin lokasuojiin. Kyllä ollaan viisaita.
Tiedetään että maailmalla nähdään nälkää. No mitä väliä, me heitellään satoja tonneja ruokaa roskiin joka päivä.
Ollaan itsekkäitä ja niin viisaita. Sitten me annetaan viisauksissamme viisaiden päättäjien ottaa palkastamme lentolippurahat tuhansille niille nälkäisille, että pääsevät tänne suomeen syömään meidän rahoilla. Että me ollaan viisaita. Oikein hävettää tää viisaus.
Kännykät ja merkkivaatteet me tietenkin heille maksetaan, koska niinhän viisaat aina tekee.
On niin hienoa olla viisaan maan kansalainen, missä poliisikin pitää hälyttää paikalle netin kautta. Niin jos sattuu olemaan saldoa.
Ne tulee, jos ei niitten autossa ole nettiyhteys poikki. Lähin partio tulee lempäälästä, jos ne löytää. Riippuu toimiiko GPS.
Kyllä me naurettiin tälle viisaudelle eilen. Baaritiskillä. Juteltiin yhden asiakkaan kanssa tekstiviestein.

15

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olen.wiisas

      "Tiedetään että maailmalla nähdään nälkää. No mitä väliä, me heitellään satoja tonneja ruokaa roskiin joka päivä."
      -
      Itse syön aina lautaseni tyhjäksi eikä mitään mene roskiin, joka päivä siis jossain päin maailmaa joku ansiostani pelastuu nälkäkuolemalta?

    • Itä-länsi

      Mistäs päi porii tämä saudi arabia sijaitsee
      Eteläisessä vai pohjoisosassa Poria l

      • sopiiko.poriin

        Miten sait taas itsesi mahtumaan Pori-aiheiselle palstalle, tyypilliseen tapaasiko pyörit taas oman napasi ympärillä?

      • itä-länsi
        sopiiko.poriin kirjoitti:

        Miten sait taas itsesi mahtumaan Pori-aiheiselle palstalle, tyypilliseen tapaasiko pyörit taas oman napasi ympärillä?

        "Jazzit ja Yyteri. Keskustele Porin alueen asioista.
        Chattaa Porin kaupungista ja alueen asioista "

        Ihan mielenkiinnosta kysyin kun poripalstan yläreunassa lukee kirjoitusvihjeistä, mitä ja mistä palstalla pitäisi kirjoitella.

        en omani napani, edelleen sen oman jonko liepeilt pelkäät eksyväsi jos vierailisit naapuripalstoilla, palstalla jolle kirjoituksesi sopisi paremmin sisältö huomioiden ja saisit kirjoituksellesi maximaalisen hyödyn sijoittamalla sen oikein. Turhaan sinä minulle kiukuttelet jollet ole ymmärtänyt omaa parastasi

        ilmeisesti käyt läpi kaikki palstan keskustelut, kun joka kerta osaat valittaa omaa surkeuttasi, itse en viitsisi, mulla löytyy myös muuta elämää, hauskuuttamisesi seuraamisessa porin alueen asioiksi luulemiesi juttujen parissa, kuinka laajana poria pidät, ainakin mielikuvituksesi mukaan pori sijaitsee useammallakin eri mantereella (nyt aasiassa) maapallollamme ,,,

      • valitanpalstoistanyyh
        itä-länsi kirjoitti:

        Aloittaja ei tahdo sinun haluamaasi maksimaalista hyötyä.
        Kuluta toki päiväsi voivottelemalla muiden palstavalintoja, on varmaan kivaa.

      • se.on.huvittava
        valitanpalstoistanyyh kirjoitti:

        Aloittaja ei tahdo sinun haluamaasi maksimaalista hyötyä.
        Kuluta toki päiväsi voivottelemalla muiden palstavalintoja, on varmaan kivaa.

        Palstakitisijä ei huomaa että sitä matkittiin ja ketjussa onkin useita kirjoittajia, lisäksi kirjoitustavasta päätellenkin sillä on jo oleva- taikka orastava muistisairaus.
        Kannattaisi ehkä käväistä poppamiehen pakeilla ellei ole jo ollut, luultavimmin on kuitenkin jo eläkkeellä kun lukeneena ihmisenä kirjoittaa nykyään noin pöhkösti.

      • itä.länsi
        se.on.huvittava kirjoitti:

        Palstakitisijä ei huomaa että sitä matkittiin ja ketjussa onkin useita kirjoittajia, lisäksi kirjoitustavasta päätellenkin sillä on jo oleva- taikka orastava muistisairaus.
        Kannattaisi ehkä käväistä poppamiehen pakeilla ellei ole jo ollut, luultavimmin on kuitenkin jo eläkkeellä kun lukeneena ihmisenä kirjoittaa nykyään noin pöhkösti.

        Pasia on ett sinkin huomaisit lukemasi, kommentti oli siis oivallinen.
        jos kirjoittaa keskustelupalstalla, kannattaa kiinnittää huomio siihen jotta esittämäsi epäkohta huomioidaan, jotta se jää kiusaamaan lukijaa.

        kulutan aikaa lähinnä näiden kitisijöiden avautumisia huvittuneena lueskellen.
        en profiloi kirjoittajia kuten "se.on.huvittava" kirjoittaja,

        ja taas tuosta yleisestä haukkumisesta, poppamiehistä, räköttävä rakki ei pure. Siksipä tämä Porilaisille nauraminen onkin niin antoisaa, porilainen ajatusmaailma oman navan liepeillä.

        jos kirjoitukseni ei joka kerta osuisi ja upottaisi kohdettaan, tuskin jaksaisin jatkaa, ei olisi mitä nauraisin huvittuneena. Sinä (te) päätätte aina miten on jatkon suhteen

      • navan.liepeiltä
        itä.länsi kirjoitti:

        No nyt oli hauska kirjoitus :D

      • selittelyä.se.tuokin
        valitanpalstoistanyyh kirjoitti:

        Aloittaja ei tahdo sinun haluamaasi maksimaalista hyötyä.
        Kuluta toki päiväsi voivottelemalla muiden palstavalintoja, on varmaan kivaa.

        Selitys se tuokin ettei osaa käyttää hänelle (sinullekin) luotuja mahdolliuuksia keskustelupalstoilla, häviäjänä kun kuitenkin olet vain sinä itse

    • paraneekosillä

      joku on ottanut aamupaukut

      • Davematti

        Joku valopää luulee olevansa joku valopää. Eikä ymmärrä että on vain valopää.
        Neiti etsivä tutkii suurennuslasilla pilkkuja ja välimerkkejä. Niistä hän muodostaa mielikuvan itselleen. Hän on alansa huippuja, onhan hän katsonut television kaikki neiti etsivät.
        On tietenkin hyvä kun on tarkoitus elämässä. Toiset elää, toiset tarkkailee pilkkuja. Hieno homma.

      • moro.narsisti
        Davematti kirjoitti:

        Mites sulla pyyhkii? :D

    • vajakeille.apua

      Palstakitisijän kaltaisille suositellaan usein lääkäriä, mutta kosmologi saattaisi olla oikea osoite, heillä on pitkä kokemus tyhjyyden tutkimisesta.

    • hyväkirjoitus

      aloittajalta.
      Kommentit sitävastoin edustavat samaa taattua wasuripaskaa jossa ulkokultaiset lööpermannet haluavat päättää mikä mielipide on kaikille oikein...
      Wankka ja hojumaton olkoon uskoni siihen että jokainen mielipide ,paitsi wasurihihhuleiden mielipiteet,olkoon oikeat ja ainutkertaiset.

    • haistakaa.vitut

      koko sakki, porilaiset on vajakkeja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2733
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2320
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2080
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1827
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1705
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1686
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe