Joko löit vetoa nimestä?

PistinSatasen

Vedonlyöntifirmat ottavat vetoja vastaan presidentin tulevan lapsen nimestä. Jos tulee poika, niin nimeksi tulee tietysti Donald. Geenit ovat samaa luokkaa, lapsiparka.

123

848

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SyrjäyttäänSyrjäyttäjä

      Ei tule vauvaa niinistölle. Vaalilupaus vain

    • Ennustaja69

      Saa kauniit kaksoset, tytön ja pojan.

      • NimetTiedossa

        Liisa ja Lauri. 🐧


    • AnteroNuiva

      Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkosto listaa kymmenen tavoitetta, joita Venäjällä voi olla vaaleihin vaikuttamisessa.

      Tärkein niistä on mahdollisuus nostaa Kremlin suosima ehdokas Suomen presidentiksi sekä vaikuttaminen muidenkin ehdokkaiden ajatteluun.

      Vaalituloksesta riippumatta ”kansan jakaminen, epäluottamuksen kylväminen ja yhtenäisyyden saavuttamisen ehkäiseminen” mainitaan tavoitteena.

      Keskeisiksi tavoitteiksi nimetään myös vakavan keskustelun estäminen Natosta, Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden heikentäminen sekä Suomen eristäminen Euroopan unionista ja muista läntisistä instituutioista.

    • EhdotonEi

      Orpo sanoi saaneensa Niinistöltä sähköpostia, jonka Orpo kokonaisuudessaan luki puoluevaltuustolle.

      Kirjeessään presidentti muun muassa sanoi: ”Tänään on tasalukupäivä, vaalipäivään on aikaa tasan kolme kuukautta. Kun päätin tavoitella jatkokautta, vapaaehtoisten into auttaa on ollut huomattavaa. 17 000 on valtava joukko.”

    • EiNäinStana

      Saa nähdä, yrittävätkö kilpailevat ehdokkaat tehdä Niinistön ruokavaliolla politiikkaa. Runsasmittaisen lihansyönnin ystäviä saattaisi löytyä ainakin keskustan ja perussuomalaisten riveistä. Matti Vanhasen ja Laura Huhtasaaren ajatuksia asiasta odotellaan siis.

    • EiNäinStana

      Presidentti Sauli Niinistö arvosteli maanantaina kovin sanoin puolustusministeriön alaisuudessa toimivan turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston arviota, jonka mukaan Venäjän mahdollisesta vaikuttamisesta vaaleihin olisi syytä olla huolissaan.

      ”Asiantuntijaverkosto on huolissaan trollaamisesta ja trollaa itse”, hän sanoi selvästi tuohtuneena.

      • AnteroNuiva

        Lässynlässynlää allihuuppa.


    • EntäSitten

      Maanantaina kävi ilmi, että venäläisiin kytkeytyvien valetilien Facebook-päivitykset tavoittivat jopa 126 miljoonaa amerikkalaista viime vuoden presidentinvaalien aikana.

      Suomessakin erilaisia politiikkaan kantaa ottavia, taustaltaan tuntemattomia tilejä on alkanut näkyä yhä useammin sosiaalisessa mediassa. Myös muutama tunnettu henkilö, dosentti Johan Bäckman etunenässä, yrittävät parhaansa mukaan hämmentää keskustelua.

    • Elväähänse
    • EhdotonEi

      Suurinta jännitettä keskusteluun antoi hetkittäinen sanailu kansanliikkeen, kokoomuksen ja kristillidemokraattien tukeman nykyisen presidentti Sauli Niinistön sekä ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaan Nils Torvaldsin välillä.

    • Oistikooissaolollaanvai

      SDPn Tuppisuu h aataska??

    • EntäSitten

      Nyt Niinistön suosio on siis yli 20 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen istuvan presidentin kannatus vastaavaan aikaan ennen vaaleja.

      Mitä Niinistö on tehnyt rakentaakseen näin jykevän kansansuosion?

      Niinistön onnistumisen voi tiivistää niin, että hän on enimmäkseen pysynyt poissa sisäpolitiikasta mutta vastannut kansalaisten odotuksiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

      • Perinne.velvoittaa

        Mitä Niinistö on tehnyt suosionsa eteen?
        Tuttuni kunnallispoliitikko ( sos.dem) sanoi ettei ole syytä vaihtaaa. Niinistö on ollut hyvä presidentti.
        Meillä on totuttu siihen että presidentti istuu kaksi kautta. Pitää löytyä ihme jos kansa haluaa vaihtaa.
        Sellaista ei ole näköpiirissä.
        Vaalien jälkeen saa alkaa katselemaan seuraavaa kahden kauden presidenttiä joka valitaan kuuden vuoden kuluttua.


    • EiNäinStana

      Niinistö kehotti kylmäpäisyyteen ja varoitti suoranaisesta alarmismista: joskus varsinkin Venäjään liittyviä uhkia liioitellaan.

      ”Joskus lietsomme informaatiosotaa niiden puolesta, joita vastaan olemme sen tarkoittaneet”, Niinistö sanoi.

    • AnteroNuiva

      Presidenttiehdokkaat tukevat Nato-suhteiden tiivistämistä – Paitsi Merja Kyllönen, joka moittii Suomen ujuttautumista sotilasliiton kainaloon ”salarakkaaksi”

    • Jhgtyipj

      Pääseeköhän adjutantti antamaan oman nimi ehdotuksensa?

      • AnttiSöörmarkusta

        Jos tulee poika niin nimeksi tulee Aktiv Hansa Niinistö.


    • ystävyyttäjakauppaa

      Hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin on parempi vaihtoehto kuin sapelien kalistelu ja uhittelu. Suomi olisi vauras maa, jos Venäjän kanssa käytäisiin kauppaa, turisteja riittäisi.

    • sukupuoliratkaisee

      Jussi tai Justiina?

    • Näinluulisin

      Varmaan kunnioittaen edellistä presidenttipara;

      Pena. tai. Tavja ..

    • Bruahahahhahaha

      Sauli Niinistön kampanja-avaus: Linnan juhlien jälkeen presidentti matkustaa rahvaan seassa junalla Rovaniemelle

    • vauvaalit

      paras vedonlyönnin tulee kummastavauvoista ,,,,suomi 100 v neitto saa monta lahjaa,,,mut hyvin erikois lahijat ovat nais,synnyttmänä/pressanvauva ja toisen miessynnyttämänä
      siis tässä päävedon tulee siitä,,,,kenen ehdokas voittaa vaalit,,/molemmillä vauvoilla on oman
      ehdokkan,,,,
      geeneista ei o kiva puhua ettei länsi,,naapuri hermostuu,,,

    • AulisNuiva

      Suomen turvallisuuspolitiikassa on kuluneella viikolla käynyt myrskytuuli, kun puolustusministeri Jussi Niinistö kertoi lauantaina MTV:n Uutisextran haastattelussa, että Suomi valmistelee suurta, yli 20 000 sotilaan sotaharjoitusta vuodelle 2020.

      Lisää ihmetystä herätti, että Jussi Niinistö ehti kutsua Suomessa vierailleen puolustusministeri James Mattisin välityksellä jo Yhdysvallatkin mukaan harjoitukseen – informoimatta muita, esimerkiksi presidenttiä.

    • AnteroNuiva

      Perussuomalaisten ehdokkaan Laura Huhtasaaren mielestä perustuslakiuudistuksissa on tältä osin viety liikaa oikeuksia pois presidentiltä.

      Hän vaati, että presidentin olisi saatava halutessaan hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit. Myös EU-politiikan sisältöön Huhtasaari kaipasi presidentille lisää vaikutusvaltaa.

      ”Minusta tämä systeemi kyllä pelaa”, Niinistö sanoi ja kehui yhteistyön pelanneen EU-asioissa pääministeri Juha Sipilän (kesk) kanssa.

      Niinistön käsityksen mukaan presidentin valtaoikeudet olivat nyt käytännössä kiinnimuurattuja.

    • ArmotonKysymys

      Vihreiden Pekka Haavisto pystyi viime presidentinvaaleissa uskottavasti haastamaan Sauli Niinistöä, kun Haavistoon heVihreiden Pekka Haavisto pystyi viime presidentinvaaleissa uskottavasti haastamaan Sauli Niinistöä, kun Haavistoon henkilöityi paljon ilmassa ollutta muutostahtoa ja ajanhenkeä.
      nkilöityi paljon ilmassa ollutta muutostahtoa ja ajanhenkeä.

    • EhdotonEi

      Tasavallan presidentti ja hallitus päättävät ensi vuoden sotaharjoituksista heti joulukuun alussa. Tuolloin todennäköisesti lyödään lukkoon myös Suomessa järjestettävä suuri kansainvälinen sotaharjoitus heti 2020-luvun alussa.

    • AulisNuiva

      Aikaa korttien keräämiselle on enää kuukausi. Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 12. joulukuuta.

      Väyrysen mukaan jäljellä oleva aika ei enää riitä siihen, että kortit saataisiin kerättyä kannattajilta henkilökohtaisesti. Siksi hän kertoo alkavansa kerätä kortteja myös postitse.

    • EntäSitten

      Hän totesi Variskan koulussa tapaamilleen 9-luokkalaisille olevansa hyvin onnellinen, kun aikanaan tapasi Eevan.

      – Hän oli minua vuotta vanhempi ja paljon viisaampi kuin minä. Olin onnellinen, kun hän hyväksyi minut puolisokseen. Ilman Eevaa elämästäni ei olisi tullut niin rikasta kuin siitä on tullut.

    • ArskaLuusoorista

      Nimeksi Aktiv Hansa Niinistö, nimi tulee Saulin kuuluisan velanmyyntibisneksen myötä.

    • EiTodd

      ”Kun aikanaan Euroopan unioniin liityttiin, turvallisuus oli tärkein syy suomalaisille äänestää EU-jäsenyyden puolesta. Nyt on tässä päästy eteenpäin”, Soini perusteli.

      • olenrobotti

        Suurin syy oli että kansalle luvattin melkein ilmaista viinaa ja halpaa ruokaa, luonnollisesti tyhmä kansa uskoi sen. Vastapuolen argumentteja ei paljon mediassa näkynyt, täysi sensuuri oli jo silloin päällä.


    • AulisNuiva

      Puheenvuorossaan puoluevaltuustossa hän arvosteli suomalaista maahanmuuttoa koskevaa keskustelua, etenkin tolkun ihminen -termiä, jota etenkin tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tehnyt tunnetuksi.

      ”Annoimme perussuomalaisten määritellä, mistä suomalaisuudessa on kyse”, Kyllönen sanoi puheessaan.

      ”Suomesta on viime aikoina tullut myös maa, jossa osa sylkee vääränväristen päälle kadulla tai marssii kansallissosialistien riveissä. Ja itseään sivistyneempänä pitävät nyökyttelevät vieressä, että maassa maan tavalla. Ja vielä rosvosivat hienon kainuulaisen sanonnan tolkun ihmisistä aivan vääränlaiseen käyttöön. Tolkku ei ole ikinä tyhmä tai naiivi.”

    • EiNäinStana

      Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston pitkä kyräily huipentui huhtikuussa 1981, kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta
      Pääministeri Koivisto haastoi presidentin julkisesti, ja Kekkonen ymmärsi, ettei hänellä ollut voimia vastaiskuun.

    • AulisNuiva

      Kyllönen arvosteli puheessaan etenkin sitä, etteivät poliittiset päätöksentekijät ole kyenneet puuttumaan järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamaan siirtolaisten salakuljetukseen.

    • EhdotonEi

      Ei ole ollut tapana puhua presidentinvaaleissa siitä, mitä presidentti varsinaisesti tekee. Ne ovat olleet isoja ideologisia kamppailuja.

      Se alkoi vuonna 1994. Oli lama, oli Esko Ahon porvarihallitus. Politiikan suuret nimet tahrasi lamasyyllisyys, ja ulkopuoliselle tuli tilaus. Rkp:n Elisabeth Rehn nousi presidentinvaalin toiselle kierrokselle kaikkia porvareita edustamaan. Sdp:n ehdokkaaksi päätyi uradiplomaatti Martti Ahtisaari. Ahtisaari ei silloinkaan ollut erityisen punainen, mutta tapahtumat veivät miestä.

    • ArmotonKysymys

      Vaikka viikon palkka pois kansanedustajalta”, Kyllönen sanoo.

      ”Parlamentissa tehdään joka kerta yksilökohtainen arviointi. On pidätetty päivän, viikon tai kahden viikonkin palkkaa, riippuen siitä, minkä tasoiseksi puheenvuoro arvioidaan.”

    • EntäSitten

      Ehkä tämä hiljainen, ostareiden pihalla muiden törkeydestä yllättyvä enemmistö tarvitsisi muunnelman #metoo-kampanjasta, yhteisherätyksen. Ehkä se lopettaisi heidän – anteeksi, meidän – halun­salaamisemme. En vaikene enää #metoo. En suostu mielipideahdistelijoiden ja Pietarin nettitrollien takapiruksi #metoo. Olen enemmistö #metoo.

    • EiNäinStana

      Suomenkielisten suhtautuminen ruotsin kieltä kohtaan ei ole tuoreen kyselyn mukaan viime vuosina juuri jyrkentynyt, mutta vuosikymmenen mittaan näkyy muutoksia etenkin nuorten asenteissa: ruotsin kielen virallinen asema ei ole heille enää vastaavanlainen itsestäänselvyys kuin vanhemmalle polvelle.

    • rikas.lapsi

      kun ottaah uomioon että 10 v kerma piiraista ei tuottanu tulosta ja sitte ilm. keinohedelmöitystä ym. väkisin paksuksi tuottamalla, kehvaa tiedossa

      kehvarine ? jos tyttö

      kehvankka ? jos poika

    • KukaTietääEIKerro

      asavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa avata keskustelun siitä, tulisiko Facebookin, Twitterin tai Googlen kaltaiset alustat asettaa vastuuseen vihapuheen levittämisestä.

      Niinistö otti vihapuheen esiin luennoidessaan Turun yliopistossa tiistaina.

    • SairaanKipeetä

      Juhlapäivänä syntyvät vauvat saavat presidenttiparilta kirjeen lisäksi Marttojen neulomat sukat, myssyn ja tumput.

      Asiasta kertoi presidentinkanslia tiedotteessaan.

    • AinasSaaHävetä

      Väyrysen täytyy hankkia 12. joulukuuta kello 16 mennessä vielä 5 000 kannattajakorttia lisää.

      ”Näyttää siltä, että saavutamme tavoitteen selvästi määräaikaan mennessä. Uskoisin, että 20 000 kannattajakortin määrä ylitetään tuhansilla”, sanoo Väyrysen kampanjapäällikkö Seppo Hauta-aho.

    • korvenkiro

      Huhtasaaren ja Niinistön puolesta voi panna euroja likoon.

    • NoMutEiHuono

      SDP:N Haatainen alkaa luottaa itseensä ja näkemyk­siinsä. Lähti paikoin liikaa sivuraiteille, kun yritti viedä keskustelua ”laajemman turvallisuuden” alueelle ja sanoi, että puhuisi Yhdysvaltain johtajien kanssa myös ilmastonmuutoksesta. Yritti haastaa Niinistöä Ruotsin päätöksestä olla allekirjoittamatta ydinsopimusta.

      Hyvää: Aito maailmanparantaja. Pitää kiinni kannastaan, että EU on rauhan projekti.

    • Halosenpelinappula

      Tuppisuuna nyt istuu haataiska, onko kielensä niellyt?

      • ainanyt

        tuppisuuna sauli istu


    • HuhtasaariOnPimeä

      Joukon vapaamielisimmät ovat vihreiden ja vasemmiston ehdokkaita eli Pekka Haavisto (vihr), Tuula Haatainen (sd) ja Merja Kyllönen (vas). Porvaripuolueiden ehdokkaat ovat konservatiivisuuden ja vapaamielisyyden välimaastossa. Konservatiivisin on Laura Huhtasaari (ps).

    • IdiootitKunÄÄnestää

      ”Presidenttipeli näyttää pitkälti pelatulta. On erittäin epätodennäköistä, että toinen kierros vaaleissa tulisi”, arvioi erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Ylen kysely kertoi torstaina, että Sauli Niinistön gallup-suosio on kohonnut jopa 80 prosenttiin.

      • jhgjhjhghh

        laura 75%


    • EntäpäsSitte

      Niinistö on kyennyt myös säilyttämään suosionsa keskeisen syyn eli ”pysynyt oman tiensä kulkijana”.

      ”Niinistö on pystynyt säilyttämään kansan silmissä etäisyytensä poliittiseen establishmenttiin. Hän ei ole epäröinyt kritisoida poliitikkoja aika ajoin tiukastikin. Hän on omapäinen myönteisessä mielessä.”

    • JoutavaaSirkusta

      Presidentinlinnan palveluesimies Berit Mäkinen myöntää, että kiire on tällä hetkellä aika kova.

      - Meille tulee myös elementtejä, joita ei ole juhlissa aiemmin ollut. Ne aiheuttavat jonkin verran lisätyötä. Esimerkiksi täällä esiintyvät kuorot, joissa on yhteenä sata ihmistä, sillä pitäähän heillekin olla jotain pientä syötävää ja juotavaa.

    • kakkasauli

      kakkasauli

    • NestoriLuodosta

      Jenniltä ja Saulilta on kovin kyselty tulevan lapsen nimeä, miksei postipoika saa osallistua keskuteluun sillä kai lapsen isälläkin jotain oikeuksia on?

    • Tyyne.S_Rauma

      Alexei Imppa, Ahmed, Muhammed, Jorgos, Hinduscar. Sehän voi olla mitä vaan kun se näitä turvapaikanhakijoita meille haalaa. Varmaan joku alaikäinen parrakas pakolaispoika käynyt nytkyttämässä pojan alulle... Ehkä kaveri on kotoisin Irakista, Syyriasta, Norsunluurannikolta, Eritreasta, Somaliasta, Etiopiasta, Bangladeshista... Tai ehkä joku Kokoomuksen nuorisojärjestöstä? Orpo? Kuka voi olla varma mimmonen ja minkä värinen käärö sieltä Jennin haarovälistä putkahtaa... Voihan koko raskauskin olla ihan bluffia ja pressavaalien jälkeen Jenni saakin mukamas yllättäen keskenmenon. Kaikki on mahdollista tässä kokoomuspelissä jossa kaikki on sallittua oman edun nimissä.

      • Kassu.Nieminen

        Tätähän tukee myös se että vaalitentissä Saulilla ei olisi ollut mitään sitä vastaan jos tulevaisuudessa hänen jälkeensä Suomen presidentti olisi ulkomaalaistaustainen.


    • SiniVihreätSuvakit

      VAIKKA maahanmuutto jakaa yhä suomalaisten mielipiteitä, 2010-luvulla yhä useampi haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia ja yhä harvempi vastustaa maahanmuuttoa, selviää HS-gallupista.

      Kuluvan vuoden lokakuussa miltei puolet suomalaisista, 47 prosenttia, halusi Suomeen lisää maahanmuuttajia. Se on 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2010, jolloin näin ajatteli 36 prosenttia suomalaisista.

    • PaavostaHupiukko

      PAAVO Väyrynen, 71, palaa taas politiikan ykkösketjuun. Väyrynen kertoi tiistaina, itsenäisyyspäivän satavuotisjuhlan aattona, että presidenttiehdokkuuden vaatimat 20 000 kannattajakorttia ovat kasassa ja hän ehtii presidenttikisaan vielä täysillä mukaan.

    • VoitonvarmaNiinistö

      LEPPOISASTI esiintynyt kansalaisliikkeen ehdokas Sauli Niinistö muisteli haastattelijan johdattamana viime presidentinvaalien keskusteluja rahaliitosta Väyrysen kanssa.

      Väyrynen moitti silloin Niinistöä muun muassa siitä, että tämä oli hallituksessa hyväksymässä Kreikkaa jäseneksi euroalueeseen. Puheet loppuivat, kun kävi ilmi, että Väyrynen oli itse aiemmin kannattanut Kreikan jäsenyyttä EU-parlamentissa.

    • juupasEipäsEnTiiä

      Perustuslain mukaan presidentti voi haastaa hallituksen kannan ja saattaa asian eduskunnan ratkaistavaksi. Tällöin hallitus antaa asiasta eduskunnalle selonteon. Eduskunnassa hallitusta tukeva enemmistö todennäköisesti ratkaisee asian hallituksen kannan mukaisesti.

      Näin presidentille jää näissäkin tapauksissa lähinnä jarruttajan tai älähtäjän rooli.

    • hyörynnäkkö

      jhgiouyiy
      Torvalds on vapaamielisempi kuin Niinistö mutta vanhoillisempi kuin Haavisto ja Haatainen.

      HYVIN oikeistolaiselle äänestäjälle ehdokkaan löytäminen tuottaa todennäköisesti näiden arvovastausten perusteella päänvaivaa. Vasemmiston puolella sen sijaan on valinnanvaraa.

    • paavostelua

      Gallup-mittauksissa 20 vuotta sitten tilanne oli kuitenkin hyvin tasainen, Haapala totesi kolumnissaan. Helmikuussa 2007 45 prosenttia vastaajista kannatti euroa, 42 prosenttia vastusti ja 13 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

      Vielä syksyllä 1996 tosin euron kannattajia oli huomattavasti vähemmän kuin vastustajia. Kannatus kuitenkin nousi ajan mittaan.

    • HuhtasaariMakeili

      Viriili nuori mies - sanoo Huhtasaari Niinistöstä. Väite on vähintäänkin harhaanjohtava. Niinistö on yli suomalaisten miesten keski-iän.

    • MukaMinisteri

      Tuula Haatainen on naispuolinen ministeri, sanoo Vanhanen, kehuessaan kilpakumppania . Väite on väärä. Haatainen ei ole tällä hetkellä ministeri.

    • lautakasanomistaja

      aavo Väyrysen mukaan Lissabonin sopimus ei edellytä sotilaallisen avun antamista, eikä sellaista pykälää hänen mukaansa pidä EU-maiden välille luodakaan. Matti Vanhasen mukaan Viroon yritettäisiin hyökätä Suomen kautta, mikä Suomen pitäisi estää.

    • EiIskenyTsunami

      Aiemmissa keskusteluissa Niinistö on päässyt vapaasti luennoimaan muiden ehdokkaiden kohteliaasti kuun­nellessa.

      KESKIVIIKKONA tentin edetessä Niinistö rentoutui havaitessaan Väyrysen hyökkäysten jäävän suutareiksi. Etenkin Niinistön itsevarmuus tuntui palautuvan, kun Väyrynen väitti liittoutumattomuuden ja puolueetto­muuden olevan synonyymejä.

    • hlkjhglipou

      KESKIVIIKKONA tentin edetessä Niinistö rentoutui havaitessaan Väyrysen hyökkäysten jäävän suutareiksi. Etenkin Niinistön itsevarmuus tuntui palautuvan, kun Väyrynen väitti liittoutumattomuuden ja puolueetto­muuden olevan synonyymejä.

    • KiihkotonHaavisto

      Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr) otti kantaa HS:n uutiseen blogissaan sunnuntaina. Hän piti hyvänä, että HS:n jutun kautta tiedustelu tulee mukaan presidentinvaaleihin. Hänen mukaansa medialla on syystäkin laajat toimintavapaudet.

      ”Puuttuminen tähän vapauteen tulee aina olla korkean kynnyksen takana. Tämä periaate tuntuu osalta keskustelijoista unohtuneen tai periaatetta ei ole missään vaiheessa todella sisäistetty. Euroopassa on maita, joissa tämä periaate on viimeisen vuosikymmenen aikana rapautunut. Suomen ei pidä ottaa askeltakaan tuolla polulla”, Haavisto kirjoittaa.

    • KilautaKaverillesKaa

      Numeron kuusi sai Sdp:n Tuula Haatainen, kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen numeron seitsemän ja kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö numeron kahdeksan.

      Numeron yhdeksän sai Rkp:n ehdokas Nils Torvalds.

    • LuottamusKärsiKolhun

      TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö yksilöi maanantaina Helsingin Sanomille tarkemmin, mitä haittaa hänen mielestään HS:n lauantaina julkaisemasta jutusta Puolustusvoimien viestikoekeskuksen toiminnasta on.

      ”Ongelma on aika selkeästi se, ettei meidän luotettavuus kärsi yhteistyökumppanien silmissä siitä tiedosta, että meidän salaisia papereita on vuotanut”, Niinistö sanoi.

    • NiinistöKestää

      HS julkaisi aamulla gallupin, jossa Väyrysen kannatuksesta saatiin vihiä. Ei näytä olevan Väyrysestä kisaa tekemään. Kolmen prosentin kannatuksella Väyrynen asettuu kolmosluokan ehdokkaaksi yhdessä Matti Vanhasen, Merja Kyllösen, Laura Huhtasaaren ja Tuula Haataisen kanssa. Kakkosluokassa on yksinään Pekka Haavisto, jonka kannatus, nyt 11 prosenttia, on loivassa laskussa.

      Niinistön kannatus, 70 prosenttia, on ylhäisessä yksinäisyydessään eikä osoita mitään taipumisen merkkejä.

      Tässä vaiheessa Niinistön aseman horjuminen vaatisi jymyluokan yllätyksen.

    • NiinistöTöpeksi

      ”Siitä ei ole kovin merkittäviä kommentteja mistään ainakaan minun korviini tullut. Siis siitä, että meillä on sellaisia papereita tullut julkisuuteen. Ehkä niissä ei ole ollut mitään, joka olisi palohälytystä aiheuttanut missään”, Niinistö sanoi.

    • KapinenKansa

      HS-gallupista ilmenee, että kolme prosenttia suomalaisista antaisi äänensä Väyryselle, jos presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidettäisiin nyt. Kantar TNS:n toteuttama mielipidemittaus oli laatuaan ensimmäinen, jossa selvitettiin Väyrysen kannatusta presidentiksi kaudelle 2018–2024.

    • 2baaad

      ”Vaikka ajan tasalla pysyminen ja kilpailussa selviäminen ovat tärkeitä asioita, toivon, että yliopiston puolella voidaan pitää näköalaa tätä laajempana. Tämän vuoksi sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä. Toivon myös, että suomalaisten perinteinen suuri kunnioitus tätä sektoria kohtaan säilyy, Halonen jatkaa.

    • EntäSitten

      YouTube-tähti Jaakko Parkkali kuvasi äskettäin videon Hjallis Harkimon sekä Jesse Joensuun kanssa Helsingin Kaisaniemessä, jossa pelataan viikonloppuna Jokerit – SKA ja HIFK-Kärpät -ulkoilmaottelut.
      Nyt Jaakko kertoo omalla kanavallaan, että päivässä oli vielä yksi iso yllätys. Paikalle saapui myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka kävi myös testaamassa jään viikonlopun otteluita varten.
      - Tietoon tuli, että Sauli on myös tulossa. Sitten siinä kesken kuvausten Sauli tuli, heitti vähän läppää ja lättyä siinä jäällä. Keskusteltiin Saulin kanssa siinä porukalla, ja mäkin pääsin jutskaamaan. Oli todella iso kunnia tavata Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Jäi sellainen kuva, että Sauli on erittäin kansanläheinen ja mukava mies, Jaakko kertoo.

    • EiNäinStana

      Kaksi viikkoa kehässä kahdestaan Sauli Niinistön kanssa, niin luulen, että voitan sen matsin, sanoo neljättä kertaa presidenttiehdokkaana oleva europarlamentaarikko Paavo Väyrynen.

      Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, ja sitä varten kovaa jalkatyötä tekevä Väyrynen ulotti tiukasti aikataulutetun puhe- ja keskustelukiertueensa keskiviikkoiltana Iittiin.

    • jkhljkhlk

      Vaikka ajan tasalla pysyminen ja kilpailussa selviäminen ovat tärkeitä asioita, toivon, että yliopiston puolella voidaan pitää näköalaa tätä laajempana. Tämän vuoksi sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä. Toivon myös, että suomalaisten perinteinen suuri kunnioitus tätä sektoria kohtaan säilyy, Halonen jatkaa.

      Hallituksen yksi merkittävimmistä ensimmäisistä tehtävistä on valita jo ensi keväällä yliopiston seuraava rehtori.

      Yliopiston hallitukseen kuuluu 13 jäsentä. Heistä kuusi valitaan yliopiston ulkopuolelta.

      Hallitukseen valittiin muun muassa Cargotecin suuromistaja Ilona Herlin ja Helsingin entinen kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

    • 2baaad

      Presidentti tiedotti lauantaina ennen Keskusrikospoliisia, että artikkeliin liittyvästä vuodosta aloitetaan rikostutkinta. Niinistön mukaan tieto tutkinnasta perustui komentajan kanssa käytyyn puhelinkeskusteluun.

    • Niinistöllehommaa

      UUDET tiedustelulait ovat selkeä parannus nykytilaan. Sotilastiedustelun keinojen ja perusoikeuksien suhteeseen saadaan kaivattu säädösperusta. Lakiin kirjataan velvoite myös valvonnan järjestämiseksi.

    • Mutta.kun

      Väyrysellä tuppaa unohtumaan että on itse äänestänyt kyllä Kreikan eu-jäsenyyden puolesta. Kyllä kansa muistaa.

    • Jepulizpizza

      Vain 15 prosenttia ei usko Niinistön valintaan ensimmäisellä kierroksella, ja kymmenen prosenttia ei kerro asiasta mielipidettään. Kokoomuksen kannattajista jopa 90 prosenttia uskoo Niinistön valintaan ykköskierroksella.

      • muutmuut

        paavo 33% pekka 33% laura 33% muut 1%


    • Halonenyllättää

      Vuonna 1980 Väyrynen valittiin keskustapuolueen puheenjohtajaksi Turun puoluekokouksessa. Hän voitti vastaehdokkaansa, 16 vuotta puoluetta johtaneen Johannes Virolaisen, äänin 1 737–1 611. Väyrynen nousi puheenjohtajaksi nuorten tuella, mutta myös suurin osa niin sanottuun K-linjaan kuuluneista kannatti hänen valintaansa. Ratkaiseva merkitys oli sillä, että presidentti Urho Kekkonen tuki taustalla puheenjohtajan vaihtamista.[7] Väyrynen oli puheenjohtajaksi tullessaan 33-vuotias; nuorempana puolueen johtoon oli noussut vain maalaisliittoa johtanut Otto Karhi.
      Vuoden 1982 presidentinvaaleissa Väyrynen tuki Ahti Karjalaista keskustan presidenttiehdokkaaksi. Karjalainen kärsi tappion Kuopion puoluekokouksessa hävittyään Johannes Virolaiselle lukemin 1 365–2 666.

    • kjhlhgf

      VANHANEN, 62, on kärsinyt jonkin aikaa sydämen rytmihäiriöistä. Hän joutui niiden vuoksi marraskuun puolivälissä sairaalaan.

      Tuolloin hän perui työnsä ja kampanjatilaisuutensa muutaman päivän ajaksi.

      Sen jälkeen häiriötä on hoidettu lääkkeillä. Keskiviikon operaation tarkoitus oli palauttaa sydämen rytmi normaaliksi.

    • trendikäskaupunkiasunto

      Kyllönen: Palataan siihen, mitä EU on ollut pääsääntöisesti eli rauhanunioni. Palataan samoihin perusperiaatteisiin, mistä lähdettiin sotien jälkeen liikkeelle.

      Niinistö: Tarvitsemme vahvempaa Euroopan ääntä. EU puuttuu nyt kaikista vakavimpien kriisien ratkaisupöydistä.

    • Rauhastaja

      Karoliina tai Aleksanteri

    • EnimmäkseenKiitosta

      Tarja Halonen oli maamme ensimmäinen naispresidentti ja presidenttinä kaksi kautta. Tuolloin hän oli alati julkisuudessa, teki tärkeitä ulkomaanvierailuja ja sai työstään niin kiitosta kuin kritiikkiäkin.

    • EiTodd

      Halonen oli toiminut ennen presidenttiyttään muun muassa oikeusministerinä ja viisi vuotta ulkoministerinä.

      – Haikeus tuli vasta silloin, kun olimme Pentin kanssa muuttaneet uuteen kotiimme. En niinkään haikaillut Mäntyniemen perään vaan niiden ihmisten, jotka jäivät jälkeen, hän muistelee.

    • EhdotonEi

      Vasemmistoliiton Merja Kyllösen kampanjabudjetti on kymmenesosa Niinistön budjetista.

    • EiNäinStana

      Yritykset ovat tukeneet Niinistöä runsaalla puolella miljoonalla eurolla.

    • EhdotonEi

      Presidentti Sauli Niinistö vahvisti torstaina presidentin esittelyssä muutokset alkoholilakiin. Näin lainmuutos sai lopullisen sinettinsä.

      Osa muutoksista tulee voimaan jo tammikuun 1. päivä eli ensi maanantaina. Silloin esimerkiksi nelosoluet, lonkerot ja alkoholisekoitteet tulevat sallituiksi myyntituotteiksi tavallisissa ruokakaupoissa ja kioskeissa.

    • EiNäinStana

      Millainen on suhteesi Putiniin?
      ”Olen ensimmäisen kerran tavannut hänet Pietarissa ympäristöfoorumin valmistelujen yhteydessä vuonna 1992, jolloin hän oli kaupungin palveluksessa. Hän ei kuulu ystäväpiiriini, ja yhteydet Kremliin tai Venäjän hallitukseen ovat itselläni muilla tasoilla.

      Seuraan paljon hänen tekemisiään ja pidin kiinnostavana esimerkiksi sitä, kun hän tänä syksynä pohdiskeli Valdain kokouksessa, oliko Venäjän vallankumous oikein. Minusta se oli virkistävä ja intellektuelli puhe. Hän pohti revoluution ja evoluution eroa ja päätyi siihen, että revoluutio ei ole hyvä, vaan pitää mennä evoluution kautta. Se oli varmaan viesti nykyoppositiolle.”

    • EntäSitten

      Haluan tuoda esiin laajemman näkökulman turvallisuudesta ja siitä, mistä se syntyy. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole vain sitä, mihin se usein rajoitetaan eli puolustukseen ja varautumiseen sotiin.”

      Haataisen mielestä istuva presidentti Sauli Niinistö ei ole juuri puhunut tasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta.

    • 2baaad

      ”Hän on pikemmin puhunut yhteiskunnan paisumisesta. Presidentti on arvojohtaja. Jos hän voi ottaa kantaa siihen, että yhteiskunta on paisunut, kai hän voi ottaa kantaa soteenkin?”

    • eipäkäykateeksi

      Globalisaatio on lähes kaikkialla myötävaikuttanut vasemmiston poliittisen kannatuksen hupenemiseen. Näin siksi, että globalisaation ja kansallisvaltion välille on syntynyt vaikeita jännitteitä.

    • EhdotonEi

      Onko roolijako Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa nyt kunnossa?
      ”Meidän perustuslakimme perustuu sille, että presidentti ja pääministeri tulevat toimeen keskenään. Nykyinen presidentti sanoo, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti – sitten hän pitää tauon – yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Sitä taukoa ei ole lakiin kirjoitettu. Lause pitää lukea kokonaisena, ja ristiriidoissa ratkaisija on eduskunta.

    • ArmotonKysymys

      Kuuden vuoden takaisessa Suomessa sekin tarkoitti monen lasikaton rikkomista. Haavisto elää parisuhteessa miehen kanssa, tulee vihreistä ja on käynyt siviilipalveluksen. Siihen miljoonaan mahtuu muitakin kuin cityliberaaleja.

      Haaviston kampanja sykähdytti monia, koska se symboloi samalla Suomen muuttumista.

    • EhdotonEi

      Laura Huhtasaari pitäisi Suomen ”Sveitsin linjalla”, kaukana suurvaltojen ristiriidoista. Venäjän pitäisi olla hyvin heikko, jotta Huhtasaari voisi edes harkita Nato-jäsenyyttä.

    • AulisNuiva

      Tilanne selvisi Huhtasaarelle perjantaina, kun hän palasi kotiinsa lomamatkalta. Huhtasaari vietti joululomaa perheensä kanssa Sveitsissä.

      Huhtasaari kertoo Satakunnan Kansassa, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun hänen kotinsa joutuu tihutöiden kohteeksi. Hän on saanut myös epäasiallisia viestejä.

    • 2baaad

      Vaalikoneessa esitetty väite kuului seuraavasti: "Eutanasia on sallittava, jos potilas sairastaa parantumatonta tautia ja kärsii kivuista, joita ei voi olennaisesti lievittää lääketieteen keinoin."
      Väitteen kanssa täysin samaa mieltä oli ehdokkaista Niinistön ohella vain vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen.

    • 2baaad

      Sitten tämä ajatus, että olen muka sanonut, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Kun kysyttiin, niin vastasin, että kyllä ne kuuluvat kaikille.”

    • LauranLätinäää

      Mitä ajattelet siitä, että Venäjä aloitti Ukrainan sodan?
      ”No, kyllä EU:kin saa katsoa peiliin. Kun tiedetään, miten herkkä tilanne on, ei pidä lähteä luomaan sellaista, niin kuin se assosiaatiosopimus EU:n ja Ukrainan välillä. Mutta en tietenkään hyväksy Venäjän toimia.”

    • EiNäinStana

      Presidentin kanslian mukaan he keskustelivat ajankohtaisista kansainvälisistä asioista, kuten Pohjois-Koreasta ja Ukrainan konfliktista.

    • EhdotonEi

      Niinistö mainitsi Iltalehden ja Uuden Suomen kyselyssä kaksi kolmesta, kun kysymys kuului: ”Kenelle heistä antaisit nykyistä enemmän poliittista - päätösvaltaa?”
      Tulos oli odotettu viimeaikaisten presidenttigallupien perusteella, mutta hänen jälkeensä tulevien järjestys onkin jo sitten mielenkiintoinen ja osin varsin yllätyksellinen.

    • AulisNuiva

      Myös nyt vuodenvaihteessa useiden yliopistojen hallituksissa aloittaa joukko uusia, yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä. Esimerkiksi Helsingin yliopiston hallitus vuosille 2018–2021 ehti jo järjestäytyäkin ja valitsi puheenjohtajakseen presidentti Tarja Halosen. Sekä elinkeinoelämää että akateemista maailmaa edustaa Cargotecia omistava Ilona Herlin.

    • AulisNuiva

      Populismi ja pakolaiskriisi eivät pitäneet Suomea samalla tavalla jännityksessä kuin useita muita valtioita Euroopassa vuonna 2017.

    • Totuus-kääpästä
    • EiNäinStana

      Niinistö peräänkuulutti yhteyttä, ymmärrystä ja empatiaa niin nuorten kuin yleensäkin Suomessa asuvien välisissä suhteissa. ”Paljon paranisi, jos tunnettaisiin empatiaa tai ainakin osattaisiin toista ihmistä kunnioittaa.”

    • eipäkäykateeksi

      Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen: ”Suomen kansa saisi minusta ihan hyvän rauhan suurlähettilään ja arvopresidentin.”

    • EiNäinStana

      Mitkä rituaalit karsisit presidentin ympäriltä? Mitkä säilyttäisit?
      ”Pitäisin varmaan uudenvuodenpuheen ja säilyttäisin maakuntamatkat, mutta itsenäisyyspäivän konseptia muuttaisin vähentämällä pönötystä. Ei siellä tarvitsisi joka vuosi olla samojen diplomaattien, kansanedustajien ja ylipäänsä poliittisen eliitin. Paikkakin voisi olla vaikka Finlandia-talo tai Messukeskus, joihin mahtuisi enemmän tavallisia suomalaisia.”

    • AulisNuiva

      Ihmisenä Kyllönen kerää suorapuheisuudestaan huolimatta kehuja yli puoluerajojen, mutta monille äänestäjille vasemmistoliitto on aivan liian punainen vaihtoehto tasavallan presidentin taustapuolueeksi.

      Äskettäin esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton kokoomustaustainen toimitusjohtaja Jyri Häkämies kehaisi HS:n haastattelussa, että Kyllönen on ”hyvä ja hauska tyyppi”. He tutustuivat toisiinsa samassa Kataisen hallituksessa.

    • eipäkäykateeksi

      Presidentti käytti sanaa sisällissota, joka on neutraali termi vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Mutta kun hän jatkoi, että ”ihmisillä on oikeus olla eri mieltä”, tarkoittiko hän sodan nimeä?

    • EntäSitten

      Minkälaisena pidät Suomen ja Venäjän välisiä suhteita?

      ”Ne ovat niin hyvällä tolalla kuin näissä olosuhteissa voivat olla. Tarkoitan olosuhteilla sitä, että Suomi on tuominnut Krimin valtauksen ensimmäisenä ja että Suomi on tehnyt sanktio-päätöksen.”

      ”On olemassa tietyt asiat, jotka on puhuttu selviksi ja todettu että eri leireissä ollaan. Kun ne on puhuttu, niistä ei tarvitse kinata jatkuvasti.”

    • EiNäinStana

      Arvoituksellinen, mietiskelevä ja kireä. Hämmentävä persoona: samaan aikaan vaikea mutta arvostettu.

      Suomalaiset ovat aina kunnioittaneet vahvoja ja päättäväisiä johtajia. Sauli Niinistö on palauttanut presidentti-instituution arkipäiväisestä takaisin presidentilliseksi. Suomalaisten arvostus presidenttiä kohtaan näkyy muita vaaleja korkeampana äänestysprosenttina presidentinvaa­lissa.

    • EhdotonEi

      Nils Torvaldsin erottaa muista ehdokkaista se, että hän kannattaa ainoana ehdokkaana Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. Vieläpä niin, että jäsenhakemus pitäisi jättää ennen Ruotsia.

      Torvaldsin näkemyksen mukaan Ruotsi pääsee helposti Naton jäseneksi, koska sotilasliitto tarvitsee Ruotsin ilmatilaa Baltian maiden puolustamiseen.

    • AnteroNuiva

      Mikä on suurin virhe, jonka presidentti on tehnyt idänsuhteissa Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen?
      ”Kyllä se ehkä oli siinä, että luultiin, että EU antaa turvatakuun meille ja että se riittää. Oltiin niin helpottuneita siitä, että yya-sopimus on ohi ja päästään EU:n jäseneksi.”

    • AnteroNuiva

      Hänet pitkältä ajalta tuntevat poliitikot sanovat, että Niinistö ei osaa rentoutua. ”Hän on aina sen näköinen, että häntä painaa joku suuri ongelma”, eräs sanoo.

    • EiSunkaKuinka

      Nykykannatus on taatusti pettymys sekä persuille että Huhtasaarelle itselleen. Parempaa odotettiin, mutta kansa – josta Ps niin mielellään puhuu – ei tunnu ymmärtävän ehdokasta, joka ei vakuuta asiaosaamisellaan.

      Se Ps:n mainostama ”kansa” pruukaa nähdä onttouden läpi.

    • AulisNuiva

      SDP:n Tuula Haataista kannattaa kolme prosenttia, keskustan Matti Vanhasta ja vasemmiston Merja Kyllöstä kaksi prosenttia sekä RKP:n Nils Torvaldsia yksi prosentti äänestäjistä.

      Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen sanoo Ylen haastattelussa, että Niinistön kannatus on yllättävänkin korkea.

    • AulisNuiva

      retorisesti on palattu YYA-Suomeen, rauhanpuheen ja luottamuksen aikoihin.

      ”Luottamus-sanassa on jotain todella epäilyttävää”, Tuomas Peltomäki sanoo.

      Vastakkainasettelun väistymisessä voi nähdä myös tiettyä historian ironiaa, sillä olihan Sauli Niinistön iskulause vuoden 2016 presidentinvaaleissa juuri tuo ”vastakkainasettelun aika on ohi”.

    • eipäkäykateeksi

      Nils syntyy Tammisaaressa, samoihin aikoihin kun isä saa potkut Västra Nyland -lehden päätoimittajan paikalta. Syynä on pitkään jatkunut juopottelu.

      ”Hän oli avioliiton ulkopuolella syntynyt, itsetunto horjunut. Se johti yliherkän sielun vastareaktioon: piti juoda tuon seikan peittämiseksi”, Torvalds analysoi isäänsä.

      Perhe muuttaa Kokkolaan, jonne isä pääsee toimittajaksi. Sitten perheen maailma hajoaa ja tulee ero. Äidille selviää, että isä on ollut uskoton, kun Nilsiä on odotettu.

    • EhdotonEi

      Suomalaisista 49 prosenttia asettaa Kekkosen kolmen eniten arvostamansa presidentin joukkoon. Aivan hänen kannoillaan on istuva presidentti Sauli Niinistö 45 prosentin arvostuksella.

    • eipäkäykateeksi

      kjhkjgdfljk
      Niinistö on tajunnut asettua johtajan rooliin silloin kun sitä on tarvittu.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe