Areenan tekstit ovat kutistuneet, miten ennalleen?

Huomasin eilen, kun pitkästä aikaa katsoin Yle Areenasta ulkolaista tekstitettyä ohjelmaa, että tekstitys olikin nyt paljon (ei puoltakaan normaalista) pienempää.
Miten se palautuu normaaliksi?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yle on taas vaihtanut julkaisupohjaa eli entiseksi sitä ei saa. Mutta tavallaan tämä on kyllä jossain mielessä parempi kuin vanha. Siitä txt-kohdasta kun painat, tulee kuvaruudulle koko mitalta esiin useita vaihtoehtoja tekstin koolle. Valitse niistä se keskimmäinen niin se on suunnilleen sama kuin vanhan oletus. Jos taas olet huononäköinen, niin valitse oikeanpuolimmaisin. Silloin se on suurin mahdollinen ja jo sellainen että näkeekin(eli tämä on se hyvä puoli asiassa). Kun olet valintasi tehnyt, paina vielä oikeassa yläkulmassa sijaitsevaa x-nappia ja ohjelma pääsee jatkumaan.

Ps. Anna sinäkin, ja kaikki muutkin tämän vastauksen näkevät(ja ongelmasta kärsivät), palautetta ylelle jotta ymmärtäisivät vaihtaa sen oletuksen siihen keskimmäiseen edes. Ja laittakaa myös maininta siitä että tekstin taustaksi olisi hyvä saada musta väri(jonka läpi kuitenkin näkyy, kuten juutuupissa). Tämä helpottaisi valkoisen tekstin näkemistä valkoista taustaa vasten. Nuo hemmot tuolla ylessä ovat niin saatanan laiskoja tai idiootteja että yhden ihmisen jatkuva palaute ei saa niillä aivosoluja yhdistämään niin että toimisivat. Tarvitaan siis joukkovoimaa.

Äänestä

TEXT alareunassa --> asetukset
Sieltä valitset ( neljä vaihtoehtoa).

Äänestä

Kiitoksia vastauksista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huononäköinen kirjoitti:

Huomasin eilen, kun pitkästä aikaa katsoin Yle Areenasta ulkolaista tekstitettyä ohjelmaa, että tekstitys olikin nyt paljon (ei puoltakaan normaalista) pienempää.
Miten se palautuu normaaliksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu