Moi! Osaisiko joku kertoa mistä pääsee elokuvien/sarjojen koekuvauksiin? Mistä kannattaa etsiä ja mitä kannattaa tehdä. Tai olisiko joku vaikka itse tekemässä lyhäriä tai vastaavaa johon tarvitsee näyttelijöitä? Olisin kiinnostunut. Tsekkasin jo siis Suomen Roolituspalvelun sivut.
Näyttelijänhommia 13-vuotiaalle tytölle
1
424
Vastaukset
Monien tunnettujen näyttölijöiden ura on alkanut teattarista. Monilla kaupungeilla on teattereissaan erilliset ryhmät nuorille, eli nuorisojaostot. Ennen yhteydenottoa teatteri asia kannattaa puhua asiasta vanhempien kanssa, sillä harrastukseen liittyvien kulujen lisäksi 13-vuotias tarvitsee huoltajan suostumuksen.
Jos innostut näyttelemisestä, niin voit kysyä opettajalta, opinto-ohjaajalta tai kuraattorilta tietoa mahdollisista jatko-opinnoista.
Suosittelen kuitenkin aloittamaan teatterista, sillä siellä saat kokemusta ja huomaat myös ajan myötä haluatko näytellä harrastuksena, vai ammattina.
Toivotan onnea mahdolliselle näyttelijän urallesi ja muista:
Varsinkin aloittelevan näyttelijän eteen tulee myös epä-onnistumisia, mutta jokainen onnistunut suoritus korvaa sen pettymyksen tunteen moninkertaisesti. Älä siis luovuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?742791Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282527Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472271Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122044Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101529- 1671383
- 521062
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa281034IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15836Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110824