ei tarvita lääkkeitä jotka on myrkkyä

täysin.turhaa.lääkäriin

Tulehduksia monenmoisia homeasunnoista. Pahin oli pitkäaikainen maksatulehdus mitä lääkärit ei edes "arvanneet" puhuivat vaan lihaskivusta. Heh heh. Viimeisissä tutkimuksissa sitten "maksaongelmia" vihdoin löytyi.

No aloitin tänä kesänä kesäkuussa inkiväärin pureskelun ja valkosipulin syönnin päivittäin sekä lasi vettä missä hunajaa ja ruokasoodaa. Joskus pikkusen sitruunaa.

Vaivat oli kova kipu maksan seutuvilla syvällä, ja arka välillä kosketella pinnaltakin vaikka tässä uudessa puhtaassa asunnossa asun ja verenvuodot sisuksista poskionteloista, suusta, kurkusta, keuhkoista ja peräpään kautta suolistosta loppuivat syksyllä 2015. Nuo "makskivut" alkoivat ensimmäisessä homeasunnossamme Kolmenässnkujalla kesällä 2005 loppui tänä kesänä 2017. Iho siitä kohdalta lämmin ja joskus jopa kuuman oloinen. Homeasunnoissa ja homerakennuksissa kovia kipuja ja autossa etupenkeillä myös. Kun vaihdettiin raitisilmasuodatin aktiivihiilisuodattimeen niin hieman hellitti kivut autossamme, mutta ei kivut maksan seutuvilla kuitenkaan loppuneet kokonaan. Lenkillä luonnossa varsinkin syksyllä kivut välillä maksan seutuvilla sietämättömät.

Tänä kesänä, olikohan kesäkuun aikoja kun inkivääriä, valkosipulia ja ruokasoodaa aloin veteleen sisuksiin, niin maksakivut loppui. Homelääkäri se oikea sanoikin, että "Jatka samaan malliin. "
Pari kertaa olen kokeillut olla muutaman päivän ilman inkivääriä, valkosipulia ja ruokasoodaa, niin heti maksakipu yrittelee muistuttaa itsestään varsinkin kostealla säällä ulkona ja joissakin rakennuksissa missä kemikaaleja on sisäilmastossa. Mihin me homesairaat, sisäilmasairaat ja MCS sairaat enään tarvitaan myrkyllisiä synteettisiä lääkkeitä ja höpö siedättäjiä kun ainoa oikea lääke on nostaa kytkintä paikoissa missä selviä vakavia oireita saa.

Jokainen voi tahdä omat valintansa ja vastata myös seurauksista. Minä olen valintani tehnyt ja niihin ei kuulu tuhat suggestiot eikä siedätykset eikä täysin tohelot lääkäri2:n hölmöjen ohjeiden noudattaminen.

https://askelterveyteen.com/ruokasooda-laakeyhtioiden-pahin-vihollinen/

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016102422513201_uu.shtml

53

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäri2

      Maksassa ei ole mitään tuntoa eikä maksakipua ole olemassakaan, maksatulehdus tai edes maksavaurio ei aiheuta mitään maksakipua, muuten kyllä alkoholin suurkuluttajien määrä vähenisi rankasti. Maksa on eräs parhaiten paranevia elimiä onneksi.

      Jos ruokasoodaa syömällä ja hiilidioksidia röyhtäisemällä kokee paranevansa niin hyvä juttuhan se on, olet varmaan lukenutkin plasebon mahtavasta vaikutuksesta jo aiemmin.

      • äänitä.kaikki.kannattaa

        Hei nukuhan huuhaalääkäri2 välillä kun nuo jutut alkavat olemaan sulla noin pahasti viistossa. Joudut muuten Sainion siedätykseen pitemmäksi aikaa. Olet varmaan yksi niistä "ympäristöyliherkistä" jotka ei pysty nukkumaan edes öitään kunnolla naapureiden kolinoiden vuoksi.

        Katsohan tätä: "Maksan tulehtuminen voi aiheuttaa kipua ja tarvita lääkehoitoa."

        "1. Kipu

        Tulehtuneen maksan kipu on yleensä tylppää ja jatkuvaa. Kipu voi alkaa pienenä epämukavana tunteena, joka kasvaa ajan mittaan. Yleensä kipu tuntuu eniten oikealla puolella, ylävatsan kohdilla. Kipu voi levitä alaselkään, mutta yleensä se pysyy oikealla puolella. Maksan tulehduksiin liittyy usein myös kovaa väsymystä, joka ei haihdu edes kunnollisilla yöunilla ja päikkäreillä. Jos päädyt käyttämään kipulääkkeitä, on niiden tuoma helpotus vain väliaikainen."

        "Jos huomaat ulosteen värin muuttuneen yhtäkkiä hyvin vaaleaksi, kannattaa sinun keskustella asiasta lääkärin kanssa. "

        Uloste oli usein vaaleaa ja ripulointia aika paljon. Lääkärit ei osanneet auttaa. Paras apu oli Inkivääri ja valkosipuli koska niiden jälkeen homma hoitui heti. Perään tuli sitten vielä ruokasooda ja sitruuna kun kaveri antoi vinkkiä lisää.

        Jokainen saa tehdä mitä haluaa. Oikea homelääkäri taustalla sanoi, että "Jatka samaan malliin" eikä alkanut sössöttämään pskaa kuten sinä Lääkäri2 joka asiaan mitä täällä kirjoittaa sisäilmasairaat.

        No perhana täällähän on paljon maksatulehdukseen auttavia lääkkeitä. Olisi pitäny älytä ajoissa. Vuodesta 2005 alkaen ensimmäisessä homeasunnossa tulleet maksakivut on ollut tuskallista aikaa vuosia. Onneksi olen saanut olla paljon ulkona ja pois homeasunnoista jolloin kipuja ei ole ollut lainkaa. Lääkärit ei tienneet vaan sanoivat, että lihaskipu. Tutkivat kyllä kun aloin painaan päälle lujempaa ultraääntä ja röntgentutkimus, mutta vissiin se heikensi asemaani kun tiesivät, että Kolmenässänkujalle, Kaarikadulla, Kallioistenkadulla ja Järvisenkadulla toisen omistamissa asunnoissa oli helvetin kovat homevauriot ja jokaisesta löytyi myrkkyjä tutkimuksissa.

        Homesairaat ja sisäilmasairaat älkää missään tapauksessa kertoko lääkäriin mennessänne , heti ensimmäiseksi, että epäilette hometta.
        Antakaa sen lääkärin haistaa mahdollisia homeenhajuja vaatteistanne se on parempi tie edetä. Jos vielä sattuu joku vakuutuslääkäri, niin silloin alkaa meneen päin prinkkalaa. Nappia ja siedätystä varmaan kuten käypähoito suosittelee kohta joka vaivaan vakuutusyhtiöiden vaatimuksestako sekin?.

        Aina pitää nauhoittakaa puheet kun olette lääkäreiden vastaanotoilla, isännöitsijöiden kanssa tekemisissä, homekorjaajien myös sekä terveystarkastajien ja muiden vastuunpakoilijoiden kanssa. Se kannattaa!


    • Ytfhj
    • hyvä.professori.M.S-S

      En ole lukenut mitään plaseboa enkä huuhaata muutakaan. Kaveri soitteli ja anto vinkin. Höpölääkäreitä ei tarvita eikä myrkyllisiä synteettisiä lääkkeitä. Plasebot, suggestiot ja siedätykset ym. huuhaa on täysin vakuutuslääkäreiden yritystä saada vakuutusyhtiöille helvetin suuria voittoja lakisääteisten vakuutusten kautta. Miksi työnatajat maksava älyttömiä määriä vakuutuksia vaikka homerairauksista ei korvata yhtään mitään. Maksavat kovia vakuutuksia ja porukat pois töistä saikuilla yhtenään homeiden ja toksiinien takia. Työpaikoilla sairastuu saatanasti homeille ja toksiineille porukkaa eikä mitään vakuutusturvaa eikä oikeusturvaa. Maksaako vakuutusyhtiöt näille työnantajille jotka homekiinteistöjä omistavat, niin edes korvauksia homevaurioremonteista ? Selvitäppä tuokin epäkohta Lääkäri2.
      Tiesitkö Lääkäri2, että Professori Mirja Salkinoja.Salonen on puuttunut tässä maassa petoksiin mitä on tehty vuosikaudet.

      ""Funktionaalisen lääketieteen seuran symposio 2.11.2012 Helsingin Yliopistossa / Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa /Mirja
      Salkinoja-Salonen 6
      Biosideilla harhautetaan viranomaisia.
      Biosidikäsittely aiheuttaa pesäkelukujen aleneman. Biosidien
      avulla saatua, alhaista pesäkelukua on käytetty näyttönä tilojen käyttäjälle tai terveysviranomaiselle, että sisätiloissa ei olisi kosteus- tai homevauriota, jopa siten, että näille tahoille ei ole annettu tietoa biosidikäsittelystä. Tämä voi johtaa siihen, että kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja vaurioiden korjaus jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. "
      https://tuhat.helsinki.fi/portal/files/24338502/FLYSalkinojaSalonenb.pdf

      Näitä homekusetuksia tekivät meillekin, mutta eivät tee enään, eikä yhdellekään kaverilleni L'ääkäri2. Ei edes vakuutusyhtiöiden määräämiä.

      Hyvä ihminen tuo professori Mirja Salkinoja_Salonen vai mitä Lääkäri2

      En tiedä ruokasoodasta, mutta inkivääri ja valkosipuli on iänikuisia luonnolääkeaineita ollut pitkäääääään.

      • Lääkäri2

        Kaveri antoi plasebo-vinkin, olet kaverisi johdattelun "uhri". No ei siitä ruokasoodan syömisestä mitään haittaakaan ole vähissä määrin sitä nauttiessa. Suurina määrinä voi alkaa tulla ongelmiakin elimisön happo-emästasapainon tai verenpaineen kanssa, jos sitä siis ihan kohtuuttoman paljon ottaa. Elimistö ei tarvitse mitään natriumvetykarbonaattia erikseen nautittuna, ei se mitään ihmisen ruokaa ole koskaan ollut eikä ole, jos sen nauttiminen välttämätöntä olisi niin kyllähän sitä jo kivikaudelta lähtien olisi syöty. Elimistö säätelee omaa pH-tasapainoaan tietenkin, varsin yksinkertaisesti ihan hengityksen avulla: hiilidioksidi ja vesi muodostavat hiilihappoa (tätä voit kotonakin tehdä vaikka Sodastream-laitteella valmistaessasi itse "vissyä"). Reaktiota katalysoi vieläpä entsyymi eli hiilihappoanhydraasi erittäin tehokkaasti. Hiilihappoanhydraasit ovatkin tärkeitä elimistön happo-emästasapainon säätelyssä. Hiilihappoanhydraaseja esiintyy kaikissa eliöissä kuten esim. bakteerisoluissa, sienissä sekä kasvi- ja eläinsoluissa. Siis ihan hengitysilman hiilidioksidista ja juodusta vedestä tuotetaan hiilihapon kautta vety- ja bikarbonaatti-ioneja.Voithan sinä niitä bikorbonaatti-ioneja ottaa suun kautta ruokasoodan muodossa (samalla saayt natriumia myös, sen liika nauttiminen ei ole hyväksi verenpaineelle), mutta mitään merkitystä tuolla bikarbonaatti-ionien suun kautta nauttimisella ei ole, saat samat bikarbonaatti-ionit hengittämällä ja juomalla vettä siis.

        Mitään vaikutusta siis ei ole vähäisellä ruokasoodan nauttimisella, puhdasta plaseboa, johon kaveri antoi "vinkin". Mutta jos se plasebo auttaa niin eihän siinä mitään. Nosebo eli kuvittelu oireista joita saa hajuista kun joku pelottelee on sitten negatiivinen asia.


      • ei.pelolle.valtaa
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Kaveri antoi plasebo-vinkin, olet kaverisi johdattelun "uhri". No ei siitä ruokasoodan syömisestä mitään haittaakaan ole vähissä määrin sitä nauttiessa. Suurina määrinä voi alkaa tulla ongelmiakin elimisön happo-emästasapainon tai verenpaineen kanssa, jos sitä siis ihan kohtuuttoman paljon ottaa. Elimistö ei tarvitse mitään natriumvetykarbonaattia erikseen nautittuna, ei se mitään ihmisen ruokaa ole koskaan ollut eikä ole, jos sen nauttiminen välttämätöntä olisi niin kyllähän sitä jo kivikaudelta lähtien olisi syöty. Elimistö säätelee omaa pH-tasapainoaan tietenkin, varsin yksinkertaisesti ihan hengityksen avulla: hiilidioksidi ja vesi muodostavat hiilihappoa (tätä voit kotonakin tehdä vaikka Sodastream-laitteella valmistaessasi itse "vissyä"). Reaktiota katalysoi vieläpä entsyymi eli hiilihappoanhydraasi erittäin tehokkaasti. Hiilihappoanhydraasit ovatkin tärkeitä elimistön happo-emästasapainon säätelyssä. Hiilihappoanhydraaseja esiintyy kaikissa eliöissä kuten esim. bakteerisoluissa, sienissä sekä kasvi- ja eläinsoluissa. Siis ihan hengitysilman hiilidioksidista ja juodusta vedestä tuotetaan hiilihapon kautta vety- ja bikarbonaatti-ioneja.Voithan sinä niitä bikorbonaatti-ioneja ottaa suun kautta ruokasoodan muodossa (samalla saayt natriumia myös, sen liika nauttiminen ei ole hyväksi verenpaineelle), mutta mitään merkitystä tuolla bikarbonaatti-ionien suun kautta nauttimisella ei ole, saat samat bikarbonaatti-ionit hengittämällä ja juomalla vettä siis.

        Mitään vaikutusta siis ei ole vähäisellä ruokasoodan nauttimisella, puhdasta plaseboa, johon kaveri antoi "vinkin". Mutta jos se plasebo auttaa niin eihän siinä mitään. Nosebo eli kuvittelu oireista joita saa hajuista kun joku pelottelee on sitten negatiivinen asia.

        Lääkäri2 pelolle ei passaa antaa valtaa muista se.

        https://www.youtube.com/watch?v=Ci2cqAR-ftI


    • ei.petoksia.ei.enää

      Kaveri antoi vinkin eikä maksanut mitään. Piti paikkansa vaikka vähän epäilin kyllä. En epäile enää. Vaikka ainoa lääke sisäilmasairaalle on "Heti pois kotoa / työpaikalta" jos oven sisäpuolella vakavia oireita ja tulehduskierre ja oven ulkopuolella hellittää vaikka viiveellä. Sen parempaa lääkettä ei ole olemassa ja uskallan suositella kaikille puhtaalla omalla tunnolla. Lisään, että vältä altistumista kaikelle mistä oireita tulee. SIINÄ SE ON! Mitään huuhaa siedätystä et tarvitse eikä höpö suggestiota.

      Jos anttibiootteja ei lääkäri enään anna tai jos niitä ei ole sopivaa antaa homesairaalle, niin vaihtoehtoja löytyy ruokavaliosta. Minulla loppui inkiväärillä ja valkosipulilla maksakivut mitkä oli viimeiset kivut hometalojen myrkyllisestä sisäilmastosta saatuja.

      ""1. Kipu
      Tulehtuneen maksan kipu on yleensä tylppää ja jatkuvaa. Kipu voi alkaa pienenä epämukavana tunteena, joka kasvaa ajan mittaan. Yleensä kipu tuntuu eniten oikealla puolella, ylävatsan kohdilla. Kipu voi levitä alaselkään, mutta yleensä se pysyy oikealla puolella. Maksan tulehduksiin liittyy usein myös kovaa väsymystä, joka ei haihdu edes kunnollisilla yöunilla ja päikkäreillä. Jos päädyt käyttämään kipulääkkeitä, on niiden tuoma helpotus vain väliaikainen.""

      https://askelterveyteen.com/maksatulehdus-oireet-ruokavalio/

      Väitit Lääkäri2 näin: "Maksassa ei ole mitään tuntoa eikä maksakipua ole olemassakaan."

      Kaveri parka sinähän puhut täyttä paskaa jatkuvasti, lopeta ja yritä ainakin nukkua yöt.

      Mulla on nyt takana neljä perättäistä homeasuntoa joissa jokaisesa oli mikrobitoksiinivaurio ja perkeleesti erilaisia tulehduksia. Tulehdukset ja verenvuodot loppuivat kun päästiin tähän uuteen puhtaaseen asuntoon ja uuden rakennuksen uusien rakennusmateriaalien päästöt laski hyvälle tasolle. Maksakivut loppui inkiväärillä ja valkosipulilla ja soodaa päälle. Mahtava homma.

      Nyt on erittäin terve olo, puhdas asunto ja aamulla kun herään niin ihmetellä täytyy misssä ne kivut ja säryt oikein on. No ainoa lääke homeongelmissa kun älyää ajoissa lähteä vekeen. Ei tarvita siedätyksiä, ei DVD levyjä eikä mitään huuhaa hommaa eikä poppaukkojen suggestioita.

      Professori Mirja Salkinoja-Salonen on ollut isona apuna meillekin tehtyjen petollisten homedesinfiointien ja petollisten hometutkimusten selvittelyissä.

      M S-S kertoo totuuksia kirjassa Homeloukku Mistä saa apua? sivu 49.

      (Voin sanoa, että et saa apua ainakaan siedättäjiltä etkä suggestiopoppaukoilta.)

      Lainaus alaa:
      "Saatu mittaustulos on käyttökelvoton (harhaan johtava)."

      "Useat toksiineja tuottavat sisäilmaongelmiin liittyvät homeet ovat biosiditolerantteja, joten biosidikäsittely antaa niille valintaedun muihin homeisiin verrattuna.
      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL.) ohjeen mukaan sisätilamikrobien näytteenotossa käytettävät välineet desinfioidaan (näytteenottojen välissä) alkoholipyyhinnällä (etanoli), jonka jälkeen etanolin annetaan haihtua pois ennen seuraavaa näytteenottoa.
      Kentällä näke, että konsultti desinfioi laitteensa etanolin asemesta suihkeella, jossa on kolme desinfioivaa biosidia, joista kaksi PHMB ja bentsalkonkloridi ovat haihtumattomia biosidisia kemikaaleja, isopropanoli on hitaasti haihtuva.
      Sitten PHMB ja bentsalkonkloridi kuorruttavat näytteenottimen pinnan ja voivat saattaa näytteen sisältämät mikrobit vieljelykelvottomiksi, joten saatu mittaustulos on käyttökelvoton (harhaanjohtava) sisätilan mikrobiologisen kunnon arviointiin. Siihen sitä kuitenkin käytetään, koska suomalainen terveysviranomainen sen sallii."
      Lainaus loppu.

      Professori Mirja Salkinoja-Salonen kehoitti tekemään näistä petoksista rikosilmoituksen. Odottelen Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä mitä seuraavaksi valehtelevat näistä petoksista kun olen lähettänyt sinne terveydensuojeluviranomaisten virheellisistä päätöksistä oikaisuvaatimuksen.

      Mitä Lääkäri2 sanot näihin petoksiin. "Näyte tavanomainen" nuitten petollisten toimien jälkeen ja terveysmiehet vääntää, että "Ei terveyshaittaa" vaikka yhdessä raportissaan myönsivät mikrobivaurion olevan TERVEYSHAITTA. Melkoista sisäilmasirkusta tässä maassa. Mitä sanoo Sainio ja Karvala TTL:n "Sylttytehtaalta" sanokaa jotain tai toimikaa niin, että näitä vastaavia petoksia ei tehdä enään missään päin Suomea hometaloissa eikä myrkyllistä sisäilmaa tutkiessa.
      Eikä kukaan niitä edes määrää eikä tilaa ei siis kukaan. Ei edes vakuutusyhtiöiden määräämiä homedesinfiointeja.

    • Lääkäri2

      Heh, heh. Netin itsehoitopalstat antavat seikkaperäisiä ohjeita, joilla pitäisi voida itse selvittää, onko maksa poksahtamassa.Maksa pullistelee, jos rasva, myrkyt ja ennen kaikkea alkoholi sitä kunnolla kuormittavat, ja turpea maksa painaa ylävatsaa.

      Internetissä kiertävät ohjeet itse tehtävään maksatutkimukseen voi kuitenkin heittää roskiin. Onhan se hienoa, kun netistä otetaan selvää. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kannata itse tehdä. Jos epäilyttää, niin kannattaa mennä lääkärin puheille. Maksasta ei juuri lainkaan koskaan mitään kipua tunnu. Maksan rasvoittumiseen tai tulehdukseen ei liity mitään selviä erikseen tunnistettavia kipuoireita. Ainakaan en antaisi sellaista neuvoa, että tunnustellaan maksaa. Ihmiset kun tuntevat kaikenlaista. Jos on juonut reippaasti, niin esimerkiksi maha voi tulla kipeäksi. Mahan limakalvo ja ruokatorvi ärtyy. Sitten tulee masennusta ja uniongelmia, eikä niitä osaa edes yhdistää juomiseen. Ja haima kyllä tulehtuu joskus, siihen liittyy sitten erittäin koviakin kipuja ylävatsalla ja ne kivut säteilevät sitten selänkin puolelle.

    • äitykkä

      Kerokaapa se oikea maksan rasvaisuuden poistaja!

      • Maksakylikipu.pirullista

        Maksatulehduksen Oireet. mm.
        ""Maksakylkikipu tai vatsakipu (kosketusarkuus maksan kohdalla; oikealla).""

        "Kasvamaan lähtenyt maksa tulee kipeäksi lähinnä äkillisen tulehduksen seurauksena."

        "Maksakylkikivut" loppui kuin seinään LÄÄKE oli inkivääri, valkosipuli ja sillä sipuli. Parempaa kipujen poistajaa ei edes lääkärit osanneet antaa tähän kipuun. Panacod, mutta ei auttanut yhtään ja syömättä jäi nekin myrkyt. Lihaskipuna pitivät ja onhan se selvä tulehdus ollut kun kipu säteili laajemmalle alueelle ja oli kosketusarka punoittava ja lämmin ja joskus jopa kuuman oloinen. Aivan selvästi homeiden ja homemyrkkyjen aiheuttama tuska.
        Näillä nyt mennään ja helvetin hyvä olo ja mieli kirkas kun ollaan päästy pois neljästä homeasunnosta joista mikään ei ollut ONNEKSI OMA. Herralle kiitos siitä!

        Kolmeeen homeläävään joutuivat tekemään helvetin kovia homeremontteja, että siinä teille faktaa ja tässä lisää:
        Muutama kaverikin on jo pelastunut homekusetuksilta kun ovat soitelleet ja kyselleet, "Mitä tehtäisiin. " Mitäpä luulet mun antaneen ohjeita heille Lääkäri2. Vinkki: en ainakaan suositellut suggestiota enkä siedätystä eikä homedesinfiointeja ainakaan."

        Lainaus alkaa:
        "Sisäilman mikrobien, toksiinien ja kemikaalien terveyshaittavaikutukset.

        CLP-REACH Direktiivin 1272/2008 mukaan terveyshaitan todennäköisyys ja vakavuus on 100-1 000 kertaa suurempi hengitettynä sumuna kuin syötynä tai iholle saatuna. Hengityksen kautta saadun altistuksen terveyshaitan aiheutuvuus ja vakavuus riippuu siitä, missä olomuodossa se sisäänhengitetään sumuna (= neteen tai liuoksen ilmaseoksena) tai pölynä (=hengitettäviä pienhiukkasia ilmaan sekoittuneena) kuin jos se hengitetään höyrynä.
        Höyrynä liikkuvat aineet ovat molekyylejä, joiden höyrynpaine on riittävän korkea niin, että aine voi merkittävästi höyrystyä eli muuttua kaasuksi (VOC aineet). Toksisen aineen terveyshaittaa aiheuttava vaikutus riippuu altistumisreitistä näin: hengitystiet, silmät ja limakalvot, iho, suu ja ruuansulatuskanava.
        Kiinteiden aineiden (pöly) haitallisuus hengitysilmassa on sitä suurempi mitä pienikokoisempia hiukkaset ovat. Sisäilmassa on paitsi kokonaisia mikrobisoluja kuten homeiden ja bakteerien itiöitä, rihmaston osia, kasvullisia soluja, ja näistä kaikista syntynyttä silppua (Gorny ym.2002.”
        Lainaus loppu.

        Näkymättömät vaaratekijät... professori Mirja Salkinoja-Salonen kirjassa Homeloukku Mistä saa apua.

        Ymmärrän hyvin Lääkäri2 sua kyllä mullakin ****tus olis päällimmäisenä ja öitä valvoisin kun
        suggestiot ja siedätykset ei auta homesairaita, sisäilmasairaita eikä MCS sairaita pakkohengittämään myrkyllistä sisäilmaa niihin kunnolla korjaamattomiin ja biosideilla tuhottuihin tiloihin. Parasta sun olis nyt välillä vetää unta palloon ja jättää ne "itsesuggestiot" pikkusen vähemmälle.

        Niin ja hyvä kun sanoit tuonkin totuuden Lääkäri2:
        "Maksa pullistelee, jos rasva, MYRKYT ja ennen kaikkea alkoholi sitä kunnolla kuormittavat, ja turpea maksa painaa ylävatsaa."

        SIIS MYRKYLLISEN SISÄILMASTON MYRKYT = TOKSIINIT. Kiitos en olisi tuota itse heti hokannut!!!


      • Lääkäri2

        Maksa saa ne myrkyt itseesnsä ruuan kautta. Suolistossa vereen imeytyy ruuan silältämät myrkyt tämä veri menee suolistosta maksaan maksanporttilaskimon kautta. Maksa käsittelee ravinnon myötu tullrrt myrkyt entsyymikomplekseissaan, puhdas veri jatkaa matkaa verenkiertoon ja myrkkyjen käsittelytuotteet lasketaan ulosteeseen harmittomassa muodossa ulos ulostettavaksi. Esim. Alkoholin maksa polttaa kahden entsyymin avulla vedeksi ja hiilidioksidiksi, ensin alkoholidehydrogeraasi polttaa alkoholin aldehydiksi ja aldehydideghydrogeraasi polttaa sen myrkykkisen aldahylin vedeksi ja hiilidioksidiksi. Hengityksen kautta myrkkyjä voi saada elimistöönsä, niistö osa päätyy verenkierrossa maksaankin tuhottavaksi pienissä määrin. Hyvin nitötön määrä toksiinia sisäilmassa ei tee juuri mitään, se käsitellään maksassa kokonaan pois vielä. Syömällä suuren määrän toksiinia kerralla tulee suojamekanismina akuutti ripuli. Suolen pinta tunnistaa toksiin ja alkaa erittää vettä ja suolen liike vilkastuu ja ne myrkyt lähtevät ulos vesiripulina vauhdilla. Se vähä mitä imeytyy tuhoaa maksa. Kovin vaarallista myrkkyhomeen syöminenkään ei ole siis. Hengittäminen käytännössä ei altista kuin tunkkaiselle hajulle. Taas äsken vanhassa 80-luvun K-kaupassa haisi aikansa materiaalipäästö. Tuttu hieman tunkkainen haju. Ei siiä kenellekääm vaaraa ole. Aikansa labsi tuo pieni betonista valmistettu kauppa ja haju on tutt lapseedesta jo


      • Lapsellista.höpötystä

        Nukuhan välillä. Nuo juttusi on sen verran "lapseedesta" jo.


      • näyttää.hyvältä
        Lapsellista.höpötystä kirjoitti:

        Nukuhan välillä. Nuo juttusi on sen verran "lapseedesta" jo.

        Oikea suunta tässä. Sen verran järkevää porukkaa puikoissa, että ei taida sidätyksiin eikä suggestointeihin eikä huuhaa hommiin haksahtaa. Hieno homma.

        http://sahkoherkkyyssaatio.fi/saatio/


      • hyvältä.näyttää

      • tosi.on.Sanasinko
        hyvältä.näyttää kirjoitti:

        Oikea suunta tässäkin. Järkevää porukka ei lähde siedätysjauhantaan mukaan.

        https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/2b201867-ce72-41ad-b5ae-ecd684d12440

        Sanasinko lue ja anna kommetti!

        Järkevää porukkaa. USKOKAA TÄTÄKIN! Omien karmeiden kokemustenikin pohjalta voin lämpimästi suositella erittäin suureen varovaisuuteen kun olette palaamassa huonosti korjattuihin homerakennuksiin. Ja jos siellä on myrkkyjä myrkytetty myrkyillä (biosidit, otsonointikin luokitellaan biosidiksi THL) vaikka vakuutusyhtiön määräämänä, niin älkää päätänne sinne työntäkö jos meinaatte saada jatkoaikaa elämäänne. Näin se vaan on!

        "— Alkuvaiheen oireet ovat pääosin palautuvia, eli ne helpottavat, kun poistutaan rakennuksesta, mutta sinne palatessa tulevat takaisin."

        "Pidempi altistuminen voi johtaa osalla monikemikaaliherkkyyteen, myöhemmässä vaiheessa puhutaan Tuomelan mukaan jo autoimmuunitautiasioista.

        — On paljon keskusteltu siitä, voivatko tällaiset autoimmuunitaudit olla osittain seurausta näistä sisäilmaongelmista. Sitä tutkitaan paljon.

        Sisäilmasairautta ei Suomessa vielä tunnusteta viralliseksi sairaudeksi, mikä johtaa siihen, että sairastuneet jäävät usein sairausvakuutusten ja kuntoutuksen ulkopuolelle.

        — Sisäilmasairaiden sosiaaliturvaa pitää ehdottomasti kehittää.

        Tuomelan mukaan yliopistollisiin sairaaloihin tarvittaisiin sisäilmapoliklinikoita, joissa sisäilmasairaat saavat kokonaisvaltaista hoitoa ja tarvitsemaansa kuntoutusta."

        Suggestiopaskaan ja siedätyshömppään älkää missään tapauksessa homesairaat, sisäilmasairaat ja MCS sairaat sortuko. Mutta jos niin käy, että sorrutte, niin vastatkaa seurauksista itse. Suggestiopaskan jauhajat ja siedättäjät ei ota mitään vastuuta teoistaan.

        https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/2b201867-ce72-41ad-b5ae-ecd684d12440


      • https://www.suomi24.fi/opastus/saannot

        Viestejäni on täältä ihan asiattomasti ja mielivaltaisesti poistettu, mutta palataan siihen myöhemmin ja analyysin kera toisaalla.

        Ei kannata kommentteja meikältä enää pyydellä. Tällainen ei ole mikään vertaistukipalsta, jossa sudet saavat vapaasti mellestää ja raadella sairaita. Pari foorumia perustin, vaan eipä kelvannut tulla mukaan.

        Porsasmaisilla lääkäreillä on kaikki valta ja omat instanssinsa, jonka lisäksi kehtaavat käydä sairaiden kimppuun täällä. Eipä ole suutarinpojilla kenkiä, niin kuin jo vanha kansa tiesi.

        Tämänkin viestin voi lukea myöhemmin muualta.

        Soon moro.


      • Lääkäri2

        Henkinen tukeminen on juuri se hoito, eli opettamalla potilaat ajattelemaan realistisesti ja toisin, pelottelupuhe tulisi nostaa vihapuheen rinnalle yhtä tuomittavaksi, kirjoittaa Helsingin Sanomatkin. Kaikkia rakennuksia joissa on hometta ja sisäilmaongelmia ei voida korjata käytännössä mitenkään ja hyvä kysymys on pitäisikö edes. Juuri julkaistiin tieto että esim. Espanjassa on rakennuksista suurempi osa homeessa kuin Suomessa, mutta "homesairaita" paljon, paljon vähemmän, kertoo jotain asioiden todellisesta tilasta tämä! Eli pelko pois, oikeaa tietoa, homeista ei ole käytännössä juuri mitään muuta haittaa kuin haju. Tänään juuri kävi vastaanotolle selvästi 80-luvun alkupuolella rakennetussa omakotitalossa asuva potilas, aivan tyypillinen haju tuon ajan omakotitaloille oli vaatteissa. Enemmän tunkkaiselle haisi toisen potilaan vaatteet, arvioisin että 70-luvun tasakattoisessa omakotitalossa asuu. Eikä Lääkäri2 saanut mitään "oireita" näiden potilaiden hajusta, eikä potilaillakaan ollut kuin banaalia hengitystieinfektiota, jota on nyt runsaasti liikkeellä juuri. Kumpikaan potilaista ei saanut mitään "oireita" homeen tai vanhan rakennuksen materiaalipäästöjen hajusta siis! Lääkäri2 haistaa todella hyvin nykyään eri hajuiset potilaat ja osaa hyvin arvioida onko hometta, VOC-päästöä, onko töissä betonista valmistetussa rakennuksessa jne.

        Käypähoitosuosituksessa on se totuus, lukekaa se ja oppikaa.


    • Lääkäri2

      Eli sopeutumisvalmennus, mitä muuta se on kuin juuri sitä oikeaa hoitoa eli suggestiota, Sainio on alan parhaita nykyasiantuntijoita, ymmärtänyt ongelman todellisen luonteen. Kriisiapu/traumaterapia. Sama juttu. Arjen tuki. Sama juttu. Neuvonta, kohtaaminen. Psyykkistä hoitoa sekin. Jne.

      • näin.se.menee.vaan

        Eipä nämä mamut ollet yhtään sen kovempaa porukkaa kuin kantasuomalaisetkaan. Joku inssi kerran TV lähetyksessä möläytti, että "homevastaanottokeskuksista tulee hyviä homekorjaajia. " Sais senki päivän joskus nähä ;) Oli kyllä aika hauska inssi. Heh heh.

        http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/30/migri-auramon-vastaanottokeskus-muuttaa-sisailmaongelmien-vuoksi/

        Jos joku haluaa suggestiota, siedätystä tai Lääkär2:n "ARJEN TUKEA" mennäkseen huonosti korjattuun homerakennukseen missä on myrkyillä myrkkyjä myrkytetty, niin pyytäkää ihmeessä heti tämmöisen esityksen antaneelta lääkäriltä ja huuhaa siedättäjältä kirjallinen sitoutuminen siihen, että siedättäjä vastaa täysin jos ja kun terveys menee vielä huonommaksi tai täysin reisille myrkyllisessä sisäilmastossa. Nimi alle siedättäjältä, suggeroijalta ja paskanjauhajalta. Jos niemeä ei paperiin tule, pyytäkää siedättäjää mennä hevon kuuseen.

        Sama se on homeetappajienkin kanssa jotka teille myrkkypönttöjen kanssa vääntyvät. Nimi paperiin jos menee asiat viturallaan homeenmyrkytysten jälkeen ja vastuu on myrkyttäjän ja/tai myrkytyksen tilaajan. Ei teidän syyttömien kun terveys menee huonommaksi.

        Jäljet johtaa "sylttytehtaalle." http://hilkkaliisanivukoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112498-vakuutusyhtiöiden-mielivalta


      • vähättelypuhe.valehtelu

        Ei myrkkyä eikä turhia tuoksuja. https://yle.fi/uutiset/3-9814664?origin=rss

        https://tiedonsilta.fi/laakarin-hata-sairaan-puolesta/

        http://m.iltalehti.fi/terveys/201703102200082490_tr.shtml

        Huuhaaporukan ja suggestioporukan vähättelypuhe ja valehtelu tulisi nostaa vihapuheen rinnalle yhtä tuomittavaksi, kuus kuukautta kuulustelematta.

        https://seura.fi/asiat/tutkitut/onko-homesairas-vakuutuslaakarin-mukaan-sairas-vai-ei/

        https://www.youtube.com/watch?v=jzps0lYDE5Q

        Lääkäri2 oma pesä kuntoon ja heitä se valehtelu ja vähättely jo pois pikkuhiljaa.

        Ettähän te lääkäri pysty pelastamaan edes omaa väkeänne. Mithä se semmonen meinaa.

        Lääkäri2 sulla on tieto ja taito vielä hakusessa pahasti ja työkalut meni sen homesalkun mukana kaatikselle aivan selvästi.


      • Kyllä.Ville.tietää

        Kyllä Ville tietää.

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005195637.html

        http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201705202200140194_u0.shtml

        Kyllä kansakin tietää tosiasiat.

        "Tarvitsisimme oman tautiluokituksen eli ICD-koodin homesairaille. Jos sairaus todettaisiin, pääsisi hoitoon ja sosiaaliturvan piiriin. Esimerkiksi Itävallassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa on tällainen tautiluokitus olemassa."

        ESPANJASSA ON ASIAT KONDIKSESSA. Käypähoitoporukalla ei.

        https://demokraatti.fi/eduskunnassa-perustettiin-sisailmatyoryhma-eloranta-tarvisemme-oman-tautiluokituksen-homesairaille/


      • Lääkäri2

        Heh, heh, mihinkähän "hoitoon" kun ei mitään "hoitoa" ole mihinkään "hajuherkkyyteen" tai "homeherkkyyteen" ole olemassakaan mitään hoitoa muuta kuin se että oppii ajattelemaan uudella lailla eli saa "arjen tukea" lääkäriltä joka osaa kertoa ettei mitään hätää ole tai terveysvaaraakaan ole osoitettu. Kun oppii ettei hajuissa tai tunkkaisessa ilmassa ole mitään pelättävää niin elämä helpottuu. Mikähän se ICD-koodi on kun kyseessä on kansainvälinen tautiluokitus eli sama ympäri maailman kaikkialla? "Ympäristöyliherkkyys" on "oirekoodina" eli kertoo ettei mitään sairautta ole mutta potilas kokee oireen, esim. rintakipu, joka ei johdu mistään sairaudesta on oirediagnoosi oirediagnoosin koodilla. Yllättäen se ei oikeuta esim. sairausetuuksiin kuten sairaspäivärahaan tai matkakustannusten korvaamiseen puhumattakaan eläkkeestä että kertoo että rintaan koskee, vaikka mitään muuta osoitusta sille ei ole olemassa kuin se että potilas kertoo että näin hän kokee. Sitten tulee vielä se ongelma että vaikka olisi mikä "tautiluokitus" "homesairaalle" niin pitäisi varmaan voida todetakin jotenkin se "homesairaus", mitenköhän se todettaisiin kun ei mitään poikkeavaa ole löydetty niistä henkilöistä tutkittaessa, jotka kertovat olevansa "homesairaita"? Tulisikohan sairauden näkyä jotenkin vaikka jossain tutkimuksissa, kuvattaessa tai verikokeissa esimerkiksi? Helppohan se olisi vetää nimi alle vaikka mihin paperiin että takaa ettei sairastu homerakennuksessa mihinkään kun eihän mitään sairautta voida tutkimuksissa todeta. Todisteeksi sairaudesta kun ei riitä se että potilas kertoo saavansa vaikka hengenahdistusta, jos sitä hengenahdistusta ei voida todeta eikä sekään sitä paitsi ole sairaus vaan vain oire. Kukaan ei ole voinut osoittaa tai todeta minkään sairauden johtuvan kosteusvauriohomeesta, syy-yhteyttä ei ole voitu osoittaa yhteenkään sairauteen kuten Käyvässä hoidossa todetaan. Koettakaapa vaikka päästä sairaseläkkeelle "homesairauden" takia, voin luvata että jokainen vakuutusyhtiö vetää nimet alle kieltävään päätökseen heti helposti. Muuttakaa vaikka sinne Espanjaan jos siellä "pääsee sosiaaliturvan piiriin" kun kertoo saavansa oireita homerakennuksessa. Siellähän niitä rakennuksiakin on enemmän, joissa "pääsee sosiaaliturvan piiriin" mitä se siellä sitten tarkoittaakaan, sairaseläkkeelle pääsyäkö kun oma kämppä on päässyt homehtumaan? Johan siellä kannattaa työttömäksi jäädessä sitten antaa kämpän homehtua eli antaa pienen "vesivahingon" sattua ja pääsee pois työelämästä makoilemaan aurinkorannalle. Ihme vain jos mikään työeläkevakuutusyhtiö tuollaista kestää. Tietenkään ei mitään turhia myrkkyjä kannata asuntoonsa laittaa, ja jos nyt vaikka parketti tai lattialista on homeessa niin voihan sen vaurioituneen lattian korjata, oli sen syynä sitten vuotanut jääkaappi tai vaikka sateella auki unohtunut ikkuna.


    • kylymä.kyyti.ja.oireita

      Joko te olette aloittaneet sen "siedätyksen" THL:n vakuutuslääkärin kanssa, että hän voi pitää seuraavan luennon homerakennuksessa, missä on myrkyllinen sisäilmasto. Niin, että voi puhuu rykimättä ja köhimättä eikä tarvitse pyydellä anteeksi röhimistään.

      Tässä jutussa ei puututa rykimiseen pahemmin, mutta muuten kritiikki on julmaa.

      "Mielestäni moraalittominta luennossanne oli toive, etteivät media tai kansanedustajat herättäisi turhaa huolta kansalaisissa. Tulkitsin tämän kehotuksena olla kertomatta sisäilmaongelmien todellisesta luonteesta. Jos ihmiset ymmärtäisivät ajoissa lähteä pois altisteista ja yhdistää oireensa esimerkiksi homeisiin, sairaudet eivät ehtisi kroonistua. Tämän salailun ja vähättelyn vuoksi kokonaisia perheitä sairastuu jatkuvasti hankaliin autoimmuunisairauksiin, mikä voisi olla vältettävissä asianmukaisella tiedottamisella."

      http://tervesisailma.wixsite.com/tervesisailma/single-post/2016/10/20/Hyvä-Kirsi-Karvala

      • jatkoaikaa.elämälle

        Myrkyllinen sisäilmasto! Kosteusvaurioisessa homerakennuksessa missä itseoppineet sählääjät ovat myrkyillä myrkkyjä myrkyttäneet (biosidit). (Otsonointikin luokitellaan biosidiksi THL).

        Hyvin yksinkertaista toimia oikein. Kun oven sisäpuolella vakavia oireita ja tulehduskierre jonka seurauksena verta pukkaa sisuksista ja oven ulkopuolella helpottaa vaikka viiveellä, niin kytkintä ja kaikki irtaimisto mikä selvästi oireita aiheuttaa niin kaatikselle.

        Vältät kaikenlaista altistumista myrkyille.

        Noin jos toimit, niin aivan varmasti saat lisäaikaa elämällesi.

        Tulehdusten selvittelyyn ja asianmukaiseen hoitamiseen tarvitset oikean lääkärin, ei näitä
        vähätteleviä höpölääkäreitä kuten Lääkäri2.

        Helppoa kun sen oivaltaa!


      • Lääkäri2

        Kauheaa hössötystä "biosideistä", biosidi on hyvin laaja käsite. Otsoni on täysin turvallinen käyttää, se vie hajut hyvin esim. autosta pois, vaikka koiran tai tupakan hajun. Otsoni tuoksuukin hyvälle esim. ukonilman jälkeen. Toki se on happiradikaali ja liiallisessa määrin hengitettynä sen takia haitallista kun happiradikaalit aiheuttavat kemiallisten sidosten vaurioitumista ja soluissa vaurioita sitä kautta ja esim. pidemmän pääee rappeuttavat siten elimistöä. Mutta ei sitä otsonia hengitetäkään eikä tilassa olla käsittelyn aikana. Onhan puhdas happikin biosidi 100%, tuhoaa mikrobeja pitkään käytettynä.

        Tulehduksen selvittelyyn riittää jopa yksi verikoe eli senkka. Kumma kun se ei ole "homesairailla" koholla, toisin kuin vaikka reumapotilailla tai syöpäpotilailla.

        Haisevaa sohvaa ei esim. tarvitse heittää kaatikselle jos sen otsonoi ja tuulettaa.

        Pelottelupuhe tulee nostaa vihapuheen rinnalle sanovat asiantuntijatkin. Kysykää vaikka dosentti Sainiolta asiasta tarkemmin. Ihmisen psyyke ja mieli on niin valtavan tehokas että esim. joogit kykenevät laskemaan sykettään ja hidastamaan aineenvaihduntaansa ja vaikka voidaan haudata joksikin aikaa elävältä sen avulla. Selkäkipu paranee kaatajaparantajan kaataessa, kaataja (pappi) kykenee saamaan puheella jalat alta. Jne.


      • Lääkäri2

        Jutut sen kuin kovenee...

        "Paikalla oli esimerkiksi eräs nainen, joka istuu pyörätuolissa pitkäaikaisen homealtistuksen seurauksena."

        Ja mitenhän tuo oli todettu että tuo johtui "homeista". Voi olla yhtä hyvin pahimmillaan jopa psyykkistäkin tai sadoista fyysisistä sairauksista johtuvaa. Miten ihmeessä tuo voisi johtua homeista, mitään syy-yhteyttä ei ole mihinkään sairauteen tutkimuksissa todettu. Kuka on todennut potilaan joutuneen pyörätuoliin homeen takia, ettei vain potilas itse?

        "Luentonne alussa totesitte, etteivät sisäilmaongelmat aiheuta mitään pysyvää haittaa. Mistä te voitte tietää tämän potilasta kohtaamatta? " Herää vastakysymys: miten sen voi tietää potilaan kohtaamalla? Potilasta tutkiessa kun ei mitään löydöksiä ole, koko homma perustuu potilaan kertomiin oireisiin ja kokemuksiin, jotka potilas luulee tai arvaa johtuvan huonosta sisäilmasta tai hajuista tai vaikka pesuaineista oudoimmillaan.

        "ympäristöherkkyydet ovat kulttuuri- ja maasidonnaisia, ja että herkkyyden laji riippuu siitä, mikä missäkin maassa on "tapetilla".

        Näinhän se juuri kansainvälisten tutkimusten mukaan on.

        "Tarkoitatteko, että jos jossakin maassa ihmiset kertovat sairastuvansa vaikkapa tähtien säteilystä, tästä asiasta uutisointi saa aikaan eräänlaisen massailmiön ja ihmiset sairastuvat, koska pelkäävät säteilyä?"

        Näin se on, esim. sähköherkkiä ei ole Intiassa tai vaikka Borneolla. Sen sijaan vaikka luonnonkansat saadaan peloteltua vaikka tähtien valosta.

        "Kerroitte, että potilaiden oireet johtuvat reaktiivisuuden kehittymisestä fysiologisena stressivasteena vaaralliseksi koetulle ympäristölle, jota myös sisäilma voi edustaa. Automaattinen reaktiotapa vaaravihjeille selittää oireiston pitkäaikaisuuden ja rajoittavuuden."

        Juuri näin.

        "Onko näistä ehdollistumis/pelkoteorioista olemassa objektiivisempaa tutkimusta "

        On, ihmisen mieli on valtava. Esim. kaatajaparantajat, suggestion teho on uskomaton.

        "En ala luetella näitä lukuisia syy-yhteyden osoittavia tutkimuksia tässä. "

        No hankalaahan se on luetella kun ei niitä ole, konsensus asiantuntijoiden mukaan on se että syy-yhteyttä ei voida osoittaa.

        "Ihmetyttää vain ristiriita, joka vallitsee esittämienne näkemysten ja mm. ympäristölääketieteen professori Tuula Putuksen välillä. Lainaus Ylen uutisesta 11.10.2016: “Professori Putus jatkaa turhautumisensa purkamista toteamalla, että homeoireisiin puuttumiseksi ei tarvita yhtään uutta tutkimusta. – Tietoa on aivan riittävästi, emme tarvitse yhtään tutkimusta lisää.”

        Putus on ikävä kyllä saanut maineen "räyhääjänä", joka ei saa konkreettisesti parannettua ketään ja pelottelee potilaat ja ihmiset. Jotkut huippulääkärit saattavat fakkiutua yhteen sairauteen, kuten vaikka "krooniseen väsymysoireyhtymään", jota ei ole olemassakaan tai vaikka asentohuimaukseen siten että kaikki alkaa johtua siitä, esimerkkejä on nähty.

        Kun työkaluna on vasara niin kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta. Tämä on inhimillistä, enkä tarkoita vähätellä ketään kollegaa. Erikoislääkärit etenkin huipputasolla fakkiutuvat yhteen asiaan, eivätkä näe potilasta enää kokonaisuutena. Edes mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, eikä todellakaan satoja fyysisiä sairauksia toisistaan. Erikoislääkäreiltä etenkin suppeimmilla erikoisaloilla puutuu lopulta kokonaisuus. Ei kardiologi ymmärrä psykiatriasta juuri enää mitään vuosikymmenien päästä. Eikä käsikirurgi sydänfilmistä. Yleislääkäri sen sijaan näkee kokonaisuuden ja sairauksien linkittymisen toisiinsa. Esim. näköhäiriö voi olla neurologinen tai silmätautinen ongelma. Yleislääkäri osaa yhdistää erikoisalat ja huomioida näköhäiriön kokonaisuutena. Eihän gastroenterologit keskenään osaa erottaa monesti enää lopulta onko vatsavaiva kirurginen vai sisätautinen ja kuka tekee tähystyksen peräpäästä esim. Potilaalle sillä ei ole väliä kummalle "vatsalääkärille" hän kuuluu, mutta kirurgi ja sisätautilääkäri pyrkivät monesti vain pallottelemaan potilasta ja siirtämään muiden hoidettavaksi "älä ainakaan tänne sitä lähetä" on monesti vastaus esim. puhelinkonsultaatioon erikoislääkäriltä yleislääkärille. Eipä viitsi siinä paljon siis puhelinmessa konsultoida siis. Lähetekin mielellään palautetaan asenteella "ei kuulu mulle".


      • ei.paluuta.enään.normal
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Jutut sen kuin kovenee...

        "Paikalla oli esimerkiksi eräs nainen, joka istuu pyörätuolissa pitkäaikaisen homealtistuksen seurauksena."

        Ja mitenhän tuo oli todettu että tuo johtui "homeista". Voi olla yhtä hyvin pahimmillaan jopa psyykkistäkin tai sadoista fyysisistä sairauksista johtuvaa. Miten ihmeessä tuo voisi johtua homeista, mitään syy-yhteyttä ei ole mihinkään sairauteen tutkimuksissa todettu. Kuka on todennut potilaan joutuneen pyörätuoliin homeen takia, ettei vain potilas itse?

        "Luentonne alussa totesitte, etteivät sisäilmaongelmat aiheuta mitään pysyvää haittaa. Mistä te voitte tietää tämän potilasta kohtaamatta? " Herää vastakysymys: miten sen voi tietää potilaan kohtaamalla? Potilasta tutkiessa kun ei mitään löydöksiä ole, koko homma perustuu potilaan kertomiin oireisiin ja kokemuksiin, jotka potilas luulee tai arvaa johtuvan huonosta sisäilmasta tai hajuista tai vaikka pesuaineista oudoimmillaan.

        "ympäristöherkkyydet ovat kulttuuri- ja maasidonnaisia, ja että herkkyyden laji riippuu siitä, mikä missäkin maassa on "tapetilla".

        Näinhän se juuri kansainvälisten tutkimusten mukaan on.

        "Tarkoitatteko, että jos jossakin maassa ihmiset kertovat sairastuvansa vaikkapa tähtien säteilystä, tästä asiasta uutisointi saa aikaan eräänlaisen massailmiön ja ihmiset sairastuvat, koska pelkäävät säteilyä?"

        Näin se on, esim. sähköherkkiä ei ole Intiassa tai vaikka Borneolla. Sen sijaan vaikka luonnonkansat saadaan peloteltua vaikka tähtien valosta.

        "Kerroitte, että potilaiden oireet johtuvat reaktiivisuuden kehittymisestä fysiologisena stressivasteena vaaralliseksi koetulle ympäristölle, jota myös sisäilma voi edustaa. Automaattinen reaktiotapa vaaravihjeille selittää oireiston pitkäaikaisuuden ja rajoittavuuden."

        Juuri näin.

        "Onko näistä ehdollistumis/pelkoteorioista olemassa objektiivisempaa tutkimusta "

        On, ihmisen mieli on valtava. Esim. kaatajaparantajat, suggestion teho on uskomaton.

        "En ala luetella näitä lukuisia syy-yhteyden osoittavia tutkimuksia tässä. "

        No hankalaahan se on luetella kun ei niitä ole, konsensus asiantuntijoiden mukaan on se että syy-yhteyttä ei voida osoittaa.

        "Ihmetyttää vain ristiriita, joka vallitsee esittämienne näkemysten ja mm. ympäristölääketieteen professori Tuula Putuksen välillä. Lainaus Ylen uutisesta 11.10.2016: “Professori Putus jatkaa turhautumisensa purkamista toteamalla, että homeoireisiin puuttumiseksi ei tarvita yhtään uutta tutkimusta. – Tietoa on aivan riittävästi, emme tarvitse yhtään tutkimusta lisää.”

        Putus on ikävä kyllä saanut maineen "räyhääjänä", joka ei saa konkreettisesti parannettua ketään ja pelottelee potilaat ja ihmiset. Jotkut huippulääkärit saattavat fakkiutua yhteen sairauteen, kuten vaikka "krooniseen väsymysoireyhtymään", jota ei ole olemassakaan tai vaikka asentohuimaukseen siten että kaikki alkaa johtua siitä, esimerkkejä on nähty.

        Kun työkaluna on vasara niin kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta. Tämä on inhimillistä, enkä tarkoita vähätellä ketään kollegaa. Erikoislääkärit etenkin huipputasolla fakkiutuvat yhteen asiaan, eivätkä näe potilasta enää kokonaisuutena. Edes mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, eikä todellakaan satoja fyysisiä sairauksia toisistaan. Erikoislääkäreiltä etenkin suppeimmilla erikoisaloilla puutuu lopulta kokonaisuus. Ei kardiologi ymmärrä psykiatriasta juuri enää mitään vuosikymmenien päästä. Eikä käsikirurgi sydänfilmistä. Yleislääkäri sen sijaan näkee kokonaisuuden ja sairauksien linkittymisen toisiinsa. Esim. näköhäiriö voi olla neurologinen tai silmätautinen ongelma. Yleislääkäri osaa yhdistää erikoisalat ja huomioida näköhäiriön kokonaisuutena. Eihän gastroenterologit keskenään osaa erottaa monesti enää lopulta onko vatsavaiva kirurginen vai sisätautinen ja kuka tekee tähystyksen peräpäästä esim. Potilaalle sillä ei ole väliä kummalle "vatsalääkärille" hän kuuluu, mutta kirurgi ja sisätautilääkäri pyrkivät monesti vain pallottelemaan potilasta ja siirtämään muiden hoidettavaksi "älä ainakaan tänne sitä lähetä" on monesti vastaus esim. puhelinkonsultaatioon erikoislääkäriltä yleislääkärille. Eipä viitsi siinä paljon siis puhelinmessa konsultoida siis. Lähetekin mielellään palautetaan asenteella "ei kuulu mulle".

        Heitähän höpölääkäri pois jo tuo saman paskan jauhanta ja suggestiohöpötys. Lääkäri2 aivan selvästi ei ole itse ymmärtänyt tilanteen vakavuutta suggestion vaarallisuudesta. Eikä siedätyksen senkään vertaa.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoliin

        Nyt alkaa menemään jo pikkusen liian lujaa näillä "siedättäjilläkin." Mitähän seuraavaksi?

        1500 volltia ja 200 ämpäriä kai!!! Päähän vai?.

        "Aivotutkimuksella hyvinvointia koko perheelle."

        Mites isoäidille ja isoisälle jotka ovat jo 90 v ja ylikin????

        "Aivotutkimuksella hyvinvointia koko perheelle."

        https://blogit.kaksplus.fi/kotitalouskriisi/aivotutkimuksella-tietoa-itsesta-myos-lasten-parhaaksi/


      • Iuyghjk
        ei.paluuta.enään.normal kirjoitti:

        Heitähän höpölääkäri pois jo tuo saman paskan jauhanta ja suggestiohöpötys. Lääkäri2 aivan selvästi ei ole itse ymmärtänyt tilanteen vakavuutta suggestion vaarallisuudesta. Eikä siedätyksen senkään vertaa.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoliin

        Nyt alkaa menemään jo pikkusen liian lujaa näillä "siedättäjilläkin." Mitähän seuraavaksi?

        1500 volltia ja 200 ämpäriä kai!!! Päähän vai?.

        "Aivotutkimuksella hyvinvointia koko perheelle."

        Mites isoäidille ja isoisälle jotka ovat jo 90 v ja ylikin????

        "Aivotutkimuksella hyvinvointia koko perheelle."

        https://blogit.kaksplus.fi/kotitalouskriisi/aivotutkimuksella-tietoa-itsesta-myos-lasten-parhaaksi/

        Ympäristöyliherkkä Nordin parantaa kaikki sairaudet meditoinnilla.

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/30/bloggaaja-maria-nordin-paasi-eroon-tuoksuyliherkkyydesta-ja-se-nakyy-myos


      • setämiehet.asialla

        "Ympäristöherkät" jotku ovat niitä ketä naapurin äänet pahoin häiritsevät ja tressaa.

        Mulla on siihen hyvä lääke, korvatulpat sekä pienet "yömyssyt" hyvää konjakkia kun sänkyyn kömpii illan hämärtäessä.

        Onko se jotenki ympäristösairautta vai mitäson jos lapsi on naapurin setämiehen näköinen?


    • maksakylkikipu.kipeä

      Vuoden 2004 juhannuksen alla muutin elämäni ensimmäiseen kosteusvaurioiseen asuntoon
      (ei silloin edes siitä mitään tiedetty vasta joulukuu 2009) missä homemikrobitoksiinivaurio ja mitä sählääjät myrkyttivät kolemesti. 1) 2009 joulukuu Germasert Super "homeentappajaa mitä teollisuus käyttää" sanoi isännöitsijän tilaama kosteuskartoittaja.

      2) Helmikuu 2010 MCF PHMG biosidi myrkky isännöitsijän tilaama petollinen homedesinfiointi minkä jälkeen ottivat petolliset näytteet ja näytteiden tulokset tietenkin asettivat meitä vastaan.

      3) Huhti/toukokuun vaihteessa 2010 vielä petollinen homedesinfiointi (otsonointi
      luokitellaan biosidiksi THL) terveydensuojelupäällikön suosittelemana ja isännöitsijän tilaamana koko asuntoon. Tuon myrkytyksen jälkeen "Lisänäytteet VOC paskaa" ja näytteiden tulokset tietenkin meitä vastaan.

      Tuon turhan ja vaarallisen otsonoinnin jälkeen myös isännöitsijä oli tilannut Inspector Sec Risto Salinin ottamaan saman myrkyllisyystestin mitä minä tilasin talvella 2010 ja minkä otti terveydensuojelupäällikkö. Terveydensuojelupäällikön ottamasta näytteestä löytyi SOLUMYTKKYJÄ, mutta tuon otsonoinnin jälkeisestä Salinin ottamasta ei, vaan tulos "NORMAALI."

      Isännöitsijä oli kuitenkin jättänyt kertomatta Salinille, että asuntoon on tehty homedesinfiointi otsonoimalla (biosideihin luokiteltu THL). Tuostahan ei SALIN SITTEN PITÄNYT ALKUUNKAAN ENKÄ MINÄKÄÄN. Kyllä meillä on käynyt sählääjiä perkeleesti sotkemassa tilannettamme ja toiminta on ollut selvästi homekusetusta ja jopa tietoista ja tahallista terveytemme vaarantamistakin.

      Nyt on toipuminen hyvällä mallilla neljä homepaska-asuntoa jäi taakse 2014 ja verentulot ja tulehdukset loppuivat syksyllä 2015 tässä uudessa ja puhtaassa asunnossa..

      Kesällä 2005 alkoi ensimmäsisessä homeasunnossa Kolmenässänkujalla kivuliaat "Maksakylkikivut" mitä lääkärit eivät pystyneet selvittämään. "Arvuuttelivat," että "LIHASKIPUJA:" Eipä ollut lihaskipuja vaan "Maksakylkikipuja" syvemmällä sisuksissa kuin lihasjutut.

      TÄNÄ KESÄNÄ 2017 loppui nuo pirulliset "Maksakylkikivut" kun aloin pureskelemaan inkivääriä ja syömään valkosipulia. Ruokasooda tuli pikkuisen myöhemmin ja voin taaksejääneistä homeasuntovaurioiden aiheuttamista myrkytyksistä huolimatta helvetin hyvin.

      Kun kosteusvauriorakennuksessa missä homevaurio ja myrkyillä myrkkyjä myrkytetään useita kertoja, niin silloin kyse on myrkytyksestä. Tila on silloin "myrkytystila. "

      Jollet usko niin kokeile, mutta omalla vastuullasi.

      • täyttä.asiaa

        Huuhaa ei auta. KYTKINTÄ josa vakavia oireita sisätiloissa. Siedätykset myrkytettyyn homerakennukseen täyttä puppua.

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005430265.html

        "”Korjausrakentamisessa pitää taas tehdä koko rakennusta koskeva kuntokartoitus, toimia sen mukaan eikä lähteä vain jotakin nurkkaa maalaamaan tai paikkaamaan. Laastarointi on älytöntä hetkellistä säästämistä, sillä pitkällä jänteellä rahaa menee enemmän kuin menisi muuten.”


      • Lääkäri2

        "Kesällä 2005 alkoi ensimmäsisessä homeasunnossa Kolmenässänkujalla kivuliaat "Maksakylkikivut" mitä lääkärit eivät pystyneet selvittämään. "Arvuuttelivat," että "LIHASKIPUJA:" Eipä ollut lihaskipuja vaan "Maksakylkikipuja" syvemmällä sisuksissa kuin lihasjutut."

        Olisikohan kyse siitä, että mitään "maksakipua" ei ole olemassakaan. Ei kukaan lääkäri ikinä kirjoita mihinkään sairaskertomustekstiin esim. että "potilaan maksa on kipeä" tai "potilaan keuhkot ovat kipeät". Kyseessä on kylkikipu, vatsakipu, rintakipu, yskä, tms. Sisäelimistä vain harva tuntee kipua ja sekin on epämääräistä, tylppää, jäytävää kipua, jonka paikkaa potilas ei kunnolla osaa sanoa kun ei sitä kunnolla tunne. Ruokatorvi, sappi, haima ja suoli tuntevat kyllä kipua, samaten rakko. Suolen tunto onkin hieman erikoinen: suolta voi leikata ja jopa polttaa ilman että potilas tuntee kipua. Sen sijaan suolen venytys tunnetaan selvänä ja voimakkaanakin kipuna.


      • Lääkäri2

        "Kesällä 2005 alkoi ensimmäsisessä homeasunnossa Kolmenässänkujalla kivuliaat "Maksakylkikivut" mitä lääkärit eivät pystyneet selvittämään. "Arvuuttelivat," että "LIHASKIPUJA:" Eipä ollut lihaskipuja vaan "Maksakylkikipuja" syvemmällä sisuksissa kuin lihasjutut."

        Olisikohan kyse siitä, että mitään "maksakipua" ei ole olemassakaan. Ei kukaan lääkäri ikinä kirjoita mihinkään sairaskertomustekstiin esim. että "potilaan maksa on kipeä" tai "potilaan keuhkot ovat kipeät". Kyseessä on kylkikipu, vatsakipu, rintakipu, yskä, tms. Sisäelimistä vain harva tuntee kipua ja sekin on epämääräistä, tylppää, jäytävää kipua, jonka paikkaa potilas ei kunnolla osaa sanoa kun ei sitä kunnolla tunne. Ruokatorvi, sappi, haima ja suoli tuntevat kyllä kipua, samaten rakko. Suolen tunto onkin hieman erikoinen: suolta voi leikata ja jopa polttaa ilman että potilas tuntee kipua. Sen sijaan suolen venytys tunnetaan selvänä ja voimakkaanakin kipuna.


    • PUOLIKUUPENA

      Meinaatko mielialakääkkeitä vai mitä? Sorry en jaksanu lukea tekstiäsi, mut pitää nyt "trollata" hieman sanomalla = lääkkeet jos evättäs pois (mielisairauslääkkeet) niin se johtaisi isoon katastrofiin = hirveän moni kuolisi(itsari).
      Tää avaus on taas näitä vähemmän järkeviä avauksia.

      • plaseboa.pässille

        Tämä on Homesairaudet palsta ja kyse on "lääkkeistä" mitä siihen sairauteen sopii ja mitä ei.

        Ei sovi lääkkeet missä on myrkkyjä. Ei siis lisää myrkkyjä myrkyllisessä sisäilmastossa syyttömänä myrkyttyneille.

        Sinulle ja monelle toisellekin kyllä ensimmäisenä määrätään melkoisella varmuudella käypähoitajalääkärin vastaanotolla (mielisairauslääkkeitä) kun menet valittamaan homeesta.
        Tai sitten "plaseboa." Tai "siedätystä."

        Placebolla saadaan aikaan myös haittavaikutuksia.

        Placebon ymmärtämisessä on paljon ongelmakohtia.

        Lääkäri2 voi kyllä mennä yrittämään "plaseboa" johonki lampolaan ja kokeilla sitä pässiin.

        Mitenhän vastaava tilanne menee "pässeillä."
        http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705202200140194_u0.shtml

        Ainoa lääke on välttää homealtistumista niin paljon kuin varat antaa myöten.


      • mitä.haluat.tietää

        PUOLIKUUPENA lue tästä lisää:

        ""Monenlaista oireilua"

        "Mikrobiologisen altisteiden muuttumisen myötä altistuneiden henkilöiden oireilu muuttuu. Ärsytysoireiden jälkeen ilmaantuu toistuvia ja pitkittyneitä hengitystieinfektioita sekä tulehduskierteitä, joihin lääkehoito auttaa huonosti. ""

        Huonosti tai ei ollenkaan. Mulla ei tulehduksien aiheuttamat verenvuodot loppuneet vasta kuin 2015 syksyllä uudessa puhtaassa asunnossa. Verenvuodot alkoivat näyttään vakavalta ensimmäisessä homeasunnossa 2009 / 2010 vuodenvaihteessa joka rööristä. Homeentappoyritysten jälkeen. Sitä ennen oli verta jo tullut siinä homeasunnossa poskionteloista ja perseestä, mutta ei siitä lääkäritkään älynneet mitään. Tai jos älysivät, niin ei ainakaan kertoneet, että johtuu homeesta.

        "Vaurion aiheuttaja poistettava" kunnolla mekaanisesti kaikki vaurioitunut materiaali ja vähän ympäriltäkin. Ei maalia päälle, eikä myrkyttämällä.

        http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Rakentaminen/Korjaustieto/Pientalot/Sisailmaongelmat/Kosteus_ja_homevauriot/Milloin_pitaa_epailla_homevauriota


      • Lääkäri2

        Varsinaisia mielialalääkkeitä ei tarvita, masennussairaudesta ei ole kyse kun pelottelupuheen myötä homeet ja niiden haju alkavat ahdistamaan. Ensiavuksi voidaan määrätä pieni paketti pienellä annoksella rauhoittavaa lääkettä unta antamaan ja oloa helpottamaan, mutta tärkeintä on rauhoitella potilasta ja kertoa että mitään hätää ei ole, mutta toki se rakennus kannattaa korjata. Käytännössä isompia ongelmia on betoniharkoista rakennetuissa "kivitaloissa", niiden osalta kosteusvaurioiden korjaaminen on hankalampaa, se betoni kun homehtuu sekin myös, useimmiten pesutiloissa jos kosteuseritys on huono. Puurakenteinen talo on helpompi korjata, remontissa poistetaan homehtunut kostea puumateriaali ja esim. kipsilevyt tms. ja korjataan mahdollinen huono vesieristys nykystandardeja vastaavaksi. Alapohjan korjaaminen on vanhemmissa taloissa usein myös tarpeen, 70-80 -lukujen taloissa alapohjat usein kostuvat ja kehittyy hometta, alapohjan hyvä tuuletus olisi oleellista. Mökeillä homehtuu yleensä alapohja, siitä tulee mummonmökin "tuoksu", vuotavasta katosta tulee tyypillinen homeen haju taas. Betonissa kasvava home haisee samalle kuin esim. Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa hotellien kylpyhuoneissa. Jotkut "hulluimmat" alkavat pelätä homeen hajun takia lopulta kaikkia hajuja, jopa pesuaineen, saippuan, tuulilasinpesunesteen, deodorantin yms. hajuja, vaikka homevaurio olisi siis korjattukin. Tällöin tarvitaan kovaotteisia suggestioterapiaistuntoja, joilla kyllä paranee kunhan myöntää ja oppii ettei saippuan haju tapa ketään. Nämä "hullut" luulevat olevansa lopulta jokaiselle kemikaalille (lukuunottamatta puhdasta vettä) "herkistyneitä" ja "sairastuneet" "monikemikaaliyliherkkyyteen", jollaista tautia ei ole todettu olevan olemassakaan.


      • Tööttööttööt
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Varsinaisia mielialalääkkeitä ei tarvita, masennussairaudesta ei ole kyse kun pelottelupuheen myötä homeet ja niiden haju alkavat ahdistamaan. Ensiavuksi voidaan määrätä pieni paketti pienellä annoksella rauhoittavaa lääkettä unta antamaan ja oloa helpottamaan, mutta tärkeintä on rauhoitella potilasta ja kertoa että mitään hätää ei ole, mutta toki se rakennus kannattaa korjata. Käytännössä isompia ongelmia on betoniharkoista rakennetuissa "kivitaloissa", niiden osalta kosteusvaurioiden korjaaminen on hankalampaa, se betoni kun homehtuu sekin myös, useimmiten pesutiloissa jos kosteuseritys on huono. Puurakenteinen talo on helpompi korjata, remontissa poistetaan homehtunut kostea puumateriaali ja esim. kipsilevyt tms. ja korjataan mahdollinen huono vesieristys nykystandardeja vastaavaksi. Alapohjan korjaaminen on vanhemmissa taloissa usein myös tarpeen, 70-80 -lukujen taloissa alapohjat usein kostuvat ja kehittyy hometta, alapohjan hyvä tuuletus olisi oleellista. Mökeillä homehtuu yleensä alapohja, siitä tulee mummonmökin "tuoksu", vuotavasta katosta tulee tyypillinen homeen haju taas. Betonissa kasvava home haisee samalle kuin esim. Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa hotellien kylpyhuoneissa. Jotkut "hulluimmat" alkavat pelätä homeen hajun takia lopulta kaikkia hajuja, jopa pesuaineen, saippuan, tuulilasinpesunesteen, deodorantin yms. hajuja, vaikka homevaurio olisi siis korjattukin. Tällöin tarvitaan kovaotteisia suggestioterapiaistuntoja, joilla kyllä paranee kunhan myöntää ja oppii ettei saippuan haju tapa ketään. Nämä "hullut" luulevat olevansa lopulta jokaiselle kemikaalille (lukuunottamatta puhdasta vettä) "herkistyneitä" ja "sairastuneet" "monikemikaaliyliherkkyyteen", jollaista tautia ei ole todettu olevan olemassakaan.

        Kerosiiniin katku tai hajuvedet lentokentillä joista Nordin on lapsena oksennellut on stressioireita, jotka ymmärtää hyvin jos lasta riepotellaan paikasta toiseen. Kyse on traumoista ja niiden hoitoon on juuri aivojen uudelleen ohjelmointi erilaisilla harjoitteilla.

        Keuhkoputkien sisäpintaan ei pysy harjoitteilla vaikuttamaan. Itse homealtistuneena voin olla tilassa, jossa on huono sisäilma, mutta se tarkoittaa sitä, että ääni alkaa kähistä ja nenä menee tukkoon, eli en haista hetken päästä mitään. Jälkeen päin niistän ja syljeskelen kellanvihreää veren sekaista limaa, armottoman väsymyksen kera. Krooniseen bronkiittiin ei nuo kovaotteiset suggestiot auta.

        Erota nyt vihdoin puurot ja vellit.


    • Lääkäri2

      "Onkin ollut kiinnostava seurata vierestä, miten aivotreeniryhmässämme moni lapsi on parantunut yliherkkyyksistä samalla vanhempiensa kanssa."

      Kertoo jotain ihmismielen voimasta tuo kyllä.

      "meditaatiossa pyritään olemaan täysin miettimättä, mutta nyt olenkin aiheeseen tutustuttuani tajunnut, että meditaatiotekniikoita onkin paljon erilaisia! Osassa tavoite on tyhjentää mieli tai ainakin olla tarttumatta ajatuksiin"

      Ns. pylväspyhimykset harjoittavat juuri tuota mielen tyhjentämistä. Myös joogit joissan tapauksissa.

      Esim. fakiirit kykenevät hallitsemaan kehoaan uskomattomasti:

      Mirin Dajo oli ihmemies, jonka keho
      >voitiin lävistää erilaisilla
      >esineillä, esim. miekoilla ilman,
      >että hänelle tuli siitä mitään
      >huomattavaa vahinkoa. Miekkoja
      >lävistettiin hänen kyljestään,
      >selästään

      Mirin Dajoa tutkittiin useaan
      >otteeseen lääkäreiden toimesta. Hänet
      >passitettiin myös röntgenkuvauksiin
      >pistomiekka vielä kehossaan.

    • Lääkäri2

      "Valtaosa opettajista työskentelee sisäilmaongelmien keskellä. OAJ:n mukaan koulujen korjausvelka on yli 20 miljardia.

      Noin 40 prosenttia opettajista on sairastunut koulujen ja päiväkotien huonon sisäilman vuoksi, kertoo Opetusalan ammattijärjestö"

      No jos kouluja pitää korjata 20 miljardilla eikä korjata niin turhaa sen takia kyllä lääkäriinkään on lähteä. Etenkään kun kyseessä ei ole lääketieteellinen ongelma. Suoritus on kyllä aika hyvä jos 40% opettajista on saatu pelottelupuheella sairastumaan. "Homesairaita" opettajia ei ollut esim. ennen v. 2001 yhtään kappaletta erittäin arvokkaassa historiallisesti merkittävässä suojellussa koulussa vaikka katon alla sädesientä olikin. Kas kummaa kun eräs yliherkkä poskiontelovaivainen "hullu" naisopettaja tuli kouluun niin jo alkoi ongelmat. Kyseessä on eräänlainen joukkohysteria. Oliko 1990-luvulla kaikki koulut sitten priimakunnossa ja koko korjausvelka tullut sen jälkeen? Ennen v. 2001 ei ollut oikeastaan ollenkaan "homesairaita" opettajia. Homeille kun ei ollut vielä ollut "tilausta". Sitten yleisen ahdistuneen ilmapiirin myötä lamassa v. 2008 ja sen jälkeen "ongelma" on räjähtänyt käsiin. Psyykkisesti oireiluun liittyen järkeen käypä syys siis löytyy eli talouden tila, joka "homeisairausoireet" nostanut pintään yleisesti hankalan ilmapiirin myötä työpaikoilla.

      • Uyghjj

        Höpsistä taas noita sun juttuja. Mikä selittää antibioottikuurit?

        "Opettajien kohonneelle sairastavuudelle ei Putuksen mukaan löydetty analyyseissä muita selittäviä tekijöitä kuin työpaikan sisäilmaongelma ja mikrobeille altistuminen.

        Opetushenkilökunta esimerkiksi tupakoi tai omistaa lemmikkejä muuta väestöä vähemmän. Myös antibiootteja on määrätty kyselyn mukaan merkitsevästi enemmän vanhoissa kuin uusissa rakennuksissa työskenteleville."


        https://yle.fi/uutiset/3-9908752


      • Uhhjko

        Se mikä on muuttunut entisistä hyvistä ajoista on, että koneellinen ilmanvaihto on pitänyt asentaa jokaiseen vanhaankin kouluun. Näin saadaan vedettyä homeet seinien raoista. Ennen pärjättiin ikkunatuuletuksella.


    • Bim.jotain.tapahtui.hehh

      Sisäilma-asiantuntija, bloggaaja, mutta ei hoitoalan koulutusta vaikka hoitaa hermoraunioita kuntoon niitä Ympäristösairaita kenellä esm. naapureiden kolinat ja mölinät käy hermostoon ja aiheuttaa vaikka vakavaa vi*****sta.

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/30/bloggaaja-maria-nordin-paasi-eroon-tuoksuyliherkkyydesta-ja-se-nakyy-myos

      "Tuossa ohjelmassa bloggaaja Maria Nordin sanoo näin: ""Se on aika monimutkainen juttu, ja mä väitän et siinä on paljon mitä TIEDE tai kukaan ei vielä tiedä." Buhaahhaaahhaaaaa!!!!

      Siedättäjät ja höpölääkäri2 jos jotain muuta väitätte, niin täyttä paskaa puhutte. TEDE ei siis tiedä tosiaankaan mitään huuhaasta mitä bloggaaja Maria Nordin kaupittelee. TUNNUSTI SEN tuossa ohjelmassa kuuntele."

      " Kanadalaisen Annie Hopperin kehittämän Dynamic Neural Retraining System™ (DNRS) -menetelmän avulla. On mahdotonta arvioida yksittäisten ihmisten kokemuksia, mutta menetelmän tieteellisyyttä on syytä tarkastella kriittisesti."

      Meneeköhän nyt jo pikkuisen liian lujaa vähättelijöillä ja siedättäjillä.
      https://blogit.kaksplus.fi/kotitalouskriisi/aivotutkimuksella-tietoa-itsesta-myos-lasten-parhaaksi/

      • Lääkäri2

        No ei siihen tarvita mitään "DNRS"-höpötyksiä eikä kyseessä ole mikään "mystiikan tie", kun vakuuttava lääkäri sanoo vakuuttavasti että kyseessä ei ole yhtään mitään ja potilas rauhoittuu tästä, sitä sanotaan suggestioksi.

        Lapset ovat erittäin suggestioherkkiä esimerkiksi. Puhaltaminen ja laastari parantaa vaikka verta ei tulisikaan. Samaten taapero saattaa itkeä peloissaan kun isosisko on saanut haavan ja vuotaa verta. Taaperolle kun sanoo että "eihän tässä sinulle tehdä mitään", niin heti rauhoittuu ja pelot ja vaivat ovat tiessään.

        Ei Nordinin voikaan olettaa ymmärtävän asiaa syvällisemmin kuten vaikka psykologi tai lääkäri. Suggestion on voitu osoittaa kuitenkin aiheuttavan aivoissa ihan fyysisiä muutoksia fMRI:lla kuvattaessa asiaa tutkittaessa. Kyllä ne aivot ovat plastinen dynaaminen neuroverkkosysteemi, sähköisien impulssien järjestelmä, jossa kytkentöjä on tuhansia biljoonia ja joiden kytkennät voidaan muuttaa ja muuttuvatkin tilanteen mukaan jatkuvasti. Sitä sanotaan oppimiseksi.

        Mieti satoja miljardeja neuroneja, joista jokaisella on keskenään jopa kymmenen tuhatta kytkentää enimillään ja joiden kytkentöjä voidaan muutella tilanteen mukaan jatkuvasti elimen omasta toimestaan. Sellaista muuta tietokonetta ei ole vielä keksitty joka itse osaa muutella edes miljoonien tai miljardien johtojensa kytkentöjä jatkuvalla syötöllä ja jolla olisi tietoisuus ja tajunta tai joka tiedostaisi edes omaa olemassaoloaan. Myöskään tietokonetta joka alkaisi tutkia omaa toimintaansa sitä ihmetellen ei ole olemassa. Ihmisaivot ovat maailman ainoa järjestelmä, joka on keksinyt alkaa tutkia miten ne itse toimivat, "laite" joka tiedostaa olevansa olemassa ja joka on kiinnostunut siitä että miten se on olemassa ja miten se toimii.


    • Lääkäri2

      https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/naista-hajuista-joka-kolmas-suomalainen-saa-oireita

      "joka kolmas suomalainen saa jonkinlaisia oireita tuoksuista. Yksi kymmenestä kärsii niin voimakkaasta tuoksuherkkyydestä, että on hakenut apua lääkäriltä, ollut pois töistä tai opiskelupaikasta, tai on kokenut elämänlaatunsa heikentyneen merkittävästi oireiden vuoksi."

      Okei... Mitähän apua lääkäriltä tässä luullaan saatavan kun koko sairautta ei ole olemassa eikä sitä voida todeta muuten kuin potilaan kertomien oireiden osalta, mitään löydöksiä ei ole eikä kyseessä ole mikään allergia, niin miksi allergia- ja astmaliitto asiasta vouhottaa?

      Mitä jos kaikki jotka "oireilevat" hajuista jäisivät pois töistä "sairauslomalle". Ruiskaisee aamulla auton tuulilasille pesunesteet ja kääntyykin takaisin kotiin sairastamaan, niinkö?

      • suggestiota.pässeille

      • Lääkäri2

        Myös eläimillä suggestio toimii, jos suggestio käsitetään laajasti myös ehdollistumiseksi. Esim. koirilla on jo Neuvostoliitossa Leningradissa tehty erittäin kuuluisat ehdollistumiseen liittyvät kokeet, tosin nämä kuuluisat tutkija Pavlovin koirat tulivat syödyiksi Leningradin piirityksen aikana, mutta se on toinen juttu se. Koira saadaan suggeroitua erittämään sylkeä kellonsoitolla. Miksei sitten pässikin. Koiralle voidaan aiheuttaa myös psyykkinen hysteerinen hermoromahdus soittamalla kahta eri kelloa joiden ääni on lähes sama, jos aiemmin toisesta kellosta on saanut palkkion ja toisesta rangaistuksen ja ensin kellojen ääni on ollut selvästi eri ja niiden ääntä on lähennetty toisiaan hiljalleen.


      • hei.poppaukot.moi
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Myös eläimillä suggestio toimii, jos suggestio käsitetään laajasti myös ehdollistumiseksi. Esim. koirilla on jo Neuvostoliitossa Leningradissa tehty erittäin kuuluisat ehdollistumiseen liittyvät kokeet, tosin nämä kuuluisat tutkija Pavlovin koirat tulivat syödyiksi Leningradin piirityksen aikana, mutta se on toinen juttu se. Koira saadaan suggeroitua erittämään sylkeä kellonsoitolla. Miksei sitten pässikin. Koiralle voidaan aiheuttaa myös psyykkinen hysteerinen hermoromahdus soittamalla kahta eri kelloa joiden ääni on lähes sama, jos aiemmin toisesta kellosta on saanut palkkion ja toisesta rangaistuksen ja ensin kellojen ääni on ollut selvästi eri ja niiden ääntä on lähennetty toisiaan hiljalleen.

        Niin mutta menehän "suggestoimaan" vaikka niitä suomalaisia pässejä ja kerro miten kävi. Hanki näin arvokasta tutkimustietoa.


        Koiriakin on koulutettu homekoiriksi ja ovat montakertaa luotettavampia kuin yksikään petollinen homeentonkija ta siedättäjärahastaja.

        Olisihan se kiva tietää kävikö pässeille parempi tsägä kuin tässä esimerkkitapauksessa.
        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoliin

        Placebolla saadaan aikaan myös haittavaikutuksia.

        Placebon ymmärtämisessä on paljon ongelmakohtia.

        Nytkö nämä mielestäsi ovatkin sitten HÖPÖTYKSIÄ. Sainio taisi olla kanssasi aivan eri mieltä heh heh.

        Kun sanot näin: "No ei siihen tarvita mitään "DNRS"-höpötyksiä."

        Vaarallista paskaa kuitenkin.

        ""Menetelmä väheksyy ja syyllistää sairaita

        Vakavin ongelma on väite sopivuudesta monien sairauksien hoitoon. Menetelmän sivuilla ja tässä Maria Nordinin blogissa sen mainostetaan auttavan allergiaan, astmaan, Parkinsonin tautiin, borrelioosiin ja hiivatulehduksen hoitoon. Käsittämättömin väite on, että autoimmuunisairaudet johtuvat limbisen järjestelmän häiriöistä ja DNSR auttaa myös niihin.""

        HUUHAATA.
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/10/nakokulma-allergiat-ja-muut-sairaudet-paranevat-aivotreenilla-vaite-huuhaata

        ""Eli kun myös neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainio suosittelee näitä menetelmiä sisäilmasairaiden ratkaisuiksi, on kysymys halusta opettaa ihmisiä nostamaan kundaliinienergioitaan, maadoittamaan juurichakraa ja vahvistamaan indigo-kolmatta silmää."

        http://tervesisailma.wixsite.com/tervesisailma/single-post/2017/10/02/Sisäilmasairas-maadoita-juurichakrasi-niin-parannut


      • tutkittua.tietoo

    • vaara.vaanii.homeissa
      • MCS.väistämätön.ongelma

        Koneen käännös:
        "Monikemiallinen herkkyys (MCS) - Hoidon periaatteet

        Useiden kemiallisten herkkyys on väistämätön osa nykyaikaisia ​​länsimaisia ​​elämäntapoja. Kemikaaleilla on valtavat mahdollisuudet tehdä vahinkoa, ja jos elin aistii tämän, se perustaa ennakkovaroitusjärjestelmän. Se saavuttaa tämän antamalla sinulle oireita, kun altistuu tällaiselle kemikaalille. Pienissä annoksissa kemikaalit voivat olla myrkyllisiä elimistössä eikä aiheuta ongelmia. Jos puolustuksemme ovat ylivoimaisia, kemikaali aiheuttaa myrkytyksen. Keho tunnistaa tämän ja muistelee kemikaalia. Joten tulevaisuudessa, kun pienet, ei-myrkylliset altistukset hälytyskellot soivat oireineen. Tämä on hieno, jos vain yksi tai kaksi kemikaalia aiheuttaa vähäisiä oireita. Joten jos esimerkiksi tuoksun tuoksu aion aivastaa, suurempia annoksia ja kärsin sumuisesta aivoista.
        Sen mekanismi on sama kuin virusinfektiomekanismi ja sitä seuraava immuniteetti.
        Ongelmia ilmenee, kun on olemassa herkkyys monille kemikaaleille ja varoitusoireet ovat vakavia. Joissakin ihmisissä voi saada anafylaktisia reaktioita kemikaaleihin, jotka johtavat romahtamiseen. Joillekin se on äkillinen ja suuri flare niiden väsymys, lihas oireet, migreeni tai mitä tahansa.
        Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kemiallinen herkkyys ja myrkyllisyys menevät yhteen. Ihmiset, joilla on kemiallista herkkyyttä, on "myrkytetty" jo aiemmin ja todennäköisesti ovat jatkuvasti myrkyllisiä. Siksi hoitoon kuuluvat detoxijärjestelmät.
        Välttää
        Sinun on vältettävä niitä kemikaaleja, joihin allerginen reagointi reagoi - tämä on hoitotuki ja ilman muita hoitoja ei toimi. Tämä sisältää ne myrkylliset kemikaalit, jotka ovat saattaneet kytkeä MCS: n päälle. Katso Älä puhdista kemikaaleja .
        Yhä useammin MCS: n henkilöt, varsinkin raskasmetallimyrkytys, kehittävät sähköherkkyyttä."

        http://www.drmyhill.co.uk/wiki/Multiple_Chemical_Sensitivity_(MCS)_-_Principles_of_Treatment


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe