Maan- vai valtionpetos?

"puna-aate pyrki liittämään Suomen osaksi Neuvosto-Venäjää. "

Voitko mitenkään perustella tai todistaa tätä väitettäsi?

hössendecker kirjoitti:

"puna-aate pyrki liittämään Suomen osaksi Neuvosto-Venäjää. "

Voitko mitenkään perustella tai todistaa tätä väitettäsi?

Olivathan sosialisteillakin tavoitteena irrottautua venäjästä, niinkuin he tekivätkin. Se liittäminen olisi tullut enemmänkin neuvostoliiton tahdosta, kuin suomalaisten.

hössendecker kirjoitti:

"puna-aate pyrki liittämään Suomen osaksi Neuvosto-Venäjää. "

Voitko mitenkään perustella tai todistaa tätä väitettäsi?

Kommunistit haaveilivat maailmanvallankumouksesta jonka toteuduttua kansat ja valtiot menettävät merkityksensä. Vielä Stalinilla oli oppi sosialismista yhdessä valtiossa.

Sotakirves kirjoitti:

Kommunistit haaveilivat maailmanvallankumouksesta jonka toteuduttua kansat ja valtiot menettävät merkityksensä. Vielä Stalinilla oli oppi sosialismista yhdessä valtiossa.

"Kommunistit haaveilivat maailmanvallankumouksesta jonka toteuduttua kansat ja valtiot menettävät merkityksensä. Vielä Stalinilla oli oppi sosialismista yhdessä valtiossa. "

Ilmeneekö tämä mitenkään konkreettisesti suomen punaisten toiminnassa tai virallisissa tavoitteissa? Riittääkö pelkkä oletettu "haaveilu" maanpetossyytteen nostamiseen? Miten Stalinin oletetut väitteet liittyvät suomen punaisiin? Stalin puheet suomen liittymisestä NL:ään olivat tietysti sisäpoliitiikkaa varten, eikä niillä ollut mitään tekemistä suomen punaisten kanssa.

normangrosser kirjoitti:

"Kommunistit haaveilivat maailmanvallankumouksesta jonka toteuduttua kansat ja valtiot menettävät merkityksensä. Vielä Stalinilla oli oppi sosialismista yhdessä valtiossa. "

Ilmeneekö tämä mitenkään konkreettisesti suomen punaisten toiminnassa tai virallisissa tavoitteissa? Riittääkö pelkkä oletettu "haaveilu" maanpetossyytteen nostamiseen? Miten Stalinin oletetut väitteet liittyvät suomen punaisiin? Stalin puheet suomen liittymisestä NL:ään olivat tietysti sisäpoliitiikkaa varten, eikä niillä ollut mitään tekemistä suomen punaisten kanssa.

Lue lisää

Minä selitin mitkä tavoitteet kommunismilla aatteellisesti oli. Miksi kuvittelet että Suomen punaisilla olisi ollut eri tavoitteet kuin muilla aateveljillään ympäri maailman?

normangrosser kirjoitti:

"Kommunistit haaveilivat maailmanvallankumouksesta jonka toteuduttua kansat ja valtiot menettävät merkityksensä. Vielä Stalinilla oli oppi sosialismista yhdessä valtiossa. "

Ilmeneekö tämä mitenkään konkreettisesti suomen punaisten toiminnassa tai virallisissa tavoitteissa? Riittääkö pelkkä oletettu "haaveilu" maanpetossyytteen nostamiseen? Miten Stalinin oletetut väitteet liittyvät suomen punaisiin? Stalin puheet suomen liittymisestä NL:ään olivat tietysti sisäpoliitiikkaa varten, eikä niillä ollut mitään tekemistä suomen punaisten kanssa.

Lue lisää

Suomen itsenäistymiseen liittyy olennaisesti se, että työväenliike haki itsenäisyyttä Venäjästä ns. väliaikaisen hallituksen aikana, jota johti Alexander Kerenski. Silloin itsenäisyyshanke johti siihen, että Kerenski julisti Venäjän hallituksen käyttävän samaa valtaa kuin tsaari ja hajotti sillä perusteella eduskunnan. Seuranneissa vaaleissa sosialidemokraatit menettivät eduskuntaenemmistönsä porvarillisille puolueille. Porvarilliset puolueet tunustivat tuossa vaiheessa Kerenskin hallituksen vallan myös Suomeen nähden ja lähtivät vaaleihin normaalisti. Sosialidemokraatit sen sijaan harkitsivat pitkään vaalien boikotoimista mikä tietysti haittasi vaalivalmisteluja. Tässä vaiheessa yhteiskunnassa oli myös esiintynyt lakkoja ja pieniä paikallisia levottomuuksia, jotka toimivat konservtiivisten voimien hyväksi vaaleissa.

Porvarillisella puolella itsenäisyysajatus sai tuulta purjeisiinsa kun bolsevikit kaappasivat vallan Venäjällä. Osalle sosialidemokraateista taas tilanne muuttui juuri päinvastaiseksi, olihan Venäjällä nyt työväestö ottanut vallan. Suomi itsenäistyi porvarien äänillä. Osalle työväestöä Suomesta tuli isänmaa vasta myöhemmin taloudellisen, sosiallisen ja lainsäädännöllisen kehityksen kautta. Ja luonnolliseti sotien, joissa jokainen kansalainen joutui tavalla tai toisella puolensa valitsemaan.

Punaisen Suomen historiasta tuskin löytyy mitään yksittäisiä asiakirjoja, jotka osoittaisivat punaisen hallituksen tarkoituksena olleen Suomen liittäminen bolsevistiseen Venäjään. Tuskin silloisella kansanvaltuuskunnalla sellaista tarkoitusta olikaan. Leninillä tämä tarkoitus kuitenkin oli eikä hän tässä suhteessa säästellyt sanojaan eikä aseellista tukea punaisille. Merkittäviä joukkoja hän ei kuitenkaan ollut valmis lähettämään muualle kuin Kannakselle, jossa tavoitteena oli estää valkoisten pääsy Pietarin porteille.

Punaisen Suomen maamme itsenäisyydelle tuoma uhka oli siinä, että työväen radikaalein osa uskoi nimenomaan kansainväliseen sosialismin voittoon samoin kuin Lenin ja Co. Suomen itsenäisyydellä sen enempää kuin Venäjänkään itsenäisyydellä ei siinä tilanteessa ollut oikeastaan edes välinearvoa. Olisko kansanvaltuuskunta kyennyt tai halunnut vastustaa tätä painetta jos punaiset olisivat voittaneet?

Itsenäisyys ei ollut vuonna 1917 koko kansan jakamaton tavoite vaan se oli hyvin selkeästi sidottu kehitykseen Venäjällä ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja uhkiin. Maassa oli selkeä valtatyhjiö tsaarin kukistumisen jälkeen jonka niin sosialistit kuin porvaritkin olisivat mielellään täyttäneet. Venäjän kortilla osattiin pelata jo silloin. Onni ja ehkä taitokin suosivat sitten valkoisia.

Niin. Mitenkähän on, saataisiinko kapinallisten jälkeläiset vielä vastaamaan isoisien ja isoisien isien teoista? Silloinhan voitaisiin jauhaa tätä asiaa lähes loputtomiin. Tämän kansan pyhä tarkoitus näyttää olevan pitää kahtiajako yllä ja muistuttaa ajasta ikuisuuteen "vapaussodasta". Siinä ei kapinallisten poikien osallistuminen talvi- ja jatkosotaan paljon merkitse kun herrojen valkoinen Suomi muistelee uljasta syntyvaihettaan. Suojeluskunnat kun saisi vielä takaisin, AKS:n, IKL:n, Lotta Svärd sentään jo taitaa elpyä.

Liekki kirjoitti:

Suomen itsenäistymiseen liittyy olennaisesti se, että työväenliike haki itsenäisyyttä Venäjästä ns. väliaikaisen hallituksen aikana, jota johti Alexander Kerenski. Silloin itsenäisyyshanke johti siihen, että Kerenski julisti Venäjän hallituksen käyttävän samaa valtaa kuin tsaari ja hajotti sillä perusteella eduskunnan. Seuranneissa vaaleissa sosialidemokraatit menettivät eduskuntaenemmistönsä porvarillisille puolueille. Porvarilliset puolueet tunustivat tuossa vaiheessa Kerenskin hallituksen vallan myös Suomeen nähden ja lähtivät vaaleihin normaalisti. Sosialidemokraatit sen sijaan harkitsivat pitkään vaalien boikotoimista mikä tietysti haittasi vaalivalmisteluja. Tässä vaiheessa yhteiskunnassa oli myös esiintynyt lakkoja ja pieniä paikallisia levottomuuksia, jotka toimivat konservtiivisten voimien hyväksi vaaleissa.

Porvarillisella puolella itsenäisyysajatus sai tuulta purjeisiinsa kun bolsevikit kaappasivat vallan Venäjällä. Osalle sosialidemokraateista taas tilanne muuttui juuri päinvastaiseksi, olihan Venäjällä nyt työväestö ottanut vallan. Suomi itsenäistyi porvarien äänillä. Osalle työväestöä Suomesta tuli isänmaa vasta myöhemmin taloudellisen, sosiallisen ja lainsäädännöllisen kehityksen kautta. Ja luonnolliseti sotien, joissa jokainen kansalainen joutui tavalla tai toisella puolensa valitsemaan.

Punaisen Suomen historiasta tuskin löytyy mitään yksittäisiä asiakirjoja, jotka osoittaisivat punaisen hallituksen tarkoituksena olleen Suomen liittäminen bolsevistiseen Venäjään. Tuskin silloisella kansanvaltuuskunnalla sellaista tarkoitusta olikaan. Leninillä tämä tarkoitus kuitenkin oli eikä hän tässä suhteessa säästellyt sanojaan eikä aseellista tukea punaisille. Merkittäviä joukkoja hän ei kuitenkaan ollut valmis lähettämään muualle kuin Kannakselle, jossa tavoitteena oli estää valkoisten pääsy Pietarin porteille.

Punaisen Suomen maamme itsenäisyydelle tuoma uhka oli siinä, että työväen radikaalein osa uskoi nimenomaan kansainväliseen sosialismin voittoon samoin kuin Lenin ja Co. Suomen itsenäisyydellä sen enempää kuin Venäjänkään itsenäisyydellä ei siinä tilanteessa ollut oikeastaan edes välinearvoa. Olisko kansanvaltuuskunta kyennyt tai halunnut vastustaa tätä painetta jos punaiset olisivat voittaneet?

Itsenäisyys ei ollut vuonna 1917 koko kansan jakamaton tavoite vaan se oli hyvin selkeästi sidottu kehitykseen Venäjällä ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja uhkiin. Maassa oli selkeä valtatyhjiö tsaarin kukistumisen jälkeen jonka niin sosialistit kuin porvaritkin olisivat mielellään täyttäneet. Venäjän kortilla osattiin pelata jo silloin. Onni ja ehkä taitokin suosivat sitten valkoisia.

Lue lisää

Yhdyn aika paljon edelliseen. On toisaalta makuasia, mitä itsenäisellä valtiolla kulloinkin tarkoitettiin. Olisko ollut kuten Valko-Venäjä tai Kasakstan, Georgia tai lopulta Viro.

Sosialismi oli kansainvälistä ja yleimaailmallista. Kaikki kuuluisivat kuitenkin samaan perheeseen. Stalin myöhemmin korosti Leniniä enemmän Venäjän johtavaa asemaa tuossa perheessä. Leninhän odotti vallankumouksen puhkeavan lähinnä Englannissa tai Saksassa ja oli Venäjän vallankumouksen osalta sanamukaisesti "vähällä myöhästyä junasta".

Vuoden 1917/1918 tapahtumat siirtyivät varsinaisesti töpinävaiheeseen "suuren asejuna" -projektin yhteydessä. Rekkuloivissa varuskunnissahan oli alkuvaiheessa aseita, joiden pelättiin siirtyvän hallituksen valvonnan ulkopuolelle. Lisäki havaittiin, että punakaartilaiset alkoivat ryhmittyä Pietari-Riihimäki-Helsinki -radan varteen tarkoituksenaan ottaa avainpaikat haltuun ja kuljettaa suuri asejuna Pietarista Helsinkiin niin, että osa aseista siirrettäisiin Savoon, Kotkan seudulle, Tampereelle ja mahdollisesti Turkuun. Osittain projeti epäonnistui ja taistelut alkoivat.

Että Suomen itsenäisyyden tunnustanut valtakunta siis salli ja osallistui aseiden kuljettamiseen Suomen virallisen hallituksen vastaisille voimille. Että Pietarissa suomalaiset radikaalit saivat aivan rauhassa puuhata asejunan lastausta ja kuljettaa se Suomeen. Että suomalaiset sosialistiradikaalit olivat juonessa mukana ja valmistelivat junan kuljetuksen turvaamista. Ei Lenin, Trotski eikä Stalin hyvää hyvyyttään tätä sallinut. Eivätkä suomaliset sosialaistiradikaalit olleet tietämättöminä tämän kaiken hinnasta ja tarkoituksesta.

Toki varmasti monet rivipunikit tavoittelivat itsenäistä, sosialistista Suomea. Heillä ei ollut harmaata aavistusta toimintaa kiihdyttävän radikaalitason lähtökohdista ja sitoumuksista.

sinivalko kirjoitti:

Niin. Mitenkähän on, saataisiinko kapinallisten jälkeläiset vielä vastaamaan isoisien ja isoisien isien teoista? Silloinhan voitaisiin jauhaa tätä asiaa lähes loputtomiin. Tämän kansan pyhä tarkoitus näyttää olevan pitää kahtiajako yllä ja muistuttaa ajasta ikuisuuteen "vapaussodasta". Siinä ei kapinallisten poikien osallistuminen talvi- ja jatkosotaan paljon merkitse kun herrojen valkoinen Suomi muistelee uljasta syntyvaihettaan. Suojeluskunnat kun saisi vielä takaisin, AKS:n, IKL:n, Lotta Svärd sentään jo taitaa elpyä.

Lue lisää

Tuskinpa tässä nyt enää kukaan on vanhoja esittämälläsi tavalla kaivelemssa. Jokainen sukupolvi joutuu luomaan oman kuvansa historiasta ja siinä mielessä suhtautuminen punaisiin ja valkoisiinkin elää jatkuvasti. Tänä päivänä se jakolinja johon maan jakautuminen punaisiin ja valkoisiin perustui on jo historiaa.

Älä höpötä. Itsenäisyysjulistuksen hyväksyi Lenin ja Venäjän hallitus. Vituttaako Suomen itsenäisyys noin paljon?

Kaatia kirjoitti:

Älä höpötä. Itsenäisyysjulistuksen hyväksyi Lenin ja Venäjän hallitus. Vituttaako Suomen itsenäisyys noin paljon?

ittelles vaan.

Jerry_Falwell kirjoitti:

ittelles vaan.

Vituttaako sinua Suomen itsenäisyys?

"Mannerheim oli heti sotilaskomitean puheenjohtajaksi tullessaan tammikuussa 1918 tehnyt selväksi vastustavansa ulkomaisten joukkojen kutsumista Suomeen. Hän myös koki ottaneensa ylipäällikkyyden vastaan tietyin poliittisin ehdoin. Niinpä kun senaatti maaliskuun alussa ilmotti Mannerheimille ottavansa Saksan avun vastaan ja että saksalaisia joukkoja saapuisi näin Suomeen, hän uhkasi jopa erota. Mannerheim taipui lopulta hyväksymään saksalaisten väliintulon, mutta asetti ehdoksi, että saksalaiset joukot alistetaan hänelle. Korostaakseen Mannerheimin asemaa senaatti ylensi hänet ratsuväenkenraaliksi."

Saksalaiset kävivä ainoastaan rauhanturvatehtävissä Suomessa ja poistuivat välttömästi saatuaan tehtävänsä hoidettua!
Kommunismiin ja sosialismiin kuuluu röyhkeä valehtelu ja asioiden vääristely, kuten sinä juuri teet!

valehtelet sujuvasti kirjoitti:

"Mannerheim oli heti sotilaskomitean puheenjohtajaksi tullessaan tammikuussa 1918 tehnyt selväksi vastustavansa ulkomaisten joukkojen kutsumista Suomeen. Hän myös koki ottaneensa ylipäällikkyyden vastaan tietyin poliittisin ehdoin. Niinpä kun senaatti maaliskuun alussa ilmotti Mannerheimille ottavansa Saksan avun vastaan ja että saksalaisia joukkoja saapuisi näin Suomeen, hän uhkasi jopa erota. Mannerheim taipui lopulta hyväksymään saksalaisten väliintulon, mutta asetti ehdoksi, että saksalaiset joukot alistetaan hänelle. Korostaakseen Mannerheimin asemaa senaatti ylensi hänet ratsuväenkenraaliksi."

Saksalaiset kävivä ainoastaan rauhanturvatehtävissä Suomessa ja poistuivat välttömästi saatuaan tehtävänsä hoidettua!
Kommunismiin ja sosialismiin kuuluu röyhkeä valehtelu ja asioiden vääristely, kuten sinä juuri teet!

Lue lisää

Mannerheim vastusti saksalaisten joukkojen maahantuloa juri niinkuin kirjoitit. Mannerheim myös pelasi hyvän pelin huonoilla korteilla ja onnistui mm. alistamaan von der Goltzin omaan komentoonsa. Tämä auttoi myöhemmin Mannerheimia hänen vakuutellessaan Ranskaa ja Englantia tunnustamaan maamme itsenäisyyden.

Senaatti sen sijaan ainakin välillisesti oli sitoutunut hyvin pitkälle integroimaan Suomen niin poliittisesti kuin taloudellisestikin Saksaan. Tämä kehitys alkoi jo jääkäriliikettä perustettaessa ja avun hinta nousi matkan varrella. Saksan yleisenä sodanpäämääränä oli turvata Saksan johtava taloudellinen ja poliittinen asema Euroopassa. Suomessa saksalainen "kapitalisti" näki puuta, vesivoimaa sen jalostamiseen ja malmivaroja. Nämä pyrittiin saamaan saksalaisten hallintaan erilaisin sopimuksin. Saksan tappio marraskuussa todellakin vapautti Suomen kaikista näistä sitoumuksista (tai ainakin kovalta kiistalta sopimusten pitävyydestä) ja pelasti Saksan maineen pyyteettömänä auttajana.

valehtelet sujuvasti kirjoitti:

"Mannerheim oli heti sotilaskomitean puheenjohtajaksi tullessaan tammikuussa 1918 tehnyt selväksi vastustavansa ulkomaisten joukkojen kutsumista Suomeen. Hän myös koki ottaneensa ylipäällikkyyden vastaan tietyin poliittisin ehdoin. Niinpä kun senaatti maaliskuun alussa ilmotti Mannerheimille ottavansa Saksan avun vastaan ja että saksalaisia joukkoja saapuisi näin Suomeen, hän uhkasi jopa erota. Mannerheim taipui lopulta hyväksymään saksalaisten väliintulon, mutta asetti ehdoksi, että saksalaiset joukot alistetaan hänelle. Korostaakseen Mannerheimin asemaa senaatti ylensi hänet ratsuväenkenraaliksi."

Saksalaiset kävivä ainoastaan rauhanturvatehtävissä Suomessa ja poistuivat välttömästi saatuaan tehtävänsä hoidettua!
Kommunismiin ja sosialismiin kuuluu röyhkeä valehtelu ja asioiden vääristely, kuten sinä juuri teet!

Lue lisää

Tuo mitä kirjoitit oikeastaan vahvistaa ainoastaan minkä kirjoitin. Kannattaa tutustua Matti Lackmanin tutkimukseen aiheesta, jossa hän osoittaa Suomen valkoisen johdon täydellisen riippuvaisuuden Berliinistä. Mitään suuria liikkeitä ei tehty ilman Berliinin lupaa. Tähän myös viime kädessä taipui Mannerheim. Kaikkea näennäistä voidaan tehdä asian peittämiseksi, mutta tosiasiat ovat tosiasioita.

mannerheim2 kirjoitti:

Tuo mitä kirjoitit oikeastaan vahvistaa ainoastaan minkä kirjoitin. Kannattaa tutustua Matti Lackmanin tutkimukseen aiheesta, jossa hän osoittaa Suomen valkoisen johdon täydellisen riippuvaisuuden Berliinistä. Mitään suuria liikkeitä ei tehty ilman Berliinin lupaa. Tähän myös viime kädessä taipui Mannerheim. Kaikkea näennäistä voidaan tehdä asian peittämiseksi, mutta tosiasiat ovat tosiasioita.

Lue lisää

No mitäs sitten? Mitä vahinkoa tai haittaa Suomelle oli ns. saksalaissympatioista? Suomi jatkoi suvereenina itsenäisenä valtiona. Sääti omat lakinsa ja asetuksensa itsenäisesti aina 1945 asti.

Tsaari oli Suomen suurruhtinas ym ym. Suomea ei ollut liitetty Venäjään Venäjän hallituksen alaisuuteen, vaan yhteys perustui tsaarin asemaan, joka poistui tsaarin vallan kukistuttua. Muodollisesti Suomella ei siis ollut hallitsijaa, mikä oli hämmentävä tilanne ja valinnan paikka.

Vanhasuomalaiset hetken empikin, josko Suomi voisi jatkaa ja säilyttää poliittisen ja kaupallisen erityisasemansa Venäjän hallituksen alaisuudessa. Ajatus heidänkin osaltaan hautautui tapahtumien vyöryyn. Kirjailija Haavikko sattuvasti totesikin, että Suomen oli suorastaan pakko päättää itsenäisyydestä samoin kuin sitten Saksan romahdettua tasavaltaisesta hallitusmuodosta.

Leniniltähän ei pyydetty Suomen itsenäisyyttä, vaan Suomen itsenäisyyden tunnustusta, mikä taas oli edellytys muiden ulkovaltioiden tunnustamisen saamiselle. Itsenäisyyttähän Lenin ei voinut myöntää, sen olisi voinut tehdä vain Suomen suurruhtinas, joka tosin samalla oli Venäjän tsaari. Diplomatiahan on toisinaan pilkunviilausta ja toisinaan taas ei.

Patriootti kirjoitti:

Tsaari oli Suomen suurruhtinas ym ym. Suomea ei ollut liitetty Venäjään Venäjän hallituksen alaisuuteen, vaan yhteys perustui tsaarin asemaan, joka poistui tsaarin vallan kukistuttua. Muodollisesti Suomella ei siis ollut hallitsijaa, mikä oli hämmentävä tilanne ja valinnan paikka.

Vanhasuomalaiset hetken empikin, josko Suomi voisi jatkaa ja säilyttää poliittisen ja kaupallisen erityisasemansa Venäjän hallituksen alaisuudessa. Ajatus heidänkin osaltaan hautautui tapahtumien vyöryyn. Kirjailija Haavikko sattuvasti totesikin, että Suomen oli suorastaan pakko päättää itsenäisyydestä samoin kuin sitten Saksan romahdettua tasavaltaisesta hallitusmuodosta.

Leniniltähän ei pyydetty Suomen itsenäisyyttä, vaan Suomen itsenäisyyden tunnustusta, mikä taas oli edellytys muiden ulkovaltioiden tunnustamisen saamiselle. Itsenäisyyttähän Lenin ei voinut myöntää, sen olisi voinut tehdä vain Suomen suurruhtinas, joka tosin samalla oli Venäjän tsaari. Diplomatiahan on toisinaan pilkunviilausta ja toisinaan taas ei.

Lue lisää

Vaikka Suomen ja Venäjän suhde ns. autonomian aikana joskus selitettiin jopa personaaliunioniksi (kuten sinä teet), niin tämä ei suinkaan ollut vallitseva käsitys edes Suomessa.

Esimerkiksi professori Allan Serlachius kirjoitti vuonna 1910 kirjassa "Lainopin alkeet", että Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutuksella Suomi tehtiin "Venäjän kanssa erottamattomassa yhteydessä olevaksi epäsuvereeniseksi, mutta silti keisarikunnasta eri (autonomiseksi) valtioksi". Tämän lisäksi toki keisari oli myös Suomen suuriruhtinas.

Suomessa tunnustettiin aluksi Venäjän väliaikainen hallitus ylimmän vallan haltijaksi eli suuriruhtinaan valtaoikeuksien käyttäjäksi. Se muun muassa hajotti Suomen eduskunnan - kun tämä oli yrittänyt itse julistautua ylimmän vallan haltijaksi. Tosin suomalaiset eivät tähän mukautuneet täysin vapaaehtoisesti, vaan tarvittiin hiukan aseidenkalistelua.

Kun tilanne sitten Venäjällä muuttui yhä sekasortoisemmaksi, ei siellä enää ollut vallankäyttäjää, joka olisi yksiselitteisesti voinut päättää Suomen aseman muuttamisesta. Lähes kaikki poliittiset suuntaukset Venäjällä olivat tsaarivallan kukistuttua yhtä mieltä siitä, että sellaisen päätöksen saattoi tehdä vain Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous.

Oli kuitenkin yksi poikkeus, bolsevikit. Heiltä suomalaiset hankkivat tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle, ja he hajottivat pistimillä perustuslakia säätävän kansalliskokouksen, joka oli yksi harvoja edes suhteellisen demokraattisilla vaaleilla valittuja orgaaneja Venäjällä kautta aikojen. Sen kokoonpano ei nimittäin ollut bolsevikkien mieleen.

Tokihan voimme lähteä myös siitä, että aika ajoin väkivalta katkaisee oikeudellisen jatkuvuuden: kumoaa vanhan järjestyksen ja perustaa uuden, joka rupeaa esiintymään lakina ja oikeutena. Mutta jääkäriliike, bolsevikkien vallankaappaus, Suomen senaatin itsenäisyysjulistus 4.12.1917 (joka sitten huomattiin vahvistuttaa eduskunnalla 6.12.), oman armeijan muodostaminen Suomelle, hyökkääminen valtakunnan sotavoimien kimppuun (ns. venäläisten aseistariisuminen) ja punakapina olivat kaikki vanhan ja vakiintuneen oikeusjärjestyksen silmin katsottuna valtiorikoksia. Siksi oli silkkaa politiikkaa eikä juridiikkaa sekin, millä rikosnimikkeillä hävinneitä sitten aikanaan tuomittiin.

Yucca kirjoitti:

Vaikka Suomen ja Venäjän suhde ns. autonomian aikana joskus selitettiin jopa personaaliunioniksi (kuten sinä teet), niin tämä ei suinkaan ollut vallitseva käsitys edes Suomessa.

Esimerkiksi professori Allan Serlachius kirjoitti vuonna 1910 kirjassa "Lainopin alkeet", että Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutuksella Suomi tehtiin "Venäjän kanssa erottamattomassa yhteydessä olevaksi epäsuvereeniseksi, mutta silti keisarikunnasta eri (autonomiseksi) valtioksi". Tämän lisäksi toki keisari oli myös Suomen suuriruhtinas.

Suomessa tunnustettiin aluksi Venäjän väliaikainen hallitus ylimmän vallan haltijaksi eli suuriruhtinaan valtaoikeuksien käyttäjäksi. Se muun muassa hajotti Suomen eduskunnan - kun tämä oli yrittänyt itse julistautua ylimmän vallan haltijaksi. Tosin suomalaiset eivät tähän mukautuneet täysin vapaaehtoisesti, vaan tarvittiin hiukan aseidenkalistelua.

Kun tilanne sitten Venäjällä muuttui yhä sekasortoisemmaksi, ei siellä enää ollut vallankäyttäjää, joka olisi yksiselitteisesti voinut päättää Suomen aseman muuttamisesta. Lähes kaikki poliittiset suuntaukset Venäjällä olivat tsaarivallan kukistuttua yhtä mieltä siitä, että sellaisen päätöksen saattoi tehdä vain Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous.

Oli kuitenkin yksi poikkeus, bolsevikit. Heiltä suomalaiset hankkivat tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle, ja he hajottivat pistimillä perustuslakia säätävän kansalliskokouksen, joka oli yksi harvoja edes suhteellisen demokraattisilla vaaleilla valittuja orgaaneja Venäjällä kautta aikojen. Sen kokoonpano ei nimittäin ollut bolsevikkien mieleen.

Tokihan voimme lähteä myös siitä, että aika ajoin väkivalta katkaisee oikeudellisen jatkuvuuden: kumoaa vanhan järjestyksen ja perustaa uuden, joka rupeaa esiintymään lakina ja oikeutena. Mutta jääkäriliike, bolsevikkien vallankaappaus, Suomen senaatin itsenäisyysjulistus 4.12.1917 (joka sitten huomattiin vahvistuttaa eduskunnalla 6.12.), oman armeijan muodostaminen Suomelle, hyökkääminen valtakunnan sotavoimien kimppuun (ns. venäläisten aseistariisuminen) ja punakapina olivat kaikki vanhan ja vakiintuneen oikeusjärjestyksen silmin katsottuna valtiorikoksia. Siksi oli silkkaa politiikkaa eikä juridiikkaa sekin, millä rikosnimikkeillä hävinneitä sitten aikanaan tuomittiin.

Lue lisää

Suomi ei ollut osa Venäjää, vaan suurruhtinaskunta, jonka suurruhtinas oli Venäjän tsaari. Se oli yhtä ikuinen ja erottamaton epäsuvereeni valtio kuin tsaarikin, jolle uskollisuuden valakin oli vannottu.

Suomella oli aika kansainvälinen asema, mm. oma pankki ja kauppalaitos, joka yhtäältä nautti kauppaetuja Venäjällä ja toisaalta kävi kauppaa Eurooppaan. Suomella oli jopa omia kaupallisia edustustojakin eurooppalaisissa valtioissa. Aleksanteri I pysytti Suomessa Ruotsin lain, vain kunikaaksi tuli tsaari. Suomen erityisasemaa vastaan hyökättiin Venäjällä kovasti ja loppuvuosina paine Suomen aseman muuttamiseen osaksi Venäjää oli suuri.

Tsaarin kukistuttua hämminki oli suuri ja laillinen jatkumo katkesi. Vain osa hyväksyi Kerenskin hallitukselle Suomen suurruhtinaan asemaa. Korkeista virkamiehistä osa katsoi, ettei Kerenski voinut heitä erottaa ja osa eroamaan hakeutuvista ei tiennyt kenellä eroilmoitus pitäisi tehdä. (Mm. laillisuusmies Tanner kauhisteli, miten hallitus voi erota, kun ei ollut ketään, jolle tehdä eroilmoitus)

Suomen itsenäistymisjulistus kulminoitui juuri maan päämien ja hallitsijan tuhoutumiseen ja siihen, ettei muuta venäläistä valtiomahtia tunnustettu sitä korvaamaan. Vaikka eduskunta hajoitettiinkin, ei sen tekemää itsenäisyysjulistusta mitätönty. Osa eduskunnnastahan katsoi voivansa jatkaa, osa näki ehkä taktisia mahdollisuuksia uusissa vaaleissa.

Suomi itsenäistyi seksvassa tilanteessa ja Leniniltä pyydettiin sille tunnustus. Tämä kävi välttämättömäksi, kun keskeiset naapurit ja muut valtiot eivät halunneet törmäyskurssille tuntemattoman Venäjän kanssa ja asettivat oman tunnustamisensa ehdoksi Venäjän tunnustuksen.

Paljon on pohdittu, miksi Mannerheim pysähtyi Pietarin porteille eikä sekaantunut Venäjän sisäiseen välienselvittelyyn. Ilmeisesti yhteyksiä Venäjän valkokenraaleihin oli ja bolsheviikkien asema oli aika-ajoin veitsen terällä. Mannerheimillä oli varmasti yhteyksiä Venäjän ruhtinassukuihin ja valkokenraaleihin. Tiettävästi hän oli tiedustellut näidenkin tahojen halua tunnustaa Suomen itsenäisyys silloinkin, jos Romanov-suku palaisikin valtaistuimelle. Myönteitä ilmoitusta hän ei liene saanut. Ei siis ollut mitään mieltä lähteä kaatamaan vallankumousta, joka ainoana ilmoitti valmiutensa tunnustaa Suomen itsenäisyys.

Patriootti kirjoitti:

Suomi ei ollut osa Venäjää, vaan suurruhtinaskunta, jonka suurruhtinas oli Venäjän tsaari. Se oli yhtä ikuinen ja erottamaton epäsuvereeni valtio kuin tsaarikin, jolle uskollisuuden valakin oli vannottu.

Suomella oli aika kansainvälinen asema, mm. oma pankki ja kauppalaitos, joka yhtäältä nautti kauppaetuja Venäjällä ja toisaalta kävi kauppaa Eurooppaan. Suomella oli jopa omia kaupallisia edustustojakin eurooppalaisissa valtioissa. Aleksanteri I pysytti Suomessa Ruotsin lain, vain kunikaaksi tuli tsaari. Suomen erityisasemaa vastaan hyökättiin Venäjällä kovasti ja loppuvuosina paine Suomen aseman muuttamiseen osaksi Venäjää oli suuri.

Tsaarin kukistuttua hämminki oli suuri ja laillinen jatkumo katkesi. Vain osa hyväksyi Kerenskin hallitukselle Suomen suurruhtinaan asemaa. Korkeista virkamiehistä osa katsoi, ettei Kerenski voinut heitä erottaa ja osa eroamaan hakeutuvista ei tiennyt kenellä eroilmoitus pitäisi tehdä. (Mm. laillisuusmies Tanner kauhisteli, miten hallitus voi erota, kun ei ollut ketään, jolle tehdä eroilmoitus)

Suomen itsenäistymisjulistus kulminoitui juuri maan päämien ja hallitsijan tuhoutumiseen ja siihen, ettei muuta venäläistä valtiomahtia tunnustettu sitä korvaamaan. Vaikka eduskunta hajoitettiinkin, ei sen tekemää itsenäisyysjulistusta mitätönty. Osa eduskunnnastahan katsoi voivansa jatkaa, osa näki ehkä taktisia mahdollisuuksia uusissa vaaleissa.

Suomi itsenäistyi seksvassa tilanteessa ja Leniniltä pyydettiin sille tunnustus. Tämä kävi välttämättömäksi, kun keskeiset naapurit ja muut valtiot eivät halunneet törmäyskurssille tuntemattoman Venäjän kanssa ja asettivat oman tunnustamisensa ehdoksi Venäjän tunnustuksen.

Paljon on pohdittu, miksi Mannerheim pysähtyi Pietarin porteille eikä sekaantunut Venäjän sisäiseen välienselvittelyyn. Ilmeisesti yhteyksiä Venäjän valkokenraaleihin oli ja bolsheviikkien asema oli aika-ajoin veitsen terällä. Mannerheimillä oli varmasti yhteyksiä Venäjän ruhtinassukuihin ja valkokenraaleihin. Tiettävästi hän oli tiedustellut näidenkin tahojen halua tunnustaa Suomen itsenäisyys silloinkin, jos Romanov-suku palaisikin valtaistuimelle. Myönteitä ilmoitusta hän ei liene saanut. Ei siis ollut mitään mieltä lähteä kaatamaan vallankumousta, joka ainoana ilmoitti valmiutensa tunnustaa Suomen itsenäisyys.

Lue lisää

Et ilmeisesti lukenut, mitä lainasin suomalaisen oikeusoppineen kirjoituksesta? Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, eikä tätä kiistänyt juuri kukaan ainakaan julkisesti - paha olisikin ollut kiistää, koska se olisi ollut vähintään valtiopetoksen valmistelua, jolla olisi päässyt Siperiaan opiskelemaan.

"Suuriruhtinaskunta" on nimitys, joka tietyllä Ruotsin valtakunnan osalla (suunnilleen sillä, joka nykyisin tunnetaan Suomena) oli jo vuosisatoja sitten. Syynä oli lähinnä se, että Ruotsin kuninkaat halusivat pitemmän titulatuurin, samantapaisen kuin tsaarilla oli. Mitään itsehallintoa saati suhteellistakaan itsenäisyyttä siihen ei sisältynyt.

Kun Venäjä sai suunnilleen nykyisen Suomen alueen Ruotsilta voittomaana vuonna 1809, se järjesti Suomen hallinnon hiukan toisin kuin Venäjän muiden kuvernementtien. Syynä oli ennen muuta se, että hallinto oli Venäjällä tehotonta ja tehottomuus lisääntyi valtakunnan laajetessa. Suomessa oli valmiiksi tehokas ja toimiva hallintokoneisto, joten sen annettiin toimia, kunhan taattiin valtakunnan perusedut. (Tähän heitettiin sitten mausteeksi kaunopuheista julistusta Suomen korottamisesta kansakuntien joukkoon jne. - propagandaa, joka oli hyvin oivallettua, sillä suomalaisille oli tyypillistä voimakas sitoutuminen auktoriteetteihin ja esivallan kunnioitus, kunhan esivalta esiintyy edes hiukan ystävällisesti tai edes asiallisen korrektisti.) Niin sanotut sortovuodet syntyivät siitä, että hallinto oli Venäjällä kehittynyt - tai niin ainakin uskottiin - siinä määrin, että voitiin pyrkiä keskitetympään ja yhtenäisempään hallintoon eri kuvernementeissa.

Suomen autonomia kyllä jopa laajeni myöhemmin kattamaan jopa oman rahan ja valtionpankin. Mutta mistään _valtion_ asemasta kansainvälisellä kentällä ei ollut kyse. Venäjä sieti tilannetta ja kehitystä taloudellisista syistä. Muun muassa Pietarin elintarvikehuolto oli paljolti itäisen Suomen varassa. Myös teollistumisen edistyminen Suomessa oli Venäjänkin etu. Tilannetta voisi ehkä verrata Hongkongin ja Macaon erityishallintoalueiden asemaan Kiinan kansantasavallassa nykyisin.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän tilanne toki oli epäselvä. Mutta valtio-oikeudellisesti ei ollut mitään epäselvyyttä siitä, että Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa. Epäselvää saattoi olla se, mikä taho tunnustettiin ylimmän vallan haltijaksi keisarikunnassa ja siten myös Suomessa.

Lisäksi sekasortoinen tilanne tietysti tarjosi myös mahdollisuuksia pyrkimyksille irrottaa Suomi Venäjän valtakunnasta. Mutta tämä on jo toinen juttu - ja merkitsi oikeudellisesti katsottuna maanpetosta. Kuten aiemmin kirjoitin. Historian ironiaa on, että itse maanpetoksen tehneet tuomitsivat muita maanpetoksesta, mutta - osittain ehkä jopa tästä ironiasta tietoisina - enimmäkseen kuitenkin valtiopetoksesta.

Lokakuussa 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan) vallan kaapanneella bolsevikkiklikillä oli Venäjän poliittisista voimista varmaankin kaikkein vähiten perusteita esiintyä korkeimman vallan laillisena haltijana. Eikä se sellaisena esiintynytkään. Ei suomalaisten lähetystö sentään anellut itsenäisyyden tunnustamista Leniniltä Suomen suuriruhtinaana vaan tosiasiallisena vallanpitäjänä keisarikunnan eräillä ydinalueilla, siis kuin vieraalta valtiolta.

Mannerheim muuten olisi halunnut valloittaa Pietarin ja luovuttaa sen sitten valkokenraaleille. (Tämä oli yksi syy siihen, että hän joutui sivuraiteelle pitkäksi aikaa.) Suomesta ja länsimaista vain ei löytynyt riittävää valmiutta operaatioon, kaikkialta ei edes hyväksyntää sille. Eikä Mannerheimin ajatus sinänsä epärealistinen ollut Suomen etujen kannalta: vaikka Venäjän valkoisten johtajat eivät olleet valmiit antamaan Suomelle itsenäisyyttä vaan vetosivat siihen, että tästä asiasta saattoi päättää vain Venäjän kansa, niin todellisuudessa se, että he olisivat joutuneet ottamaan Pietarin avaimet lahjana suomalaisilta, olisi painanut paljon. Varsinkin kun tässä raadollisessa maailmassa lahjaa ei aina tarvitse antaa ilman takeita vastalahjasta.

Yucca kirjoitti:

Et ilmeisesti lukenut, mitä lainasin suomalaisen oikeusoppineen kirjoituksesta? Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, eikä tätä kiistänyt juuri kukaan ainakaan julkisesti - paha olisikin ollut kiistää, koska se olisi ollut vähintään valtiopetoksen valmistelua, jolla olisi päässyt Siperiaan opiskelemaan.

"Suuriruhtinaskunta" on nimitys, joka tietyllä Ruotsin valtakunnan osalla (suunnilleen sillä, joka nykyisin tunnetaan Suomena) oli jo vuosisatoja sitten. Syynä oli lähinnä se, että Ruotsin kuninkaat halusivat pitemmän titulatuurin, samantapaisen kuin tsaarilla oli. Mitään itsehallintoa saati suhteellistakaan itsenäisyyttä siihen ei sisältynyt.

Kun Venäjä sai suunnilleen nykyisen Suomen alueen Ruotsilta voittomaana vuonna 1809, se järjesti Suomen hallinnon hiukan toisin kuin Venäjän muiden kuvernementtien. Syynä oli ennen muuta se, että hallinto oli Venäjällä tehotonta ja tehottomuus lisääntyi valtakunnan laajetessa. Suomessa oli valmiiksi tehokas ja toimiva hallintokoneisto, joten sen annettiin toimia, kunhan taattiin valtakunnan perusedut. (Tähän heitettiin sitten mausteeksi kaunopuheista julistusta Suomen korottamisesta kansakuntien joukkoon jne. - propagandaa, joka oli hyvin oivallettua, sillä suomalaisille oli tyypillistä voimakas sitoutuminen auktoriteetteihin ja esivallan kunnioitus, kunhan esivalta esiintyy edes hiukan ystävällisesti tai edes asiallisen korrektisti.) Niin sanotut sortovuodet syntyivät siitä, että hallinto oli Venäjällä kehittynyt - tai niin ainakin uskottiin - siinä määrin, että voitiin pyrkiä keskitetympään ja yhtenäisempään hallintoon eri kuvernementeissa.

Suomen autonomia kyllä jopa laajeni myöhemmin kattamaan jopa oman rahan ja valtionpankin. Mutta mistään _valtion_ asemasta kansainvälisellä kentällä ei ollut kyse. Venäjä sieti tilannetta ja kehitystä taloudellisista syistä. Muun muassa Pietarin elintarvikehuolto oli paljolti itäisen Suomen varassa. Myös teollistumisen edistyminen Suomessa oli Venäjänkin etu. Tilannetta voisi ehkä verrata Hongkongin ja Macaon erityishallintoalueiden asemaan Kiinan kansantasavallassa nykyisin.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän tilanne toki oli epäselvä. Mutta valtio-oikeudellisesti ei ollut mitään epäselvyyttä siitä, että Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa. Epäselvää saattoi olla se, mikä taho tunnustettiin ylimmän vallan haltijaksi keisarikunnassa ja siten myös Suomessa.

Lisäksi sekasortoinen tilanne tietysti tarjosi myös mahdollisuuksia pyrkimyksille irrottaa Suomi Venäjän valtakunnasta. Mutta tämä on jo toinen juttu - ja merkitsi oikeudellisesti katsottuna maanpetosta. Kuten aiemmin kirjoitin. Historian ironiaa on, että itse maanpetoksen tehneet tuomitsivat muita maanpetoksesta, mutta - osittain ehkä jopa tästä ironiasta tietoisina - enimmäkseen kuitenkin valtiopetoksesta.

Lokakuussa 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan) vallan kaapanneella bolsevikkiklikillä oli Venäjän poliittisista voimista varmaankin kaikkein vähiten perusteita esiintyä korkeimman vallan laillisena haltijana. Eikä se sellaisena esiintynytkään. Ei suomalaisten lähetystö sentään anellut itsenäisyyden tunnustamista Leniniltä Suomen suuriruhtinaana vaan tosiasiallisena vallanpitäjänä keisarikunnan eräillä ydinalueilla, siis kuin vieraalta valtiolta.

Mannerheim muuten olisi halunnut valloittaa Pietarin ja luovuttaa sen sitten valkokenraaleille. (Tämä oli yksi syy siihen, että hän joutui sivuraiteelle pitkäksi aikaa.) Suomesta ja länsimaista vain ei löytynyt riittävää valmiutta operaatioon, kaikkialta ei edes hyväksyntää sille. Eikä Mannerheimin ajatus sinänsä epärealistinen ollut Suomen etujen kannalta: vaikka Venäjän valkoisten johtajat eivät olleet valmiit antamaan Suomelle itsenäisyyttä vaan vetosivat siihen, että tästä asiasta saattoi päättää vain Venäjän kansa, niin todellisuudessa se, että he olisivat joutuneet ottamaan Pietarin avaimet lahjana suomalaisilta, olisi painanut paljon. Varsinkin kun tässä raadollisessa maailmassa lahjaa ei aina tarvitse antaa ilman takeita vastalahjasta.

Lue lisää

Mielnkiintoinen kysymys, josta emme näytä pääsevän aivan yhteisymmärrykseen.

Todentotta prof Serlacius ei voinut kirjoittaa "Venäjän kanssa erottamattomassa yhteydessä olevaksi epäsuvereeniseksi, mutta silti keisarikunnasta eri (autonomiseksi) valtioksi". (mainio kiertoilmaus)- yhteydessä, että yhteys katkeaa, kun Venäjän tsaari syrjäytetään Venäjän valtaisuimelta.

Näitä herttuakuntia ja suurherttuakuntia yms. ei hallitsijan nimeen lisäytty muutoin vaan lystikseen. Nillä oli selvä sisältömerkitys. Ne lisäsivät hallitsijan dynastiaa. Vaikka Englannin kuninkas on mm. Australian ja Kanadan kuningas (olkoonkin asema nykyisin muodollinen) eivät ao. maat ole koskaan olleet osa Englantia, samaa kungaskuntaa kumminkin. Esim puhutaan Belgian Kongosta, joka ei ole koskaan ollut Belgoian valtion alusmaa. Aikanaan Belgin kuningas omisti henkilökohtaisesti Kongon alueen ja se suorastaan kuului hänen yksityisiin varoihinsa.

Suomen lainsäädäntö ei poikennut vain jonkin verran Aleksanteri I aikaisesta Venäjän lainsäädännöstä. Se ja sen käytännöt olivat olennaisesti toiset kuin Venäjällä. (kehitys ns. Vanhassa-Suomessa oli hyvin venäläissuuntautunutta, kunnes alue palautettiin suurherttuakunnan yhteyteen). Saattaa olla, että tsaarit pitivät Suomea jonkilaisena lieberalisoimisen laboratoriona, vaikkakaan suomalaistyyppisiä hallintoajatuksia ei juurikaan Venäjällä kehitelty. Venäläistämistoimet liittyivät isovenäläisyyden voimistumiseen ja tsaarin vallan heikkenemiseen ja näkyivät mm. dynastia-aseman horjuttamisena. Tsaarin joutuessa Venäjällä jakamaan valtaa, pelättiin Suomen liukuvan yhä enemmän erilleem Venäjästä. Tämän vuoksi haluttiin konrolloida tsaarin erillistä Suomisuhdetta.

Sitten Mannerheimin asemaan. Kyllä Mannerheim empi sekaantumista vallankumouksen voimatasapainoon Venäjällä. Tunnustuksen saaminen oli kuitenkin kynnyskysymys. Tokihan Mannerheim Suomen valtionhoitajaksi valittiin. Hänen syrjäytymisensä syynä lienee ollut tunnettu vastenmielisyys Saksaan, josta kungasta ensinnä etsittiin. Toisaalta hänen ei väitetä olleen kovin tasavaltalainenkaan. Siten yhtäältä kungaskysymys ja toisaalta valtiomuotoratkaisut ajoivat Mannerheimin polittiseen paitsioon. Lisäksi Suomi 1919 kaipasi kansainvälistä apua, jota edesauttoi nopea siirtyminen leimallisesti siviilihallintoon.