Minulla ainakin on tietynlaista tilanneujoutta, joka varmasti jollain tapaa liittyy itseluottamukseen. Erikoinen piirre on se, että en ujostele tuttujen tai tuntemattomien ihmisten kanssa ollenkaan. Esimerkiksi sukulaiset, ystävät, koulukaverit, kaupankassat, naapurit jne eivät ole ongelma, koska on tietynlainen näppituntuma, miten tuttavallinen olla.
Puolituttuihin ihmisiin reagoin todella ujosti, enkä ole ollenkaan oma itseni. Ujoillessa ainakin itsellä on tunne, että ei ole minkäänlaista mallia tai ideaa, että miten käyttäytyisi. On sosiaalisesti aivan hukassa akselilla tuttavallisuus-tuntemattomuus. Tämä on tosi häiritsevää ja kiusallista varmasti muistakin, mutta ujoutta ei pysty "kääntämään pois päältä" eikä mikään päätös auta, oli se kuinka luja tahansa, koska se ei luo kuitenkaan minkäänlaista "punaista lankaa", miten suhtautua
puolituttuun ihmiseen.
Harmittaa se, että tämä ujoilu antaa itsestä aivan väärän kuvan muille, joka saa toiset taas reagoimaan ujoiluuni ei-toivotulla tavalla ja tämä tekee uusien ihmissuhteiden luomisen vaikeaksi. Ujoilua peitän välinpitämättömyydellä, vihamielisyydella, virallisuudella, etäisellä kuorella yms, koska menen helposti hämilleen, punastelen, ei ole mitään sanottavaa jne ja olen siihen todella kyllästynyt. Tämä siksi, että ei vain ole ideaa, kuinka tuttavallinen olla tilanteessa jossa välit ovat iso kysymysmerkki.
Miten tuollaisesta hankalasta ujostelusta pääsee yli???
Puolituttuihin ihmisiin reagoin todella ujosti, enkä ole ollenkaan oma itseni. Ujoillessa ainakin itsellä on tunne, että ei ole minkäänlaista mallia tai ideaa, että miten käyttäytyisi. On sosiaalisesti aivan hukassa akselilla tuttavallisuus-tuntemattomuus. Tämä on tosi häiritsevää ja kiusallista varmasti muistakin, mutta ujoutta ei pysty "kääntämään pois päältä" eikä mikään päätös auta, oli se kuinka luja tahansa, koska se ei luo kuitenkaan minkäänlaista "punaista lankaa", miten suhtautua
puolituttuun ihmiseen.
Harmittaa se, että tämä ujoilu antaa itsestä aivan väärän kuvan muille, joka saa toiset taas reagoimaan ujoiluuni ei-toivotulla tavalla ja tämä tekee uusien ihmissuhteiden luomisen vaikeaksi. Ujoilua peitän välinpitämättömyydellä, vihamielisyydella, virallisuudella, etäisellä kuorella yms, koska menen helposti hämilleen, punastelen, ei ole mitään sanottavaa jne ja olen siihen todella kyllästynyt. Tämä siksi, että ei vain ole ideaa, kuinka tuttavallinen olla tilanteessa jossa välit ovat iso kysymysmerkki.
Miten tuollaisesta hankalasta ujostelusta pääsee yli???
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta se antaa vain hyvän kuvan ettei heti ala tunetmattomien ihmisten kanssa vapaasti pölisemään...nykyään kun ei ihmisistä tiedä, kuinka haluavat milloinkin tilanteet käsittää.
Eikä se anna varmaa kuvaa ihmisestä , jos heti kertoo ummet ja lammet (noin niinkuin suurinpiirtein)
Sitäpaitsi ujous on vain eräs piirre tempperamentissa
Olen aika samanlainen kuin sinä. Perheen ja läheisten kavereiden ja myös esim. työpaikalla olen puhelias ja ns. helpostilähestyttävä. Sitten taas vaikka kaverien kavereiden kanssa en osaa puhua mitään. En oikeastaan ujostele heitä, mutta en vain yksinkertaisesti tiedä mitä sanoa. Ujo olin nuorempana joten osaan erottaa nämä "tuntemukset" toisistaan. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä puhua.
Tiedän että osaksi tähän vaikuttaa se, että olen joutunut olemaan tekemisissä parin ihmisen kanssa jotka arvostelivat lähes kaikkea mitä sanon. Siitäkin jäi arkuus puhua vapaasti. Mutta miten tästä pääsisi eroon???
Tunnistin itsessäni samoja asioita, joita kirjoitit. Itseluottamus kärsii siitä, että kesken jutustelun sekoan sanoissani. Aivan kuin ajatukset menis puheen edellä ja sitten jo takeltelen ja saatan sanoakin että mitä olinkaan selittämässä. En siis voi olla vapaasti puolituttujen seurassa. Kyse on minun kohdallani siitä, että olen puhelias ja helposti alan keskustella suuremmassakin porukassa. Olen alkanut välttelemään sellaisia tilanteita, joissa en malta olla hiljaa. Käsittääkseni minun ongelma johtuu pääosin siitä että koen ettei minua ja asiaani ymmärretä oikein. Juuri se hävettääkin, että toiset saavat väärän kuvan minusta. Tätä olenkin yrittänyt selittää itselleni, että eihän sillä ole merkitystä, mitä muut ajattelevat minusta, pääasiahan on että itse olen selvillä asioistani. Ja jos joku haluaa tietää enempi niin kyllä se kysyy. Itessäni huomaan jo muutoksia parempaan suuntaan , mutta "töitä" olen tehnyt sen eteen: lukemalla asiasta artikkeleita ja "opettelemalla" hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Yleensäkin positiivinen ajattelutapa auttaa jokaisessa tilanteessa!
http://members.aol.com/cybernettr/shyness.html
alt.support.shyness FAQ tietoa ja neuvoja. Kannattaa tutustua.