Nalle Wahlroos pyörittelee mediaa miten tahtoo

Kun Nalle Wahlroos on puhujakorokkeella, koko kansallinen media on aivan varmasti paikalla, sillä onhan kyseessä kaikkien poliitikkojen esimies ja perustuslain ylin tulkitsija.

Ensin Nalle laukoo vitsin ja kaikkien on naurettava, muutoin jää ilman kahvitarjoilua. Sitten Nalle käy suoraan asiaan: perustulakiuudistus on suoraan peräpukamasta, jos ei sitä tehdä minun ehdoillani.

Tässä vaiheessa sopulimedian edustajat nyökyttelevät jopa enemmän kuin eturivissä istuva Lenita Airisto, omaa sukua Beijing. Lopulta Nalle saa yleisön sellaiseen hurmioon, jota ei ole nähty koskaan edes helluntailaisteltassa.

Sopulimedian edustajat yrittävät tilaisuuden jälkeen saada suurelta lavatähdeltä, Nallelta, syvähaastattelun, mutta Nallella on jo kiire Ruotsinlaivalle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Horiskoksi pääsee ylhäistymällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Kun Nalle Wahlroos on puhujakorokkeella, koko kansallinen media on aivan varmasti paikalla, sillä onhan kyseessä kaikkien poliitikkojen esimies ja perustuslain ylin tulkitsija.

Ensin Nalle laukoo vitsin ja kaikkien on naurettava, muutoin jää ilman kahvitarjoilua. Sitten Nalle käy suoraan asiaan: perustulakiuudistus on suoraan peräpukamasta, jos ei sitä tehdä minun ehdoillani.

Tässä vaiheessa sopulimedian edustajat nyökyttelevät jopa enemmän kuin eturivissä istuva Lenita Airisto, omaa sukua Beijing. Lopulta Nalle saa yleisön sellaiseen hurmioon, jota ei ole nähty koskaan edes helluntailaisteltassa.

Sopulimedian edustajat yrittävät tilaisuuden jälkeen saada suurelta lavatähdeltä, Nallelta, syvähaastattelun, mutta Nallella on jo kiire Ruotsinlaivalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu