Johtuvatko täyteen ahdetut bussit joukkoliikenteen suosiosta, vai onko busseja yksinkertaisesti liian vähän? Paraneeko tilanne raitsikan myötä?
Täpötäysien paikallisbussien mysteeri
pystypaikalla
382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Osa matkustajista saa ilmaiset matkat.
Ainakin linja 3 tulee Hervannasta Sammonkadulle... Hervannassa asuu 23 000 ihmistä eikä se Kalevakaan tyhjyyttään kolise.
Tampereen kaupungin päätöksenteon tuntien herää epäilys, että resurssit on allokoitu tyylillä "nippa-nappa" riittäväksi. Nippa-napalla mennään myös näin talviajan kynnyksellä hiekoituksen kanssa, eli Tampereen kaupungin filosofia heijastuu moneen paikkaan.
On siis arvio päivittäisestä matkustajamäärästä, ruuhka-ajoista ja sitä silmällä pitäen on tehty päätös bussien aikataulutuksesta. Jokainen tyhjä istumapaikka ja jopa seisomapaikka on kaupungin varojen hassaamista. Mitä enemmän saadaan joukkoa tungettua per bussi, niin sitä enemmän on rahalle saatu vastinetta.
Näin kuin toimitaan, niin tottakai TKL:n busseissa on tiivistä tunnelmaa. Turha kuvitellakaan, että se ratikassa olisi yhtään sen erikoisempaa. Ei sitä ratikkaa ole sen enempää tarkoitettu tyhjillään liikkuvaksi kuin bussejakaan. Kalliimpi se tosin on, ja kaupunki odottaa ratikalta vielä suurempaa tehokkuutta kuin busseilta, joten ruuhkiin kannattaa varautua.
Ratikkauskovaiset puolustautunevat sillä, että ruuhkaa on myös New Yorkin metrossa, ollaanhan sitä Tampereella, eli suuressa cityssä :D