Uunituoreessa Kohtaaminen -kirjassa kerrotaan edesmenneen hiihtäjälegendan Mika Myllylän elämän dramaattisista käänteistä, kun hän asui Kokkolassa, niin tiedättekö saako sitä kirjaa vielä mistään liikkeestä kaupungissamme?
Kirjapaljastuksia Mika Myllylästä Kokkolassa?
Kappale_Historiaa
35660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Eipä ole tullut vastaan. mutta harvinaisen paljon juttua löytyi Iltalehdestä vasiten vuoden 2015 Miss Kokkolan isänsä tekemisistä kertomana.
Mukavia valokuvia ja uutisia on myös sivun ylänurkassa tosin niitä lukiessa
jää hieman surullinen olo.
Kaunis on Miss Kokkola arvaatko tuleekohan hänestä joskus Miss Suomi?
Tuo kirja saattaa kiinnostaa kokkolalaisia sikäli paljon, jotta taitaa loppua kaupoista alta aikayksikön, täytyypä käydä huomenna kyselemässä kirjastosta.
En usko, että maanantaina kauppoihin laskettua bestselleriä löytyy kirjastoista.
Mutta ruokakaupoista saattoi olla lopussa, kuten ruokakin yleensä on.
Missä ruokakaupassa myydään kirjoja?
Tuosta kirjasta saattaa selvitä totuus siitä ammuskelusta heidän kotinsa pihassa Kokkolassa se jäi aikonaan hieman epäselväksi.
Sanomalehtien arkistoista saattaa löytyä enemmän tietoa siitä tapauksesta.
Riippuu tietysti sellaisesta seikasta, että onko alamaailman edustajia haastateltu kyseiseen kirjaan.
Eivät he anna haastatteluja kiinnijäämisen pelossa.
Perinteinen kirja on menettänyt merkitystään nettiaikana nykyään kaikki luettava halutaan tablettien ja kännyköiden näytölle. Mahtaneeko se kirja ilmestyä pian ladattavaksi kännykkään vai löytyykö nyt jo jostain?
Ostaisin sinuna mieluummin aidon kirjan sen lukeminen rentouttaa
huomattavasti enemmän eikä rasita silmiä.
Iltasatu kirjaakin lukiessa tulee uni yönselkään niin makiasti.
Tapasi hänet aikoinaan kokkolalaisessa pubissa ja juttelin pitkään, mutta emminä silloin huomannut hänen käytöksessään mitään normaalista poikkeavaa.
Käytös kylläkin huomattiin eräässä kokkolalaisessa pitseriassa
eikä se ollut mitään kivaa katseltavaa.
Kyllä sitä kuka vaan ahdistuu, jos Kokkolassa asustelee...
Paikka tekee kaltaisekseen...
Riippu siitä mistä näkökulmasta kaupunkia katsoo ja pitää ottaa ilo irti elämästä, niin kauan, kun sitä on jäljellä.
Harva meistä on elämässään täydellinen, mutta Mika Myllylä oli hiihtäjänä täydellisyyttä hipova kansan sankari.
Aivan ei'p taida tällä vuosikymmenellä kehittyä kenestäkään vastaava karpaasia, joka yltäisi samanlaisiin saavutuksiin hiihtomarkkinoilla.
Paloi loppuun ennen aikojansa ja kompastui omiin jalkohinsa.
Onko se semmonen kovakantinen paksu kirja vai lerppu taskupokkari?
Kovat kannet kuulemani mukaan on ja valokuvallisella paperilla päällystetty.
Onko se semmonen kovakantinen paksu kirja vai lerppunen taskupokkari?
Olisihan se nyt hieman noloa, jos kansalliseepos kiertyisi rullalle takataskuun.
Kirjan pitää olla raskas, että se tuntuu kirjalle.
Taas on sivusto sekasin tulee palvelinvirhettä eikä viestit mee läpi, on tää kans touhua 100 viestiä voi tulla ko yhen onnistuu lopulta lähettään.
Älä huoli eipähän tarvitse kirjoitella niin paljon automaatin hoitaessa sen puolestasi.
Käykääpäs Suomalaisessa Kirjakaupassa keskustassa, niin eiköhän tärppää.
Sieltäkö se löytyy ja minä seku luulin, että painos on myyty loppuun.
Kirjapaljastukset ovat lukemisen arvoisia vaikka kaikkiin tapahtumiin ei jaksa uskoa. Olen vasta puolessa välissä ehkä lopusta löytyy vielä yllätyksiä.
Lue nyt äkkiä se kirjasi ja paljasta edes jotain.
Monilla menee viikko lukea kirja mullaki kestää pari viikkoa.
Kohtaaminen -kirjasta mahtanee tulla suosittu joululahja monille. Eipä muuta.
Luonnollisesti, mutta on niitä muitakin mielenkiintoisempia kirjoja.