Onko toinen kuinka tosissaan sinun kanssa?
Voiko toiseen luottaa? Synkkaako yhteen kuinka?
Kemiat, tuntemukset, ensivaikutelma? Jännitys tulee myöhemmin.
Itse olen mokannut monesti tilanteita, menettänyt näin monia hyviä kokemuksiakin?
Harvemmin syyt olleet muissa kuin itsessä, olenko valmis jne.?
Itsestä oppii asioita ajan kanssa, saa syvyyttä pohdintoihin, kanssakäyminen toisten kanssa kärsii
samalla, jos viihtyy itsensä kanssa liian hyvin, syynä voi olla tällöin, ettei luota toisiin, jos on ollut pettymyksiä menneisyydessä.
Olenko valmis vai en suhteeseen, en halua aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Tämä voi olla monesti taustalla, et pitää toisiin etäisyyttä. Tekosyitä miksei ole valmis jne.
Taustavaikuttajat, jos on huolia arjessa ja tulevia haasteita, mitkä vaatii suurempia muutoksia omaan arkeen, haluaako silloin lisää muuttuvia tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa tulevia kuvioita.
Löytyykö historiasta painolastia omasta/ toisen, joka vaikuttaa tilanteen etenemiseen?
Epäitsekkyys tuntuu monesti reilulta (ei kuitenkaan marttyyriksi ryhtyminen), jolla tietenkin omaan kilpeen saa säröjä (vetäytyminen omaan kuoreensa), kun ei haluta ymmärtää asioita. Pidetään outona tai huonona tyyppinä? Vaatii vahvaa luonnetta.
Paljon, kun funtsii asioita. Loppupeleissä ei kannata tehdä asioista liian vaikeita, muttei kannata olla mikään hälläväliä tyyppikään. Reilu ja oikeudenmukainen suhtautuminen toiseen kantaa pitkälle. Kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne, lopputulos silloin hyvä. Hymyllä pääsee kans pitkälle, tämä minulla kadonnut, ilme valikoimasta?
Voiko toiseen luottaa? Synkkaako yhteen kuinka?
Kemiat, tuntemukset, ensivaikutelma? Jännitys tulee myöhemmin.
Itse olen mokannut monesti tilanteita, menettänyt näin monia hyviä kokemuksiakin?
Harvemmin syyt olleet muissa kuin itsessä, olenko valmis jne.?
Itsestä oppii asioita ajan kanssa, saa syvyyttä pohdintoihin, kanssakäyminen toisten kanssa kärsii
samalla, jos viihtyy itsensä kanssa liian hyvin, syynä voi olla tällöin, ettei luota toisiin, jos on ollut pettymyksiä menneisyydessä.
Olenko valmis vai en suhteeseen, en halua aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Tämä voi olla monesti taustalla, et pitää toisiin etäisyyttä. Tekosyitä miksei ole valmis jne.
Taustavaikuttajat, jos on huolia arjessa ja tulevia haasteita, mitkä vaatii suurempia muutoksia omaan arkeen, haluaako silloin lisää muuttuvia tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa tulevia kuvioita.
Löytyykö historiasta painolastia omasta/ toisen, joka vaikuttaa tilanteen etenemiseen?
Epäitsekkyys tuntuu monesti reilulta (ei kuitenkaan marttyyriksi ryhtyminen), jolla tietenkin omaan kilpeen saa säröjä (vetäytyminen omaan kuoreensa), kun ei haluta ymmärtää asioita. Pidetään outona tai huonona tyyppinä? Vaatii vahvaa luonnetta.
Paljon, kun funtsii asioita. Loppupeleissä ei kannata tehdä asioista liian vaikeita, muttei kannata olla mikään hälläväliä tyyppikään. Reilu ja oikeudenmukainen suhtautuminen toiseen kantaa pitkälle. Kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne, lopputulos silloin hyvä. Hymyllä pääsee kans pitkälle, tämä minulla kadonnut, ilme valikoimasta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
On hyvä olla välillä haavoittuvainen. Pelkällä itsekkäällä ja kaikkivoivalla ylimielisellä asenteella ihmiset eivät anna sympatiaa takaisin. Ihmiset kohtelevat sinua samalla tavalla miten sinä kohtelet heitä.
Pitää paikkansa, vaik toi haavoittuvainen tarkoittaa peliliikettä. Täydennän aloitustani vielä: Ensivaikutelma ihmisestä on lähempänä oikeeta, ennen ikävöimis- vaihetta. Tunne vie ja tuo helposti jännityksen kuvaan, jonka jälkeen haasteet kasvaa. Voi mennä kyräilyksi, jollei kumpikaan tee selkeää elettä/ aloitetta toiselle? Kynnys voi nousta ajan kuluessa?
Haavoittuvaisuus ei ole peliliike. Se on tuska yhdistettynä suruun. Se on paha olo sisällä. Halua päästä pois ja saada muutosta elämäntilanteeseen. Kynnys nousee ja sitä on vaikea ylittää yksin. Kaikki eivät ole tarpeeksi vahvoja ylittämään sitä itse. En tiedä jaksanko tätä enää. Tuntuu, että en ole niin kykenevä. Olen aina pitänyt itseäni epäonnistuneena. Elämä koettelee liikaa.
Tajusin tässä juuri omassa tilanteessani että kyräilyksihän tämä menee. En kyllä edes tiedä olenko ainoa kyräilevä osapuoli. Siitä huolimatta olen miettinyt eri vaihtoehtoja aloitteen tekemiseen.
Tunteista kertominen viestillä. Huono vaihtoehto mutta viesti menee perille.
Treffikutsu. Ok vaihtoehto mutta vaikka toteutuisikin joku tapaaminen, niin ujona vetäisin varmaan tapaamisen kaverilinjalla.
Mitäs muita ideoita...?
Kyseessä tietenkin työkaveri eli kasvotkin pitäisi säilyttää pakkien jälkeenkin.
Jos ensin tutustuisi kaverina niin sekin olisi jo hyvä alku. Mietin vain ajatuksissani omaa elämääni tällä hetkellä ja en ole tyytyväinen siihen. Jotenkin liikaa vaatimuksia ja en ole tarpeeksi hyvä täyttämään niitä. Jotenkin rakkaus häneen on joutunut toiseksi ajatukseksi. En kykene enää ajattelemaan ja olen kohta siinä vaiheessa, että kaikki elämän ilo minusta on syöty kokonaan. Silloin ei ole enää edes sitä saavuttamatonta kaipuutakaan. Mitä minä teen? Juuri sitä mitä minun on käsketty tekevän. Missä oma tahto? Sitä ei kohta enää ole.
Sorry! Ymmärsin tosta sun kirjoituksesta, että haavoittumisella et tarkoittanut todellista tilaa?
Arkoja hetkiä ovat silloin tottakai, näitä vaikea reakoida välillä oikein, just sen takia, kun ei tiedosta toisen tilaa, onko kuinka tosissaan liikkeellä? Taustalla voi olla myös vaikuttamassa taustatekijöitä, mitkä eivät aina ole positiivisia? Yhteistyöllä tulee onnistumisia, vaatii toiseen luottamista, ei aina niin yksinkertaista. Tässä historialla oma vaikutuksensa, hyvä/huono?