Tuloerojen kasvattamista sekä terveen eriarvoisuuden lisäämistä. Kansalaiset on saatava ikäänkuin kilpailemaan keskenään. Tämä hyödyttää koko kansantaloutta. Työelämässäkin pieni eripura ja riitely tuottavat parhaat tulokset. Keinotekoisesta tasa-arvon vaatimuksesta on luovuttava. Mahdollisuuksien tasa-arvo riittää.
Maakuntahallinto on kuopattava heti alkuunsa. Kyse on vain ja ainoastaan Maalaisliitto-Keskustan valtapolitiikasta joka on turmiollista koko maalle.
Maakuntahallinto on kuopattava heti alkuunsa. Kyse on vain ja ainoastaan Maalaisliitto-Keskustan valtapolitiikasta joka on turmiollista koko maalle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä oin jo muutamien vuosikymmenten takaa malliesimerkki siitä, kun koko maa, sen kansalaiset valjastettiin kilpailuun, niin keskenään kuin muidenkin kanssa. Kaiken lähtökohtana tehokkuus ja paremmuus muista - Japani. Jopa tarhaikäisten itsemurhatilastot olivat järkyttävät, ihmiset kasvatettiin vauvasta asti ainoana lähtökohtana tehokkuus ja talouden kasvu. Vasta viime vuosina, on Japanissa löydetty pikkuhiljaa suunta tasapainoa kohti elämässä.
Ihmisen elämän tarkoitus ei ole tehokkuus ja vietikaupan kasvattiminen, kehittää otsakurtussa "vientituotteita" huolehtia yötäpäivää siitä, että kansakunta pysyy kehityksen kärjessä.
Sellainen tuhoaa kansakunnan täydellisti.
Balanssissa oleva työyhteisö on kaikkein tuottavia, totta kai palkka yms. eroja on oleta, mutta ne syntyvät tekemisestä, eivätkä ole asian päätarkoitus. Erot eivät saa kasvaa liian suuriksi, sillä se vie tehot ja luo vain eripuraa systeemiin, joka sen myötä takkuilee.
Viisaasti puhuttu.
Kyllä oman kokemukseni mukaan jos työyhteisössä on liikaa "happy family" meininkiä tulos putoaa. Tämä nähdään hyvin urheilujoukkueissa.
Japanilaisessa kulttuurissa kollektiivi menee aina yksilön edelle.
Kutsuu touhua millä nimellä tahansa, pelkkä tehokkuuden ja talouden kasvuun tähtäävä toiminta on "tappavaa". Se tappaa luovuuden, se tappaa hauskuuden.
Töissä ei tietenkään niinkään tavoitella "Happy family" meininkiä, mutta tosiasia on että juuri perheyhtiöt ja sen mallilla toimivat PK-yritykset, ovat kohtalaisen joustavia ja elinkelpoisia. Niistä myös löytyvät onnellisimmat, tyytyväisimmät työntekijät.
Japanilaisessa kollektiivisessa kultuurissa kuitenkin paine kollektiivisesta onnistumisesta on yksilöillä, ja se paine on helvetinmoinen. Siksi itsemurhaluvut ovat edelleenkin Japanissa aivan mielettömän korkeat. Riittämättömyyden tunne on tunnusomaista Japanilaiselle.
Suomi ei ole urheilukilpailu eikä kansa kaipaa yletöntä kilpailua, vaan hyvinvointia ilman turhaa pingotusta. Toivottavasti koko Euroopassa tajutaan tämä. Muuten tulee suurimmalle osasta kansaa helvetti olotilaksi.
Eiköhän tästä vielä tule vuoden -18 toisinto, kun alkaa vitutus lisääntyä ihmisten keskuudessa. Tosin se voi alkaa myös valtion myönteisestä suhtautumisesta matuihin ja myös maahanmuuttoon yleisesti. Monikulttuurisuuspropaganda on ihan seestä, sitä tulee joka tuutista. Ei voi olla edes mainoksia tai ohjelmia kouluista tai päiväkodeista ilman pakollista ngr kuvaa.
Sisällissota saatta myös tulla kansan raivosta työpaikkojen katoamisesta halpamaihin, ja nyt sieltä aletaan entistä laajemmin tuoda myös työvoimaa korvaamaan liian "kalliit" kotimaiset työläiset.
Ilmeisesti ne joiden ei ole koskaan tarvinnut sairaalloisesti kilpailla, kannattavat tätä kilpailun ilosanoman paskaviestiä.
Tasa-arvoisen vastakohta on epä (tasa)-arvoinen. Meidän pitäisi muuttua samalla demokraattisesta yhteiskunnasta epädemokraattiseksi yhteiskunnaksi, ei taida olla yhtään puoluetta joka epädemokraattisuutta kannattaa.
Höpö höpö.
Vapaavuoren IKL eli Isänmaallinen Kaupunki Liitto kannattaa.
Ei täydellistä tasa-arvoisuutta voi koskaan olla. Sitäpaitsi se olisi luonnotonta. Kommunistisissa utopioissa voidaa tällaisesta puhua mutta eliitti oli sielläkin.
On aika turhaa pilkunnussintaa viitata täydelliseen tasa-arvoon, jokainen varmasti sen tietää että se on mahdotonta, niin kuin onkin. Mutta reilu ja yhtäläinen kohtelu perusasioissa antaa jo paljon yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nykyisenlainen touhu jota mm. hallitus harjoittaa, rikkoo kansakuntaa pahasti.
Kohtelu on reilua ja yhtäläistä mahdollisuuksien tasa-arvossa. Toinen asia on että sosiaaliturvamme tulisi kohdentaa tarkemmin ja meidän tulee päästä eroon tulonsiirroista keskiluokalle jollainen mm. asuntolainojen korkovähennysoikeus on.
Eihän asuntojen korkovähennyksistä eroon päästä, se romahduttaisi asuntojen hinnat. Mitä sitten tehtäisiin kun perslävessä ei olisikaan enää euroopan kalliimmat asuntoneliöt.
>>Työelämässäkin pieni eripura ja riitely tuottavat parhaat tulokset.<<
Sittenhän sinun on turha lähteä pistämään kommunisteja kuriin Brasilian tehtaalla.
Tarkoitan tuolla lähinnä työntekijöiden keskinäistä kilpailua.
Tehtailijat praataa..heheh..hehe.
Todellisuus lastulevy yksiötä joka vuokralla.