30 000 eroa tuli täyteen tälle vuodelle

Ollaan lähes 3 600 edellä viime vuotta.

4 000 eroa lokakuussa vaatisi viimeisille 7:lle päivällä keskimäärin n. 134 eroa.
28454
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tästä se loppukiihdytys alkaa. Vuoden hauskimmat kaksi kuukautta edessä.

Äänestä

Yksi kaikkien aikojen parhaita erovuosia ja ilman mitään suurempia eropiikkejä. Tosin sanoen erojen perustaso korkeimmalla tasolla koskaan. Eikä se tähän jää. Tulevaisuudessa tämäkin taso ylittyy vielä moneen kertaan.

Äänestä

50.000 ylittyy. Ylittyykö 55.000?

Äänestä
  • Tuo 55.000 tuntuu aika kovalta jos ei mitään ekstrapiikkiä tule.
    Itse olisin aika tyytyväineen 52.000 eroon.

    Äänestä

  • fgdz kirjoitti:

    Tuo 55.000 tuntuu aika kovalta jos ei mitään ekstrapiikkiä tule.
    Itse olisin aika tyytyväineen 52.000 eroon.

    Aika paljolti se riippuu ihan viimeisien päivien vedosta. Viimeisien päivien merkitys on vain kasvanut vuosien varrella. Viimeisinä päivinä voidaan tehdä uusia ennätyksiä.

    Asiasta toiseen syyskuussa joka on Ruotsin toiseksi viimeinen erokuukausi ennen kirkon verovuoden päättymistä tehtiin kaikkien aikojen paras syyskuu yli 20 000 erolla ja nyt näyttää vahvasti että Ruotsissa tullaan tekemään kaikkien aikojen paras ero vuosi. Tästä voidaan saada joku noste myös Suomeen.

    1Äänestä

  • jghfyr kirjoitti:

    Aika paljolti se riippuu ihan viimeisien päivien vedosta. Viimeisien päivien merkitys on vain kasvanut vuosien varrella. Viimeisinä päivinä voidaan tehdä uusia ennätyksiä.

    Asiasta toiseen syyskuussa joka on Ruotsin toiseksi viimeinen erokuukausi ennen kirkon verovuoden päättymistä tehtiin kaikkien aikojen paras syyskuu yli 20 000 erolla ja nyt näyttää vahvasti että Ruotsissa tullaan tekemään kaikkien aikojen paras ero vuosi. Tästä voidaan saada joku noste myös Suomeen.

    Uusivuosi osuu maanantaille, joten on monta päivää tehdä päätös viime hetkessä -- tämän voisi olettaa hieman lisäävän viimeisten päivien vyöryä.

    Äänestä

  • jghfyr kirjoitti:

    Aika paljolti se riippuu ihan viimeisien päivien vedosta. Viimeisien päivien merkitys on vain kasvanut vuosien varrella. Viimeisinä päivinä voidaan tehdä uusia ennätyksiä.

    Asiasta toiseen syyskuussa joka on Ruotsin toiseksi viimeinen erokuukausi ennen kirkon verovuoden päättymistä tehtiin kaikkien aikojen paras syyskuu yli 20 000 erolla ja nyt näyttää vahvasti että Ruotsissa tullaan tekemään kaikkien aikojen paras ero vuosi. Tästä voidaan saada joku noste myös Suomeen.

    Jos+Ruotsissa+tehdään+maan+paras+kirkostaeroamisen+tulos,+niin+eroakirkosta.fi+voisi+tehdä+tästä+tiedotteen,+jotta+media+saataisiin+paremmin+uutisoimaan+hienosta+kehityksestä.+Tiedotteeseen+voitaisiin+kasata+yhteenveto+Pohjoismaiden+kehityksestä,+niin+kirkojen+markkinaosuuden+kuin+vauvakasteidenkin+osalta.Jäsenosudet:Norja:2000:+85,9%2001:+86,4%2002:+85,6%2003:+85,7%2004:+85,4%2005:+84,9%2006:+82,7%2007:+81,8%2008:+80,7%2009:+79,2%2010:+78,0%2011:+77,2%2012:+76,2%2013:+75,2%2014:+74,3%2015:+72,9%2016:+71,5%Tanska:2000:+84,7%2001:+84,3%2002:+83,8%2003:+83,4%2004:+83,3%2005:+83,0%2006:+82,6%2007:+82,1%2008:+81,5%2009:+80,9%2010:+80,4%2011:+79,8%2012:+79,1%2013:+78,4%2014:+77,8%2015:+76,9%2016:+75,9%Suomi:2000:+85,0%2001:+84,8%2002:+84,6%2003:+84,1%2004:+83,6%2005:+83,1%2006:+82,4%2007:+81,7%2008:+80,6%2009:+79,7%2010:+78,2%2011:+77,2%2012:+76,4%2013:+75,3%2014:+73,7%2015:+72,9%2016:+71,9%Ruotsi:2000:+82,9%2001:+81,9%2002:+80,9%2003:+79,6%2004:+78,3%2005:+77,0%2006:+75,6%2007:+74,3%2008:+72,9%2009:+71,3%2010:+70,0%2011:+68,8%2012:+67,5%2013:+65,9%2014:+64,6%2015:+63,2%2016:+61,2%Islanti:2000:+87,7%2001:+87,0%2002:+86,5%2003:+86,1%2004:+85,4%2005:+84,0%2006:+82,0%2007:+80,1%2008:+79,2%2009:+79,2%2010:+77,6%2011:+76,8%2012:+76,2%2013:+75,1%2014:+73,8%2015:+71,6%2016:+69,9%Kasteosuudet:Norja:2000:+81,1%2001:+81,4%2002:+79,5%2003:+77,7%2004:+77,3%2005:+75,9%2006:+73,9%2007:+73,5%2008:+70,4%2009:+67,8%2010:+66,9%2011:+66,4%2012:+63,7%2013:+62,0%2014:+59,3%2015:+57,8%2016:+55,3%Ruotsi:2000:+72,8%2001:+73,3%2002:+70,1%2003:+68,4%2004:+68,5%2005:+67,7%2006:+65,1%2007:+62,3%2008:+59,1%2009:+56,0%2010:+53,7%2011:+52,9%2012:+51,0%2013:+48,5%2014:+46,3%2015:+45,5%2016:+44,1%Suomi:2000:+88,7%2001:+88,2%2002:+87,1%2003:+87,0%2004:+86,0%2005:+85,6%2006:+84,2%2007:+84,0%2008:+82,4%2009:+80,2%2010:+79,3%2011:+77,9%2012:+75,3%2013:+75,2%2014:+72,2%2015:+69,8%2016:+69,3%Tanska:2000:+77,2%2001:+2002:+2003:+75,5%2004:+75,5%2005:+75,4%2006:+74,5%2007:+73,3%2008:+72,1%2009:+70,4%2010:+69,2%2011:+67,6%2012:+65,6%2013:+63,9%2014:+62,6%2015:+61,5%

    Äänestä

  • Olisi ihan hyvä saada suomalaisten tietoon, että Suomessa kasteosuus on selvästi muita Pohjoismaita korkeampi. Että saataisiin Suomessakin enemmän läpi sitä ajattelua, että lapsi voi sitten aikanaan itse päättää kasteistaan ja jäsenyyksistään uskonnollisissa yhteisöissä.

    Äänestä

Hieno erovuosi tosiaan tulossa. Alkaiskohan vähän bandwagon ilmiö näkyä ja sopulit vihdoin seuraamaan joukolla perässä? Onko erojen syissä näkyvissä mitään muutosta tai trendiä vai erotaanko edelleen samoista syistä kuin 10 vuotta siten.

Äänestä

Odottakaa kun lestadiolaiset lähtevät kirkosta. Pakkohan sitä on lähteä kun kirkko ei enää ole raamatun oppeihinkaan tukeutuva.

Äänestä

Kirkon kampanja, jolla se yrittää saada ihmisiä liittymään kirkkoon, on moraalisesti hyvin arveluttava.

Suomessa on tietääkseni jo perustuslaissa turvattu uskonnonvapaus, mikä antaa ihmisille oikeuden olla harjoittamatta uskontoa ja olla kuulumatta kirkkoon. Lain ensisijainen tarkoitus näyttää olevan kirkon jäsennyyteen pakoittaminen, vaikka se sallii myös olla tunnustamatta mitään uskontoa ja olla kuulumatta kirkkoon.

Lain tarkoituksena on se, että sitä hyväksi käyttäen, ihmisiä yllytettäisiin tai painostettaisiin liittymään kirkkoon.

Ihmisten tulee saada vapaasti, ilman mitään ulkopuolista propagandaa ja manipulointia, valita, haluaako haluaako hän kuulua kirkkoon vai ei.

Jos kirkko kannattaa uskonnonvapautta, silloin se ei voi ylläpitää netissä liitykirkkoon.fi sivustoa, eikä yllyttää ihmisiä käyttämään sitä.

Kirkko syyllistyy toiminnallaan kansan kiihottamiseen. Toivoisinkin viranomaisten puuttumista kyseisen järjestön toimintaan.

Mark5, kuten tavallista, olit taas idiootti.

Äänestä
  • Lasten erottamisen helpottaminen!?

    Äänestä

Lapsia ei tarvitse erottaa kirkosta, vaan heitä ei saa alunpitäenkään liittää kirkkoon. Sellainenhan on uskonnolliseen vakaumukseen pakottamista.

Äänestä
  • "Lapsia ei tarvitse erottaa kirkosta, vaan heitä ei saa alunpitäenkään liittää kirkkoon. "

    Näin 17 jälkeläisen vanhempana voisin sanoa kun on katseltu erilaisia tyyppejä eri perheissä, että kyllä lasten on paras olla ihan tavallisessa kirkossa.

    Ainakin meillä joka polvi on saanut niin valtavasti ja saa tälläkin hetkellä, ilmaista koulun jälkeistä iltapäiväkerhotoimintaa ja sen jälkeen vielä apuohjaajan hommia. Em. on kasvattanut heitä fiksuiksi aikuisiksi ja kaikki onkin menestyneet erittäin hyvin koulussa, opiskelussa ja työmarkkinoilla.

    Kyllä lapsille on parasta olla kirkossa, mutta he eivät voi sitä valita, kun eivät voi valita aikuisia.

    Meidän aikana erosin heti häiden jälkeen 19v. ja vaimo oli n. 16 vuotta. Voin suositella.

    Äänestä

  • "Ilmaista"? Et kai tosissasi ole niin tyhmä, että kuvittelet kirkon tarjoavan jotain ilmaista? Ei ihme, että puhut kirkon puolesta. Sitä paitsi kirkko aivopesee lapsia minkä ehtii, sitähän varten se kirkollisveroilla kaikenlaisia kerhoja järjestää.

    Äänestä

33 000 eroa täynnä. 40 000 ylittyy viimeistään joulukuun keskivaiheilla ja 50 000 joulukuun lopussa. Ellei sitten esimerkiksi Helsingin uusi piispa anna lisää vauhtia päästämällä suustaan sammakoita.

Äänestä
  • Aika hyvältä näyttää, ja tahti paranee kunhan saadaan taas Pastori toiviainen kehiin.

    Äänestä

  • Onko sitten odotettavissa, että Toiviainen olisi taas pääsemässä irti? Enemmän odotan Laajasalolta, joka on toistaiseksi onnistunut olemaan hiljaa.

    Äänestä

  • 35 000 ylittyy huomenna torstaina. Marraskuun loppuun mennessä kasassa on vähintään 36 000 eroa.

    Äänestä

Vuosi sitten juuri tähän aikaan marraskuussa erojen määrä nousi yli 300:aan. Nyt pysytään tiukasti alle 200:ssa. Vielä ollaan yli 3000 viime vuotta edellä, jännäksi menee pitääkö etumatka vuoden loppuun asti.

Äänestä
  • Eiköhän se pidä. Viime marraskuun eropiikki tasaantui joulukuun alkuun mennessä, silloin ollaan vielä parituhatta edellä. Oikeastaan yksi kunnon piikki tänä vuonna varmistaisi asian.

    Äänestä

Marraskuu eiliseen mennessä melko tarkalleen 5000 eron vauhdissa. Pienellä kirillä lyödään 5:nneksi paras marraskuu 5 267.

Äänestä
  • Huippumarraskuut 2014 ja 2010, varsinkin v. 2014 jolloin oli yli 21 000 eroa, ihan omaa luokkaansa. V. 2010 reilut 9 000 eroa.

    Nyt tulossa 'keskiverto', 'normaali' marraskuu kirkosta eroamisessa.

    Äänestä

35 000 ylittynyt tänään jo reippaasti!

Yhä useampi kirkosta eronnut erottaa lisäksi myös lapsensa kirkosta. Kun se tehdään paperilomakkeella, lukemat eivät näy vuoden 207 tilastoissa ennen kuin vuodenvaihteen jälkeen.

Ennen pitkää lasten erottamisten määrä ylittää kirkkoon liittämisten määrän 1-17 -ikäluokassa.

Äänestä

Marraskuun lopulla noin 36500 eronnutta mikä on ihan hyvä tulos ja marraskuulta tulee sellainen perustulos. Tältä osin tilanne on hyvä. Kun ottaa huomioon kuinka paljon on ollut erilaisia otsikoita jotka ovat voineet vauhdittaa eroja, tulos on yllättävän alhainen.

Tasa-arvoinen avioliittolaki, kapinapappien toiminta, kirkon touhut pakolaisten kanssa, Helsingin piispan vaihtuminen, arkkipiispan vaalit, 600.000 rajan ylittyminen, kirkollisverojen nostot, jne ... luulisi, että näillä uutisilla olisi ollut suurempi yhteisvaikutus. Tuntuu kuin osa olisi jäänyt kirkkoon säälistä tai vain odottamaan mitä tästä kaikesta seuraa. Joka tapauksessa tuntuu, että erotaan yhä tasaisemmin ja yksittäiset uutiset vaikuttavat yhä vähemmän.

Äänestä
  • Tänään+5000+rikki+marraskuussa.+Ehkä+jotkut+eroavat+yhdessä+lasten+kanssa.+Enemmän+kuin+ennen.+Sehän+tapahtuu+lomakkeella,+eikä+näy++heti.+Tai+lyhyellä+vapaamuotoisella+kirjallisella+ilmoituksella.84+%++kouluikäisistä+lapsista+kuuluu+kirkkoon,+ja+se+pitää+heidät+mm.+uskonnonopetuksessa+eli+heillä+on+Et+ET+-kielto.Tässä+Helsingin+seminaari+ET+kyllä+-asiasta:Elämänkatsomustieto+peruskoulussa+ja+lukiossa-+Tilanne:+Mikä+on+ET-opetuksen+asema+pk-seudun+peruskouluissa+ja+lukioissa+nyt?-+Tulevaisuus:+Miten+aineen+asemaa+ja+opetusta+voidaan+parantaa?+Vai+pitääkö+parantaa?-+Entä+uskonnonvapaus+ja+yhdenvertaisuus+kouluissa?Keskusteleva+seminaari+aiheestaOhjelmassa+asiantuntija-alustukset,+paneelikeskustelu+ja+yleisökeskustelu.Torstaina+30.11.+klo+16.30+-+20.00.+Metsätalon+luentosali+2,+Unioninkatu+40,+käynti+myös+Fabianinkadun/Kaisaniemenkadun+puoleltaAlustajina+opetusneuvos+Satu+Elo+Opetushallituksesta+ja+puheenjohtaja,+lehtori+Ukri+Pulliainen+Filosofian+ja+elämänkatsomustiedon+opettajayhdistys+FETO:sta.Paneeli-+ja+yleisökeskustelussa+mm.+Lukiolaisten+liiton+edustaja+Essi+Özkan,+Helsingin+yliopiston+ET-opettajakoulutuksesta+dosentti+Eero+Salmenkivi,+uskonnon+ja+historian+opettaja+Lauri+Laine+ja+Vapaa-ajattelijain+liiton+pääsihteeri+Esa+Ylikoski.+Tuo+mukaan+oma+näkökulmasi+oppilaan+vanhempana,+oppilaana,+lukiolaisena,+opettajana.+Lämpimästi+tervetuloa!+Vapaa+pääsy.

    Äänestä

Pientä loppukiriä eroissa tänä iltana. Vieläköhän marraskuun loppu saa ihmiset ajattelemaan kirkosta eroamista? Aikoinaanhan oli ns. katumuskuukausi, ja ero tuli voimaan vasta kuukauden kuluttua eroilmoituksesta. Nuoriso ei tätä kaiketi tiedäkään, mutta vanhemmat ikäluokat varmaankin.

Vaikka ihmiset tietäisivätkin, että nykyisin seuraavan vuoden kirkollisveron maksun välttämiseksi riittää kun eroaa ennen vuoden vaihtumista, lähettää eroilmoituksensa eroakirkosta.fi:ssä viimeistään 31.12. ennen puoltayötä, niin saattaa se eroaminen juolahtaa mieleen vanhasta tottumuksesta kun marraskuu on lopuillaan. Ja jos näin on, niin miksipä ei jo eroaisi, miksi jättää se viime tinkaan?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fyiou kirjoitti:

Ollaan lähes 3 600 edellä viime vuotta.

4 000 eroa lokakuussa vaatisi viimeisille 7:lle päivällä keskimäärin n. 134 eroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu