Eristäytymisestä

CB1975

Otsikon mukainen sisältö.
Olisin äärettömän kiitollinen yhdestäkin asiallisesta vastauksesta.
Olen siis ollut 12 ( kaksitoista ) vuotta eristäytyneenä yksin kotona ja haluaisin luonnnollisestkin katkaista tämä kierteen.
Taustatietoina voisin mainita: valmistuin yliopistosta ( tämä ei suinkaan ole itseisarvo ) , kävin kolme vuotta psykoterapiassa, peruslääkkeet kokeiltu; ssri, srni, mao-estäjät, rauhoittavat, unilääkkeet etc., viisitoista vuotiaana duuniin. Säännöllistä liikuntaa harrastin aina.Päihteiden käyttö hallinnassa.

12 vuotta sitten tosiaan tapahtui jotain ( ? ). Masennuin tosi heavysti ja irtisanoin kaikki liittymät, enkä pitänyt lainkaan yhteyttä ystäviini, enkä sukulaisiini. Ainoat kontaktia ihmisiin ovat siis 75 v. äitini ja 85 Enoni. Puhelimitse. Olen kuitenkin vasta 40v.

Asun pienessä yksiössä ja olen todella huolissani mielenterveydestäni. Muutama asia erityisesti: kavahdan kaikkia ääniä - esim. rappusiivousta ja postiluukun kolahdustasta. En siis käy ulkona kuin maksimillaan kerran viikossa ( lähikakuppaan matkaa n. 40metriä ). Pelkään siis lopullista romahtamista, sekoamista. Eli siis psykoosia.

Toinen asia on itsetuhoinen ajattelu. Se ei ole luonteeltaan mitään itsesäälistä, vaan kylmän rationaalista "insinööri"tyylistä ajattelua. Mikä on vielä pelottavampaa.

Jos Teillä on jotain vinkkejä asiaan liittyen, otan kiitollisuudella vastaan.

Olen siis kokeillut avantouinnista hypnoosiin ja nlp, mindfulnesin ja rentousharharjoitusten kautta meditaatioon ja juoksuun.

Ei toimi. Jotain teen väärin/en osaa.

4

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • plööä

      terapiaan vaan.itsellä toimii lääkkeenä moneen vaivaan alkoholi,mutta sitä ei oikein voi suositella kaikille.

    • Hei,

      Saitkin jo hyvän neuvon, jossa suositeltiin terapiaa.

      Lisäksi on olemassa monenlaisia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joissa voisit keskustella ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja se voi olla myös hyvä voimavara ja helpottaa jaksamista. Osa palveluista on sellaisia, joissa voi asioida kotoa käsin.

      Tässä muutamia vaihtoehtoja, joihin voisit halutessasi olla yhteydessä:

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saat halutessasi itsellesi tukihenkilön, jonka kanssa voit keskustella kahden kesken. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Jos haluat keskustella tilanteestasi mieluummin soittamalla, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • DOMINOIVADOMINOKEKSI

      Mun ongelma vai onko se muka ongelma on se, että haluan myös olla eristäytynyt.
      Se on myös noinkin, johtuvaa eristäytyneisyyteni on myös aiemmista elämässäni tapahtuneista hankalista asioista.
      Pohjimmainen syy voi olla kuitenki autistinen luonteeni. Olen ulkopuolinen, tunnen olevani ulkopuolinen jos kommunikoin ihmisten kanssa.
      Toisaalta en halua olla tekemisissä oikeastaan.
      Toisaalta ja toisaalta.
      Paljon tommosta toisaalta ja monenlaista perspektiiviä kun peilaa minun asioitani.
      Olen kyllä eristäytynyt. En tapaile ihmisiä. Jo vuodesta 1998 eristäydyin. Vielä vuosina 97 oli enemmä kontaktia ihmisiin. Useimmiten olin puhumaton ja arka, mut parin jäbän ja heijä siskon luona kävin usein ja niije kanssa tulin paremmin juttuun.
      Muutoin tunsin muualla olevani ulkopuolinen.
      Aina oon ollu risririitaisuuksien mies.
      Tää on seikka, joka mietityttää useita ihmisiä.
      NE ei pidä kaikki välttämättä mua rehellisenä, koska niitä hämmästyttää mun ristiriitaisuus.
      Mutta onko ristiriidassa joku ongelma?
      Onko aina jokin ongelma joka asiassa?
      Psykiatriassa on liikaa välillä ongelmia!
      Mitä jos ei tehtäs asioita aina liian monimutkaiseksi, jooko??!
      Huutomerkillä korostan tota mielipidettäni.
      Mitä jos annetaan kaikkien kukkien kukkia vapaana?
      Jokainen on omanlaisensa.
      Ei voi ketään pakottaa ja ohjata mihkään samaan muottiin.
      Kaikki eivät pysty meneen edes siihe määrättyyn muottiin.
      Se voi tietää niille onnettomuutta, huonovointisuutta.
      Psykiatria on toisaalta pirun tärkeä, toisaalta siinä tehhään kyllä paljon perusvirheitä.
      On toki olemassa myös tosi fiksujaki psykiatreja.
      Moni puhuu itsemurhasta.
      Mitä jos te itsarin ajattelijat luovutte sanasta nolla?
      Moni pitää itseään nollana, luuserina.
      Se johtuu varmasti siitä yleisestä höpinästä, mikä kohdistuu työtätekemättömiin.
      Vika on siis kiusaajisssa.
      Kiusaajat.
      Älkää vain tehkö itsemurhaa!
      Älkää uskoko niije puheisiin.
      Kukaan ei voi määrätä teitä.
      Jos ette jaksa tehä mitään, teillä on oikeus istua kotona.
      Mitään itsemurhia ei tarvita!

      • ELEKTRONIIKKAKOKKAAJA

        En tarkoittanu noita itsemurhakommentteja tän ketjun avaajalle vaan noin niinku oma kannanotto yleensä koko psykiatriasta ja otin tietty myös kantaa tohon eristäytymisteemaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3623
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      69
      3221
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3005
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      159
      2758
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      12
      2333
    6. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2289
    7. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1718
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      3
      1637
    9. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1627
    10. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1356
    Aihe