ja köyhimmät ihmiset, mutta ideologisesti työttömänä ei paljon tienaa.
Nauran aina näille rumille reppana vassuille.
Nauran aina näille rumille reppana vassuille.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vihervasuri suvakit niitä pahimpia järjen reppanoita, ovat kaikki apurahoilla, valtion ja kunnan palkkalistoilla muka tuottavassa työssä, kuka niille palkan maksaa tietysti se Suomalainen teollisuus ja työntekijä, velkaa lisää ja paperittomia Suomeen siinä heidän ohjeensa.
Hyvä aloitus tasapainottaa tuota yhen tollon aloitusta. Tätä nyt jatkuvasti. On ne tyhmiä
Kun jaetaan suomalaiset kolutustason mukaan neljään ryhmään, parhaiten koulutettujen ryhmässä on eniten Kokoomuksen , Vihreiden jaVasemmistoliiton kannattajia, vähiten persunjen kannattajia. Vähiten koulutetujen ryhmää johtavat persujen kannattajat.
Lähde; file:///E:/Scan/Johanna-tr/52744-1-48877-1-10-20150924.pdf
Avaus on ihan oikeassa. Vasenkätiset persut ovat todellakin niitä kaikkein tyhmimpiä ihmisiä.
Tosin kun porvari eli "ne viisaat" ovat olleet hallituksessa vuodesta 2007 lähtien herää vain yksi kysymys tai oikestaan kaksi, eli miksi kusessa ollaan, miksi kusessa ollaan. Vastaus aivan fantastista, tai työ on parasta sosiaaliturvaa, työ luo työtä, tai mistä minä mitään tiedä? Tai miksi 8 miljardilla porvarihallitus saa tiestöön 100 miljoonan korjausvelan? Siis tämä 8 miljardia autoilijat maksaa vuodessa veroina ja jotkut porvaripellet kertoo ettei ole rahaa tienpitoon? Eli poltiikkojen perseeseenkö ne.............
Toista ne kauniit ja rikkaat persut!
Nuo ihmiskunnan kynttilät jotka pimeässä loistavat ja tröööttt äänen päästäävät.
Viimeisten 60 vuoden aikana mitä Kelan järjestelmä on ollut tukiaisineen, niin vasemmistolaiset ovat olleet jo kolmannessa polvessa elättejä. Jos ja kun jossain vaiheessa tuo rahoitusjärjestelmä luhistuu tullaan todella leipäjonoja näkemään. Nykyiset jonot on vasta leikkiä. Kun pelkästään asumistukia annetaan n 860000 talouteen se kertoo todellisuuden missä mennään..
Kommentti on tyyppiesimerkki siitä, että persut on pelkästään kokkarien tuote. Kokkarien & keskustan pyrkimys on ollutkin hajottaa liika tietäväksi käynyt kansa. Se käy esim lasten kouluttamiseen puuttumalla: syrjäytetään millä keinolla hyvänsä osa perheistä, jolloin kelpo fiksuja lapsia ajautuu erityisoppilaitoksiin saamaan kelvotonta opetusta: monet nuoret, jotka pystyisivät hyvinkin oppimaan ja omaksumaan lukion oppisisällöt, on kätevä nakata pois laskuista.
Viranomaiset kytkyineen hankkivat ostopalveluin huolinyökyttäjiä jo päiväkoteihin, joissa hyvisveljiä vaillaolevat vanhemmat joutuvat syyniin, vaikka heidän lapsien kiusaajia ovat kokkaripiltit. -Eihän partiolaispilteistä suinkaan huolestuta!
Persut nyt kuitenkin mieltää olevansa köyhien puolella! Hyvisveikkojen hyväntekeväisyyttäkö pidät ratkaisuna?