Kerrotaanko ketkä ovat pyytäneet tuomiota?

Saako asianosainen tietää että häntä koskeva päätös on luovutettu ulkopuoliselle? Tuomiothan ovat julkisia. Jos tilaan esimerkiksi käräjäoikeudesta tietyn päätöksen, jolla henkilö X on tuomittu pahoinpitelystä, kerrotaanko X:lle että jäljennös tuomiosta on luovutettu minulle? Entä jos menen lukemaan tuomion paikan päälle käräjäoikeuteen? Entä miten toimivat muut viranomaiset, kuten syyttäjälaitos. Jos pyydän saada nähtäväksi päätöksen syyttämättäjättämisestä, merkitsevätkö he ja luovuttavatko tiedon asianosaisille, että olen pyytänyt kyseisen asiakirjan?
5228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Ei" kaikkiin kohtiin.

Äänestä
  • Itse asiassa muistan ainakin sellaisen tapauksen kun eräs ''vaihtoehtomedia'' kaivoi esiin erään Ylen toimittajan vanhan rikostuomion, jolloin kyseinen toimittaja otti yhteyttä tuomion antaneeseen käräjäoikeuteen ja sai tietää kuka tuomiota oli pyytänyt. Tuossa tapauksessa kyseessä oli Johan Bäckman. Blogikirjoitus asiasta alla:

    http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/08/01/aatteellinen-julkaisu/

    Julkisuuslain mukaan tiedon pyytäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöään, mutta onkohan kuitenkin niin että jos henkilöllisyyden kertoo, se jää talteen? Varsinkin jos tuomiota ei mene lukemaan paikan päälle niin ainakin vanhat tuomiot ovat jossain arkistoissa, joista ne täytyy skannata, jolloin niistä lähetetään yleensä lasku ja lasku lähetetään kotiin, jolloin tarvitaan henkilöllisyys.

    Äänestä

Asianosainen ei voi ainakaan olla varma, onko tiedon pyytäjä esiintynyt omalla nimellään vai naapurinsa nimellä. Siellä kun ei kysellä henkkareita.

Äänestä

Lehdet saa automaatisesti kaikki tuomiot viikoittain ja sitten valkkaavat herkullisimmat jutut myyntiä edistämään.

Äänestä
  • Ja me kaikki tietenkin tiesimmekin, että näin asia ei tietenkään ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymyskysymys kirjoitti:

Saako asianosainen tietää että häntä koskeva päätös on luovutettu ulkopuoliselle? Tuomiothan ovat julkisia. Jos tilaan esimerkiksi käräjäoikeudesta tietyn päätöksen, jolla henkilö X on tuomittu pahoinpitelystä, kerrotaanko X:lle että jäljennös tuomiosta on luovutettu minulle? Entä jos menen lukemaan tuomion paikan päälle käräjäoikeuteen? Entä miten toimivat muut viranomaiset, kuten syyttäjälaitos. Jos pyydän saada nähtäväksi päätöksen syyttämättäjättämisestä, merkitsevätkö he ja luovuttavatko tiedon asianosaisille, että olen pyytänyt kyseisen asiakirjan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu