Tuntematon sotilas (2017)

MaxRenn

Maanantaina kävin katsomassa Tuntemattoman sotilaan ja
het kärkeen on sanottava: tämä leffa ei suista Edvin Laineen originaalia
jalustaltaan!

Toteutus on onnistunut, taistelujaksot näyttäviä, tuoden mieleen
niin Apocalypse Nown, Sotamies Ryanin tai venäläisen, Elem Klimovin Tule ja
katso-leffan (1989), kohtauksissa mukana lähelle tulevaa vaaran tunnetta.
Roolitus toimii, joskin liikaa Rokan, Koskelan ja Hietasen eduksi, muut
hahmot jäävät aika taka-alalle.

Mutta mutta...alkuteosta on muunneltu, mukana on v.1956 versiosta
puuttuvia kohtauksia ja tilanteita (Lotta Kotilainen, Viirilä, Karjula...)
toisaalta taas monia ikonisia tilanteita ja one-linereita puuttui, sitten oli
niitä kotirintamajaksoja joissa nähtiin Rokan perhettä ja Kariluodon
romanssia, puuttuva hahmo oli sniidu, uskova rättimikko Mäkilä,
pelkäävä Riitaoja..pari hassua pikkujaksoa.

(Muuten: olisin ottanut pesäänsä jakavan (vain upseereille!) Raili
Kotilaisen rooliin Martina Aitolehden, siinä kyllä hahmon ja esittäjän
persoonat olisivat kohdanneet kunnolla, Kotilasen taustaa olisi voitu
hiukan valottaa, kirjassahan mainitaan hänen motiivikseen päästä
petiin upseerien kanssa ja löytää mies.)

Ero Aho ei Rokkana ollut samanlainen lupsakka veijari kuin ReinoTolvanen alkuteoksessa, Rahikaisesta oli tehty sutenööri-sika, Hietasen mukava romanssi venakko-Veran kanssa toi tunnelmaa, sitä ei kirjassa ollut, mutta oli hyvä lisäys.

Janne Virtasen Karjula on kunnon sikaniska-upseeri järjettömine käskyineen
ja maanisuudessaan, Samuli Vauramon Lammio, no, Jussi Jurkka veti roolin
niin hyvin että siitä on paha päästä yli, eikä Vänän versio Mollbergin
leffassa ollut huono sekään. Viirilän (JEESUS PERKELE!)-hahmoa olisi ollut
kiva nähdä enemmän.

Aikoinaanhan moitittiin vanhaa leffaa siitä että näyttelijät olivat yli-ikäisiä,
mutta tuohon aikaanhan EI ollut juuri "oikean ikäisiä" nuoria miesnäyttelijöitä
riittävästi, se että moni alkuperäisesittäjä oli ollut mukana oikeasti sodassa,
tuo leffaan ns. "katu-uskottavuutta" joka kestää edelleen aikaansa.

Alkuperäisleffassa esiintyneet venäläistankit olivat väärää mallia eli saksalaisia,
mutta nyt asia oli korjattu ja mukana oli oikeita T36-vaunuja eli Sotkia.

37

3158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Upseerimies

      Virtanen oli epäuskottava läski Karjulan roolissa. Huono.

    • Jämiälöytyyriittävästi

      Mielestäni tämä viimeisin versio tuntemattomista on ehdottomasti paras. Hyvä leffa. Ainahan pilkkuja voi viilailla mutta kokonaisuutena hyvä. Käykää katsomassa.

    • Uusi_tuntematon

      Viimeisin on mielestäni ehdottomasti paras eikä tylsä kopio. Laineen versio tuntuu tosi kornilta Louhimiehen mestariteoksen jälkeen.

    • ökandt_soldat

      Janne Virtanen tekee kyllä elämänsä roolin Karjulana. Kaikki me armeijan käyneet tiedetään tollanen punaniska suu vaahdossa huutava upseerihahmo. Janne Virtaselle sivuosa-Jussi ehdottomasti. Myös Robinin rooli oli aivan nappiin roolitettu tuotantoyhtiöltä.
      Parhaat naurut irroitti Milonoffin esittämä Honkajoki. Oli pakko hohotella ääneen hänen repliikeilleen.

      Eero Aho Rokkana oli ihan OK, mutta puolesta hänen repliikeistään ei saanut mitään selvää, joten se siitä Rokan hahmon syventämisestä. Kun hänen puheestaan ei saanut selvää, niin ei silloin Rokan hahmo syventynyt, ainakaan minulle millään lailla.

      Muutenhan elokuva oli - Väinö Linnaa mukaillen: Edvin Laineen versio voitti, mutta kolmanneksi sijoittui pieni ja sisukas Aku Louhimiehen versio.

      • Knjhgtyu

        Minusta Virtasen suoritus meni jo ehkä hieman tahattoman komiikan puolelle. Sen sijaan Milonoff oli roolissaan loistava ja toi Honkajoen aivan uudelle tasolle näiden elokuvien osalta. Honkajoki nousee tällä suorituksella rakastetuimpien hahmojen joukkoon myös Tuntematon sotilas -elokuvien saralla.

        Ja Robin. Täydellinen valinta Hauhiaksi. Poika on luonnostaan innokkaan, mutta naiivin oloinen. Aivan, kuten Hauhian tuleekin olla. Hieno valinta, kertakaikkiaan. Robin Hauhiana tulee jäämään ns eloon.


    • ehkäkatson

      Entäs sitten Lahtinen,siitä ei ole ole ollut yhtään kommenttia missään,onko se hahmo myös tiputettu pois kokonaan,hänhän oli Laineen versiossa aika näkyvä

      • hjlnnkkk

        Lahtinen on mukana mutta taka-alalla. Louhumiehen versioon on otettu mukaan myös Viirilä, joka oli jätetty pois Laineen elokuvasta, jotta tämän teloitukuolemaa ei tarvinnut näyttää. Karjulan sekoaminen ja Viirilä ampuminen, kun eivät sopineet ajan henkeen. Myös Ukkola pääsee näyttämään kaatumisensa.


    • uuuuiiii

      En ole vielä käynyt katsomassa elokuvaa.
      Tuo asia mistä ökandt_soldat mainitsee "Eero Aho Rokkana oli ihan OK, mutta puolesta hänen repliikeistään ei saanut mitään selvää,"
      Ihmetyttää tämä, useissa kotimaisissa elokuvissa on tuo juttu että ei saa repliikeistä selvää.

    • MiksiLeffaTehtiin

      Täysin turha remake, miksi tämä remake tehtiin?, täysin samaa kuin edellinenkin mutta huonoimilla näyttelijöillä ja tehosteilla. Edellinen versio on mielestäni reippaasti parempi.
      Olisivat edes opetelleet murteet kunolla, nyt paistoi helsinkiläisyys rankasti läpi vaikka koitettiinkin mongertaa. Lähdin pois kesken kaiken ei jaksanut loppuun asti katsoa, eli hukkaan heitettyä rahaa oli.

    • Veteranfan

      Nykysukupolvelle suunnattu Aku Louhimiehen uusi versio Tuntemattomasta onnistuu olemaan elokuvallisesti ja dramaturgisesti paras versio Väinö Linnan romaanista vaikka leffaa onkin supistettu mm. Riitaojan ja Lehdon vähiin jäävin kohtauksin.

      Oikeastaan uusi versio on isänmaallisempi versio kuin aiemmat Laineen ja Mollbergin versiot,tämä johtuu Rokan roolin näkyvämmästä osuudesta jossa myös Rokan perhe esiintyy vertauskuvallisesti koko Suomen kansan esikuvana siitä miten sota vaikuttaa kaikkeen olemassa olevaan.

      Hienoja olivat myös vanhat uutispätkät mm. Mannerheimin synttäripäiviltä,jossa viitataan Hitlerin Natsisaksan olevan se käskyttäjä koko Suomelle.

    • hieman_ihmettelyä

      Joku edellä mainitsi T-36 -panssarivaunut. Ei sellaisia koskaan ollutkaan, malli oli T-34.

      • MaxRenn

        Sorge, miun mokani,muistin mallin väärin(


    • YlenSangiaBriha

      Olenko ainoa, jonka mielestä varusmiesaliupseerien olkalappujen nauhat ovat elokuvan alussa väärin. Tuohon aikaan tapana oli, että varusmiehet ompelevat nauhoihin kulman, mutta reserviläiset suoraan. Suurin osa tuntemattomistahan oli varusmiehiä, jotka olivat astuneet kahden vuoden palvelukseen huhtikuussa 1940. Näin ollen he olisivat olleet reservissä vasta Marskin viinat -kohtauksesta lähtien.

    • Ugyhih

      Kävin katsomassa tämän uuden.

      Oli pettymys, odotin paljon kun on niin kehuttu. En päässyt missään vaiheessa tunnelmaan.

      Huvittaa myös aina näissä räiskintä elokuvissa kun joku tollo sotilas lähtee juoksemaan kohti vihollista ja aina päättyy samanlailla eli kuolema tulee heh. Ryömimällä edetään metsässä, tämä opetetaan jo armeijassa !! Järkeä saa käyttää myös sodassa

      Musiikki oli surkeaa tässä elokuvassa, olisivat soittaneet edes maamme laulun ni olisi päässyt hieman tunnelmaan!

      Arvosana 7

      T: Alikersantti

    • TylsäLeffaN32

      Ei ollut kovinkaan kummoinen elokuva tosin en muutenkaan saa orkkua pyssyleikki elokuvista, miesystäväni ei myöskään piirellyt tähtiä kattoon vaikka oli kolmisenvuotta armeijan harmiassa. Mutta makunsa kullakin joku tykkää joku ei!

    • 068474747

      Peteliuksen roolihahmon kuolema elokuvan alussa oli tämän pätkän kohokohta!

      Kyllä sai nauraa!!

    • joojooonon

      Varmaan ihan kelpo elokuva, mutta remaket ei vaan iske.

    • Magisteri_ap

      Sotakuvauksena loistava. Kyseessä ei ollut sotilasfarssi puistomaisemissa, kuten Laineen versio. Maastoa kuvattiin hyvin, samoin kesän 1944 epätoivo ja väsymys.
      Rokan, Hietasen, Koskelan ja Kariluodon lisäksi muut jäivät sivuhahmoina ja osin henklökuviltaan ohuiksi.

      Eero Aho elokuvien paras Rokka, vaikka yksi rambomainen raivokohtaus ei ollut oikeaa rokkaa. Aku Hirviniemi yllätti positiivisesti. Vanhala oli hyvä tässäkin. Honkajoki erinomainen asperger. Monet hahmot jäivät sen varaan, mitä tokaisuja heiltä muisti. Korsumäki ja Mäkilä leikattiin kokonaan pois ja Riitaojakin lähes, miksi? Rahikainen muuttunut naistenmiehestä parittajaksi. Lammio niin vaisu ja kiltti, nyt hänen kohtelunsa tuntui suorastaan epäreilulta. Toisaalta Jussi Jurkan rooli oli karikatyyri, kuten tässä Janne Virtasten Karjula. Myöskään Lehto ei päässyt oikein vireeseen. Peteliuksen Kaarna liian vanha.

      • Parasversio

        Rokan raivokohtaus oli hyvä lisä sillä se osoitti sen, ettei aiempien elokuvien lapsellisesti kuvattuja sankareita ole, vaan jopa hänen kaltaisensa tehokas sotilas on ihminen ja rikkoontuu sodassa.


      • Veteranfan

        Aku Louhimiehen Tuntemattoman teatteriversio on varmasti tiivistetty 3.tuntiin,joten TV:ssä aikanaan nähtäisiin se alkuperäinen pitempi versio jossa ovat myös Riitaojan Lehdon kohtalot kuvattuna ???


    • neveragainn

      Kävin tänään katsomassa uutukaisen ja oli melkoinen pettymys,Laineen versio selvästi parempi.Repliikit lausutaan töksähdellen kuin paperista lukien,Honkajoen esittäjä aivan surkea,taistelukohtaukset eivät yhtään sen parempia kuin aiemmissa versioissa,Vesalan tissit eivät säväyttäneet..

    • Sotamummo

      Olen katsonut nyt Mollbergin version ja suorittanut vertailuja näiden kolmen elokuvan kesken. Tässä Mollbergin kuvassa kaverit ovat nuoria ja kukaan ei erotu päärooliin niin kuin Louhimiehen Rokka. Eikä ole sitä kotirintamahymistelyä, joka oli tehty selvästi yleisön liehittelemiseksi. Liski on aika vanha Rokaksi, mutta uskottava kannakselaismieheksi. Ja Rahikaisen huovan päälle olisin toki suostunut, oli siinä sen verran epeli kaveri.

    • VanhatVitsit.EiNaurata

      Uusi tuntematon olisi kaivannut jotain uutta. Vanhat vitsit ei naurata enää toista kertaa. Vaikka elokuva pohjautuikin V. Linnan romaaniin, olisi siitä voitu poiketa enemmän, ja jättää vähemmälle Edvin Laineen elokuvassa kuullut vuorosanat.

      Ja muidenkin aselajien (esim. Tykistön, ilmavoimien, panssarijoukkojen yms.. ) sotakuvauksia olis ollu mielenkiintoista nähdä. Suossa ja metsissä rämpimistä on jo tarpeeksi nähty edellisissä tuntemattomissa.

      • Dxgggvvhg

        Kirja ei taida vaan taida kertoa muista aselajeista vaan suossa rämpimisestä


      • VanhatVitsit.EiNaurata
        Dxgggvvhg kirjoitti:

        Kirja ei taida vaan taida kertoa muista aselajeista vaan suossa rämpimisestä

        Sanoinkin, että kirjan tapahtumista olisi voitu poiketa., ja lisätä siihen muiden aselajien sotakuvauksia. Olisi ollu mielenkiintoista nähdä esim. lentäjien ilmataistelukohtauksia, tai ilmantorjuntatykistön toimintaa..


      • Kurava

        Silloin elokuvan nimi ei olisi ollut Tuntematon sotilas vaan kyseessä olisi ollut joku ihan muu sotaelokuva


      • sarjadiggari
        Kurava kirjoitti:

        Silloin elokuvan nimi ei olisi ollut Tuntematon sotilas vaan kyseessä olisi ollut joku ihan muu sotaelokuva

        Toki sellainenkin elokuva voisi olla paikallaan joskus jonkun tehdä. Toivottavasti ei ainakaan enää kukaan saa päähänsä tehdä nelosversiota tästä samasta kirjasta.

        Tuntemattoman kakkosversio oli kyllä täysin turha tekele, sitä en pystynyt katsomaan edes puoleenväliin, joten ymmärrän hyvin miksi tämä kolmas versio tehtiin.


    • Kurava

      Tykkäsin kovasti. Katsoisin uudelleen vaikka heti. Toki rakkaudesta alkuperäiseen Lehdon, Riitaojan ja Lahtisen jättäminen miltei pois jäi kismittämään. Samoin Määttä oli miltei pelkkä maininta. Salo, mahtoiko edes näkyä. Ja Golgatapätkä olisi saanut olla elokuvassa klassikkokohtauksista, muita poisjättämisiä en niinkään jäänyt kaipaamaan. Mutta Asumaniemen isompi näkyvyys oli positiivinen yllätys. Vanhemmissa elokuvissa hahmo jäi henkilönä ohueksi ja turhan taka-alalle. Enkä olisi uskonut, että Honkajoesta saadaan niin paljon irti, jotta oikein nauratti ääneen. “Minä en uskalla lähtee vapaaehtoisesti, minua täytyy käskeä”, tämä kohtaus havainnolisti hienosti Honkajokea Asperger-henkilönä. Milonoff oli todella uskottava "assi' teki kyllä hienon suorituksen. Ehdottomasti sivuosapystin arvoinen.

      Elokuvan loppuosa oli huomattavasti parempi, kuin Laineen yhtäkkiä tapahtuva elokuvan loppu, joka on ikäänkuin hätäisesti koottu pätkä. Lisäksi aikojen ja paikkojen tekstittäminen auttoi seuraamaan ajankulkua aiempia elokuvia paremmin.

    • Kurava

      Niin ja vielä Ukkola ja Ukkolan kaatuminen. Tämän kohtauksen mukaan ottamisesta pisteet uudelle elokuvalle vaikka ymmärrän sen pois jäättämisen ensimmäisestä, koska lyhyessä elokuvassa, verrattuna kirjaan, kohtaus tuntuu kirjaa tuntemattomalle helposti toistolta. Ensimmäinen versio kutenkin oli enemmän Lehdon tarinaa, kuin tämä uusi.

    • 2.5-tähteä

      Alkuperäinen on aina alkuperäinen. E.Laineen tuntematon on täyden 5 tähden arvoinen.
      Louhimiehen versio saa korkeintaa 2,5 tähtä meikäläiseltä.

      Jotenkin sekavan oloinen tarina. Vaikka leffassa onkin selkeästi kerrottu tapahtumien ajankohdasta, ja luontokuvat hienoja, niin ei silti sytytä. Ja samat vitsit ei tosiaan enää pure, kun niitä on katsonut kymmeniä kertoja Laineen versiossa.

    • roskaaaaaaa

      Täyttä roskaa koko elokuva eikä edes kulje sopusoinnussa kirjan kanssa. Sääliksi käy nuorisoa jotka katelevat tuota roskaa näkemättäa alkuperäistä tai lukematta kirjaa.

    • Asdfg3

      Pidin elokuvasta,mutta se kauhea jussinjakotilaisuus keväällä selkään puukottajineen ja pelkurimaisine lynkkaajineen on aiheuttanut,että tekee pahaa katsoa joitakin näyttelijöitä.

    • Kyrpääntynyt

      Kannattaa katsoa kahdesti ainakin.
      Tämä Louhimiehen tuntematonhan taitaa seurailla enenpi sensuroitua "Sotaromaani" kirjaa kuin itse "Tuntematonta sotilasta", lukaisin vain tuon sensuroimattoman eka filkan katsomisen jälkeen uteliaisuuttani. Tokihan samaa kaavaa mennään ja välillä poiketaankin sivuun. Katsoinpa toistamiseen itsenäisyys päivänä dvd naatintona sen, jos nyt sodasta kuka nauttii.
      Edvin Laineen tuntemattoman näyttelijät ja näyttelytyön kun voisi yhdistää tämän viimeisen kuvaustasoon ja efekti tekniikkaan niin mailmas ei tarttis muita sotaelokuvia tehdä, ainakaan Suomen.
      Mutta olikos Lehdolla ja Riitaojalla joku kummallinen viha rakkaus suhde kun jotain yhteisiä pakkiruokailuita ja pitkiä katseita sekä monotuksen jälkeen hellää lääppimistä oli haukansilmäni kyynelien seasta havaitsevinaan?
      Oli myös kolmen elokuvan yhdistävä tekijä, pirun tarkka ammunta.
      Vaikka konekiväärimies/miehien edessä oli millainen näre vain niin ei irronnut lastukaan petäjän kyljestä, vaikka kuinka veivasivat täysiä vöitä kahtapuolen puuta niin silipomati jäi puu. Sama juttu vaikka kuinka leppämetikköä räiskivät ylhäältä päin hyökkäys vaunujen kimppuun mettän läpi tai veneen nokasta niin ei oksakaan taittunut, ei lehtikään värähtänyt.
      Itse 1/77 intissä pystykorvan haltijana opin näkee joukkue ammunnoissa paljoko kuraa lentää ja varvikkoo lakoaa kun oikein huonosti ammunnat meni, se jyskekin mitä lähtee kivääreitä täysteho pateilla 15 ampujan vetäessä vapaalla luokkia on mahdotonta jytkettä ja kivääri potkaisee eikä tussahda nytkähtäen, pienemmillä ukoilla oli tekemistä aseensa kanssa.
      Olisi myös suonut hyökkäys vaunussa suonut muitakin osumia kuin pari kilahdusta mitä näkyi. Rokan urakointi hangella niin kaippa sielläkin lumi olisi saanut pöllytä enenpi kuin kerran, hassua tietysti että sellainen on "makeeta" , mutta jotenkin realistisempaa se vain on kun suomi kp sen verran tuli tutuksi jotta herkästi räpytti sarjalla ylöspäin ja tuossakin kuvassa oli matkaa jo niin paljon että lyhytkin sarja voisi vähän pöllähdellä muuallakin.
      Lopussa kun silta räjähtää niin haavoittueet jotka ryömivät sillä satavat lihana ja verenä muiden niskaan paloina ja se Molberin idea että vesi oli verestä punaisena.
      Hyvä oli Rokan hahmo ja inhimillistävää että kotiseutukin otettiin mukaan, fiksu näkökulma eikä tarina ainakaan kärsinyt siitä.
      Tuo nyt jäi vähän naurattamaan mun tuli se Karjalaisten kultainen käkikello juttu mieleen joka jäi raksuttamaan evakkoon lähtiessä seinälle, Johannes Virolainenhan itsekin evakkosukuja sanoi että jos kaikkien evakkojen puheet uskoisi ja maat laskisi yhteen niin ne ylettyisi Siperiaan asti.
      Että mitäs toi? Rokan Anttihan sanoi olevansa pienviljelijä kannakselta ja nyt oli ainakin 20 hehtaaria tai enenpi sirpillä yksin hoidettua viljelystä joka terävä nurkka sätillisesti kylvettynä, lisäks lehmän laidun ja heinämaatkin varmaa jossain oli.
      Kuitenkin navetassa oliko yksi tai kaksi lehmää tai toinen oli vasikka, hmm?
      Oli miten oli, 8 kk vai mitä kuvaa oli tehty joten ihan hyvä elokuva mielestäni, ryssien raukkamainen hyökkäys olisi vain pitänyt vielä selvemmin julki tuoda ambulanssin kimppuun koska Valpo ei nyt ole sensuroimassa.
      Se vaan oli karmea, jos lehdon yhtä raukkamainen sotavankiparan selkään ampuminenkin oli todella surullista ja kurjaa kateltavaa.
      Vähän jäi hahmot ohuiksi, koskelakin vaikka roolisuoritus oli hyvä niin Louhimies olisi voinut pistää sanomaan sen esim Karjulalle että tämä vetäisisi .... tun päähänsä, ihan piruuttansa sillä suomi jermumaisuudella.
      Vanhala mielestäni paras oli, kun Rokaltakin kyseli ettet ole miettinyt oisko vika sinussa? Toljotteli sitten jännästi Rokkaa, jos itseltäni olis joku tommosia kysellyt niin kylmänny ois tuijjotuksensa.
      Joskus olen miettinyt ekaan tuntemattomaam sellaisen digi efektein ym parannellun version, pöllähdys sinne syvempi jysädys tänne ja kunnon jytkytestä kun ammutaan ei nallipyssy räpsytystä, ehkä joku joskus uskaltaa kokeilla.
      Mutta en moiti Louhimiehen elokuvaa, hyvä on ja kannattaa mennä katsomaan, ikävää mitenkä häntä on selkään puukottavat kohdelleet samoin Aku Hirviniemen, jos joku näistä lukee joskus näitä juttuja niin hävetkää perkeleen vinkujat, Turkka tekee pian uuden tulemisen ja pistää ämmämäiset"miehet" ja miesmäiset"ämmät" turkinhihaan ja nussii uudestaan tollaset ruikulit.

    • veteraaninjälkeläiset

      Katsoin eilen kolmannen osan TV:stä. Mies katsoi omasta teeveestään. Minulla oli oma käsitys tähänastisesta elokuvasta, mutta kuuntelin miehen arvion ensin. Kysyin aamulla mieheltä mitäpä tykkäsi elokuvasta? Sanoi, että ei ollut mitään tekemistä oikean sodan kanssa (olemme veteraanin jälkeläisiä molemmat). Musiikki oli jonkun kyläorkesterin soitamaa sontaa ja lotat vaan nuoleksi sotilaita joka mutkassa. Ei totuuden mukaista tämäkään. Oliko tarkoitus olla pelkkää huvia? Ei jatkoon sanoi hän.
      Minun mielipiteeni on:Että ihan alusta saakka äänitys on epäonnistunut. Mumistaan epäselvästi selin kameraan ja musiikki pauhaa sotkien loputkin. Kun puhutaan eri murteilla pitäisi äänityksen olla sen verran hyvä, että kuulee edes repliikit ja vielä parempi jos voisi samalla lukea myös huulilta. (Ohjaaja tuntee käsikirjoituksen mitä kukakin sanoo, katsoja ei). Ja jos se paljon kohistu saunakohtaus oli siinä, mikä näkyi eilen.
      Saunassahan ollaan alasti, eikä siinä minusta näkynyt mitään ihmeellistä normaalista poikkeavaa. Arvioni on: Sota ei ole pelkkää huvia ja sotakohtaukset loistaa poissaolollaan. Äänitys tyypillistä suomimuminaa. Musiikki pauhaa liian kovaa, repliikkien päälle. Eikä tämän pitäisi myöskään olla mikään seurustelureissu. Näyttelijöiden osuus yllätys yllätys sen sijan OK (7).
      En ole mikään skifin ystävä, vaan elokuvan pitää olla realistista.
      Ei suomen elokuvatuotanto ole päässyt helmasynneistään: huono äänitys ja oikea-aikainen musiikin käyttö vaatii paljon oppimista.

      • veteraaninjälkeläiset

        Jatkoa edelliseen esim. KARPPI-sarja kärsi huonosta äänityksestä ja vääräaikaisesta kovasta musiikista. Näin suomalaisena kun repliikit täytyy kuulla, mutta tekstitettynä voi toimia vähän paremmin muun kielisille.
        Joten opetelkaa hyvät elokuvaihmiset edes kunnon äänitys .


    • Ehkäpänii

      Täysin turha elokuva. Näitten jaksojen perusteella mitä televiissiosta on tullut. En ole perehtynyt roolijakoon tällä kertaa, mutta Hirviniemi on varmaankin Hietanen. Liian potra poika ja mitäänsanomaton. Se Rokan esittäjä on aivan surkea esitys. Jussi Jurkan Lammion jälkeen tämä Lammio on kuin lastentarhan opettaja.

      Ainoa hieno ja tunnelmallinen otanta on tähän mennessä ollut joulu siviilissä ja rintamakorsussa. Hieno tunnelma saatu aikaiseksi. Sitä oli mieltä ylentävää katsoa.

    • outoa_meininkiä

      Keskinkertainen Tuntematon sotilas.

      Milloinkohan suomalaiset tekevät oikean sotaelokuvan? Nyt Louhimiehen venäläishyökkääjät tulevat hyökkäykseen kuin jossakin teatterissa avointa tietä pitkin. Suomalaiset puolustavat juoksennellen sinne tänne. Eikö näihin käytetä ketään asiantuntijaa, kun taistelukohtauksia tehdään. Verratkaa vaikka Sotamien Ryan'iin. Se on sotaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe