Tällä kommunismin ja SKP:n asioihin ja oppeihin varatulla palstalla ei juurikaan näe järkevää kommentointia jos ei sitä itse kirjoita.
Osa kirjoittajista vaihtuvin nikein on jo siirtynyt jätelinjalle joka lieneekin heille sitä ominta. Aiemmin täällä oli muutama joka kykeni esittämään mielipiteidensä puolusteluja vaan ne lienevät poistuneet joko luonnollisen poistuman kautta tai kyllästymisen.
Meille on jäänyt mestareiden mestari jonka sepustuksista ei seppäkään viitsi ottaa selvää kun siihen sotketaan kaikkea mahdollista jolloin varsinainen asia hukkuu tyystin. Se tosin lienee tarkoituskin koska olisi vaivalloista alkaa puolustelemaan sosialismia ja kommunismia reaalisin puolloin.
Toinen joka täällä pyrkii osoittamaan oppineisuuttaan on entinen s.p joka nykyään haluaa olla Partacus joka pitänee esikuvanaan Spartacusta orjakapinan johtajaa vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Spartacusta kuvaillaan älykkääksi mutta sitä ei s.p:stä voi sanoa sillä hän ei julkene esittää lainaan asioista omia mielipiteitään, vaan pyrkii jakamaan kohta pari sataa vuotiaita elämänohjeita tässä ajassa jossa ei paljoakaan ole noilta ajoilta enää käytännössä.
Kumpikaan noista ei kykene itse omin sanoin kertomaan mitään siitä miten asioita pitäisi hoitaa ja miksi juuri niin. Heillä ei ole käsitystä talouden, joka on hyvinvoinnin perusta, toiminnasta eikä siitäkään miten pitää asiat hoitaa jotta saadaan kaikille edes kohtuullinen mahdollisuus hyvinvointiin. S.p varsinkin pyrkii vain jakamaan muiden ansioita yleiseen käyttöön kommunistisin menetelmin ja mestari ottaa avukseen neljännen ulottuvuuden tässäkin asiassa.
Onko liikaa vaadittu jotta mielipiteiden todistelu esitetään konkreettisin havaittavissa olevin esimerkein kuten porvarillisen Suomen kohtuullinen hyvinvointi verraten yhteenkään sosialistiseen kokeiluun? Ei minkään tarinan kertojan mielipide voi olla todiste jos sitä ei ole testein ja kokeilemalla todettu päteväksi.
Toinen asia joka ainakin s.p:lle on tuottanut vaikeuksia ymmärtää on se ainakin omalta osaltani jotta hän ei käsitä omaa ajattelua vaan aina syyttää jotain taustavoimaa joka olisi muokannut mielipidettäni. Sellaista ei ole vaan mielipiteeni on muodostunut elämäni varrella ja tarkentunut ajan mittaan siitä mitä eri uutislähteet tuovat esiin. Minä en tarvitse mitään marxilaisia tai fasistisia tai muitakaan poliittisia uskontoja ohjaamaan ajatteluani eli olen todella suuri vaara kommunistisella käsitykselle maailmasta. Siellä kun oma ajattelu on tyystin pannassa.
Osa kirjoittajista vaihtuvin nikein on jo siirtynyt jätelinjalle joka lieneekin heille sitä ominta. Aiemmin täällä oli muutama joka kykeni esittämään mielipiteidensä puolusteluja vaan ne lienevät poistuneet joko luonnollisen poistuman kautta tai kyllästymisen.
Meille on jäänyt mestareiden mestari jonka sepustuksista ei seppäkään viitsi ottaa selvää kun siihen sotketaan kaikkea mahdollista jolloin varsinainen asia hukkuu tyystin. Se tosin lienee tarkoituskin koska olisi vaivalloista alkaa puolustelemaan sosialismia ja kommunismia reaalisin puolloin.
Toinen joka täällä pyrkii osoittamaan oppineisuuttaan on entinen s.p joka nykyään haluaa olla Partacus joka pitänee esikuvanaan Spartacusta orjakapinan johtajaa vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Spartacusta kuvaillaan älykkääksi mutta sitä ei s.p:stä voi sanoa sillä hän ei julkene esittää lainaan asioista omia mielipiteitään, vaan pyrkii jakamaan kohta pari sataa vuotiaita elämänohjeita tässä ajassa jossa ei paljoakaan ole noilta ajoilta enää käytännössä.
Kumpikaan noista ei kykene itse omin sanoin kertomaan mitään siitä miten asioita pitäisi hoitaa ja miksi juuri niin. Heillä ei ole käsitystä talouden, joka on hyvinvoinnin perusta, toiminnasta eikä siitäkään miten pitää asiat hoitaa jotta saadaan kaikille edes kohtuullinen mahdollisuus hyvinvointiin. S.p varsinkin pyrkii vain jakamaan muiden ansioita yleiseen käyttöön kommunistisin menetelmin ja mestari ottaa avukseen neljännen ulottuvuuden tässäkin asiassa.
Onko liikaa vaadittu jotta mielipiteiden todistelu esitetään konkreettisin havaittavissa olevin esimerkein kuten porvarillisen Suomen kohtuullinen hyvinvointi verraten yhteenkään sosialistiseen kokeiluun? Ei minkään tarinan kertojan mielipide voi olla todiste jos sitä ei ole testein ja kokeilemalla todettu päteväksi.
Toinen asia joka ainakin s.p:lle on tuottanut vaikeuksia ymmärtää on se ainakin omalta osaltani jotta hän ei käsitä omaa ajattelua vaan aina syyttää jotain taustavoimaa joka olisi muokannut mielipidettäni. Sellaista ei ole vaan mielipiteeni on muodostunut elämäni varrella ja tarkentunut ajan mittaan siitä mitä eri uutislähteet tuovat esiin. Minä en tarvitse mitään marxilaisia tai fasistisia tai muitakaan poliittisia uskontoja ohjaamaan ajatteluani eli olen todella suuri vaara kommunistisella käsitykselle maailmasta. Siellä kun oma ajattelu on tyystin pannassa.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Arvostettu äärioikeistoilainen. Kertokaa mihin oikeistojärjestöön kuulutte?
Olen ihka tavallinen demokratian kannattaja ja huuri siksi kommunistien diktatuurin sekä fasistien vastaavan vastustaja. Jos et näe sitä tekstistäni niin olet sokea komuloinen!
Järjestöni ovat purjehdusseura ja valokuvauskerho. Siinä ne ja muistaakseni jopa mainitsen aloituksessani etten teidän tai muidenkaan poliittiia kerhoja enkä yhdistyksiä tarvitse koska nuppi toimii ja näen miten pitäisi toimia jotta hyvä tulee. Kannattaa siis lukea ja ymmärtääkin, vai onko se liikaa vaadittu?
Miksi pitäisi tullakaan pölhöjen uskoon? Elät vaan normaalisti eikä tarvitse uskoa muuhun kuin yleiseen inhimillisyyteen ja pankkitilin saldoon.
"Arvostettu+äärioikeistoilainen.+Kertokaa+mihin+oikeistojärjestöön+kuulutte?"
Kommareilla+on+mielenkiintoinen+tyyli+jakaa+kansalaisia+erilaisiin+ryhmiin.+Siitä+hommasta+saa+ulkopuolinen+semmoisen+käsityksen,+että+kommareille+suunnilleen+kaikki+muut+kuin+kommarit+ovat+"äärioikeistolaisia".+Ovatko+vasemmistoliiton+kannattajatkin+kommareiden+mielestä+"äärioikeistolaisia+-+vaikea+sanoa?+Demareista+ainakin+osa+on+kommareille+pahimman+luokan+"fasisteja".++On+melkoisen+koomista,+kun+huimaa+0.3+%:n+kannatusta+nauttiva+sekalainen+sakki+yrittää+sanella,+miten+Suomen+ja+suomalaisten+pitäisi+asiansa+hoitaa.
Se, että noiden tollokomujen viestejä alvariinsa poistetaan ylläpidon toimesta, jo osoittaa ettei heillä ole puhtaat jauhot pussissaan. Ylläpitokin on varsin lepsu ja liian sallivainen kaiken maailman ryppyreikien kanssa joilla ei varsinaisen keskustelunaiheen kanssa ole mitään tekemistä.
Tuon suunnan viittaukset vain osoittavat miten tyhmää porukkaa täällä on, porukkaa jolla ei nuppinsa vuoksi ole mitään mahdollisuuksia parempaan elämään ja täällä he vain purkavat turhautumeisuuttaan ainoalla tavalla joka heidän päässään pystyy liikkumaan eli alapään jutuilla.
Ihmisellä kun on kaksi päätä, ylä- ja alapää, niin kun useimmat pärjäävät yläpäätään käyttämällä niin näköjään osa joutuu alapäänsä armoille, eikä se ole paras tie hyvinvointiin.
HEI! Nyt pitää muistaa se, että SUOMI-valtiossa ja Laajemminkin on Talous- ja Yhteiskuntaelämän ilmiökenttää haluttu tutkia Uusklassinen Talousteoria eli Odotuksilla Täydennetty Klassikkomalli eli Monetarismi rs:n avulla. Niin ja nyt Klassikkomallin Oletukset eli Adam Smith -Mallin oletukset ovat seuraavat: Identtisyysoletus C:n ja Q:n suhteen (C tarkoittaa kustannuksia jotain aikayksikköä tai vastaavaa kohden ja Q tarkoittaa valmistus- tai tuotosmäärää jotain aikayksikköä tai vastaavaa kohden), Vallitsee täydellinen Informaatio, Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, Yritykset ovat pieniä kuin pisara meressä, joten ne ottavat markkinahinnat annettuina, Kunkin alan yritysten valmistamat tuoteet ovat yhteneviä eli homogeenisiä, Vallitsee täystyöllisyystasapaino joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä.
Niin ja nyt Yliopistotaloustiede rs:n kuvioissa ns. Klassikkomalli eli Odotuksilla Täydennetty Klassikkomaalli rs:n pätevyyteen jopa tieteellisessä mielessä riittää se, että uskoo siis USKOO sen olevan totta. Kuten me tiedämme, niin Talous- ja Yhteiskuntaympäristön kuvioita ja ilmentymiä tutkitaan juuri tämän ns. Odotuksilla Täydennetty Klassikkomalli eli Uusklassinen Talousoppi rs:n avulla ja joka tarkoittaa ainakin sitä, että on oletettu Klassikkomallin oletusten olevan sellaisia, joiden mukaan Elinkeinoelämä toimii eli ne ovat tasan tarkkaan todella päteviä.
Me huomaamme nyt, että Klassikkomallin Oletukset -ryhmässä on kohta: Vallitsee Täystyöllisyystasapaino joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä. Niin ja vielä on esimerkiksi sellainen OLETUS, että Yritykset ovat pieniä kuin pisarameressä, joten ne ottavat markkinahinnat annettuina. Nyt Klassikkomallin Oletukset tuon sen vuoksi kehiin, että jos todella uskoo niiden olevan totta Yksi Yhteen eli tasan tarkkaan, niin myös ollaan sitä mieltä, että TYÖTTÖMYYS johtuu vain ja ainostaan Työttömien Laiskuudesta ja Saamattomuudesta, joten parasta mahdollista Työttömyyshoitoa on Kepin käyttö oikein voimalla.
Nyt me vasurit voimme kysyä, että mikä Klassikkomallin Oletuksista kestää täysin romahtamatta Logiikka- ja Realismitestejä. Jos vastaan, että ei yksikään, niin olenko oikeassa? Jos olen oikeassa siinä asiassa, että ei yksikään Klassikkomallin Oletus kestä tarkempaa Loogista ja tieteellistä Realismitutkimusta, niin ainakin HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että MIKSI todella Yliopistoekonomistit haluavat seikkailla niin kovan tason Epätieteellisyyden ja Epäloogisuuden piirissä kuin tapahtuu. En osaa vastata, mutta osaako joku toinen?
Yllätarinoidussa kirjoitelmassa on yritetty kuvailla VALTAVIRTA eli Uusklassinen Talousoppi eli MONETARISMUS rs:n perusteita Ekonomistin oppiarvon omaavan tietovaraston avulla.
Viherpunaliitto APN RS
Se on kuulu C, Ö, ja Q jos et osaa alkaa kirjoittamaan asiaasi ilman tuota jaskan samaan kasaan lykkäämistä. Kysy suoraan tai jätä kysymättä!
UUSI
On myös hyvä kertoa se, että minkälainen on DIALECTICA NATURALIS eli Luonnon Dialektiikka pähkinän kuoressa.
Kategoriat:
A1) Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen;
A2) Syy ja Seuraus, kausaliteetti;
A3) Sattuma ja Välttämättömyys, Stokastisuuspostulaatti, DM;
A4) Mahdollisuus ja Todellisuus, Stokastisuuspostulaatti, HM;
A5) Muoto ja Sisältö, Kuvauspostulaatti, DM;
A6) Olemus ja Ilmiö, Kuvauspostulaatti, HM
Liikelaki:
B1) Määrälliset ja Laadulliset muutokset;
B2) Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun laki, kitkalaki;
B3) Kieltämisen Kieltäminen, sopimuslaki
Lausepuun Peruslause:
LD:n lausepuun peruslause on seuraava: AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria ja XYZ-avaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS
(DM tarkoittaa Dialektinen Materialismi rp:tä ja HM tarkoitta Historiallinen Materialismi rp:tä)
Jos me pidämme tärkeänä kaavaa E = mc2, niin on hyvä huomata se, että se voidaan todistaa oikeaksi kolmiulotteisessa luontoavaruudessa eli myös Euklidinen Geometria rp:n sekä Taso- ja Avaruusgeometria rp:n XYZ-ympäristössä.
Merkitään seuraavasti:
P = E/c;
P = valomomentti;
E = valon energiasisältö;
c = valon nopeus;
m = fotonin massa.
P = E/c;
P = mc;
E/c = mc;
E = mc2;
M.O.T. LL
Nyt ylläolevassa kirjoitelmassa on selvitetty tai ainakin yritetty selvittää se asia, että MITÄ tarkoittaa Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD rs:n perusta DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA rs Pähkinän Kuoressa.
Parempi vaan heittää nuokin pähkinän kuoret menemään kun joku jo ne pähkinät sinulta vei!
Extyökkäri jatkaa edelleen homovihaa toisessa viestiketjussa.
Menisi ryökäle rakastamansa sikakarjun luo asumaan kun niin haluttaa. Äärioikeistolaiset lestat kykenevät mihin tahansa pornoon. Suotakoon se heille kunhan jättävät ihmislapset rauhaan.
Tulihan sieltä tämäkin tapaus sikansa kanssa, pidä sinä se vaan sillä jotainhan taidat kaivata eikä varmaan ihmisseura suostu kanssasi olemaan!
Tiedän Leninismus ja Stalinismus rs:stä ainakin sen, että nämä aateryppäät ovat todellakin vain ja ainoastaan ympyräistä sekoilua ja että nämä tuhosivat samalla Kommunistinen ja Sosialistinen Työläisliike rs:n tasan tarkkaan. Miksi Te Toverit ja Yliporvarit haluatte paapoa sellaista paskaa kuin Äärimmäinen Vasemmisto rs:ää. Haluan kysyä vielä sitä, että miksi Te Äärivasemmisto rs olette Äärioikeiston kanssa yhteistoiminssa meitä Komuja ja Sossuja vastaan. Miksi Te Äärivasurit todella pelaatte yhteen Äärimmäisen Oikeiston kanssa ja samalla haluatte tuhota jopa Kommunistinen ToimintaPuolue rs:n Arvoisa Toveri ja Porvari Kai Kontturi sekä Yliporvari ja Toveri Hannu Rainesto?
Tykkää · Vastaa · Hetki sitten
Pääseekö Teidän Toverit ja Porvarit johtamillenne kesäkursseille SUOMI-nimiseen valtioon myös sellaiset henkilöt, jotka päin vastoin kuin Totiset Toverit ja Vastaavat, niin kumartavat tulisesti sellaista Filosofiakoulukunta rs:ää kuin Marxilainen Revisionismi LD tai Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD tai Materialistien Arkeologia ja Politologia LD sekä vielä Materialistinen Filosofia ja Semologia LD rs:ää. Meillä komuilla ja sossuilla on olemassa vielä Seuraava Tunnus: ALAS SONTATUNKIOAATE MARXISMI-LENINISMI rs. Mitä mieltä nyt Teräsmiehet ja Leninistit ovat yllä olevasta tarinasta, niin MITÄ kaikkea todella?
TykkääNäytä lisää reaktioita · Vastaa · Hetki sitten
Mitä älyllistä aloitus toi?
Ilmaa.
Aloitus kiinnitti huomiota näiden komuloistollojen kummallisiin keskustelutapoihin! Onko se älyllistä vai ei on maku asia.
Lois- ja ihmiskuona-kirjoittelusi tuottaa siis tulosta. Yleisissä tilaisuuksissakin narsistiset räyhääjät jäävät lopulta yksin urputtamaan.
Miksi pitää ja täytyy tukea Teräsmiespuolue rs:n Ylinerot ja Aateritarit rs:n tukemaa ja säveltämää kaikkien erikoisalojen Tieteellinen Sosialismi rs:ää? Mitä nyt Toverit ja Porvarit kuten Kai Kontturi, Hannu Rainesto ja Vastaavat haluavat tarinoida Eräälle Katunarri ja Kulkuri rs:lle Sosialismi- ja Kommunismiasiasta? Niin ja mitä kaikkea nyt haluavat Yrittäjänerot sanoa Eräälle Töppö-Pasko rs:lle siitä asiasta, jos hän Töppö-Pasko on sitä mieltä, että STALINISMUS eli LENINISMUS rs on sitä itseään siis täyttä Sekosekosonta rs:ää siis täyttää Henkimaailmasekoilu rs:n? Niin ja oletteko Te nyt sitä mieltä todellakin, että ei voi kukaan edes NATSIKOMU tai NATSISOSSU rs pahempaa mielipuoliaatetta päästää kynästään kuin nämä Teräsmiehet ja Leninistit sekä Vastaavat?
Tykkää · Vastaa · Hetki sitten
Laitapa suomeksi!
Kolme päivää on mennyt vaan ei kukaan ole kyennyt aloitukseen antamaan asiallisia vastauksia ja mielipiteitä perusteluin. Oletteko te komuloistollot todella luopuneet toivosta saada uskontoanne uudelleen nousuun?
Narsistisille räyhääjille käy juuri noin. Comprende?
Sinä loinen olet se narsisti räyhääjä tällä ,palstalla!
Koskaan et tuo mitään uutta näkemystä mihinkään asiaan vaan haukut vain muita!
M.O.T
Why tollotyökkäri skeidaa HH-viestejä.
Miksi hän ei pureudu todellisiin ongelmiin.
Ei aavistustakaan, en tunne tuota kaveriasi.
Minä sensijaan olen esittänyt todelisia ongelmia mutta te komulois loiset ette kykene tai halua ottaa niihin todellista kantaa!
Taas löytyi todellinen tomppeli joka ei kykene kirjoittamaan mielipidettä joka saisi olla sen aikaa jotta sen edes ehtisi lukemaan. Täytyy sanoa ylläpidon piristyneen viimeaikoina.
Mikä teitä komuloisia vaivaa? Eikö järki toimi? Olisit vaikka vastannut aloitukseen ihan suomeksi niin ehkä sen olisi päässyt lukemaan vai onko rehellisiin asioihin vaikeaa vastata kun pravda olisi helpompaa?
Mikä olisi nyt Toveri Heikki Typpö rs Teidän mielestänne SAK-STTK rs:n kohdalla oikea toimintatapa, kun Te Arvoisa Toveri nyt kovalla tavalla arvostelette Teidän Aatetoverienne eli NATSIKOMUT ja NATSISOSSUT rs:n toimintatapoja? Miksi Te Arvoisat Toverit ja Porvarit kuten Heikki Typpö, Hannu Rainesto ja Vastaavat olette sitä mieltä, että esimerkiksi SAK-STTK rs saa määrätä täysin sen, että missä Me menemme tai sitten emme Työelämäkuvoissa? Miten nyt on käynyt 1900-luvun loppupuolella sellaisille valtioille, joista on käytetty nimeä Sosialistinen tai Kommunistinen Yhteiskunta? Onko todella tilanteemme siis meidän KOMUT ja SOSSUT rs:n kohdalla se, että Teräsmiehet ja Leninistit eli Vallankumousintoilijat ovat nolanneet ja jopa tuhonneet oikein perusteellisesti kaiken sen, että mitä pitävät sisällään sanat SOZIALISMUS ja COMMUNISMUS eli KAVERUUS ja TOVERUUS sekä KUNTALAISUUS. Niin ja nyt pitää Arvoisat Toverit ja Porvarit muistaa se, että haluammeko me todella sitä asiaa, että MUSTA PÖRSSI tai MUSTA RAHA rs tulee myös meidän SUOMI-valtion kuvioissa kehiin yhtä kovalla voimalla kuin tapahtui Kansalliskommunistinen Teräsmiesvaltioyhtymä rs:ssä kuten CUBA LIBRE, NL, Varsovan Liitto ja Vastaavat sekä vielä KIINA ja Muut.
Oikea tapa noiden kaikkien ay mafian osastojen kohdalla on siirtyä nykyaikaan ja joustavaan politiikkaan, politiikkaan joka osaa aina sopeutua kulloiseenkin talouden tilanteeseen eikä työttömyys ole sen jälkeen ainoa keino säädellä työvoiman köyttöä.
Natsit ja komut saat vetää alas vessasta sillä niitä ei tarvita, niiden aika on ohi, ne ovat menneen talven lumia!
Mihin Teidän Herra EXTYÖKKÄRI se väitteenne perustuu, että TYÖTTÖMYYS johtuu siitä syystä vain ja ainoastaan, että Työvoimatavaran hinta eli PALKKA on liian korkea?
Nyt ainakin eräs katunarri ja kulkuri on sitä mieltä, että TYÖTTÖMYYS johtuu siitä syystä, kun maksukykyinen KYSYNTÄ alenee. Tämä tarkoittaa nyt ainakin myös sitä, että ei enää Yritytysryppään tarvitse tuottaa entisen suuruista valmistemäärää, sillä jo entisen suuruiselle tuotosmäärälle on Yrityksen vaikea löytää ostajaa siis maksukykyistä ostajaa.
Teidän Arvoisa Herra EXTYÖKKÄRI pitää nyt muistaa myös se asia, että vaikka jonkun yrityksen Työntekijän PALKKA on kustannustekijä tämän asianomaisen yrityksen Kirjanpidossa, niin se PALKKA on myös ostovoimeinen Kysyntätekijä markkinoilla. Miten nyt Te Omistaja Kapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs toimisitte silloin, kun ostovoimainen Kysyntämäärä markkinoilla alenee esimerkiksi 10-20 prosenttia?
Oletteko Te Omistajat unohtaneet nyt myös sen asian, että Klassikkomallin Oletukset eivät ole arkipäivää markkinoilla? Nyt Teidän Arvoisat Omistajat pitää tutkaille ja miettiä asioita ja yrittää myös palauttaa muistiin sen asian, että mitkä ovat KLASSIKKOMALLI rs:n oletukset. Niin ja nyt Klassikkomallin Oletukset ovat seuraavat: IDENTTISYYSOLETUS C:n ja Q:n suhteen, Vallitsee Täydellinen INFORMAATIO, Alalle ja sieltä pois pääsee Täysin Kitkatta, Yritykset ovat pieniä kuin PISARA Meressä, joten NE ottavat markkinahinnat annettuina, Kunkin toimialan yritysten valmistamat hyödykkeet ovat yhteneväisiä eli Homogeenisiä, Vallitsee myös TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä.
Teidän Arvoisat Omistajat pitää muistaa ja huomata myös se asia, että KLASSIKKOMALLI rs:n toinen nimi on Täydellisen Kilpailun Malli. Me Ekonomistit, jotka tytkimme Talouselämän Ilmiöitä Taloussosiologia rs:n ja PÄÄOMAKIRJA-LD rs:n keinoin, niin aina muistamme kysyä, että kestääkä Klassikkomalli rs Realistisuustestiä, mutta kuitenkin sanomme samalla sen, että kyllä Klassikkomalli kestää Logiikkatestin. Kun nyt on VALTAVIRTA rs:n teoriakehikko Odotuksilla Täydennetty Klassikkomalli, niin nyt on HYVÄ KYSYMYS se asia, että kestääkä VALTAVIRTA eli MONETARISMUS enää edes Logiikkatestiä. Kun nyt Te Herra EXTYÖKKÄRI hyökkäätte tulisesti Marxilainen Revisionismi LD rs:ää vastaan, niin onko Teidän mieleenne tullut edes vahingossa se asia, että Pääomakirjan Arvolakimalli LD rs on ainoana sellainen, joka kestää romahtamatta sekä Logiikkatestin että Realismitestin.
Jos työvoimaa jolla on kyky tehdä tuottavaa työtä löytyy sopuhintaan markkinoilta niin lähes jokainen halukas työllistyy koska heidän valmistamansa tauotteet tai suorittamansa palvelut käyvät kaupaksi ja se on ehdoton edellytys työvoiman palkkaamiselle.
Olette te, sinä mestari ynnä koko ay mafian orjajoukko, todellisia toopeja tai tylsimyksiä jos ette noin yksinkertaista asiaa ymmärrä.
Teinä häpeäisin silmät päästäni tyhmyyteni vuoksi joten petratkaa ja siirtykää nykyajan vaatimuksiin ja olkaa onnellisempia!
Nuo sinun satusi joita eri ulottuvuuksin luettelet eivät enää näissä ympyröissä kelpaa enää edes vessapaperiksi joten korjaa tapasi ja tule onnelliseksi!
Pidättekö itseänne nykyaikaisena natsina?
Ehkä olettekin sellainen.
Luuletko+sinäkin+jotta+jos+ei+ole+kunnon+komu+niin+on+natsi?+Voi+sinua+raukkaa+kun+natsien+ja+komujen+yhteismäärä+Suomessa+on+alle+1%+n+iin+niitä+muita+on+sitten+99%+ja+siihen+joukkoon+me+tavalliset+suomalaiset+demokraatit+kuulumme!
Tuo+sinun+kommunistinen+hölynpölysi+ei+enää+kelpaa+oikeasti+edes+tunkioon+joten+olet+tekemisissä+ongelmajätteen+kanssa!
En luule.
Demokraatti ei ole natsi.
Miksi liputatte natsien puolesta?
Missä ja koska olen liputtanut natsien puolesta?
Sekö sitä on mielestäsi jos kirjoitan, jotta niin komut kuin natsit ja fasistit joutavat sinne samaan tunkioon alimmaisiksi!
Minä kannatan demokratiaa ja siksi en pitä sen enempää natseja kuin kommunistejakaan missään arvossa muutoin kuin tunkioon lykättyinä! Joko meni perille?
Jos et vielä ymmärrä niin suositan hourulaksi aiemmin nimitettyä lataamoa ja homma alkaa sinullakin selviämään!
Käyt sä useinkin paskahuusin alakertaa penkomassa?
Onko hyvät hajut.
Eib tarvitse mutta sin' ja kommunismi selä natsit sinne kuuluvat.
N'yttää elämäsi olevan köyhää kun et muuhun pysty kuin marisemaan muiden ajatuksista. Omia ei liene viime vuosina ilmestynyt?
Vieläkin nuolette natsien saappaita. Niinkö?
Turhaan hourit! Mene hoitoon!
HEI! Onko nyt Kansallisdemokraatti Extyökkäri NATSIDEMARIT-ryhmään kuuluva Ylinero vai mikä todella?
Etkö osaa lukea? Lue nyt niin monta kertaa kuin on tarvis jotta ymmärrät: Vapaa demokraatti!
Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti! Vapaa demokraatti!
Nyt jos vielä et tajua niin mene pimeään peiton alle itkemään!!!
HEI! Te Herra ja Porvari Extyökkäri olette ilmeisesti VAPAA NATSIDEMARI. Niin ja miten nyt ovat Näreet ja Aidan Seipäät sekä Asiat ja Asian Haarat? Mitä pahaa ja kamalaa on siinä asiassa, että on todella Vapaa Natsidemari? Voin todeta itsestäni sen, että en ole Natsikomu tai Natsisossu vaan olen vain KOMU ja SOSSU siis en kannata minkäänlaista Sosialismi tai Kommunismi rs:ää yhdessä Kansallisvaltiossa vaan, jos pitää Sosialismi ja Kommunismi rs:ään mennä, niin vain ja ainoastaan Koko TELLUS-planeetan mitassa.
Sanon sinulle suoraan, painu hevon tuuttiin niine natseinesi ja demareinesi! Demari ja demokraatti eli demokratian kannattaja ovat aivan eri asia ja kun olen vielä vapaa demokraatti niin minkään aatteen raja-aidat eivät kahlitse kuten näköjään sinua kahlitsevat.
Nuo historialliset virheet kuten sosialismi ja kommunismi pitää haudata syvälle ja unohtaa. Samaan hautaan kuuluvat kansallissosialistit ja fasistit. Niistä ei ihmiselle ole mitään hyötyä vaan ainoastaan vahinkoa.
Te Herra Extyökkäri kirjoititte seuraavasti:"Jos työvoimaa, jolla on kyky tehdä tuottavaa työtä, löytyy sopuhintaan markkinoilta, niin lähes jokainen halukas työllistyy, koska heidän valmistamansa tauotteet tai suorittamansa palvelut käyvät kaupaksi ja että se on ehdoton edellytys työvoiman palkkaamiselle."
Oletteko Te Herra Extyökkäri sitä mieltä, että Ostovoimainen Kysyntätekijä ei voi olla Elinkeinoelämän kuvioissa missään tapauksessa merkittävä tekijä ei ainakaan silloin, kun Me etsimme syytä siihen, että MIKSI on Työttömyyttä?
Nyt kysyisin vielä sitä asiaa, että mihin Teidän Extyökkäri seuraava väitteenne perustuu: "Jos työvoimaa, jolla on kyky tehdä tuottavaa työtä, löytyy sopuhintaan markkinoilta, niin lähes jokainen halukas työllistyy, koska heidän valmistamansa tuotteet tai suorittamansa palvelut käyvät kaupaksi". Olen ymmärtänyt nyt Teidän Extyökkäri yllä tarinoimanne väitteen siten, että TYÖTTÖMYYS ja TYÖLLISYYS rs:n kuvioissa ei ole Ostovoimainen Kysyntätekijä millään tavalla merkkittävä asia vaan vain ja ainoastaan se, että MIKÄ todella on Työvoimatavaran Markkinahinta.
Niin ja jotta nyt tulisi Teille Herra Extyökkäri edes jonkinlaisia ongelmia, niin kysyn nyt sitä, että mitä todella voitte saada laillisesti esimerkiksi Teidän K-Market rs:stä ilman rahaa siis ilmaiseksi. Olemme kai nyt samaa mieltä siinä, että sen paremmin kuin eräs Kulkuri ja Katunarri niin ei myöskään kukaan muukaan saa kaupasta ei ainakaan yleisesti laillisesti yhtään mitään ilmaiseksi.
Nyt ainakin sellaiset Ekonomistit, jotka epäilevät VALTAVIRTA eli Uusklassinen Talousoppi eli Odotuksilla Täydennetty KLASSIKKOMALLI eli MONETARISMUS rs:n pätevyyttä, niin ovat sitä mieltä todella, että Työllisyys- ja Työttömyysasian kehituskuviot riippuvat ratkaisevasti siitä, että mikä on kussakin Kansantaloudessa Ostovoimaisen Kysyntätekijän taso.
Meidän nyt pitää muistaa vielä se asia, että ei palkkoja tai yritystukija kannata lisätä mielettömästi vaan vain ja ainoastaan siten, että saadaan aikaiseksi Obtimaalinen Kysyntä- ja Markkinatilanne. Nyt ME voimme havannoida sitä asiaa, että mikä voisi olla Obtimaalinen Markkinatilanne Alaspäin Aukeavan Paraabelin avulla. Nyt sitten Obtimaalinen Markkinatilanne on silloin, kun Paraabelimme kulmakerroin on NOLLA siis Paraabelin Huipulla. Nyt sitten kannattaa elvyttää silloin, kun etsimämme markkinapiste on Paraabelin vasemmalla puolella ja kun markkinapiste on Paraabelin oikealla puolella, niin tällöin kannattaa jarruttaa. Nyt kun markkinapiste on Paraabelin vasemmalla puolella, niin tämä tarkoittaa sitä, että markkinoilla on alikysyntä, ja kun markkinapiste on Paraabelin oikealla puolella, niin tämä tarkoittaa sitä asiaa, että markkinoilla on ylikysyntä.
PS Yllä tarinoitu on Erään Katunarrin ja Kulkurin Perustelut siihen, että MIKSI pitää Työvoimatavaran Hinnan lisäksi ottaa huomioon myös Ostovoimainen Kysyntätekijä.
PS Mitkä ovat Teidän Herra Extyökkäri perustelunne oman väiteryppäänne tueksi? Niin ja ainakin minusta pitää yrittää vastata MITÄ- ja MITEN-kysymysten lisäksi myös MIKSI-kysymykseen. Niin ja miksi yleensä unohtuu SYY ja SEURAUS rs:n etsiminen, miksi todella?
Se mitä kirjoitin ja mitä lainasit pitää paikkansa joka sanan osalta. Kun hinta on sopiva niin ostovoimaa löytyy niin täältä kuin maailman kyliltäkin. Eikä noita jaarituksiasi tarvita alkuunkaan asian selvittämiseksi!
HEI! Nyt toivoin jotain sellaista, että Te Herra Extyökkäri olisitte edes yrittänyt vastata MITÄ- ja MITEN-kysymysten lisäksi myös MIKSI-kysymykseeen.
Niin ja nyt Te Extyökkäri kirjoititte seuraavasti: Se mitä kirjoitin ja mitä lainasit pitää paikkansa joka sanan osalta. Kun hinta on sopiva niin ostovoimaa löytyy niin täältä kuin maailman kyliltäkin. Eikä noita jaarituksiasi tarvita alkuunkaan asian selvittämiseksi!
Milloin HINTA on sopiva koskien Tavaroiden ja Palvelujen sekä Työvoimatavaran hintaa? Oletteko Te Herra Extyökkäri todella sitä mieltä, että Työllisyys- ja Työttömyys-asian kohdalla Ostovoimainen Kysyntätekijä ei ole tärkeä, sillä ilmeisesti Teidän Extyökkäri mielestänne tärkeä asia Työttömyyskuvion kohdalla on vain ja ainoastaan PALKKA siis Työvoimatavaran hinta. Nyt Teidän Extyökkäri mielestänne Ostovoimainen Kysyntätekijä rs:n korostaminen ilmeisesti on sellaista sekoilua, joka viittää Teidän vihaamaanne ja inhoamaamme KOMMUNISMI ja SOSIALISMI rs:ään.
PS Toivon nyt sitä asiaa todella painokkaasti, että Te Herra Extyökkäri perustelette väitteenne, sillä Ekonomistina ja Filosofina olen toista mieltä. Korostan yhä edelleen sitä, että Yksittäisessä Yrityksessa Työvoimatavaran hinta eli PALKKA on kuluerä, mutta kokonaisuutena Työläisen PALKKA on myös Ostovoimainen Kysyntätekijä.
PS Te kirjoititte myös seuraavasti: Eikä noita jaarituksiasi tarvita alkuunkaan asian selvittämiseksi! Miksi ei tarvita? Oletteko Te sitä mieltä, että jonkin Teoriakehikon todistamiseen riittä pelkkä USKO periaatteella: jos uskot, että on totta, niin on totta, mutta jos uskot, että ei ole totta, niin on ERHE eli VALE.
Olkaa nyt niin HYVÄ ja ainakin yrittäisitte vastata erään Kulkurin ja Katunarrin uteluihin siis erään Ekonomistin ja Filosofin esittämiin kysymyksiin.
Olen tuossa edellä jo vastannut noihin kysymyksiisi. Lue ja ymmärrä! Jos pääsi ei toimi on aivan turhaa mitään selittääkään!
Miksi meidän pitää rakentaa ns. Paratiisiyhteisö rs:ää Arvoisat Puoluenerot ja Toverit? Miksi Te Teräsmiehet ette halua perustaa suoraan Paratiisiyhdistys rs:ää siis Paradise Assosiation eli ParadisFöreningen rs:ää?
Nyt huomauttaisin ja kysyisin Teiltä Teräsmiehet siitä asiasta, että miten on todella käynyt ainakin tähän päivään mennessä kaikille heille, jotka ovat tulisesti olleet rakentamassa PARATIISIKANSAKUNTA rs:ää.
Niin ja meidän pitää nyt vielä muistaa se asia, että Marxismus rs:ää on moneen junaan ja varavaunut päälle. Nyt siis on olemassa täysin sekopäistä Marxismi rs:ää, mutta on kuitenkin olemassa ns. PERUSMAXISMI rs siis sellainen, joka perustuu DIALECTICA NATURALIS rs:ään siis DIALECTICS of NATURE eli Luonnon Dialektiikka rs:ään sekä CAPITAL BOOK DN eli PÄÄOMAKIRJA-LD rs:ään sekä Matherialistical and Historical Understanding DN eli Materialistinen Historiakäsitys LD rs:ään.
Tämän edellä tarinoidun toin kehiin sen vuoksi, kun Teräsmiesaate ja LENINISMUS eli V.I. LENIN rs tuhosi täysin tai ainakin melkein Kommunistinen Työläisliike rs:n siis Communistic Labour Movement rs:n. Nyt toivon sitä asiaa todella tarkkaan, että ei kukaan siis ei kukaan hurahda Teräsmiesaate eli LENINISMUS rs:n tukijaksi sokeasti vaan pitää todella käyttää järkeä ja epäilyä suorastaan joka paikassa jos ei muusta syystä niin siitä ainakin, että pystyttäisiin pelastamaan ainakin PERUSMARXISMI eli Marxilainen Revisionismi LD rs.
Kuten olemme jo monesti huomanneet niin exmestari on edelleen sekopää pyrkiessään tänne jotenkin sujuttamaan noita "HIENOJA TERMEJÄÄN". Me emme niitä tarvitse joten voit unohtaa ne tyystin.
Nyky elämässä et tarvitse Pääoma kirjaa vaan vain pääomaa ja alat pärjäämään. Nuo kommunistiset liikkeet joita alvariinsa mainostat ovat olleet ihmisten tuho joten nekin kannattaa unohtaa. Pääomaa saa helposti kun menee töihin ja elää säästeliäästi kasvattaen pääomatiliään säästö tai osuuspankeissa. Niin minä tein ja sen verran sain koottua jotta eläkepäivät menevät mukavasti.
Tietysti jos kykenet esittämään edes kolme hyvinvoitikansakuntaa joiden hyvinvointi on sosialismin tai kommunsimin aikaansaamaa niin voin miettiä asiaa uudelleen mutta nyt näyttää siltä siinä valossa jonka kommunismi ja sosialismi yleensä ovat tielleni heijastaneet jotta ne ovat kansojen surmia.
Aloitus on raivoissaan uusnatsien järjestön oikeudenkäynnistä sen kieltämiseksi.
SS:n perinnekerho on saamassa siipeensä.
Perustele väitteesi!
Miksi meidän pitää rakentaa ns. Paratiisiyhteisö rs:ää Arvoisat Puoluenerot ja Toverit? Miksi Te Teräsmiehet ette halua perustaa suoraan Paratiisiyhdistys rs:ää siis Paradise Assosiation eli ParadisFöreningen rs? Nyt huomauttaisin Teille Teräsmiehet siitä asiasta, että miten on todella käynyt ainakin tähän päivään mennessä kaikille heille, jotka ovat tulisesti olleet rakentamassa PARATIISIKANSAKUNTA rs:ää. Niin meidän pitää vielä muistaa se asia, että Marxismus rs:ää on moneen junaan ja varavaunut päälle siis on olemassa täysin sekopäistä Marxismi rs:ää, mutta on kuitenkin olemassa ns. PERUSMAXISMI rs siis sellainen, joka perustuu DIALECTICA NATURALIS rs:n siis DIALECTICS of NATURE eli Luonnon Dialektiikka rs:ään sekä CAPITAL BOOK DN eli PÄÄOMAKIRJA-LD rs:ään sekä Matherialistical and Historical Understanding DN eli Materialistinen Historiakäsitys LD rs:ään. Tämän edellä tarinoidun toin kehiin sen vuoksi, kun Teräsmiesaate ja LENINISMUS eli V.I. LENIN rs tuhosi täysin tai ainakin melkein Kommunistinen Työläisliike rs:n siis Communistic Labour Movement rs:n. Nyt toivon sitä asiaa todella tarkkaan, että ei kukaan siis ei kukaan hurahda Teräsmiesaate eli LENINISMUS rs:n tukijaksi sokeasti vaan pitää todella käyttää järkeä ja epäilyä suorastaan joka paikassa jos ei muusta syystä niin siitä ainakin, että pystyttäisiin pelastamaan ainakin PERUSMARXISMI eli Marxilainen Revisionismi LD rs.
Lenin kehitti marxilaista yhteiskuntateoriaa johtuen kapitalismin astumisesta monopolistiseen kauteen.
Stalin tuhosi käytännön politiikalla luottamusta työväenluokan maailmankatsomukseen aiheuttamalla lähes turhan takia suuria onnettomuuksia.
Eduard Bernstein ja Karl Kautsky torpedoivat Marxin Pääomassa löydettyjä yhteiskunnallisia seikkoja. Sosialidemokratiaksi jäänyt työväenliike muuttui ja on pääaisassa pikkuporvarillista liikettä lukuunottamatta latinalaisen Amerikan maita, joissa demarit toimivat enemmän tai vähemmän imperialismia vastaan ihmisten puolesta. Läntisessä Euroopassa demaripuolueet ovat järjestään mm. natopuolueita.
Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue kritisoi voimaakkaasti Stalinin politiikkaa ja tekoja mutta ei päässyt irti keskitetyn suunnittelun kaavamaisesta luonteesta. Kaavamaisuus jopa lisääntyi kun viisivuotissuunnitelmat julistettiin laillla noudatettaviksi. Taloussuunnittelu on välttämätöntä yleisellä tasolla, kohderyhmät mitkä vaativat erityishuomiota. Kapitalismi lainasi suunnittelukäsitteen Neuvostoliitosta niin paradoksaalista kuin se onkin.
Porvarillinen ideologia kehitti ja toteuttaa uusliberalismin opin avulla oppia "lisää vapaata kapitalismia" ja jonka erityinen pääpiirre on yhteiskunnallisen omistuksen minimoiminen ja sosiaalisten rakenteiden alasajo. Oppi on johtanut läntisessä kapitalismissa työttömyyden kasvuun, sotien lisääntymisen, suurten ihmisjoukkojen vieraantumiseen omasta elämästään. Opin tärkein talouspoliittinen teesi on: kapitalistien rikastumisen esteet matalaksi, työläisten omeie järjestöjen toimintojen lakkauttaminen tai ainakin niiden sivuuttaminen päätöksenteossa.
Aina vaan kierrät totuutta s.p etkä suostu kertomaan missä kommunismi ja sosialismi ovat luoneet 100 vuoden kokeilujen aikana hyvinvointia edes köyhän Suomen verran!
Kerro nyt ne voitot, nythän sinä vaan maalailet mielikuvia joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!
Nyt ainakin minusta ja myös Erään Katunarrin ja Kulkurin tietojen pohjalta arvioiden Pohjois-Afrikka ja Lähi-Itä rs:n ongelmat johtuvat ymmärtääkseni pääsääntöisesti USA-Teekutsuliike rs:n Raaka-Ainekaappauksista ja myös siitä, että halutaan tuhota täysin Arabi- ja Islam-Maailma.
Oletan siten, että Extyökkäri ja Kaverit ovat onnellisia silloin, kun HYVÄ LÄNSI pystyy tuhoamaan Islamilainen Maailma rs:n toimista tapahtuvan Uskonto- ja Politiikka-Kilpailun. Voimme kai todeta, että Pökäle- ja Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs on ilmeisesti Onnensa Kukkuloilla, kun Kolmannen Maailman ja samalla Komu- ja Sossu-valtioiden tuhoaminen on onnistunut kuin rasvattu.
Kun lähemmin tutkimme asioita, niin on kai nyt Suomi Ensin, Suomen Sisu ja Pohjoismainen Vastarintaliike sekä Vastaavat syytä muistaa se asia, että jos onnistuu yhdessä asiassa, niin ongelmia ja todella tukusta voi olla seurauksena joissakin toisissa Ympyröissä ja Kuvioissa. Toivotan nyt kuitenkin Mielen Rauhaa Suomen Äärimmäinen Oikeisto rs:n Iskuritaistelijoille. Kyllä Me Komut ja Sossut tajuamme jotain sellaista, että Kyllä varmasti NATSIKOMUT ja NATSISOSSUT jylläävät joka puolella HAKARISTILIPPU rs:n alla.
Me Vasurit yritämme arvailla sitä, missä ihmeessä ovat kaikki KOMUT ja SOSSUT. Mitähän nyt Toveri ja Porvarit EXTYÖKKÄRI ja Kaverit rs ehkä haluaa vastata? Ovatko todella KOMUT ja SOSSUT nyt Maan alla? Ei kai vain nyt tilanteemme ole se asia, KOMU ja SOSSU rs on takuuvarmasti Maan alla, joten kyseessä voi olla KOMU- ja SOSSU-Salaseurat eli MAANALAINEN ARMEIJA siis The Untergrowning Army. Jos on, niin onko Porvarit nyt meidän syytä pelätä?
UNKNOWN rs:ltä lainaus.
Millä tavalla sota- ja nälkäpakolaisten auttaminen ja verotus liittyvät toisiinsa.
Jos liittyvät, tulee ottaa huomioon se, että mistä pakolaiset nykyisin tulevat ja että silloin puhutaan kerrassaan muista asioista kuin verotus.
Otetaanpa esille syysuhde siis SYY-SEURAUS rs.
Eikö ole totta se, että natomaat ovat tuhonneet järjestelmällisesti arabimaailmaa, Libya ja Syyria ovat niiden toimesta raunioina. EU maksattaa myös natoonkin kuulumattomilla mailla Turkille bonuksia siitä asiasta, ettei sieltä lähettäisi tänne Eurooppaan hädänalaisia. Pakolaiset asuvat natomaa Turkissa telttakylissä. Miljoonia pakolaisia.
Sipilän hallitus ja jopa Perussuomalaiset ajavat Suomea natoon kuin käärmettä pyssyyn. Jos hanke onnistuu, niin Suomikin osallistuisi suurten natomaiden ristiretkeen siis entisten siirtomaavaltojen uuskolonialismiin kansojen alistamiseksi. Uuskolonialismi on luopunut taloudellisesta alistamisesta ja siirtynyt uudelleen väkivaltaisen alistamisen tielle.
Natomaat ovat onnistuneet saamaan arabimaat sotimaan keskenään tai tukevat niiden sisällissotien jatkumista. Kapitalistiselle lännelle on taloudellisesti edullista sekasortoinen maailma muualla erityisesti Kolmannessa Maailmassa.
Pakolaisongelman ratkaiseminen vaatii todella sellaista, että Me pystymme saamaan NATO-maaat kuriin ja vielä syytteeseen sotarikoksista. Kehittymättömmät valtiot eivät tarvitse ruoka-apua. Ne tarvitsevat teollisuutta pystyäkseen tuottamaan siedettävät elinolosuhteet. NATO tuhotessaan muutenkin alemmalla kehitysasteella olevia valtioita toimii täsmälleen ihmiskunnan etujenn vastaisesti.
Se kai näyttää miltä näyttää kun pitää väärän värisiä laseja päässään.
Nuo eri paikat joissa asukkaat eivät voi nauttia rauhallisesta ja turvallisesta elämästä ovat vanhaa perua, niissä maissa ei ole demokratiaa, niissä maissa ei ole satsattu koulutukseen, niissä maissa on ollut kaiken maailman diktatuureja joko voimalla tai uskonnon avulla hankittuina. Niissä maissa ei ole minkään sortin tasa-arvoa millään mittarilla mitattuna.
On aivan turhaa väittää jotta joku länsimaista olisi tänään syypää noihin mekkaloihin ja osin katastrofeihin. Pelkkä demokraattinen asenne olisi pelastanut Syyrian ja olisi pelastanut Libyankin jos siihen vain olisi hoksattu mennä.
Noissa hässäkkä maissa ovat erilaiset heimoasenteet vahvasti esillä kuten ehkä Suomessakin ennen muinoin kun hämäläiset ja savolaiset tappelivat kalavesistä ja metsästysmaista. Ne maat vaativat demokratisointia ja koulutusta ja sen nykyisen halintaklikin ajamista kaivoksiin töihin. Hyvänä esimerkkinä yksi Assad!
Naton tuhoama Libya oli Afrikan vaurain valtio. Koulutus ja sivistystaso erittäin korkealla. Miksi se piti tuhota? Miksi lännessä korkean sosiaalisen tason valtiot ovat kapitalistiluokan silmätikkuna. Vapaus - eikö vapaus ole sitä että kansat voivat itse kenenkään häiritsemättä valita omat erityiset hallintamuodot.
Kun asetamme kysymyksiä, huomaamme ettei kapitalistiluokalle vapaus olekaan yhtään mitään. Ei edes Suomen kapitalisteille. Vapauden nimissä se yritti valloittaa vieraan maan alueita itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä. Käytännössä pontimena oli aineellisen rikkauden ryöstäminen ja joka tulee Svinhufvudin Testamentissa selvällä Suomen kielellä ilmaistua.
Miten Arabimaailman tuhoamisessa on voitu tuhota pääomia jo enemmän kuin II maailmasodassa yhteensä!
Vastaus on helppo. Kapitalismi ja varsinkin natokapitalismi on kärsinyt pääomien ylijäämästä ja joita se ei saanut tuottavasti sijoitettua muualle kuin sotatarvikkeihin. Valtaisa määrä pääomia, jotka olisi voitu lahjoittaa koneina, teknologiana ja sivistyksenä alikehittyneisiin maihin, onkin tuhlattu sotatarvikkeisiin. Ohessa on tuhottu Libyan, Irakin ja Syyrian kansantalous.
Miksi kapitalistit eivät halua lahjoittaa teollisuuskoneita vaan pommeja? Lahjoitus ei tuo voittoa mutta ei myös sotakaan. Sodalla ylijäämät saadaan tuhottua ja jälleenrakennus tuo kapitalistifirmoille tuottavia sijoituksia ja talous pyörii hetken aikaa kunnes taas ylijäämät ovat ongelma. Nykyään nopeammin ja laajemmin kuin aikaisemmin. Maailma alkaa olla täynnä ylijäämiä. Kapitalistin täytyy saada tuottoa pääomalle ja ne pääomat jotka seisovat pankeissa tai verokeitaissa ovat niitä joille tuottoa ei löydy.
Ylijäämäpääomat ovat rahamerkkejä vapaasta työstä, joka olisi käyetttävissä. Kapitalismi ei voi niitä käyttää; antaa vapaata työtä omiin maihin sekä kehitysmaihin, koska ne eivät tuota sille lisäarvoa mutta maailman kansat tarvitsevat työtä, sivistystä, teknologiaa.
Arabimaailma on pitkälle tuhottu. Natokapitalismi katsoo jo uusia tuhoamiskohteita. Se pitää jatkuvasti sotaa silmämääränä. Läntinen kapitalismi uskoo maailmanlopun tulevan, ellei sen sotatoimia hyväksytä
Proletaari sanoo että natokapitalismi on maailman tuhon järjestö ja siitä tulee päästä irti. Ihmiskunnalla on edessä yksi vaihtoehto ja se on oikea eli sosialistinen maailmanvallankumous. Sosialismi kykenee asettamaan ylijäämän tarpeelliseksi tuotannoksi.
Vaurain ja vaurain? Missä oli demokratia? Libanon oli terroristien piilopaikka!
Mistä sinä sen kouilutuksen ja tasa-arvon siellä pystyt toteamaan ja todistamaan?
Arabikansat itsekin kyllästyivät lypsämiseen ja eliitin pokkurointiin ja alkoi arabikevät josta ei tainnut kokemuksen puutteessa kuitenkaan monikaan maa hyötyä.
Kyllä demokraattiseen ja sivistyneeseen maahan aina on virrannut investointeja joten tuo sinun pravdasi on pelkkää komuhöpinää.
Jo pelkkä natokapitalismi osoittaa jotten ole ihan ajan tasalla sillä sitä ei ole muualla kuin komupravdassa eli se on pötyä!
Porvarillinen kapitalismi on toistaiseksi ollut ainoa poliittinen talouden muoto jossa suuri osa kansaa on päässyt hyvinvoinnin makuun ja mikäs se kaltaistasi komuloista enemmän harmittaisi!
Olen monesti kysynyt niitä yhteiskuntia joissa olisi sosialismin tai kommunismin tuloksena saatu aikaan edes Suomen kaltaista hyvinvointia mutta et näköjkään ole löytänyt. Yhtynet siis siihen tosiasiaan jotta sekä kommunismi että sosialismi ovat kansan riistäjiä ja kiusaajia ja vapauden viejiä! Olet siis tätä mieltä jos et kykene muuta osoittamaan. Äläkä edes yritä muita syyttää vaan nyt pysymme noissa antamissani aiheissa!
Sosialismi kaikkine vikoineen vei sosiaalisen ihmiskunnan kehitystä eteenpäin roimasti. Talouden suunnittelu, sosiaaliset rakenteet, työehtosopimukset, minimityöehtojen laatiminen, kulttuurianti kansalle, vapautuminen uskonnon kahleista. Ilman reaalisosialismia kansallinen vapautusliike irtautua imperialismin kahleista olisi ollut mahdoton tai paljon vaikeampi. Natokapitalismi siirtomaineen sai käytännössä koko maailman vastaansa. Poliittisen demokraattisen porvariston suhde kansojen itsemääräämisoikeuteen eli demokratiaan sai sanojen sijasta hyvin konkreettisen ja elävän muodon. Näpit irti vieraiden kansojen riistosta.
Tässä muutamia edisaskelia, jotka vaikuttivat myös kapitalismissa. Nämä seikat tulivat esiin myös Suomessa YYA-kaudella mutta joista nyt porvaristo on luopumassa, koska ne edustavat ja edistävät sosialismin rauhanomaista saapumista, Tulokset ovat nähtävissä; Jatkuva korkea krooninen työttömyys. Äärioikeistolainen nationalismi nostaa vaarallisesti päätään vuosikymmenten taka-alalla olon jälkeen. Suomen porvaristo hinkuaa sotaisen naton siipien suojaan ja on antanut sen sotavoimalle isänmaan harjoittelu- ja provokaatioalustaksi.
Kiellettyjen natsijärjestöjen perinnekerhot ovat selvästi aktivoituneet ja syöttävät valhepropagandaa aikaisempaa tiiviimmin. Niiden pienuuden takia niitä ei saa aliarvioida. Siellä on korkeasti koulutettuja, fiksusti käyttäytyviä ja jotka osaavat tunkea valhepropagandaansa demokraattisen porvariston sisälle.
Äärioikeisto on edennyt. Se on tosiasia. Porvarillinen politiikka sahaa itse oksaa, josta se pitää kiinni. Valta ja voima sokaisee terveen älyn. Työväenliikkeen heikkous antaa väärän signaalin.
Pääomat täyttävät maailman. Maailmasta voitaisiin poistaa lyhyessä ajassa nälkä, lukutaidottumuus, rasismi, sorto ja aineellinen puute jos vain halutaan. Prosessissa ei tarvitse yhdenkään kehittyneen kapitalismin kansalaisen elinehtoja heikentää.
Ylijäämäpääomissa esiintyvää vapaata työtä on satojen miljoonien työtätekevien edestä. Nyt kapitalismi tuhlaa ne sotiin, ihmisten tappamiseen.
Kapitalismi on kansojen riistäjä ja alistaja. Siitä on päästävä eroon. Kapitalismi mieluummiin tappaa kuin ruokkii. Kapitalismi asettaa jyrkkiä ehtoja ennenkuin tarjoaa ruokalautasen kurjalle. Vapaus on muualla kuin riistokapitalismissa.
Miksi kapitalismi on raaimmillaan ja vaarallisin ollessaan aineeellisen vaurauden korkeimmalla kukkulalla?
Sinun sosialismi unelmasi s.p ei ole faktinen vaan unelma kuten muumimaa. Onhan Naantalissa jo jossain kaiketi muuallakin Muumimaa mutta se on vain leikkiä ja siunun sosialismisi ei ole edes siihen kyennyt vaan kun sitä on yritetty toimeenpanna niin siitä on aina ollut kohtalokkaat seuraukset.
Et sitten pystynyt luettelemaan niitä hyvinvointivaltioita jotka on sosialismin tai kommunismin avulla saatu aikaan? Tiesin sen koska et ole siihen kyennyt aikaisemminkaan koska sellaisia ei ole ainakaan Telluksella.
Yhteiskuntaa ei voida rakentaa pelkkien mielikuvien varaan ja sen ovat osoittaneet kaikki sosialismin kokeilut mitä ihmiset ovat jo monia jouituneet kärsimään ja viimeinen taitaa olla lopuillaan Venezuelassa kansan nähdessä nälkää ja kärsiessä lääkkeiden puutteesta.
Sosialistisissa maissa ei yhdessäkään ole ollut demokratiaa vaan aina sosialistinen/kommunistinen diktatuuri mutta sinä vaan pyrit pravdallasi hämäämään tyypilliseen komutyyliin ja sijoitat demokratia sanoja lauseisiin joissa pitäisi olla diktatuuri. Demokratiassa on ajattelun ja toimen vapaus eikä se sovi sinun sosialismiisi koska sieltähän ihmiset aina ovat tilaisuuden tullen karanneet demokratian pariin jopa henkensä uhalla (Berliinin muuri esimerkkinä).
En oikein ymmärrä miksi olet natsienkin suuri ihailija vetäessäsi heitä joka väliin, minä hautaisin sen aatteen samaan syvään hautaan komujen oppien kanssa koska molemmat ovat demokratian vihollisia pyrkien diktatuuriin ja yhden uskomuksen maailmaan.
Sinä haukut pääomia, kuitenkin ilman pääomia olisimme kaikki käpyjen kerääjiä, ei olisi sitä maailmaa jossa olet tottunut elämään ja kommunistinen yhteiskuntahan tuossa naapurissa oli menossa tuohon suuntaan jossa ei olevastakaan infrasta pidetty huolta vaan annettiin sen rappeutua.
Jos joku niin sosialismi on ollut kansojen alistaja ja vangitsija, sitä et edes sinä voi kieltää kun mietit miten vapaasti Neuvostoliiton väki sai halutessaan edes muuttaa länteen tai vaikka vaan matkustella turistina.
Kapitalismin avulla olemme selättäneet kommunismin ja sosialismin ja hyvä viin!
Nyt sitten taas laitapa luettelo niistä maista joissa on sosialismin tuottama edes Suomen vertainen hyvinvointi! Älä taas lähde kiertämään vaan tee suora esitys!
Oikeistolainen porvari luontojaan näkee maailman hyvänä silloin kun siinä rahavaan toimeentulo on minimissä mutta aseistautuminen ja sodat ovat maksimissa. Sehän olisi vain osa ihmisluontoa, sellaista psyykettä jollaiseksi Jeesus ihmisen loi.
Yhteiskunnallinen luonnonvalinta kylläkin kumoaa ihmiskunnalle sopimattomat tavat veks.
En tiedä mitä sinun opikeistolainen porvarisi ajattelee koska en tunne yhtäkään ja kokonaisuudessaan en usko sinunkaan tuntevan. Sen sijaan kaltaisiani vähän sinua fiksumpia työläisiä tunnen, työläisiä jotka ovat selvinneet työelämästä olematta ay mafian orjia ja pystyneet itse työllistämään itsensä ja vielä joukon muitakin siinä sivussa.
Toimeentulo on jotain mihin kannattaa satsata ja kannattaa osata aina tuloistaan riippumatta sovittamaan menonsa siten, että tulot riittävät ja aina jää ainakin hieman säästöön jottei sitten kun tulee hankintoja tehtäväksi tarvitse maksaa ylimääräisiä maksuja tilinhoidosta tai korkoja vipeistä tai osamaksuistakaan.
Noin ihan kansakoulun ussan pohjalta, Jeesus ei luonut ihmistä edes Raamatun mukaan vaan sen teki Jumala. Mikä se jumala kenellekin on, on tänään hieman eri asia kuin esi-isillemme. Me kun luulemme kaikesta tietävämme enemmän ja tiedämmekin mutta harva osaa edes ajatella asioita kokonaisuuksina.
Luonnonvalintahan on nyt siirtänyt sekä kommunismin että sosialismin syrjään muutamaa kehitysmaata ehkä lukuun ottamatta.
ajaton
1.1.2017 at 21.04
”olemattomalla ajalla” ymmärtääkseni tarkoitetaan sitä, että se ei ole kiinteästi gravitaatioon, valoon tai sähkömagnetismiin sidoksissa oleva tekijä vaan pikemminkin ihmisen kokema konstruktio fysikaalisista ilmiöistä jatkumona. Tietysti aika voidaan sen nykymuodossa säilyttää ns. perusfysiikassa tapahtumien etenemisen esittävänä tekijänä, koska se vastaa kokemusmaailmaamme varsin hyvin (ihmisen kokema aika etenee varsin nopeasti jolloin hyvin pienillä nopeuseroilla ei ole juuri väliä kokemuksen kannalta). Kokemamme ”aika” ei kuitenkaan näyttäisi olevan kiinteä raja-arvojen tekijä jonka mm cern:in hiukkaskokeet ovat osoittaneet kun puhutaan tarpeeksi pienellä tasolla alkeishiukkasista. Eihän fysiikalla voida selittää edes nykyisen matkapuhelimen toimintaa täydellisesti.. on vain teoria joka toimii tarpeeksi hyvin. On surkuhupaissaa pitää nykyfysiikkaa täydellisenä tai edes tarpeeksi valmiina. Me tarvitsemme jatkuvasti haastajia kaikelle luonnontieteelle koska tarkotuksemme on pyrkiä kehittymään. Mikäli myonit eivät noudata valon maksiminopeutta, on käytännössä varma että nykyinen teoria ei muodosta lähellekään tarkkaa kuvaa ja sen tekevä teoria mullistaa koko fysiikan sekä sitämyötä koko maailman.. hieman kuten vaikkapa ydinenergia.
Mitä kirjoituksessa jäin kaipaamaan olisi ollut jokin osuus kuuluisan rakokokeen osalta sekä hieman vaihtoehtoista teoriakuvaelmaa vaikkapa mustien aukkojen sopimisesta kuvaan … joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa.
Onkohan yllä tarinoidussa yhtään mitään sellaista, josta voimme käyttää sellaista nimeä, että on mukana kuvioissa edes pikkusen verran Onnellisten värinää?
Aloitus jatkaa viesteissään samaa natsilaista ihmiskuvan levittämistä. Järjestäytymätön työläinen olisi aina fiksumpi kuin ammattiliiton jäsen. Siispä aloitus vaatii ammattiliittojen lakkauttamista ja kansan sivistystaso hyppäisi radikaalisti.
Väestön keskuudessa olisi piilevänä erityinen herrarotu ja joka syntyisi maailmaan menestyvänä kapitalistina.
Suomalaisen suurkapitalisti Björn Wahlroosin ohjelma on lyhyt ja ytimekäs: Työehtosopimusten yleissitovuus palkoissa tulisi poistaa sekä yhteiskunnallinen sosiaaliturva muuttaa yksilön vapaaehtoiseksi vakuutukseksi.
Ohjelma on suomalaisen taantumuksen yleisohjelma ja päällimmäisenä tällä hetkellä.
Luokkaporvari on katsonut ajankohdan suotuisaksi työväestön laajimman yhteisjärjestön ammattiliittojen nujertamiseksi. Terveys ja vanhuus on katsuttu yksilölliseksi ja että kukin pärjätkööt omillaan.
Ohjelma on raju ja toteutuessaan täyttäisi maantie kerjäläisillä. Rahaporvari voittaisi miljoonia, kun heidän nimittämänsä loiset kuolisivat omia aikojaan ilman yhtyeiskunnan tukea.
Kommunistinen sosiologia on toisenlainen.
Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ulkonäköön, sukupuoleen tai terveydentilaan katsomatta. Jokaisella on oikeus mahdollisimman hyvään elämään. Ihmisten arvostus ei lähde hänen rahojen tai tavaroidensa määrästä vaan kyvyistä ja taidoista antaa ihmiskunnalle edistystä.
Siispä aloituksen maailmankatsomukseen ei lähde edes demokraattiset porvarit. Sisus täytyy olla valmiiksi nokimusta, joka edes ajattelee ammattiliitoista kristuksellisena pahuuden pesänä.
Aloitus esiintyy natsien kirjarovioiden tukijana. Työläiset eivät saisi sivistää itseään. Heille ei kansantalous kuuluisi. Riittäisi kun vain rahaporvarilla olisi mania ja se häveliäästi jakaisi rahojaan "kalliille" työvoimalle.
Sivistynyt kansalainen ei tuollaiseen lähde.
Palkkatyöläisen kirja-arsenaaliin kuuluu Karl Marxin Pääoma kirja, niin monta porvarillista taloustieteen kirjaa kuin jaksaa lukea, filosofiaa, kaunokirjallisuutta, tieteen populäärikirjallisuutta. Poissuljettu ei ole raamattu eikä koraanikaan. Vaikutusvaltaisina aatteina niidenkin olennainen sisältö tulisi tuntea.
Aloitus esiintyy sivistyksenkin puolesta barbarian atteen levittäjänä. Demokraattinen porvarikaan ei lähde sellaisen perään, joka haukkuu työläistä loiseksi.
Kommunismin sivistysnäkemys: Sinun tulee tietää kaikki. Lue, opiskele, tutki, ajattele. Ota selvää syistä ja seurauksista. Tutki vastaväittäjiesi näkemykset omakohtaisesti. Arvostele, kritisoi, käyttäydy humaanisti. Käyttäydy täysin toisin kun palstan "persumaiset" ihmisvihaajat.
Taas lykkäät pelkkää komujaskaa tuutin täydeltä. Jo alku on suoraan valhegeneraattorista jota ilman komuloinen ei ole koskaan pärjännyt. Aloituksessa ei mainita natseja missään ja ne ovatkin sinun päässäsi koska sehän oli kommunistien sisaruskonto ja yhdessä ne tekivät sen Euroopan jako sopimuksensa jossa meidät jätettiin Moskovan komuroistojen armoille vaan emme lannistuneet ja josta syystä alkoi II maailmansota!
Mihin sinä työssäsi tarvitset taloustiedettä? Työ riittää ja palkka jos osaa hoitaa oman taloutensa kunnolla. Siinä ei tiedettä tarvita että osaa laskea montako euroa on vielä tilillä ja kauanko kestää ennen kuin tulee lisää euroja. Mahtaakohan siellä kukaan aloituksessa moittia työläisiä loiseksi? Veikkaan jotta komuloinen on ainoa loinen siellä ja mahdollisesti ne loiset jotka eivät osaa suhtautua oikein talouden (eikä tiede näytä auttavan) tilanteisiin vaan jäävät ay mafian politiikan uhreiksi eli työttömiksi. Loinenhan elää muiden laskuun!! Kommunismi johtaa loisimiseen koska ainahan ne ovat vieneet muiden omaisuudet ja tuhlanneet ne.
Jos sinä s.p todella ottaisit selvää syistä ja seurauksista ihan reaalisti niin huomaisit jotta kommunismi tai sosialismi ei koskaan eikä missään ole saanut aikaan hyvinvointia. Se siis kannattaa unohtaa ja haudata tunkion alimmaiseksi.
Kyllä Te nyt myönsitte levittävänne natsipaskaa. Toistitte uudelleen natsilaisen ihmiskuvanne. Olette siinä kiinni kuin täi paskassa.
Anna pääsi selvitä tuosta viinan kirosta ja palaa sitten asiaan uudelleen.
ASEMAKOULUMESTARIT00000
23.11.2017 21:51
Extyökkäri kirjoitti:
Jos joku poliittinen liike on viimeisen vuosisadan aikana lahdannut ja muutoin käyttänyt voimaa valtaan päästäkseen ja siellä pysyäkseen niin veikkaan ylivoimaiseksi voittajaksi kommunismia ja sen lähellä olevia liikkeitä.
Tuo on faktaa jota kukaan ei voi kieltää jos pysyy reaalimaailmassa. Olihan jopa II maailmansota sosialistien aikaansaama kun 2 sosialismia ensin jakoi Euroopan keskenään ja sitten alkoivat toteuttaa yhteistä päätöstään. Tämä on asia joka tuppaa komuloisten mielestä kaikkoamaan jotta he ovat natsien tovereita!
Mitenhän nyt olisi muilutus- ja tappoasioissa ajatuskuviot syytä panna silloin, kun puhutaan KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA sekä Lapuan Liike, IKL ja AKS rs:stä Arvoisa Paroni EXTYÖKKÄRI? Mitä kaikkea nyt asiastamme todella ajattelee Kokkare- ja Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs? Oletteko Te Paronit ja Ylinerot koskaan oppineet tuntemaan Aateritari ja Armoitettu Ajatusten Hautomo Herra Paroni EXTYÖKKÄRI rs:n ajatustelakkailmentymää ja koskien erikoisesti koskien sellaista asiaa kuin Vapaa Kommunismi eli Vapaa Kuntalaisuus, Vapaa Sosialismi eli Vapaa Toveruus ja Vapaa Kaveruus sekä NATUROLOGIA eli LUONTO-OPPI rs:ää?
Se mitä kirjoitin on faktaa!
Tehän kirjoitatte aitonatsipropagandaa.
Kertoisitteko mihin järjestöön kuulutte.
Jos noin ajattelet niin olet todella Q:tamolla!
Minä kirjoitan faktaa vastoin kuin sinä pelkkiä mielikuviasi asioista joita et ymmärrä.
Kysyit järjestöä, minä kuulun paikalliseen pursiseuraan. Siinä ei ole havaittavissa sen enempää natsi kuin komuloiskaan tartuntaa.
Nyt sitten todisteet pöytään, erittele mikä tekstissäni on natsipropagandaa ja millä perusteella tai tule järkiisi ja pyydä anteeksi virhetulkintaasi!
HEI! Nyt Herra ja Paroni EXTYÖKKÄRI rs kuuluu ainakin Kansallinen Kokoomus rs:n perusosastoon nimeltään Satavan Aatepersumustat sekä Kokkare- ja Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-reemmi rs:ään, joten se siitä asiasta ja asian haaroista.
Olette siis komuloiskannan turmelema!
Mitä ihmeen sekopääporukkaa sinäkin olet mestari? Esitäpä jonkinlainen linkki tuon esittelemäsi osaston nettisivuille, muutoinhan on vaikeaa uskoa muuta kuin sen olevan sinun painajaisesi aiheuttaman mielenhäiriön tuotetta.
Ollet nikin vaihdosta huolimatta siellä Q:tamolla edelleen. Miten perustelet uutta väitettäsi? Eikö komutrolleille anneta parempaa koulutusta kun tyhmyytenne paistaa läpi heti jo lukematta.
Vätättekö tosissanne olevanne tyhmä?
Huom: tyhmyytenne!!
Milloin extyökkäri aikoo lopettaa natsien tukemisen.
Pitää ensin aloittaa ennen kuin voi lopettaa! Siinäpä se pulma onkin!!