Kyllö, käytä hänestä sanaa "narsisti" vaikka nykyään sanan käyttö tuntuu olevan pannassa. Kun "maallikko" ei voi ketään diagnosoida narsistiksi. Oikeastaan olen vuosien psykoterapian ja lukuisten hoitosuhteiden jälkeen tullut siihen tulokseen ettei diagnooseilla ja määritelmillä ole väliä.
Mutts mua on alkanut ahdistaa ja herättää voinakasta raivoa ja vihaa, erityisesti naisia ikäänkatsomatta kohtaan , usein kohtaamani asenteet. Ei uskota / ymmärretä että "äiti" voi olla sairas väkivaktainen ja alistava. Meillä heilui milloin fiskarsit ja milloin nyrkit. Nuorempana piti äidiltö anoa arnoa kun hänellä oli nyrkki naamassa kiinni ja olin polvillaan hänen edessä. Äidin raivo ja viha oli täysin ylimitoitettua ja hallitsematonta. Äidin lapsiinsa kohdistama väkivalta oli erityisen julmaa ja raakaa. Toiminnastaan huolimatta hän koki olevansa kaikkien uhri.
Tilanne jossa oma lapsesi pelk henkensä edestä kun sinulla her pelko että lapSesi ongelmien takia joku ulkopuolinen koulusta tai naapurista saattaa ajatella että sinä olet huono kasvayättaja ja tilannetta selviteltiin nii? Että hän tuli keittiöveitsi kädessään huoneeseeni ja eteeni ja silloin toDella pelkäsin kuolenaa kun ihmisellä ei ollut mitään rajoja. Esitt hän kyllä osasi.
Mua pistää vihaksi se että kun olen omia traumojani avannut niin mitään ymmärrystä ei löydy vaan myös ympäristö syyttää ja syyllistää.
Äskettäin ymmärsin että minä tarvitsin nuorempana äitiä mutta en rakastanut häntä. En pyatynyt rakadtamaan ihmistä joka vihaa syyttää nöyryyttää ja alistaa minua tuhoten koko elämäni ja persoonaölisuuteni jasen jälkeen näkee itsensä. Jonkiblaista ylistystä ja palvontaa ansaitsevana sankarina
Koen voimakkaita agressioita vihaa ja alistamisen tarvetta muita naisia kohtaan. mutta siinä oli jotain hoitavaa, parantavaa. Hyväksyä se itse, tunnustaa se että minä en koskaan rakastanut äitiäni eikä hän minua.
Hyväksyä se että kaikilla ei ole jotain neuletakki päällään pullia leipovaa äitiä joka rakastaa sua niin paljon että tukee kannustaa rohkaisee ja auttaa elämässä eteenpäin.
Koskaan ei tule varmaan seöviämään miksi Luoja näki hyväksi antaa yälläisen ihmisen äidillni.ole. elänyt koko elämäni erilaisten kriisien ja häiriöiden varjostamaa elämää. Lapsuus oli niim väkivaltainen turvaton ja rankka ja koko aika jobka jouduin tämän ihmisen kanssa asumaan rttä kärsin sekanuotoisista persoonallisuushäiriöistä lopun elämäni.
Törmään usein siihen ajatukseet että aina täytyy yrittää sovintoa ja sitten on joku ihme vaaleanpunainen harhakuvitelma siitä että kun mennään terapiaan ja yritetään on kaikki toisin.
Joillekin olen sanonutkin että. Minä en enää koskaan tule tämän ihmisen kanssa palauttamaa ihmissuhdettamme. Olen ikuisesti vapaa hänestä ja nautin elämästä täysin siemauksin vapaana.
Läpi elämän kestänyt hallinta-alistussuhde on päättynyt eikä siihe. Tarvitae enää koskaan palata sanoovat terapeutit tai muut kanssaihmiset mitä tahansa. Koen sen luojan antamana toisena vaihtoehtoba. Että vaikka jostain syystä minut päätettiin antaa tälläiselle ihmiselle kasvatettavaksi olen aikuisena saanut vapauden toimia toisin.
Ja se tuntuu vapauttavalta ymmärt että kukaan ei vaadi tai pakota minua rakastamaan äitiäni koska siihen en kykene. Anteeksi haluan antaa ja kunnioitusta olen löytänyt saatuani fyysisen-psyykkisen ja sosiaalisen eron ja vapauden hänestä. Niin ettei minun enää tarvitse ola hänen syytöstensä ja vihansa kohteena. Kun on päässyt pois hänen hallintavaltansa alta, kun olen ymnärtänyt et ei uskonto , ei yhteiskunta, ei terapeutit eikö. Kriisityöntekijät ei KUKAAN voi pakottaa minua olemaam yhteydessä tai elämään tämän ihmisen kanssa.
Toki äidit nähdään jonkinlaisina pyhinyksinä. Jotka voivat tehdä mi vain onille lapsilleen koska "ovat äidin asemassa". Minulla on oikeus poistua lapsen asemasta suhteessa tähän henkilöön. Ehkä jossain suuremmalla taholla on kirjoitettuna että olen hänen lapsensa ja hän minun äitini.
Ehkä. Meillä kuitenkin oli hyviä ja arvokkaita hetkiä. Mutta oma?selviytymiseni kannalta valitsin tämän tien. Toisaalta ymmärrän myös että minulla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta käsitellä äitiäni kohtaan tuntemiani vihan ja katkeruuden tunteita koska suhteemme oli elävä ja yhteys ja vuorovaikutus jatkuva. Eli samat pettymykset samat tunteet samat täyttymättömät odotukset että jonain päivänä olisin äidille kelpaava ja riittäväään hyvä.
Koin toistuvaa syyllistömistä aivan kuin olisin tuhonnut äitini koko elämän pelkällä olemassaolollano. Minusta ei koskaan kasvanut sellaista kuin hän olisi toivonut ja odottanut ja sain läpi suhteemme kokea. Hänen vihansa, pettymyksensä ja katkeruutensa siitä että olin elänyt ja elän elämääni hänelle häpeää tuottavalla tavalla.
Tunyui että hän piti minuun yhteyttä vain sen takia että vanhuude?n päivinä olisi edes yksi lapsi auttamassa. Sori äiti, olen pikkulapsesta asti yrittänyt sinua kuunnella ,hoitaa auttaa ja ymmärtää. Mutta nyt on minun vastuuni
Mutts mua on alkanut ahdistaa ja herättää voinakasta raivoa ja vihaa, erityisesti naisia ikäänkatsomatta kohtaan , usein kohtaamani asenteet. Ei uskota / ymmärretä että "äiti" voi olla sairas väkivaktainen ja alistava. Meillä heilui milloin fiskarsit ja milloin nyrkit. Nuorempana piti äidiltö anoa arnoa kun hänellä oli nyrkki naamassa kiinni ja olin polvillaan hänen edessä. Äidin raivo ja viha oli täysin ylimitoitettua ja hallitsematonta. Äidin lapsiinsa kohdistama väkivalta oli erityisen julmaa ja raakaa. Toiminnastaan huolimatta hän koki olevansa kaikkien uhri.
Tilanne jossa oma lapsesi pelk henkensä edestä kun sinulla her pelko että lapSesi ongelmien takia joku ulkopuolinen koulusta tai naapurista saattaa ajatella että sinä olet huono kasvayättaja ja tilannetta selviteltiin nii? Että hän tuli keittiöveitsi kädessään huoneeseeni ja eteeni ja silloin toDella pelkäsin kuolenaa kun ihmisellä ei ollut mitään rajoja. Esitt hän kyllä osasi.
Mua pistää vihaksi se että kun olen omia traumojani avannut niin mitään ymmärrystä ei löydy vaan myös ympäristö syyttää ja syyllistää.
Äskettäin ymmärsin että minä tarvitsin nuorempana äitiä mutta en rakastanut häntä. En pyatynyt rakadtamaan ihmistä joka vihaa syyttää nöyryyttää ja alistaa minua tuhoten koko elämäni ja persoonaölisuuteni jasen jälkeen näkee itsensä. Jonkiblaista ylistystä ja palvontaa ansaitsevana sankarina
Koen voimakkaita agressioita vihaa ja alistamisen tarvetta muita naisia kohtaan. mutta siinä oli jotain hoitavaa, parantavaa. Hyväksyä se itse, tunnustaa se että minä en koskaan rakastanut äitiäni eikä hän minua.
Hyväksyä se että kaikilla ei ole jotain neuletakki päällään pullia leipovaa äitiä joka rakastaa sua niin paljon että tukee kannustaa rohkaisee ja auttaa elämässä eteenpäin.
Koskaan ei tule varmaan seöviämään miksi Luoja näki hyväksi antaa yälläisen ihmisen äidillni.ole. elänyt koko elämäni erilaisten kriisien ja häiriöiden varjostamaa elämää. Lapsuus oli niim väkivaltainen turvaton ja rankka ja koko aika jobka jouduin tämän ihmisen kanssa asumaan rttä kärsin sekanuotoisista persoonallisuushäiriöistä lopun elämäni.
Törmään usein siihen ajatukseet että aina täytyy yrittää sovintoa ja sitten on joku ihme vaaleanpunainen harhakuvitelma siitä että kun mennään terapiaan ja yritetään on kaikki toisin.
Joillekin olen sanonutkin että. Minä en enää koskaan tule tämän ihmisen kanssa palauttamaa ihmissuhdettamme. Olen ikuisesti vapaa hänestä ja nautin elämästä täysin siemauksin vapaana.
Läpi elämän kestänyt hallinta-alistussuhde on päättynyt eikä siihe. Tarvitae enää koskaan palata sanoovat terapeutit tai muut kanssaihmiset mitä tahansa. Koen sen luojan antamana toisena vaihtoehtoba. Että vaikka jostain syystä minut päätettiin antaa tälläiselle ihmiselle kasvatettavaksi olen aikuisena saanut vapauden toimia toisin.
Ja se tuntuu vapauttavalta ymmärt että kukaan ei vaadi tai pakota minua rakastamaan äitiäni koska siihen en kykene. Anteeksi haluan antaa ja kunnioitusta olen löytänyt saatuani fyysisen-psyykkisen ja sosiaalisen eron ja vapauden hänestä. Niin ettei minun enää tarvitse ola hänen syytöstensä ja vihansa kohteena. Kun on päässyt pois hänen hallintavaltansa alta, kun olen ymnärtänyt et ei uskonto , ei yhteiskunta, ei terapeutit eikö. Kriisityöntekijät ei KUKAAN voi pakottaa minua olemaam yhteydessä tai elämään tämän ihmisen kanssa.
Toki äidit nähdään jonkinlaisina pyhinyksinä. Jotka voivat tehdä mi vain onille lapsilleen koska "ovat äidin asemassa". Minulla on oikeus poistua lapsen asemasta suhteessa tähän henkilöön. Ehkä jossain suuremmalla taholla on kirjoitettuna että olen hänen lapsensa ja hän minun äitini.
Ehkä. Meillä kuitenkin oli hyviä ja arvokkaita hetkiä. Mutta oma?selviytymiseni kannalta valitsin tämän tien. Toisaalta ymmärrän myös että minulla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta käsitellä äitiäni kohtaan tuntemiani vihan ja katkeruuden tunteita koska suhteemme oli elävä ja yhteys ja vuorovaikutus jatkuva. Eli samat pettymykset samat tunteet samat täyttymättömät odotukset että jonain päivänä olisin äidille kelpaava ja riittäväään hyvä.
Koin toistuvaa syyllistömistä aivan kuin olisin tuhonnut äitini koko elämän pelkällä olemassaolollano. Minusta ei koskaan kasvanut sellaista kuin hän olisi toivonut ja odottanut ja sain läpi suhteemme kokea. Hänen vihansa, pettymyksensä ja katkeruutensa siitä että olin elänyt ja elän elämääni hänelle häpeää tuottavalla tavalla.
Tunyui että hän piti minuun yhteyttä vain sen takia että vanhuude?n päivinä olisi edes yksi lapsi auttamassa. Sori äiti, olen pikkulapsesta asti yrittänyt sinua kuunnella ,hoitaa auttaa ja ymmärtää. Mutta nyt on minun vastuuni
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samantyyppisesta aiheesta olen palstalla kritisoinut "auttajia" pitkin tekstein.
Ymmarran
Ihmiset suuttuu minulle jos paljastan ettei minun aiti rakasta minua.
Ihan hassujahan ihmiset ovat. Jos rakastavan aidin tyttö erehtyisi höpöttamaan ettei aiti rakasta hanta,niin tuskimpa aidin olisi vaikea asiaa tyttärelleen selventaa etta tottakai rakastaa.
Asiahan on aivan paivanselva. Kuinka tammönen asia voi edes laajasti sosiaalisesti ja jopa yhteiskunnallisesti olla epaselva ???
Olen kokenut saman, en rakasta äitiäni vaan tunnen täysin päinvastaista tunnetta häntä kohtaan kuin rakkaus on. Tunnen välillä surua siitä että juuri minulle sattui tuollainen äiti toisaalta tunnen vihaa häntä kohtaan. Menin muutama vuosi sitten terapiaan tuon vihan tunteen takia koska tunsin syyllisyyttä sen tunteen takia. Luulin itse olevani sairas koska minusta sellainen tunne ei kuuluisi tulla sellaista ihmistä kohtaan kuten äiti. Minulle selvisi siellä että sellaiset tunteet ovat normaaleja. Se tieto oli todella vapauttavaa, en tunne enää syyllisyyttä siitä. Narsistihan kieltää tunteet uhriltaan, et saa vihata etkä saa suuttua, uhrin tulisi vain ottaa henkiset iskut vastaan nöyränä ja vieläpä itseään syytellen. Todennäköisesti äitikään ei rakasta minua, koska todellinen rakkaus ja välittäminen ei ehkä ole vangitsevaa ja alistavaa.
siis ei ole
Kyllä on mainiot kirjoitusvirheet.
"Tuhoava äiti" on psykiatriassa tunnettu ilmiö.
Uhreja on paljon.
Et ole yksin.
Täällä toinen uhri.
On niin epäoikeudenmukaista, että kaikilla ei ole perinteistä äitiä.
Voimia ja sympatiaa sinulle !
Perheen voi muodostaa myös ystävistä.
Yksikin ystävä voi olla perhe.
Silitän sun päätäsi, jospa se hiukan helpottaisi.
Hei,
Ja lämpimästi voimia sinulle! Pistin itse välit poikki äitiini yhdeksän vuotta sitten kun tulin tietoiseksi hänen olevan narsisti silloisen elämäntilanteen kautta.
Yhteyttä en ole pitänyt, jatkoin elämääni. Nyttemmin hän yrittää sukulaisten kautta luikerrella elämääni, mutta jo välien poikki laittaessa tein sen päätöksen, että sillä määrällä mitä hän on minua ja läheisiäni loukannut, ei ole mitään syytä olla tekemisissä.
Voimia sinulle<3
Mua loukkas tosi paljon siellä luureissa kun itsepintaisesti sanoin että äiti on psykopaatti, toisessa päässä luuria on kummallisia mykkäilijöitä tai sitten lopulta sanotaan kummallisella närkästyneellä äänellä: "okei, sun äiti on psykopaatti". Mut kauhan kireitä olivat lähes kaikki kun sanoin että äiti on psykopaatti. Todella ahdistavaa muistaakaan.
Toivon että Jumala armahtaa mua ja mun äitiä.
Ei sen mun mielestä nyt niin kummallista pitäs olla että joku on psykopaatti.
Ja sekin loukkaa jos ihmiset luulee mua psykopaatiksi siksi että äiti on. Meillä on äidin kanssa asiasta totaalinen ristiriita, äidin mielestä rakkaudella ei ole mitään virkaa ja mun mielestä se on kutakuinkin maailman tärkein asia ja ollaan tuosta tavallaan väitelty koko ikä äidin kanssa.
Narsistille (isälleni) on tärkeetä pitää tätä kummallista perhettä jossa ei ole rakkautta, kasassa.