Vuonna 2013 loukkasin lentopallossa polveni. Silloin sieltä meni eturistisiteet poikki ja polvikierukka repesi. Leikkaus tästä seurasi. Parantumisen jälkeen aloitin uudestaan lentopallon ja pelasin pari vuotta, kunnes tammikuussa vuonna 2015 polvi muljahti uudestaan muttei niin pahasti kuin ekalla kerralla. Kevät 2015 meni väkisin liikunnanohjauksen kurssilla ja tuolloin polvi muljahteli melkein joka päivä. Kävin lääkäreissä, mutta lääkärit totesivat ettei ole mitään vikaa. Polvi on kuulemma löysä. Liikunnanohjauksen kurssi loppui ja urheilin vähemmän, joten polvi tuli joten kuten kuntoon, mutten ikinä päässyt pelaamaan lentopalloa takaisin.
Nyt vuonna 2017 syksyllä polveni on parin vuoden tauon jälkeen muljahtanut pari kertaa. Nämä pari muljahtelua on tapahtunut, kun olen noussut kyykystä nousemaan ilman mitään painoa sylissäni. Kipu on ollut sietämätöntä noin 10 min ja kipu on lähinnä polven takana. Kävely on ollut ontuvaa kaksi päivää sen jälkeen. Muutaman lepopäivän jälkeen polvi on ollut ihan ok.
Itselläni vaan alkaa kärsivällisyys loppua, koska mikään ei ole rikki polvessa luultavasti, mutta silti häiritsee normaalia arkea. En voi hyppiä, tehdä askelkyykkyjä, juosta täysillä ja kipu välillä normi askareissakin.
Kaipaan nyt neuvoja muilta sieluntovereilta? Kerro tarinasi.
Polven muljahtelu. Neuvoja?!
kaapo12345
0
216
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760