SS:mien lehdessä oli Lukijan Sanomien palstalla taas aika karua luettavaa. Joku oli tullut tänne, olikohan se nyt sitten Tamperee, vai Turun alueelta KYS: lan piiriin. Ensin oli kyseiselle potilaalle tullut jokin patti jalkaterän alueelle, ja sitten polveen. Ja kas kummaa. Kun hänen terveystiedoissaan lukee, että hänellä on jonkinlaista mt-taustaa ja ollut aikaisemmin alkoholin kanssa jotakin ongelmia, niin ortopedian osastolle häntä ei lähdetäkään millään tavalla tutkimaan,
Mitenkähän tuo kuulostaa jotenkin erittäin tutulta kuulostavalta?
Samaa ja samanlaista kohtelua ovat saaneet monet muutkin potilaat ja ihmiset osakseen asioidessaan joko tk:ssa, sairaaloissa, tm. vastaavissa instansseissa.
Mistähän syystä tällä koko alueella P-Savon sairaanhoitopiirin alueella toimivat tk:set, sairaalat ja KYS toimivat jo heti alunperin potilaisiin kaikella tavalla asenteellisesti jo lähtötilanteessa?
Missähän lie vika?
Mutta otaksuisin, että selkeässä ja ilmiselvässä asenteellisuudessa.
Jotain mätää on koko systeemissä, mutta en tiedä mitä.
Nimittäin luulisi vähintäänkin, että' lääketieteessä toimivat lääkärit ymmärtäisivät ja osaisivat erottaa somaattiset oireet psyykkisistä sairauksista?
Vai onko se sittenkin niin, että jos joku sattuu vähänkään omaamaan jotakin mt-taustaa, se määrittelee jatkokohtelun ja hoitamisen etc.
Ainakaan P-Savon sairaanhoitopiiri, KYS ja kaikki sen alueella toimivat sairaalat eivät todellakaan saa mitään puhtaita papereita potilaiden ihmisarvoisesta kohtelemisesta.
Vika on se jo etukäteen valmiiksi asetettu asennevammakin.
Asenteiden muutokselle ainakin on aika paljon tilausta.
Olisikohan tässä jo aineksia laittaa viestiä vaikkapa Kansainväliselle Ihmisoikeuksista ja niistä vastaaville tahoille ja organisaatioille?
Itse asiassa on!!
Ja suosittelen kaikkia vääryyttä kokeineita tekemään sen!
Hienoa KYS ja aplodeja taas jälleen kerran!
20
404
Vastaukset
- lfksdfflösdjklfkö
Keskustele Kuopion alueen asioista siis keskustele Kuopion alueen asioista.
Jonkun Julkulan potilaan mielestä kaikki mitä savon sanomissa lukee kuuluu tänne.- Voitko_kiistää_sen
KYS on ja sijaitsee Kuopiossa.
Vai sijatseeko se jossakin muualla, p*löpää. - Keskustelun_taso
Sitten kun voit viisastelija sanoa ja todistaa, että KYS ei ole ja sijatse Kuopiossa,. niin voidaan keskustella.
Mutta jos se kyseinen sairaaala ei sinun mielestäsi sijatse Kuopiossa, niin sanopa se, missä Se sinun mielestäsi jököttää.
- Oliko_tuo_keskustelua
Korjaus: Sitten, kun voit sanoa ja todistaa, että KYS ei sijaitse Kuopiossa, niin sitten voidaan keskustellakin.
Mutta jos se sairaala ei sinun mielestäsi sijaitse Kuopiossa, niin sanopa se, missä Se sinun mielestäsi sitten jököttää.- Opettele_lukemaan
Ei tuossa puhuta ainoastaan KYS:stä vaan koko Pohjois-Savosta..
"Mistähän syystä tällä koko alueella __P-Savon sairaanhoitopiirin__ alueella toimivat tk:set, sairaalat ja KYS toimivat jo heti alunperin potilaisiin kaikella tavalla asenteellisesti jo lähtötilanteessa?"
"Ainakaan __P-Savon sairaanhoitopiiri__, KYS ja kaikki sen alueella toimivat sairaalat eivät todellakaan saa mitään puhtaita papereita potilaiden ihmisarvoisesta kohtelemisesta"
- hhvg
Ei pattien takia ketään siirretä heti ortopedian osastolle vaikka ei olisikaan hullu.
- Saanko_kysyä_
Sanalla sanoen:
Minkä tahansa mihin tahansa kroppaa ja sen kohtia ilmestyviin patteihin pitäisi, kaikella rehellisyydellä ja lääketieteen alalla toimivien suhtautua vakavasti. Ja auttaa potilasta. Hänen aiemmasta potilashistoriataustasta huolimatta ja siitä riippumatta.
Jos sairaalassa tuijotetaan heti ens`teks vaan, mitä siellä näkyy ja seisoo aiemmin määriteltynä diagnoosina, niin somaattiset vaivat, oireet ja sairaudet jäävät silloin kokonaan tutkimatta.
Tämän lääketieteen ja sen kehityksen kulta-aikana luulisi sentään siellä toimivien lääkäreiden ymmärtävän ja osaavan erottaa psyykkiset oireet somaattisista.
Niitä ja aiemmin tehtyjen diagnoosien ei pidä määritellä ja antaa sanella kaikki jatkossa tehtyjä jatkotoimenpiteitä.
Sillä se on erittäin alkeellista lääkärinammatin harjoittamista.
Lääketieteessä pitää ottaa huomioon ja osata eritellä myöskin psyyken asiat somaattisista vaivoista.
Ammattitaitoiset ja alansa osaavat tämä pitäisi ymmärtää, sisäistää ja omaksua.
Ja pitää pääasiallisena tavoitteena.
Miksi ei siis tätä tapahdu ja toteudu P- Savon sairaanhoitopiirissä ja KYS:ssa ?- heil_
Sen takia koska mielenterveysongelmaisista halutaan päästä eroon.
- kkjhf
Varmasti KYSissä niin kuin muissakin sairaaloissa potilaan vaivoihin suhtaudutaan vakavasti riippumatta potilaan psyykkisestä tilasta. Patitkin hoidetaan tutkimusten jälkeen määräytyvän erikoisalan toimesta.
- Patti_otsassa
"Ortopedia on luu- ja tukielinsairauksiin erikoistunut kirurgian ja lääketieteen ala."
Miten joku patti liittyy luu- ja tukielinsairauksiin? Taidettu keksiä koko juttu päästä.
- Että_silleen
https://keskustelu.suomi24.fi/terveys/terveydenhoitopalvelut
Keskustele terveydenhoitopalveluista.
https://keskustelu.suomi24.fi/terveys/henkinen-hyvinvointi-ja-mielenterveys
Keskustele henkisestä hyvinvoinnista, mielenterveyden järkkymisestä, peloista tai masennuksesta.- monesko_sadas_kerta
Onkos palstavänkääjille jossain oma palsta? Jos on, niin etsippä se ja pysy siellä, äläkä tule enää tälle palstalle märisemään tuota samaa virttäsi tämän palstan jokaikiseen keskusteluketjuun.
Myös tuo henkinen hyvinvointi ja mielenterveys -palsta voisi olla sinulle tutustumisen arvoinen, voimakkaasta pakkomielteestäsi päätellen. - lkjg
monesko_sadas_kerta kirjoitti:
Onkos palstavänkääjille jossain oma palsta? Jos on, niin etsippä se ja pysy siellä, äläkä tule enää tälle palstalle märisemään tuota samaa virttäsi tämän palstan jokaikiseen keskusteluketjuun.
Myös tuo henkinen hyvinvointi ja mielenterveys -palsta voisi olla sinulle tutustumisen arvoinen, voimakkaasta pakkomielteestäsi päätellen.Samaa mieltä. Mielestäni ylläpito voisi jo puuttua tämän tyypin häiriköintiin.
- joskusnäinkin
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia. Silti minulta on KYSissä leikattu sydämen läppävika ja aina olen saanut apua somaattisiin oireisiin niin terveyskeskussa kuin KYSissä. Epikriiseissä mitä olen saanut KYSistä on alussa maininta " Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva mies. Asiallinen ja realiteeteissä kiinni oleva. "
- hörhöillenmennään
Tietenkin jos on Diapameilla käyvä hörhö, niin ei asioihin suhtauduta missään niin kovin vakavuudella. Ei edes siellä kansainvälisessä ihmisoikeustoimistossa oteta niin kovin vakavasti silloin, vaan tulee seinä vastaan sielläkin.
- ainakovikamuissa
Lainauksia omasta tekstistäsi "Mistähän syystä tällä koko alueella P-Savon sairaanhoitopiirin alueella toimivat tk:set, sairaalat ja KYS toimivat jo heti alunperin potilaisiin kaikella tavalla asenteellisesti jo lähtötilanteessa?" ja "Vika on se jo etukäteen valmiiksi asetettu asennevammakin".
Eli et ole missään P-Savon sairaalassa tai tk:ssa saanut mieleistäsi palvelua ja siksi leimaat kaikki? Kuulostaa, että sinulla itselläsi on "vikana valmiiksi asetettu asennevamma". Sairaala ei toimi kuin nakkikioski, että voit tilata haluamasi hoidon tai toimenpiteen. Katso, lääkäri ammattitaitoisena päättää hoitoketjun ja hoidon porrastuksen. Ortopedia on erikoissairaanhoitoa jolle ei heti lähetetä joka näppyä ja kuhmua.- So_sorry_
Kuules, nämä eivät koske pelkästään esille tuomani KYS:lan toimintaa, vaan ihan yleistäisesti koko maanlaajuisesti koskevaa kyseessä olevaaa perustanlaajuista ns. Käypähoitoohjelmaan
liityvää ongelmaa. Siihen on terveydenhuoltojärjestelmissä olevia osastoila liittynyt jo valmiiksi potilaita kohtaan asetettua ennakkoasenteellisuutta. - Et_tajua_vieläkään
Perusongelma, se, mikä vielä nykyäänkin vaivaa kaikkea ja koko terveydenhoitojärjestelmää on se, että jos jonkun jo lähtöpapereissa ja asetelmissa lukee jotakin mt- taustaan liittyvää, se sanelee kaiken eteen päin tehtävät jatkosuunnitelmat ja toimenpiteiteet.
Et sä tajuu vieläkään mitään?
Et ilmeisesti, jo aluksi asetetusta lähtoasenteestasi johtuen. - Näsäviisaitten_klubi
Somaattiset oireet psyykkisistä pitäisi osata erottaa jo lähes lääketieteen ensimmäisltä opistoaseilta, siellä olleilta kursseilta ja tutkinnoilta asti. Puhumattakkaan sitä seuraavilta lukuvuosilta, luennoilta ja esitelmistä läpäisemisiltä.
Kolmannella opiskeluvuodella pitää paitsi osata ja hallita lääketieteeseen liittyviä asioita, myös osata asioita padagosiosellisesti.
´Am I wrong? Jatkanko vielä tästä eteenpäin?l - Että_silleen
So_sorry_ kirjoitti:
Kuules, nämä eivät koske pelkästään esille tuomani KYS:lan toimintaa, vaan ihan yleistäisesti koko maanlaajuisesti koskevaa kyseessä olevaaa perustanlaajuista ns. Käypähoitoohjelmaan
liityvää ongelmaa. Siihen on terveydenhuoltojärjestelmissä olevia osastoila liittynyt jo valmiiksi potilaita kohtaan asetettua ennakkoasenteellisuutta."...koko maanlaajuisesti koskevaa kyseessä olevaaa perustanlaajuista ns. Käypähoitoohjelmaan
liityvää ongelmaa...."
Ja tästähän on oikea paikka keskustella Kuopio aihealueella. Koko maanlaajuiset asiat kuuluvat tänne.
Joillain on taas lähtenyt keskustelu lapasesta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1522864Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2792550Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.391544Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211222
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.319946Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La60922