Tämän päivän lehden yleisönosastolla, on hyvä kirjoitus kunnallisneuvos Hildeniltä.
Noin sitä pitää sanoa asia niin kuin se on, eikä sinnepäin.
Jokainen voi tarkistaa asiat itse, jos haluaa.
Hyvä kirjoitus kunnallisneuvokselta
25
409
Vastaukset
- Katsokaapeiliini
Olipa syvältä Hildenin kirjoitus.
Katsokaa peiliin ja tunnustakaa mitä tapahtui.
Kyllä on niin syvältä johdettu kaupunkia kun vain voi olla. - Jotainhyvääkin
Katsokaapeiliinne rinnevaaralaiset, teidän aikanne on ohi, kaupungin ja kaupunkilaisten onneksi.
- epätietoi
Oliko siellä sörselsöntalolla joku nimenkeruulista ennen Teittisen irtisanoutumista?Vai kuin.
- VesitorniToimisto
Hys Hys. Mitään työhyvinvointi raportteja ei saa tehdä. Kaikki toimenpiteet on lopetettu. Mitään ei ole tapahtunut. Ketään ei unohdettu kutsua palavereihin.
Itä-Hämeessä 27.10.2017 Raili Hilden väittää seuraavaa:
"Kaupunginjohtajien historiasta kertovassa Matti Sepän jutussa on lukemattomia virheitä ja tahallisia aukkoja. Hannu Komosen kohdalla on paljon virheellistä tietoa, mutta hän ei itse halua ymmärrettävästi niitä oikoa.
Yhden esimerkin otan. Hän ei hakenut Orimattilasta Heinolaan oltuaan siellä pari kuukautta, eli Sepän tekstissä oli vuosiluku väärin."
Näin oikein:
Hannu Komonen oli Heinolan kaupungin palveluksessa 1.7.1983 -16.1.1994 kaupunkisuunnittelusihteerinä (6 vuotta) ja kehittämispäällikkönä (vajaa 5 vuotta). Orimattilan kaupunginjohtaja 10.12.1994 alkaen.
Heinolan kaupunginjohtajan virka laitettiin Parosen jälkeen hakuun 19.12.1994, hakuaika päättyi 10.3.1995. Hakijoina olivat mm Pauli Ihamäki ja Hannu Komonen. Hannu oli siis pari kuukautta (maksimissaan 3 kk) Orimattilassa, kun hän haki takaisin Heinolaan. Hildenin juttu oli , no, enpä viitsi sanoa.
Valtuusto äänesti Pauli Ihamäen ja Hannu Komosen välillä 3.4.1995 § 56. Ihamäki sai 40 ääntä ja Komonen 3 ääntä.- peräpeilit
Oliko Matti ensimmäinen erävoitto kenestäkään ikinä? Siis tuo mitä tuossa edellä nyt yrität toistella. Pienestä on enää kaupungin asiat kiinni, kun pitää muistella yli 20 vuoden takaisia päätöksiä.
- Laitinen.valtuustoon
Matti . Pelasta kaupunki ja hommaa se Sulkavankosken betoniponttoonilaituri takaisin !?!
Terveisin , tiedät-kyllä-kuka - tositietoa
Hannu Komonen tuli Heinolaan Valkealan kunnanjohtajan virasta. Valkealaan hän oli siirtynyt Orimattilasta. Ei se Seppä mitään tiedä, kaikkea vääristelee. Kynä pois tuollaiselta.
- tosiymmärrys
Nimimerkki tositietoa trollaa kuten emäntänsä. Seppä kirjoitti itukan jutussa, että Hannu Komonen haki kaupunginjohtajan virkaa 1995 oltuaan pari kuukautta Orimattilassa kaupunginjohtajana. Komosta ei valittu, valittiin Ihamäki. Miksi tositietäväinen yrittää valehdella.
- tositietoa
Komonen tuli Heinolaan 1.3.2000 Valkealasta. En ole kommentoinut 1995 hakua mitenkään, kuten tekstistäni voi lukea. Ei ole minun ongelma, jos et ymmärrä lukemaasi.
Edelleen se pitää paikkansa, että Seppä vääristelee.
- eiaikaansaannoksia
Kuka on johtanut oikeudenkäyntejä.? Vieläkö Hilden haluaa lisää oikeudenkäyntikuluja? Pitääkö joka vuosi tuhlata yhteisiä verovaroja vähintään 200,00,00 e, "Rinnevaara / UPM"
- MuistiHeitto
Vieläkö Hilden haluaa lisää oikeudenkäyntikuluja?
Hyvä kysymys.
Paljonko maksoi kaupungille Teittisen pako?
Ja näköjään, Railin muisti jo heittää, kun oikaisee muka "virheellisiä tietoja" väärin. - Muistinvirkistämiseksi
Teittisen lähtö ei maksanut kaupungille mitään, sitä on turha jänkätä, keksi Matti jotain uutta. Sepän poistaminen kaupungin insinöörin tehtävistä maksoi yli 100.000 markkaa, se oli hyvä päätös. Työrauhasta kannattaa maksaa.
- Unohduksista
Älä pistä sanoja toisen suuhun tai kirjoituksia toisen kirjoittamiksi, jos et ainaskaa oo varma kuka kirjoitti ja mitä!!!!
Sitäpaitsi tuosta taitaa olla vuosia kun seppä jäi pois.
Ja sitäpaitsi, mikä on se työrauha, lue lehtiä vaikka niin tiedät toista.
Miten niin ei maksa kj : n lähtö, lähes kolmekuukautta eikä tartte työpaikalla olla, vai olenko nyt ymmärtänyt jotain toisin, yleensä ainakin joutuisi tekemään töitä loppuun saakka, vaikka irtisanoutuisi.
Ihan vain muistin virkistämiseksi. - Ei_Ilmainen
Heinolan verkkosivulla kaupunginjohtaja on edelleen Jussi Teittinen.
Ymmärsin, että hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin nyt on Teittisen sijainen.
Tekeekö Malin siis kj-työt ilmaiseksi? Elli sekin on kulupykälä sen Teittisen erorahan lisäksi.
- TeittisenLähtö
Kuka sitten maksoi Teittiselle erorahat. Ja mitä muuta kuluja siihen oli kytketty? Kenties lakimieskonsultointi?
Ei kai valtuusto keräsi kolehdin?
Entä uuden johtajan etsiminen ja värvääminen? Konsulttipalvelut, soveltamispalvelut jne.?
Onko maksutonta? - Työrauhaatyörauhaa
Kyllä teitä rinnevaaralaisia ja Heinolan mustamaalajia varmaan vituttaa, kun kaupungin ei tarvinnut maksaa Teittiselle erorahoja, eikä juristipalkkioita.
Nyt asioita on hoitamassa ammattilaisis. Hannele Rämön ja kumppaneiden
Puuhastelu Rinnevaaran ulostamisessa maksoi, mutta sekin kannatti maksaa,
että kaupunki pääsi normaaliin elämään. Sama jommma oli aikoinaan kun Matti
Seppä sai kenkää, sehän maksoi runsaat 100000 markkaa, mutta se kannatti todella maksaa. Seppähän vietti mm. viimeiset työaikansa lähinnä kellarissa,
monistamon käytäväkopissa, tosin niitä tehtäviä varten se riitti toimistoksi.
Miksiköhän Seppä siirrettiin bunkkeriin.- Väestökato
Hheinolam "normaalia elämää" on, kun väkiluku vähenee alle 19.000 asukkaan. Ennen kaupunginjohtajan erottamista väkiluku oli yli 20.000.
- koskenlaituri
Matti!Kerro meille,mikä aiheutti riidat ja siirrot?
- aikaaonkulunutmuttahiert
Nyt Matti totuudet esiin. Miksi kivi kengässä vieläkin hiertää?
- Laivatar
Joku taitaa olla tykästynyt tuohon seppään kun nuin paljon kirjotuttaa.
Nimimerkki " työrauhaatyörauhaa", oletkohan ihan päättämässä meidän veronmaksajien rahojen käytöstä, kun noin hyvin tulee asiaa ja tietoa.
Kerrotko kuitenkin mitä jippoja teillä on siihen kun väki vähenee asukaspuolella, ja verorahoja pitäis kuitenkin saada.
Ai niin, mutta jos kaikki kirjoitustyö tehdään tuolla ammattitaidolla kuin nimimerkin "työrauha...." on, ei varmaan tartte etsiä syitä sysistä eikä sepistä, niitä saa lukea ihan tietoviisaiden teksteistä.
Se on kuitenkin hyvä asia, että nyt on hyvä työryhmä, valitsemassa uutta kaupunginjohtajaa.
Naisenergiaa, hyvä.
Tsempit vaan heille kaikille.
- ninpäniin
Naisenergiaan täällä jo on tutustuttu,vai mitä!Tita Rinnevaarahan sitä hyvällä menestyksellä yritti,mutta sehän ei kaikille sopinut.Tais akat tapella keskenään.
- laiturinsaisituodaidästä
Missä se kadonnut laituri on? Missä se on, ei kai vaan jossain suuren suuressa turistirysässä retkisataman laiturina? Olen kuullut huhuja miten ja minne se laituri meni, mutta voiko kukaan täsmentää?
- forsemajor
Täsmentää ei voi.Plonttooni on juotu ja tanssittu upoksiin jo aikoja sitten,oli kuulemma ollut jonkinlainen seminaari,tai sinnepäin reissu.Kuuleman mukaan osallistujan tullessa kotiin, oli siellä nimitelty aika pahanlaisesti,jopa uhkailu erotuomarilla.Lopputuloksesta ei ole varmaa tietoa,mutta epäilys on suuri,että se olisi ollut 6-0.
- kallis_hilteeni_on
Katsotaanpa näin muistin virkistykseksi, kuinka paljon Heinolan väestö on vähentynyt viimeisten kolmen vuoden aikana. Samalla voidaan katsella poliittisten syöttiläiden eli viranhaltijoiden määrä ja miettiä onko henkilöstökuluissa säästetty? Köyhtyvä kaupunki ja menot edelleen muuttumattomalla tasolla. Nämä sossudemokraatit vissiin ajattelevat, että rahaa saa kupattua loputtomiin ja veroäyrinhän voisi nostaa vaikka 5 prosenttiyksiköllä niin muuttaisi vielä 5000 pois kutistuvasta ex-kaupungista nykyisestä kauppalasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2242964Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell111669Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51347- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1261183- 751117
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135922