En saa apua yksinäisyyteen

Oletko hakenut apua terv.huollosta? Pyydä päästä terapiaan, se auttaa ja KELA korvaa hyvin nuorille suunnatut terapiat.

yritä saaha ees yx ystävä jonka kaa ulkoilet vaik sit vähä väkisel ja vaik sit yöllä

oot oikeessa että nuo masentuneille tarkoitetut ryhmät on oulussa aika surkealaatuisia ja apaattisia, kävin tänään mm keilauksessa ja porukka oli väsynyttä ja jotenki lääkehuuruissa. en löytänyt kaltaistani seuraa :(

voit saada apua - sieltä saattaa löytyä ystävä, joka voi jotenkin auttaa sinua yksinäisyydessä.

Minä hain lääkärin kehotuksesta apua terveyskeskuksen sairaanhoitajalta sellaista terapiaa. Sanoin että olen kärsinyt kymmeniä vuosia yksinäisyydestä. Hoitaja sanoi että olet fyysisesti terve eikä sinusta huomaa päällepäin mitään sairauteen viittaavaa. Sanoin jotta haluaisin löytää tyttökaverin joka olisi parasta lääkettä. Ryhmissä en pysty olemaan. Hoitaja sanoi että älä pidä kiirettä. Eli minun pitää edelleen olla yksin. Hoitaja sanoi että syö hyvin. Olen syönyt hyvin ja liikkunut, elänyt terveellisesti. Kun on ajautunut tilanteeseen että on paljon yksin, siitä tulee paniikkihäiriöitä jotka ovat hirvittäviä kestää, toinen ei niitä huomaa ellei häiriöiseltä mene tajuu kankaalle. Tuo hoitaja otti lopputilin työstään pian käyntini jälkeen, hänellä lienee ollut itselläkin ongelmia. Lääkkeiden avulla pitää koittaa pärjäillä.

Voin samaistuu suhu... mulla oli ennen paljon ystävii mutta kun yläaste päätty ja piti alkaa opiskelut niin alko erkaneen tiet ihmisten kanssa, ystävät muuttu vaa tuntemattomiks hahmoiks kaduilla, uusia ei tullu ku alko itellä väsymys opiskeluun. Aikoin pitää välivuoden mut se pilaski multa loppu nuoruuden, kun vietin enemmä ja enemmä vaa aikaa yksin kotonani. Ajan myötä viimesimmätki ystävät alkanu suuntaan elämässään eteenpäin, on muuttoa toiseen paikkakuntaan töiden ja parisuhteen perässä. Itellä se yksinolo laukassu ahdistus ja paniikkihäiriöt, edes kaupassa käynti ei nykypäivänä suju, ihmisten seura on alkanut pelottaan henkisesti, ja meen kokoajan vaan pohjaan päin näiden olojen kanssa. Yksinäisyys on sairastuttanut mun mielen, ja se vaikeuttaa mua todella tutustumasta kehenkään. Toivon että kuolisin vaan pois mut loppupeleis, mä pelkään sitä.. pelkään sitä et mulla on hautajaisis tasan 0 ystävää mua hyvästelemässä.. oon koittanu saada apua näihin sosiaalisten tilanteidenpelkoon ja ahdistukseen, mutta lääkäri koittaa syöttää mulle SSRI myrkkyä joka vetäis multa viimesetki tunteet tuntea enään mitään, sillon ei ois enään väliä oonko kuollu. Tällä hetkellä syön katukaupasta ostettuja bentsoja, niiden avulla saan haettua edes kaupasta ruokaa itselleni ja ainoalle ystävälleni koiralle, sekä nukuttua seuraavaan päivään. Oon ehkä aiheuttanu yksinäisyyteni itse, kun en oo pitäny tarpeeksi lujasti kii läheisistä, mutta sen tiiän etten itse täältä pohjalta enää pysty nouseen..