Mul on pari vuotta nuorempi kaveri, joka sairastaa anoreksiaa ja ei halua apuani ottaa vastaan. Oon ollut yhteydessä häneen päivittäin ja tuun olemaan myös. Mutta joskus musta tuntuu, että kaikki mitä yritän sanoa niin menee tiilis seinälle. En aina puhu hänen ongelmistaan sille, vaan enimmäksee puhun/kyselen.. kaikenlaista muuta esim. että mitä tehtäs seuraavan kerran ku nähää tai minne mentäs? Mutta jotenkin nyt se ei halua puhua mun kanssa mistään, mikä on todella outoa.
En näe kaveriani usein, sillä hän asuu toisella paikkakunnalla. Mutta oon miettinyt, että voisin mennä käymään sen luona joku päivä. Olisiko se hyvä idea käydä kylässä? Vaikka se kaverini ei vastaisi viestiini, missä ilmottaisin tulostani. Mun kaverilla on isoveli, jolle oon yhteydessä välillä, sillä noin vajaa vuosi sitten veli anto sen numeron mulle, koska koki että ulkopuolinenkin apu on parempi perheelle jossa on ongelma. Mun kaverilla on vaa ongelma ei koko perheellä. Oon sanonu sille kaverini veljelle, että sun täytyy kannustaa siskoas käyttämään niitä lääkkeitä, mitä annettu häntä varten ja niitä ohjeita. Oon itsekkin yrittän kannustaa, mutta en odotakkaa sairastavalta henkilöltä mitään hienovaraista vastausta, mutta odotan edes jonkinlaista vastaamista. En haluaisi olla mikään haamu kaveri. Ja oon hänelle sen liiankin monesti maininnu.
Joten ajattelin nyt kysyä teiltä, että mitä mun pitäs tehdä, että saisin jonkinlaisen huomion? Pitäskö mun käydä kylässä mun kaverilla useammin, vaikka hänen suhtautuminen mua kohtaan on aika apea? Kannattaako mun kysellä enää jatkossa hyvinvointia, kun tiedän tämän olleen sairaana eikä se sairaus vuodessa häviä? Millaisista asioista mun pitäs puhua sen kanssa? Apua.
En näe kaveriani usein, sillä hän asuu toisella paikkakunnalla. Mutta oon miettinyt, että voisin mennä käymään sen luona joku päivä. Olisiko se hyvä idea käydä kylässä? Vaikka se kaverini ei vastaisi viestiini, missä ilmottaisin tulostani. Mun kaverilla on isoveli, jolle oon yhteydessä välillä, sillä noin vajaa vuosi sitten veli anto sen numeron mulle, koska koki että ulkopuolinenkin apu on parempi perheelle jossa on ongelma. Mun kaverilla on vaa ongelma ei koko perheellä. Oon sanonu sille kaverini veljelle, että sun täytyy kannustaa siskoas käyttämään niitä lääkkeitä, mitä annettu häntä varten ja niitä ohjeita. Oon itsekkin yrittän kannustaa, mutta en odotakkaa sairastavalta henkilöltä mitään hienovaraista vastausta, mutta odotan edes jonkinlaista vastaamista. En haluaisi olla mikään haamu kaveri. Ja oon hänelle sen liiankin monesti maininnu.
Joten ajattelin nyt kysyä teiltä, että mitä mun pitäs tehdä, että saisin jonkinlaisen huomion? Pitäskö mun käydä kylässä mun kaverilla useammin, vaikka hänen suhtautuminen mua kohtaan on aika apea? Kannattaako mun kysellä enää jatkossa hyvinvointia, kun tiedän tämän olleen sairaana eikä se sairaus vuodessa häviä? Millaisista asioista mun pitäs puhua sen kanssa? Apua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.