Miten voikin olla mahdollista, että Tekmen toimitusjohtajaksi päätettiinkin valita hyväveli Tapio Vekka? Eikö nämä ikuiset piiripieni pyörii hyvätveljet ringissä taas hyörii -verkostot voisi jo purkaa ja ottaa tilalle uutta väkeä eikä pyörittää tätä vanhaa saagaa ikuisesti? Olen aivan varma, että hakijoissa oli päteviä ja ehkä jopa Vekkaa pätevämpiäkin hakijoita. Oltaisiin voitu valita vaikka ulkopaikkakunnalta tuleva uusia haasteita hakeva uudistushalukas tekijä, eikä jaksaa edelleen pyörittää näitä kunnallispoliittisiin rämeiköihin jo uponneita ja maineensa tahranneita naamoja joille nyt tarvitsee pedata mukava ja rahakas eläkevirka.
Vekka Tekmen johtoon - mitään ei ole opittu
AinavaanHämeenlinna
551938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Mikä oli korkia raati, joka tämän vallankumouksellisen valintapäätöksen teki? Mafian ja Pravdan painostamana tietenkin.
Tämä oli jo tiedossa ennen kun johtajan paikka edes laitettiin hakuun että Vekasta tulee toimitusjohtaja Tekmelle, kaikki muu touhu oli teatteria.. Tekmelle on varmaankin jo valittu ostaja, jonka johtajaksi tämä Vekka tulee. Eihän nyt Vekkakaan niin tyhmä ole että menisi hukkuvaan laivaan. Hyvät veljet ovat tämän touhun järjestäneet. Ihmettelen vaan että mistä me maksamme tälle kaupunginjohtalle 150000€ vuodessa. Sekä tälle kukkuu rouvalle yli 100000€. Kyllä golffinpeluu tulee kalliiksi Hämeenlinnalle.
Hämeenlinna vaivaa selkeästi tauti jossa pieni piiri nauttii täysinrinnoin verorahoista sulle, mulle mentaliteetilla. He eivät välitä tuon taivaallista seudun menestyksestä tai kaupunkilaisten eduista, joihin heidät on valittu. Tämä rultti jatkuu tasan niin kauan kuin äänestäjät sen sallivat, ja nämä prkeleen sohvaperunathan sen sallivat
Hämeenlinna on etelän Kittilä
Muuten samanlainen mutta Hämeenlinnassa menee vain vanhaksi.
Kun vekka menetti suuren osan linjaliikenteestään Hämeenlinnassa, käynnistettiin kaupungin organisaatiossa pelastusoperaatio, jossa vekalle haettiin sopivaa rahakasta duunia ja tässä se nyt on. Nauratti kun lehdessä luki että vekalla on duuniin sopiva koulutus. Armeijassahan nämä hommat tietysti opitaan
Onhan tästä jo aiemminkin mainittu, et Vekka ei fiksaa ilman liksaa.
On kyllä sairasta touhua Hämeenlinnassa, lähinnä jo säälittävää.
Ja rva Frankista tulee Vekan toimitusjohtaja.
Ja lisää kähmintöjä. Jostain kumman syystä Vekkaliikenteen TJ: ksi valittiin pika,pikaa Lopen kunnanjohtaja, joka erosi tänään ja Vekalle hommiin 1.12...... eikä siinä vielä kaikki, Karoliina Frank on Tapsun tyttöystävä........
Eikös nämä ole lestadiolaisia?
Mitähän ittua se sulle kuuluu kun on yksityisasia hörhö.
niitähän he ovat siellähän suuret linjanvedot ovat ennenkin suunniteltu, eiksniin matti (entinen saarnamies). Ei rahasta vaan rakkaudesta työhön, kun sen vaan joku tekee heidän puolesta.PS Tapsa koska se ensimmäinen maratoni tulee juostua, kun siitäkin on uhottu ainakin viimeiset 20 v?
tässä sulle kaipaamaasi tietoa: http://springr.se/sok/?q=tapio vekka
Yhtään ei ole Näivelinnassa taaskaan havaittavissa HV-Sulle-Mulle meininkiä.
Ei ole ihme jos Hämeenlinnassa on muuttotappio. En ole kuullut toista kaupunkia missä olisi näin kova tämä hyväveli verkosto. On tunne että suurin osa viroista on hoidettu hyville veljille ja siskoille. Esimerkiksi tämä Tekmen johtajan virka. Onko tällä Vekalla edes pätevyyttä tähän virkaan. Onko kadettikoulun käyneellä pätevyys. Se täytyy laittaa Vekalle plussaa että on sillä vähän parempi koulutus/ pätevyys kun oli Hassisella hallipäällikön/toimitusjohtajan virkaan, olihan Hassisella kuulemma kansakoulun päästötodistus, tiedä häntä.
K.Ari kovin vihainen kun scc oikeudenkäynti lähestyy.
Mitäs se Karoliina sitten tietää linjaliikenteestä? Onko sopiva koulutus?
Eikös sillä ole vielä opinnot kesken? Menikö sukset pahasti ristiin Lopella?
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaa se tuntee SCC ristin. Onnea matkaan.
Kyllä nauratti aamulla lehteä lukiessa niin, että pärskin sumpit pitkin pöytää. Tämähän on kuin parhaasta aprillipilasta. Harmi vaan, ettei kyse ole pilasta. Tapani Vekka on nimittänyt tähän asti Lopen kunnanjohtajana työskennelleen naisystävänsä Karoliina Frankin Vekka Liikenteen toimitusjohtajaksi. Vekkahan tuon homman pääosin tulee hoitamaan ja siinä sivussa vasemmalla kädellä kerää melkoista palkkaa uudesta mukavasta eläkevirastaan Tekmeltä. Karoliina ja Tapsa voivat siinä sitten puuhastella Hämeenlinnan keskustaan suunnittelemansa bed&breakfast majatalonsa kanssa.
Tekmen tj:n paikka pedattiin kabineteissa Vekalle, jotta saataisiin Tekmen myynti estettyä. Mutta kyllä mentiin nyt ojasta allikkoon. Tämän Tekmen tj nimityksen takana olevat tahot esiin ja vastuuseen. Kaupunkilaisina me maksamme Vekan palkan ja tehtävään olisi ollut käytettävissä osaavaa ja ennen kaikkea uskottavaakin väkeä. Tapani Vekalla ei tämän tapauksen jälkeen ole enää minkäänlaista uskottavuutta.
Olet tunnettu ja teet jälleen rikosilmoituksen. Haaviin ei ole jäänyt kuin Ilkkala ja senkin omin voimin.
Tapio Vekalle,mitä oppiarvoja sinulla on,mitä kouluja olet käynyt(steinerkolun lisäksi)Yliopplas ei olevielä mitään,onko hihuleilla (lestadiolilasilla niin suuri vaikutus Hämeenlinnassa,että kaikenmaailman kapiaisia valitaan virkoihin, joissa pitäisi olla asiantuntemusta).Isäsihän näytti kuinka ekonomia toimi Vekka Liikenteessä, omena ei kauas puusta putoa. Eiks niin Matti ja Sepe(muista mitä tarkoittaa terminointi)
AinavaanSamaaSaagaa, sen äijän nimi on kyllä Tapio Vekka. Tiedoksesi vaan, ettet hauku ihan väärää miestä.
Opettele hyvä ihminen kirjoittamaan ennen kuin julkiseen mediaan alat avautumaan.
Olisi todella reilua, jos tuotaisiin esille henkilöt, jotka olivat loppusuoralla haastateltavina Tekmen johtoon. Nimet, koulutus, työhistoria. Kaikkien neljän tiedot, myös valitun Vekan. On myös asiallista kertoa, ketkä päättivät valinnasta. Uskon, että myös Sari Rautiolla on sormensa pelissä. Heidän pelaamisensa yhteen on huomioitu. Ikävä kyllä, taas Hämeenlinna sai ison kolhun avoimuuteensa.
Keitähän olivat ne muut hakijat Tekmen johtoon? Taso ei kai sitten ollut kovinkaan häävi.
Oli sen verta jotta hakemuksesi joutui roskakoriin.
Luotettava taho kertoi, että hakijoiden joukossa oli Lopen silloinen, nyt entinen, kunnanjohtaja Karoliina Frank.
45 hakijaa ja Vekka valikoitui joukosta. Pakko olla Vekalla todella kova CV kun ulos jäi koviakin tekijöitä.
Samaa mieltä. Paras valittiin ja kateelliset nurisee. >Kova CV.
Jumalan terve valinta.
Jumalan kiitos Sinulle.
Kaupunkiuutisissa 4.11 kirjoitettiin hallituksen perusteluina Tapio Vekan valintaan, että hänellä on koulutuksellinen ja ammatillinen pätevyys tehtävään. Koska Hämeenlinna on kuulu avoimuudestaan, niin nyt olisi paikallaan kertoa valitun henkilön koulutus sekä se, mistä tämä ammatillinen pätevyys on hankittu. Ei totisesti riitä tällainen ylimalkainen ilmoitus. Älkää pitäkö kaupunkilaisia pilkkananne, me olemme maksumiehiä/naisia.
Et sinä ole maksumies. Me veromaksajat olemme ja paras valittiin. Käy loppuun peruskoulusi ja katsotaan sitten.
Nimiä kaikista hakijoista vaan rehdisti ja avoimesti julki niin kaupunkilaiset saisivat tietää myös muiden hakijoiden osaamisen ja koulutuksen.
Et raukka ymmärrä että ei täytetty virkaa vaankin valittiin toimitusjohtaja yritykselle. Hakijoiden nimet eivät ole julkisia koska hakijat ei julkisuuteen ole suostunu.
Suoliketjussa vaaditaan nimiä mutta eipäs ole täällä yhtään nimellä kirjoitettua.
Et sitten laittanut nimeäsi nimin. aloittakaa!
Eikös tämä hassinen myös valittu johkin virkaan
mitä jumalauta tekmessä tekee toimitus johtaja ja viellä vekka joka ei tiedä mikä on jakoavain.no onko tilaajapalvelulla oma johtaja ottakaapa selvää kuinka paljon hämeenlinnassa on toimitus johtajia tieto kilpailu tulokset julistetaan
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tuntee SCC tekemiset. Onnea matkaan.
Ennen noi jutut nauratti. Mutta liika on liikaa. Siellä on joku mammanpoika joka ei ole vieläkään päässyt mammastaan irti, tai sitten käy pikkaisen jäljessä, epäilen viimeistä.
Tosikko Persu.
Varokaa vähän. Tätä maata hoitaa lestadiolaiset ja prätkäjengit. Ja virnu-Vekka on paikallismafian etäispääte!
Käsittämätöntä höpötystä jälleen täällä. Yritys, olipa se sitten vaikka Hämeenlinnan kaupungin omistama, valitsee toimitusjohtajansa hallituksensa päätöksellä.
Vekka on suorittanut upseerin koulutuksen lisäksi Jyväskylän yliopistossa MBA –tutkinnon. Master of Business Administration (MBA) on liiketoimintajohtamisen maisteritutkinto.
Täällä kirjoittavista henkilöistä ei monikaan pääsisi edes opiskelemaan upseeriksi, koska ei läpäisisi psykologisia testejä.
Ei mutta pakkohoitoon pääsisi.
Oisit nyt pannu näkyviin sun toisenkin tittelis, ton sotatieteen maisteri (varo vaan tositoimia), nimittäin ton kokkaritieteiden päivyvstävän dosentin tittelin siis. Siinä si jo sapelit kaliseekin. Alkaa Puutinkikin pölätä.
Lainaan aiemmin kirjoittanutta:
-"Vekka on suorittanut upseerin koulutuksen lisäksi Jyväskylän yliopistossa MBA –tutkinnon. Master of Business Administration (MBA) on liiketoimintajohtamisen maisteritutkinto. "
Tuli mieleen näistä epäonnisista yliopistotason henkilöistä "aasinsillan kautta" mielikuva Jari Komulaisen sukellusveneisneksistä kun se upposi kansiluukun jäätyä hinauksessa auki !
Tuo "aasinsilta"liittyi "Uppsalan ekonoomeihin " jossa liki kirjepostilla suoritettiin korkeakouluopiskeluja ja todistuksia jaettiin lähes avoimesti "tiskin alta" niinkuin juurikin tuo mainittu Jari Komulainen ja ehkäpä Wekkakin on noita Uppsalan oppineita!
http://www.kysy.fi/kysymys/mista-uppsalan-ekonomit-ovat-tulleet-kuuluisaksi-jotta-heista-muodostunut
Noista Uppsalan ekonomeista on useitakin hulvattomia tarinoita sittemmin liike-elämässä, netistä löytää jos jaksaa kaivaa !
Vekka voi virnuta, kun tietää, että maffia tukee
Kuka tervejärkinen menisi edes upseeriksi. Tekmen johtajan paikka oli valittu hyväveli porukalle. Kerroppa miksi ei ole julkaistu näitten muitten hakijoitten nimiä. Uskon että siitä porukasta olisi löytynyt ansioituneempi henkilö ( pätevämpi ). Nythän sinne ei löytynyt kun sopiva.
Veikkaanpa, että yksi hakija oli Susanna Hietanen (ps). Joka paikkaan sekin on yrittänyt. Onneksi ei ollut pätevä eikä sopiva.
Veikkaanpa, että myös yksi hakija oli iisakki Kiemunki (Sdp). Joka paikassa sekin on yrittänyt. Onneksi ei ollut pätevä eikä sopiva.
Veikkaan, että yksi hakija oli Pilkkala. Onneksi on sellissä eikä päässyt lähettämään hakua. Sopiva SCC selliin
Veikkaan, että yksi hakija oli KokDem-Kusipää.
Onneksi on wanhan äitinsä holhouksessa eikä päässyt lähettämään hakua.
Sopiva SCC selliin