Eli siis oon ollu masentunut jo joku 2-3 vuotta ja koulun kanssa on ollu ongelmia sen takia. En oo jaksanu käydä siellä ja poissaoloja on kertynyt. Olen siis nyt amiksen ekalla. Äiti ei ymmärrä sitä, etten vaan vittu jaksa käydä koulussa tän masennuksen takia :))) Tulevaisuus näyttää toivottomalta, mulla ei ole mitään haaveita tai unelmia enää. Ja tuskin menen töihinkään ikinä, tai ainakin siltä tuntuu nyt. Äiti alko aluks nauramaan ja lopulta suuttu melkeen, kun sanoin että voisin käydä hakemassa sairaslomaa masennukseen. Luultavasti luulee, että masennus ei ole oikea sairaus.
Vittu mun tekis mieli laittaa välit poikki äitiin, se ei ymmärrä mun masennusta ja ahdistusta yhtään. Mutta en tiiä oikeesti mitä teen.. :(
Vittu mun tekis mieli laittaa välit poikki äitiin, se ei ymmärrä mun masennusta ja ahdistusta yhtään. Mutta en tiiä oikeesti mitä teen.. :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan tuo nyt hankala tilanne.
Olen itse äiti ja se on niin että en ole aina viisas ja en ymmärrä yksinkertaisesti.
Olen usein hyvin tyhmä ja en osaa olla diplomaattinen.
En ole ainoa tälläinen äiti.
Luulisin että me tämän sukupolven äidit olemme kasvatetut näin; omat äitimme olivat yhtä /vielä enemmän taukkeja.
Olet kuitenkin itse huomannut että olet masentunut. Olet myös huomannut että et saa tukea äidiltäsi.
No, mitä tehdä?
Olet fiksu nuori. Sinun pitää itse hakea apua nyt. (Näin oli myös itseni kohdalla).
Mene rohkeasti lääkärin/psykologin/kuraattorin puheille ja kerro asiasi:
Googlaile mistä löytyy apua.
Anna sen äitisi olla, pyöriköön omissa piireissään. Sinun itsesi tarttee päästä eteenpäin! Olet muuten erittäin terve yksilö!
Olisi paljon kerrottavaa.
Itse olen kuitenkin ponnistellut eteenpäin ilman äitini tukea (olen älynnyt että ei hänkään saanut tukea ja siksi hänestä tuli niin "tyhmä").
Olet hyvin terve sinä! Ponnistele eteenpäin, hae tukea ja kyllä ainä pärjäät!
Kuitenkin: äitisi rakastaa sinua (vaikka onkin tyhmä)!
Tulee mieleen että se oma äiti on joskus liian läheinen ja sokea oman perheen ongelmille. Sinulla on ollut vasta äskettäin murrosikä ja silloin luonnostaan tulee etäisyyttä vanhempiin kun oma minuus itsenäistyy. En olisi itsekään saanut mitään tukea äidiltä tuossa iässä. Voi olla että äidilläsi on itselläänkin jotain kireätä meneillään kun ei jaksa paneutua aikuistuvan lapsen ongelmiin. Sinun kannattaa mennä rohkeasti kouluterveydenhoitajan juttusille ja tarttua ongelmaasi todella. Jos et nyt niitä välejä laittaisi katkolle, anna nyt äitisi olla jos hän ei itse aktiivisesti painosta sinua. En ole äiti mutta osaan aavistaa että asia ahdistaa häntäkin ja on neuvoton ja saattaa kokea jopa adistusta tilanteesi vuoksi. Se viha, asian torjunta on yritys kieltää kohtaamasta hätääsi.