Raaseporin tasoristeysonnettomuuden syy?

Kuvissa näkyy, miten molemmin puolin ajorataa on hämäävästi pystyssä seisovia, vartioitujen tasoristeyksien puomeihin sekoittuvia keltapunaisia pystytankoja!

Ei tuossa paljon tarvita kun kuljettaja erehtyy luulemaan että kyseessä on vartoitu tasoristeys jossa on puomit ylhäällä eli " vapaa kulku". Etenkin hieman lumisateessa.

Kuka tuommoisia keppejä on asettanut? VR?
33317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Noista pystykepeistähän on ollut aiemminkin juttua, että ne näyttää erehdyttävästi pystyssä olevia puomeja. Ainakin nuo pystykepit pitäisi heivata heti ensimmäisenä pois, ja tilalle vaikka isot stop-merkit. Kaikkein paras tietysti, jos tasoristeyksiin saataisiin puomit.

Sitten ihan sinulle selvennykseksi, että Suomessa rataverkosta ja sen turvalaitteista vastaa Liikennevirasto. Vr operoi ainoastaan liikkuvalla kalustolla kiskoilla, eikä ole vastuussa merkeistä yms ratainfrasta. Liikennevirastohan on suoraan ministeriön alaisuudessa, eli syyttävää sormea voisi osoittaa eduskuntaan. Miksi ei noita tasoristeyksiä ei tehdä turvallisemmaksi? Raha se suurin syy on, mutta pitääkö jonkun aina kuolla, ennen kuin mitään tapahtuu.

Äänestä
  • Rahastahan siinä kysymys on. Eritasoratkaisu maksaa miljoonia, puomit satojatuhansia. Ja liikenneverkolla on aina muitakin ongelmakohtia, joissa samalla rahalla saadaan aikaan suurempi vaikutus kuin panostamalla tiettyyn tasoristeykseen. Ihmisiä kuolee liikenteessä muuallakin, vaikka se helposti unohtuu tällaisena päivänä, kun jotain hyvin harvinaista sattuu.

    Äänestä

  • Liian_vähän_rahaa kirjoitti:

    Rahastahan siinä kysymys on. Eritasoratkaisu maksaa miljoonia, puomit satojatuhansia. Ja liikenneverkolla on aina muitakin ongelmakohtia, joissa samalla rahalla saadaan aikaan suurempi vaikutus kuin panostamalla tiettyyn tasoristeykseen. Ihmisiä kuolee liikenteessä muuallakin, vaikka se helposti unohtuu tällaisena päivänä, kun jotain hyvin harvinaista sattuu.

    Höpöjä satuilet. Ei ole rahasta kiinni, on kyse tahdosta. Tänne laittomasti tulleille elintasopakolaisille löytyi heti miljardi euroa, kukaan hallituksessa ei edes kyseenalaistanut sijoitusta.

    Ensihätään tehokkaan valovaroitussysteemin rakentaminen ei montaa tuhatta maksa nykytekniikalla per/tasoristeys, mitään ei vaan tapahdu, lisää pitää ihmisiä kuolla.

    Äänestä

Tuostahan on päätieltä hyvin lyhyt matka sivutien tasoristeykseen.
Aamuhämärissä nuo pystytangot ovat suoraan kuin hämäysopin alkeiskurssin kirjasta!

Liikenneministerinä on kangaskauppias joten eipä tämä ole ihme, että asiat ovat miten sattuu. Missä lain tai asetuksen kohdassa kerrotaan, että vartioimaton tasoristeys pitää/saa merkitä tuommoisilla hämäävillä pystytangoilla? Onko joku virittänyt laittomia merkkejä?

Äänestä

Perusongelma on se, että poliitikkoja kiinnostaa enemmän Guggenheimit ja Suurmoskeijat kuin kansalaisten turvallisuus.

Äänestä
  • Politikoille tärkeää sukulaisten suosiminen, Kaverien Himas tutkimukset Bernerin sateliittivalvonta.
    Voitaisiin muutamalla tonnilla pistää punainen ledivalo joka syttyisi kun prisman ja valon väliin tulee jotain. Virhehälytys ei olis katasrofi vaikka hirven tähden. voidaan käyttää myös perinteistä tekniikkaa mutta maksaa.
    Kiinasta tälläisen saisi kympeillä suomesta tonneilla vaan mikään mikä ei tuo politikkojen tutuille ja sukulaisille miljoonia ei ole täekeää,
    Tulette näkemään jotta kansallisomaisuus kavalletaan vuosikymmenessä kaikenlaisten satellitti paikantimien varjolla tisetömme on pian biljardi bisnes poliitikoille.

    Äänestä

  • Sukulaispoika kirjoitti:

    Politikoille tärkeää sukulaisten suosiminen, Kaverien Himas tutkimukset Bernerin sateliittivalvonta.
    Voitaisiin muutamalla tonnilla pistää punainen ledivalo joka syttyisi kun prisman ja valon väliin tulee jotain. Virhehälytys ei olis katasrofi vaikka hirven tähden. voidaan käyttää myös perinteistä tekniikkaa mutta maksaa.
    Kiinasta tälläisen saisi kympeillä suomesta tonneilla vaan mikään mikä ei tuo politikkojen tutuille ja sukulaisille miljoonia ei ole täekeää,
    Tulette näkemään jotta kansallisomaisuus kavalletaan vuosikymmenessä kaikenlaisten satellitti paikantimien varjolla tisetömme on pian biljardi bisnes poliitikoille.

    Häh, montako väistämisvelvollista risteystä Suomessa onkaan? Ootko tosissasi vain vain muuten vain landelainen?

    Äänestä

  • Saat harhasi anteeksi, jos pahoittelet tökeröä herjaustasi.

    Äänestä

Oliskohan niiden suunnittelu tilattu parilla sadalla tonnilla joltakin tunnetulta vuoden taiteilijalta. Ei normijärkinen tuollaisia kepukoita tasoristeykseen suunnittele.

Äänestä

Itse kyseenalaistaisin miksi 19-20-vuotiaat pääsevät/joutuvat noin vastuullisiin kuljetustehtäviin?

Vaikka he jotain koulutusta ovat asiaan saaneet, niin pidän sen ikäistä jokseenkin turvattomana kuljettaja. Saati, että lähtisi muita ihmisiä kuljettamaan.

Tästä ei ole tainnut ennen olla puhetta. Miettikää minkälaisella taidolla 19-vuotiaat äskettäin kortin saaneet, lähtevät liikenteeseen - varsinkin heikoissa olosuhteissa.

Omaa lastani en haluaisi vastaavaan kuljetukseen.

Äänestä
  • Armeijassa yleensä ollaan 19-20 vuotiaana, sen ikäinen olin itsekin varusmiespalveluksessa. Tosin en ollut kuljettajana vaan tavallista tykinruokaa...

    Äänestä

  • "Armeijassa yleensä ollaan 19-20 vuotiaana"

    Turhaa saivartelua. Armeijassa on ammattitaitoista henkilökuntaa töissä. Sieltä voisi ottaa miehistönkuljetukseen väkeä. Juniorit sitten harjoittelisi ilman kyydittäviä.

    Äänestä

  • Meillä oli jo 70-L INT kuljettajakurssi 4kk pituinen,siis"jotain opetusta"

    Äänestä

Turha onnettomuus! Kantahenkilökunnan olisi pitänyt ymmärtää määrätä joku varusmies tasoristeykseen katsomaan onko juna tulossa, jos tasoristeys oli "vaikea paikka". Rauhanajan harjoituiksissa ei ole niin kiire, etteikö olisi ollut aikaa liikenteen ohjaukselle! Siirtäision vaxstuun sinne korkeammalle taholle, joille kuuluu varusmiesten koulutuksen suunnittelu!
Jo 1967 kertausharjoituksissa oli sen verran järkeä, että ko tasoristeyksessä oli reserviläinen vahdissa, kun ajoimme siitä polkupyörillä Syndaleeniin.

Äänestä

Noista puomeista... Suurin osa tasoristeysonnettomuuksista on alhaalla olevien puomien läpi ajettuja. Eli ei ne puomit mikään taikasana ole, kun niiden läpi ajetaan jossain päin maata joka viikko.

Äänestä

Juna tuli takaoikealta ja kuorkin kuski ei riittävästi ottanut huomioon tätä ajamalla auton kohtisuoraan rataan nähden.
Ohjaamossa kyydissä olleet vielä häirinneet hölöttämällä?

Tosiaan hämäävät nuo kepit on. En ole ennen sattunutkaan näkemään heijastimellisia liikennemerkkitolppia.

Äänestä

Yöllinen harjoitus. Eli kuskit ei nukkunut tarpeeksi. Itsekkin olen pasilla melkein ajanut kolarin väsyneenä. Eikä noi renkaat pidä mitään liukkaalla.

Äänestä

Kumma juttu, paljon enemmän tapahtuu kolmion takaa isolle tielle ajamista, jossa kuolee enemmän ihmisiä. Mutta koet sympatiaa vain tällaisissa tapauksissa?

Tampereellakin tuntuu kuolevan saman verran ihmisiä (pelkästään yksi kaupunki) kääntyvien kuorma-autojen perävaunujen alle, mutta silti kaikki liikenneturvallisuuspanostus pitäisi laittaa sinujen haluisi, miettimättä kokonaisuutta, missä olisi paras hyöty.

Jos 19-20v ei viitsi hidastaa tasoristeystä lähestyttäessä, koetko sen tosiaan kaikkein oleellisimmaksi murheen kryyniksi tämän maan liilenteessä?

Äänestä

Tieverkostolla on tuskin missään päätiellä, moottoritiellä tai muulla sellaisella 110 km/h nopeusrajoitusta noin heikon näkyvyyden omaavassa risteyksessä. Ja on hyvä huomata, että missään moottoritiellä ei ole tasoristeystä. Miksi siis rautateiden tasoristeyksiä on noilla nopeuksilla?
Junilla pitäisi olla maksimissaan 50 - 80 rajoitus vartioimattomissa risteyksissä ja risteävällä tiellä STOP merkki.
Voisi hieman helpottaa junan nopeuden arviointia.

Äänestä
  • Onhan maanteilläkin 80-100 nopeusrajoitusalueilla risteäviä teitä, joilla on väistämisvelvollisuus. Mitä oikein selität?

    Noila teillä on selkeät väistälisvelvollisuudet, joita kukaan ei kyseenalaista. Miksi tasoristeyksissä siirrät väistämisvelvollisuuden junalle? Minne se juns kiskoiltaan ajaa? Toivottavasti et omaa ajokorttia.

    Äänestä

  • Weikko66 kirjoitti:

    Onhan maanteilläkin 80-100 nopeusrajoitusalueilla risteäviä teitä, joilla on väistämisvelvollisuus. Mitä oikein selität?

    Noila teillä on selkeät väistälisvelvollisuudet, joita kukaan ei kyseenalaista. Miksi tasoristeyksissä siirrät väistämisvelvollisuuden junalle? Minne se juns kiskoiltaan ajaa? Toivottavasti et omaa ajokorttia.

    Kyllä jokainen väistää junaa, jos tietää sen tulevan. Raaseporin juna tuli puoli kilometriä 10 sekunnissa. Luultavasti ei näkynyt 10 s ennen törmäystä.

    Äänestä

Ilmeisesti ei vain pysähdytty ja varmistettu ylitystä.Risteyksissä on lähestymismerkit.. kukaan niissä sekoa. Olin armeijassa kuljettaja. Silloin ajettiin jotoksella yli vorokausi. Ajat varmaan muutunut.

Äänestä
  • Kuskeilla oli jo 30 vuotta sitten erikoisoikeudet. Maastossa ei vartio- eikä kipinävuoroja, koska piti saada vähintään 6 tuntia keskeytymätöntä lepoa ennen ajopäivää. Tosin kuski ei välttämättä aina malttanut nukkua jos oli mukavampaa puuhaa. Puhelimia tosin silloin ei vielä ollut näprättävänä.

    Äänestä

  • Vanhempi_masi kirjoitti:

    Kuskeilla oli jo 30 vuotta sitten erikoisoikeudet. Maastossa ei vartio- eikä kipinävuoroja, koska piti saada vähintään 6 tuntia keskeytymätöntä lepoa ennen ajopäivää. Tosin kuski ei välttämättä aina malttanut nukkua jos oli mukavampaa puuhaa. Puhelimia tosin silloin ei vielä ollut näprättävänä.

    Olikohan 66-vuosi. Ra hälytys yllä 3-4 maissa. Lähdettiin Turun saaritoon torjumaan maihinnousua. Lähtö veny iltaan. Jossain puol 6 maissa seuraavana aamuna teltta pystyyn. Kyllä uni maitto. Vain hetken. Potkiitiin ylös ja ajoon. Olin aina jotosjohtajan auto. Toista vuorokautta ajoa..

    Äänestä

Kääntyminen vasemmalle (tai radan ylittäminen) viistosti takaa oikealta tulevalle tielle pakettiautolla ja kuorma-autolla näkyvyyden vuoksi hankalaa. (Y-risteykset)
Autokoulun opettajat voisivat opettaa, että on ajettava tuommoisissa paikoissa melkein kuin olisi kääntymässä oikealle! Vain näin kuljettaja voi nähdä tuleeko apukuskin puolelta liikennettä!

Muille autoilijoille on opetettava että tällainen ryhmittyminen ei "satu silmään" poliisille ja autokoulun käyneille.

Liikenneturvallisuus edellä.

Äänestä
  • Ennenkeikkea. Pysähtyä.Varmistaa ylitys.
    Paljon näytetty filmejä, missä puomitkin kierretään , ajetaan alta ja punaseen päin.

    Äänestä

Sivuhuomio. On upeat istuimet, vyöt ja turvakaaret nykyään ( Hesari ).
70-luvulla lavalla oli 2 kertaa enemmän porukkaa ja kaikki istumassa lavan lattialla. Sotaharjoitukseen matkattiin lähes 100 km sora-auton teräksisellä avolavalla ilman lavalämmitystä n. 10 asteen pakkasessa. Ihme oli ettei kukaan sairastunut ja kuollut siihen. Takaisin saatiin sentään pressulavakyyti puulattialla.

Äänestä

Vai kuskeilla riittävästi unta. Meitä pasi-kuskeja herätettiin ainakin metsäreissuilla keskellä yötä ja laitettiin ihan keksittyihin hommiin. Tämän onnettomuuden tutkinnan tulos ei varmasti tuomitse puolustusvoimia ja kapiasia. poliisi ei syytä puolustusvoimia.

Äänestä

Mahtuuko täyspitkä tukkirekka tuohon väliin edes, perse hipoo junan keulaa? Mitä helveti rantahurrit on suunnitellu?

Äänestä
  • Vai nyt on rantahurrit suunnitellut tiet kun vahinko kävi ? Mutta jos olisi joku hyvä uutinen niin Niinistö olisi suunnitellut kohdan !
    Miksi ei voi vaan hyväksyä tosiasia että sotilas teki liikennerikkomus ja ajoi junaan eteen? Mikä tässä on epäselvä ?

    Äänestä

" ... Varoituslaitoksin varustetut tasoristeykset mahdollistaisivat junien nopeuksien noston jopa 140 kilometriin tunnissa. Sen sijaan radalla, jossa junat saavat kulkea yli 140 kilometrin tuntinopeudella, ei sallita tasoristeyksiä lainkaan.[1][2] .."

Edellä googlattu otos tasoristeyksiä koskevasta materiaalista osoittaa, että on tiedossa, että jos junien noputta nostetaan, ylittäjien on monissa tilanteissa mahdotonta turvata ylitystä esim. sen vuoksi, että junaa on mahdotonta havaita ajoissa.

Päätelmä on, että junaliikenne kohtalokkaasti joutunut ahneiden rosvojen käsiin. Berner ja muut yksityistämisfanaatikot vastuuseen ja ulos liikennehallinnosta! Aikeillaan tasoristeysten poisrakentamisesta he ovat syöksemässä valtion talouden umpikujaan.

Junien nopeuden alentamisen (ja yöjunien palauttamisen) lisäksi ylityspaikkojen apulaitteisto olisi ajanmukaistettava: Olennaista ylittäjälle on saada aika (valokirjaimin tai iphoneen) seuraavaan junantuloon sekunteina ja valistusta tarvittavan ylitysajan arviointiin. "Vartiointi" on mennyttä aikaa.

Äänestä

Eihän sitä syytä voi keppien niskaan laittaa, syy on pelkästään sotilasajoneuvoa kuljettaneen henkilön. Junan kuljettajaa on paha mennä syyttämään vaikka ajoikin päälle. Ei auta vaikka olisi puomit, niissäkin on vikaa silloin tällöin.

Äänestä
  • Siis: Junalla on liikaa nopeutta nykyjärjestelmässä. Pitää olla paremmat varoituslaitteet, jotta radanylittäjä voi selvitä.

    Ahneus on rakaistava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämäävämerkki kirjoitti:

Kuvissa näkyy, miten molemmin puolin ajorataa on hämäävästi pystyssä seisovia, vartioitujen tasoristeyksien puomeihin sekoittuvia keltapunaisia pystytankoja!

Ei tuossa paljon tarvita kun kuljettaja erehtyy luulemaan että kyseessä on vartoitu tasoristeys jossa on puomit ylhäällä eli " vapaa kulku". Etenkin hieman lumisateessa.

Kuka tuommoisia keppejä on asettanut? VR?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu