Maataloutuottajat ovat siis virkamiehiä
Koska tiloja on noin 50 000, tuki tilaa kohti on peräti 40-50 tuhatta euroa, siis joka vuosi. Maatalouden työllisiä on noin 65 000 eli jokaista maatalouden työllistä tuetaan vuodessa noin 32-40 tuhannella eurolla.
Summat ovat todella suuria — julkiselle vallalle koituva maatalouden kustannus per työllinen ei jää kauas matalapalkkaisen julkisen sektorin työntekijän kustannuksesta. Maataloustuottajat ovat siis oikeastaan virkamiehiä.
Maataloussektorin kannattavuus on niinikään karua luettavaa. Maatalouden tuotot yltävät noin 4 miljardiin, ja se ei aivan riitä kattamaan edes niitä kuluja, jotka koituvat tuotantotarvikkeista, energiasta, koneista ja vuokrista ja vakuutuksista. Kokonaiskustannukset ovat 7 miljardin luokkaa.
Tuottajat siis elävät julkisella tuella ja harjoittavat tappiollista maataloutta. Vaikka luonnehdinta voi kuulostaa ilkeältä, olemme luoneet eräänlaisen arvoa tuhoavan — siis Suomea köyhdyttävän — sovhoosin.
En tiedä toista maata, jossa maataloutta tuettaisiin yhtä avokätisesti.
Kun suorat tuet suhteutetaan maatalouden nettoarvonlisään, Suomi on niinikään aivan omassa sarjassaan 140 prosentin lukemallaan. Euroopan Unionin keskiarvo on 38 prosenttia ja miltei kaikki muut maat ovat reilusti 100 prosentin alapuolella.
Olisikin viisasta supistaa tukia, antaa kannattavien toimintojen laajentua ja samalla ajaa alas pahimmin tappiollisia tiloja. Samalla olisi maatalouskin pakotettu hakemaan arvonlisää korkeasti jalostettujen, brändättyjen tuotteiden markkinoilta.
Näin toimien saisimme vahvemman julkistalouden ja myös lisää talouskasvua ja hyvinvointia, koska osa nyt tappiolliseen tuotantoon sitoutuneesta työvoimasta olisi kannattavan elinkeinoelämän ja miksei työvoimapulaisen hoivasektorinkin käytettävissä.
lue loputkin - tiedät, et vain luule!
http://www.maaseutumedia.fi/juhana-vartiaisen-kolumni-kullankallis-maataloutemme/

Vastaukset 22
Vanhimmat
Jopalle nettoarvonlisä?
jokaisen viljelijän tulisi ymmärtää että vain pienelle osalle heistä maksetaan tukea ruoantuotantomielessä ts. heidän tuotantoaan aidosti tarvitaan
suurimmalle osalle viljelijöistä maksetaan tukia sosiaalisista syistä, tosin maataloustueksi nimettynä
Samat faktat on kerrottu palstalla jo monta kertaa.
Oiva juttu että kansanedustaja koostaa faktat kolumniksi.
Iroonista samainen edustaja elää itse valtion veroloisena.
Näitä on paljon eduskunnassa, meinaan köyhiä tuen saajia.
Vartiainen haluaa tukia pois maataloudelta, että saisi lisää rahaa muualle julkiseen sektoriin. Eikös tuo nyt ole aika härskiä, sinänsä voisi olla perusteltua tukien vähentäminen, mutta että samaan aikaan vinkuu itseään lähellä oleville sektoreille lisää rahaa!
Vartiainen on perillä asioista maataloustukijärjestelmän suhteen.
Tässä suhteessa hän on harvinainen kansanedustaja
Oma pesä haisee.
Maataloudesta Vartiainen ei taida paljonkaan ymmärtää, niin urpoja ehdotuksia kolumnissa vilisee.
Vartiainen uskaltaa sanoa niinkuin asiat on
Peppukivaa Jopahan kans TDM-baarisa.
Suurin osa suomalaisista viljelijöistä harjoittaa elämäntapaansa veronmaksajien kustannuksella ja samalla elää kuplassa kuvitellen toimiensa tuottavan lisäarvoa.
Suurimmalla osalla oman elannon ja toimeentulon varmistaminen on se tärkein juttu. Filosofit pohtikoot lisäarvoja.
Viljelijöiden toimeentulo mahdollistuu toisten työllä
Ja toisten työ mahdollistuu sillä kun syövät viljelijöiden tuottamaa ruokaa.
Viljelijöiden suurimman osan tuotantomäärillä ei ole merkitystä maamme ruoantuotannon kannalta
höpönhöpön, sun sanomisilla ei ole merkitystä!
Marja-Liisa?? Heh adolfninja ranta - pitkänen tyttöilee... täälläkin
Vai että suunnitelmataloutta yritetään tässä lanseerata, jossain politbyrossako suunniteltaisiin elinkeinon rakennetta. Eiköhän se ole parempi että annetaan markkinoiden ohjata elinkeinon rakennetta ja jätetään ulkopulinen sorkkiminen pois.
mitä horiset ?
jos toimiala olisi markkinaehtoinen viljelijöitä olisi juurikin max 10000
nykyisellään elämäntapaviljelyn jatkamisen isältä pojalla mahdollistavat ylettömän korkeat ja monipuoliset yhteiskunnan tuet
Hähähäähäää,, Jopa kuuluu kymmenyksiin.
Jos tukia vähennettäisiin radikaalisti, ensin kaatuisivat isot velkaiset tilat. Pienet sivutoimiset pystyisivät sinnittelemään kaikkein pisimpään.
Tilakoon radikaali kasvattaminen vaatisi valtavasti pääomaa. Pitäisikö yhteiskunnan kustantaa tuo touhu? Markkinaehtoisesti tilakoon kasvattaminen on tuskaisen hidasta, ja jos tukia alennetaan käy entistä mahdottomammaksi.