Olutravintolamme kriisissä, osa 1

Tenderbar

Suomalaista pub-kulttuuria on kehuttu hyväksi. Samoin monipuolistuvaa olutvalikoimaa.
Tässä yhteydessä kritiikin sana on jäänyt jalkoihin.
Nyt sitä tulee.

===Ravintolat myyvät pilaantunutta olutta===
Etenkin hanaoluet ovat yllättävän usein huonossa kunnossa. Tuoreen tavaran sijaan saat hiivaista litkua tai olut on yksinkertaisesti jo elinaikansa elänyt. Silti sitä tarjoillaan.
Asia koskee niin korkealuokkaisia olutravintoloita kuin kansankapakoita, niin peruskeppanoita kuin artesaanioluita.
Usein hanasta lasketut päivän ensimmäiset tuopit maistuvat huonolta. Myös tynnyrin jämät ovat monesti hiivavelliä.
Huippuluokan paikoiksi luettavissa olutravintoloissa voi olla 10-20 hanaa. Niistä huolehtiminen vaatii aikaa ja vaivaa, aina sitä ei ole. Eikä menekkiäkään.
Oikeasti hyvää ja tuoretta olutta tarjoava paikka pärjää muutamalla hanaoluella. Esimerkit maailmalta kertovat tämän: henkilökunnalla ei ole aikaa pitää yli kymmentä hanaa huippukunnossa. Joidenkin hanaoluiden menekki on vilkkaallakin alueella satunnaista, joten tavara saattaa seisoa käyttämättömänä jopa päiviä.

Ravintolan henkilökunta ei mielellään heitä pilaantunutta hana olutta pois. Pubeissa kokeillaan kepillä jäätä, ja useimmiten kansa juo makuvikaistakin, kunhan siinä on alkoholia. Oikein peruspaikoissa tietoisesti myydään yli-ikäistäkin tavaraa kustannussyistä.
Harva asiakas lähtee tiskille valittamaan oluensa laadusta. Siitä saa häirikön maineen. Jos henkilökunta vaivautuu maistamaan tätä olutta, useimmiten vastaus kuuluu, että ihan hyväähän tämä on.

Olen juonut Suomen ykköspubeissa vanhentunutta ja makuvikaista hanakaljaa useaan kertaan. Siksi tilaan nykyään yhä enemmän pullo-olutta, johon pääasiassa voi luottaa.
Kertokaa, onko jossain pub, joka kunniakkaasti myisi aina priimaa hanatavaraa?

2

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BaarinAsiakas62

      Höpö-höpö juttuja. Ei vilkkailla alueilla ole yksikään hana käyttämättä jopa päiviä - ihan huuhaa juttuja.

      Oikeassa olutravintolassa hanat pestää joka päivä, joka ikinen päivä. Likainen hana on se joka pilaa oluen - hyvin harvoin hanaolut pääsee vanhenemaan. Astiat ovat sen verran pieniä ja menekki riittävää.

      Pullo-oluet ovat oma lukunsa, pitää vain myydä niin kuin on opetettu - aina vanhimmat oluet ensin. Itse olen saanut enemmän huonoja pullo-oluita. Valitan aika jos saan pilaantunutta tuotetta - tai pullon päiväys on ohitettu. En ole saanut häirikön mainetta, uuden oluen olen saanut liki aina.

      • johanmaistuu

        Ei niinkään höpöhöpöä vaan totta joka sana, sillä jo pelkästään logiikan mukaan hanoihin jää kuraa eikä henkilöstö jaksa niitä puhdistaa joka päivä.

        Itse olen saanut hanoista valutettuna niin huonoa bisseä ihan vilkkaalla myyntipaikalla, jotta ainoa johtopäätös on, että myyvät tarkoituksella kuraa asiakkaille kunhan edes prossat ovat kohdillaan - niin alkoholin kuin varsinkin myyntikatteen osilta.

        Itse suosin pullotettua, paikalla avattua bisseä - siitä puuttuu hanojen epäpuhtaudet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe