Oletko jo saanut siitä esimakua vai onko se uhkakuvana ajatuksen tasolla?
Itse olen ollut vähällä menettää puolisoni vakavalle sairaudelle viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana kaksi kertaa perättäisinä vuosina. En tiedä jaksanko elää, jos häntä ei olisi.
Ydinsotaa ja avaruudessa kiitävien kappaleiden törmäystä maahan en jaksa pelätä - omat ja läheisten terveysongelmat vievät kaiken kapasiteettini.
Rohkeita vastauksia, kiitos :)
Peloistasi pahin?
79
880
Vastaukset
- marikole
Pelkään hapertumista ja toisten hoivaan joutumista eniten. En tiedä, miten sen voi kestää, että onkin yhtäkkiä avuton ja vieraat kädet koskettavat pesuissa, pukevat ja tyrkkäävät suuhun lääkkeitä, joista en edes tiedä. Olen erakkoluontoinen ja kaihtanut aina likitunkevia ihmisiä.
Rakkaiden ihmisten menetys on sattunut kovin sekin, mutta kun olen sinkku, niin ei ole kokemusta puolison sairastamisesta. Tässä ja nyt elämänkohdassa pelottaa tuo peilistä näkyvä rypistyvä olento , joka muistaa, mistä kauan sitten haaveili ja mitä lapsenmielisenä elämältä toivoi.
Toteutumattomien toiveiden lista on onneksi jo kadonnut pois :D - maissiiii
Täytyy tunnustaa, että pelko on sellainen tunne, jonka olen tietoisesti jättänyt niin taka-alalle kuin mahdollista. En halua elää elämääni pelon kanssa.
TIetysti on monia huolen aiheita, joita pohtii mielessään ja joita ei missään mielessä haluaisi kokea. Esimerkiksi terrori-iskua en omalle kohdalleni haluaisi.
Mutta elämää ei voi varman päälle elää, kaikkea ei voi ennakolta suunnitella, aina sattuu ja tapahtuu.
Läheisen sairastuminen on aina iso huolen aihe ja syö voimavaroja ja tuo raskautta omaan elämään monin tavoin.
Tuon pelkosi olen itse omakohtaisesti kokenut ja siitäkin on selvitty, harvemmin täältä samaan aikaan puolison kanssa pois lähdetään.
Viime aikoina on kuolema kulkenut usein lähelläni, mutta ei sitäkään osaa pelätä. Tässä iässä siitä on tullut luonnollinen piste elämän kierrossa. Jokaisen kohdalle se tulee vaikka se joskus niin väärältä ja ennen aikaiselta tuntuukin ja tuo kysymyksiä, miksi, miksi, miksi.
Menetetyt läheiset kulkevat aina ajatuksissaja erilaisissa yhteyksissä jopa päivittäin.
Pyhämiesten päivä on hyvä päivä, lohdullista aikaa ja silloin ei voi olla muistamatta edesmenneitä läheisiään.- Se.on.Pyhäinpäivä
Pyhämiesten päivä?
- maissiiii
Se.on.Pyhäinpäivä kirjoitti:
Pyhämiesten päivä?
Voi Pyhäinpäivän pippuri,
suo nyt anteeksi moinen lipsahdus.
Tästä päivästä on moneksi, itse vietän sitä vainajien muistopäivänä.
Joulun lisäksi myös Pyhäinpäivänä hautausmaat ovat kauniita.
Niin paljon kynttilöitä.
- flegmaatti
Fatalismia?
On asioita joihin voi itse vaikuttaa ja niitä joihin ei omalla toiminnalla ole vaikutusta.
Viimeeksi mainittujen suhteen on turha puristella kiveksiään!
Esimerkiksi vaimoni parantamaton verisyöpä näyttää sitten aikanaan lopun enteet. Siihen saakka elämme niin täysipainoista elämää kuin pystymme. Vaikka vaimollani on menossa seutsemäs "lainavuosi" verrattuna ennusteen maksimiin, niin vieläkään ei ole havaittavissa mitään todellista haittaa määräaikaisia kontrolleja lukuun ottamatta.- Saga.Kabinetti
Itse olen pahimman pelkoni kohdannut 14 v. sitten kuoleman katsoessa silmiin. En pelännyt silloin omasta puolestani, vaan sen puolesta, että lapseni jäisivät ilman äitiä.
Nyt lapset ovat lähempänä kolmeakymmentä. He menettivät kaikki isovanhempansa alle 10-vuotiaina, joten toivon, että lapsenlapseni saisivat pitää isovanhempansa pidempään.
Olen sinkku, joten minulla ei ole pelkoa puolison menettämisestä.
Elämä tuo eteen mitä tuo ja se kuuluu elämään.
- hmpff
Kai minussa aimo annos slaavilaista verta on, vaikka hurri olenkin, kun välillä iskee surumieli vasten kasvoja. Tässä yhtenä päivänä tein illallista, ja soppaan hiipi ajatus että on niin monta rakasta ympärillä. Niin monesta joudun vielä luopumaan, pahimmassa tapauksessa monet hautajaiset edessä. Ehkä usko olisi ratkaisu tähän, että pääsevät sitten parempaan paikkaan, odottamaan mua, tai toisinpäin.
Joskus elämä oli oikeasti ihmisillä niin ankeata, että lupaus paremmasta oli tarpeen. Onhan sekin lohtu, että nykyisin elämä on sitä parasta aikaa :) Tosin olen löytänyt siitäkin, mun väärinkuulleista lyriikoista: One day baby, you ain't worried 'bout life anymore. Elämä on puoleksi hienoa, puoleksi surkeeta, hyvä kun voi jättää hyvästit sille jälkimmäiselle.
Ei siis pelko, vielä ei kuolema kolkuta kohtuuttomasti, mutta surua. Varsinaisia pelkoja ei ole. Elämä on jo monet kasvonsa näyttänyt. Onneksi lapset on jo omillaan ja heillä on vankka turvaverkosto ympärilään jos minä kuolisin.
- MeKuolemattomatKo
JOS kuolisit?
Voisitko kuvitella olevasi kuolematon?
;) ;D :D ;D MeKuolemattomatKo kirjoitti:
JOS kuolisit?
Voisitko kuvitella olevasi kuolematon?
;) ;D :D ;DNo niimmie vähä aattelin😆. Ei vainkaa. Tarkoitin et jos nyt kuolisin. Selvisikö vai pitääkö piirtää?
- Darra1
KRAPULA
Kyllä se talvella pahin pelko on, kun yksin koneide kanssa touhuilee, että jotain sattuu, ja siellä on yksin, eikä pääse pois.
Onhan se täyteenladattu kännykkä, mutta siitä huolimatta joskus käy mielessä.- Heikunkeikku
Ei tule mieleen tällä hetkellä, mikä voisi olla pahin pelkoni. Melkeen on tunne, että en pahemmin pelkää mitään. En ajattele etukäteen pelkäämisiä. Na asiat jotka mahdollisesti tapahtuvat, niin murehdin niitä sitten, kun sen aika on.
Tai noh, jos pihalla on oikein viimesen päälle liukasta, niin silloin tulee mieleen, että olis inhoa, jos liukastuisin naamalleni. Tämän taloyhtiön tie tuonne autokatokselle on inhottava, kun siinä on aika jyrkkä mäki. Liukkaana aikana se on viimesen päälle pliukas. - hehehehee
Huono tutkimus!
Tässä kyselyssä on perustavaa laatua oleva vika.
Aloittaja lähtee oletuksesta, että kaikilla palstalaisilla on pelkoja.
Tämä oletus ei pidä paikkaansa jokaisen kohdalla.
Mie en pelkää mittään 😛- hehehehee
transpositio kirjoitti:
Et onneksi - vielä...
Ja huono tutkimusasetelmasi jatkuu. Oletat, että jokainen 60 pelkää: Jos ei nyt pelkää niin tulevaisuudessa pelkää.
Pelkkää skeidaa tuollaista olettaa.
Ainakin meikä 60 on niin monet elämän myrskyt seilannut, ettei enää mikään puhuri pysty pelkoa aiheuttamaan. Son saletti. hehehehee kirjoitti:
Ja huono tutkimusasetelmasi jatkuu. Oletat, että jokainen 60 pelkää: Jos ei nyt pelkää niin tulevaisuudessa pelkää.
Pelkkää skeidaa tuollaista olettaa.
Ainakin meikä 60 on niin monet elämän myrskyt seilannut, ettei enää mikään puhuri pysty pelkoa aiheuttamaan. Son saletti.Et siis osaa pelätä rakkaitesikaan puolesta, jos tilanne tulee...onko sinulla rakkaita? Itsensä vuoksi on turha pelätä - en minäkään itseni vuoksi pelkää - sydämen pysähtyminen ei satu, sen tiedän kokemuksesta.
Minulla on 6 kova-levyä.
2 sisäistä FIX:ä ja 4 ulkoista USB:ia.
Läppärissä lisäksi 1 FIX ja 2 USB.
Kuitenkin on minulla lievä pelko että jotain historiastani katoaa.
-
Olen digitoinut historiaani.
Hauskasti toisinaan törmää tosi vanhoihin kummituksiin.
Ei-pelottaviin tosin.
Miten lie minun digitaalista hahmoani aikanaan katsellaan.
H.- vannassakin.vielä
"Hauskasti toidinaan törmaa tosi vanhoihin kummituksiin".
Ei korppis nyt niiiin vanha ole.
- hyvät-neuvot-tarpeen
Konkreettinen kokemus ja suuri järkytys kuinka ihmisestä yhtäkkiä leikkauksen jälkeen tulee avuton, voimat katoaa, on täysin toisten avun varassa, veriarvot alle sata,
saamatta silti apua,
todellakin suomessa nyt jää moni vanha ihminen käytännössä heitteille,
omanonnensa nojaan,
siitä olen nyt täysin vakuuttunu,
kammottavalta tuntuu jos kunto tästä vielä heikkenee,
ensi viikolla yritän kysellä jotain apua tilanteeseen,
koska viikonloppuna luulakseni ei saa yhtää mitään apua mistään,
kaikki on hämärän peitossa, mitä apua saan vai saanko ytää mitään,Laki hoitaa ja näkee kaiken tarpeellisen.
Etenkin jos näkee sen tarpeelliseksi.
Älkäämme siis huolehtiko turhista.
Etenkään toisten rahoista.
H.- kammottavaa-
hunksz kirjoitti:
Laki hoitaa ja näkee kaiken tarpeellisen.
Etenkin jos näkee sen tarpeelliseksi.
Älkäämme siis huolehtiko turhista.
Etenkään toisten rahoista.
H.Jahaaas ,,, ???? mitähän tuo sitten suomeksi tarkottaa, voisitko selventää,
"älkäämme siis huolehtiko turhista, etenkää toisten rahoista "
onko oikein jättää kertomatta hyvin heikossa kunnossa olevalle potilaalle esm. kotiutettaessa hoito-ohjeet,
jättää kertomatta kuinka hiekossa kunnossa todellisuudessa on veriarvot
ja kuinka niittä vanhus yksin hoitaa koti-konstein,
on törkeää jättää heikossa kunnossa oleva vanhus ilman ulkopuolista apua yksin kotiin ,
onko yhteiskuntamme tullu oikeesti piittaamattomaksi, hulluksi,
syd. pohjasta toivon
että päättäjät itse joutuu äkkiä heikkoon kuntoon,
eikä niille anneta minkäänlaisia neuvoja
eikä apua kuinka selviää seuraavaan päivään,
viedään vaan kylmästi yksin omaan sänkyynsä , kammottavaa- kirjoitti:
Jahaaas ,,, ???? mitähän tuo sitten suomeksi tarkottaa, voisitko selventää,
"älkäämme siis huolehtiko turhista, etenkää toisten rahoista "
onko oikein jättää kertomatta hyvin heikossa kunnossa olevalle potilaalle esm. kotiutettaessa hoito-ohjeet,
jättää kertomatta kuinka hiekossa kunnossa todellisuudessa on veriarvot
ja kuinka niittä vanhus yksin hoitaa koti-konstein,
on törkeää jättää heikossa kunnossa oleva vanhus ilman ulkopuolista apua yksin kotiin ,
onko yhteiskuntamme tullu oikeesti piittaamattomaksi, hulluksi,
syd. pohjasta toivon
että päättäjät itse joutuu äkkiä heikkoon kuntoon,
eikä niille anneta minkäänlaisia neuvoja
eikä apua kuinka selviää seuraavaan päivään,
viedään vaan kylmästi yksin omaan sänkyynsä ,"kammottavaa-"
Eiköhän kommenttini ole varoitus sinulle ja kaltaisillesi.
Hoitakaa vastuunne itse.
Älkää vaatiko itsellenne toisten rahaa.
Jos ongelmanne ovat todella pahoja, astuu valtio kyllä esiin.
Toistenkin rahoilla.
Omais-hoitajuus ei ole paha ongelma.
Se on velvollisuus.
EOC
H.- omat-rahat-
hunksz kirjoitti:
"kammottavaa-"
Eiköhän kommenttini ole varoitus sinulle ja kaltaisillesi.
Hoitakaa vastuunne itse.
Älkää vaatiko itsellenne toisten rahaa.
Jos ongelmanne ovat todella pahoja, astuu valtio kyllä esiin.
Toistenkin rahoilla.
Omais-hoitajuus ei ole paha ongelma.
Se on velvollisuus.
EOC
H.mitä houraat,
ei edes kyseinen komentoija ole ollu vaatimassa toisten rahaa hoitoihinsa,
oletko aivan täysissä ruumiin ja järjen voimissa,
näillänäkymin uskallan epäillä sun henkistä hyvinvoitiasi ja terveyttäsi,
Pelkoni liittyy tapaturmiin. Kurottelu korkealle, laskeutuminen portaikoissa, liukastuminen ulkona, kaatuminen jne.
- pirremiinapa
Enpä oikeastaan mitään, vain toivon lapsilleni ja lapsenlapsilleni terveyttä ja että ne sudet kestää poissa lapsenlapseni koulutieltä.
Mitä tuota nyt etukäteen pohtimaan, eiköhän sen huomaa, kun kohdalle osuu, että tämäkö se nyt on pahin pelko.
Jos ehtii pelkäämään, parempi kun ei.
Ja ehkä pahin on jo tapahtunut, vuosikymmeniä sitten.
Elämää viitsi tuhlata jatkuvaan pelkäämiseen, on tässä muutakin tekemistä.Eihän toki ilman syytä pelätä voi. Tilanteen ollessa päällä ja tarpeeksi kova - tulee tietynlainen turtumus, joka kaiketi suojaa mieltä sillä hetkellä. Pelko tulee jälkeenpäin... Sitä miettii miten selviytyi ja samalla voi pelätä tilanteen uusiutumista, mikäli se on todennäköisesti tulossa.
transpositio kirjoitti:
Eihän toki ilman syytä pelätä voi. Tilanteen ollessa päällä ja tarpeeksi kova - tulee tietynlainen turtumus, joka kaiketi suojaa mieltä sillä hetkellä. Pelko tulee jälkeenpäin... Sitä miettii miten selviytyi ja samalla voi pelätä tilanteen uusiutumista, mikäli se on todennäköisesti tulossa.
On tilanteita joissa on pelkoa, kun kaikki on ohi, ei enää tarvitse pelätä.
Lapseni kuolema oli tällainen tapahtuma.
Sama tilanne samanlaisena ei uusiudu koskaan, se olisi oma tilanteensa omine pelkoineen.Ancelina kirjoitti:
On tilanteita joissa on pelkoa, kun kaikki on ohi, ei enää tarvitse pelätä.
Lapseni kuolema oli tällainen tapahtuma.
Sama tilanne samanlaisena ei uusiudu koskaan, se olisi oma tilanteensa omine pelkoineen.Meillä kotona kummallakin parantumaton sairaus, jossa tilanne voi muuttua nopeassa tahdissa kohtalokkaaksi.(Syöpää emme sairasta.) Siksi tulevaisuutta ei kauhean pitkälle osaa suunnitella. Päivä kerrallaan riittää hyvin.
- 1eero
Mietittyäni tovin pelkotiloja mitkä pelottaisi mahottomasti, ei niitä ole saatta joskus säikähtää, sekin on itsesuojeluvaistoa.
minä en varsinaisesti mitään pelkää, mutta joskus käy mielessä, että yksinasuva ei
sairauskohtauksen tms. sattuessa välttämättä saa apua paikalle ja sitten käy huonosti. täytyy vain toivoa ettei tarvitse kauaa kuolemaa odotella."tammikuu-51"
Hoitakaa vastuunne itse.
Älkää vaatiko itsellenne toisten rahaa.
Jos ongelmanne ovat todella pahoja, astuu valtio kyllä esiin.
Toistenkin rahoilla.
Omais-hoitajuus ei ole paha ongelma.
Se on velvollisuus.
H.- Taikuritässä
Kävin pienellä lenkillä ja nyt palattuani mietin tätä aloitusta, kysymystä.
No.
Pelottavinta olisi, jos en tuntisi mitään; en iloa, en surua, en ikävää, en riemua nähdä.
Pelottavaa olisi, jos kaikki olisi samantekevää eikä kiinnostuisi enää mistään tai kestään. - eienääikinänsauttamista
Sellainen olotila saattaa tulla esim. siitä ettei ole hyvää vakituista työtä, koska silloin puuttuu taloudellinen varmuus elämästä. Työnilon vei jatkuva yksityisasioiden käsittely, ei ollut työntekemisen rauhaa missään.
- Yksinasuvainen
Sitä minäkin "tammikuu-51, ajattele ei tarviis kuin nielaista pahasti väärään kurkkuun. Olen miettinyt että jos en saa soitettua itse apua, niin linkkaan naapurin ovelle.
Yksinasuvainen kirjoitti:
Sitä minäkin "tammikuu-51, ajattele ei tarviis kuin nielaista pahasti väärään kurkkuun. Olen miettinyt että jos en saa soitettua itse apua, niin linkkaan naapurin ovelle.
niinpä, jos vaan siinä vaiheessa pystyy minnekään menemään, riippuu tietenkin mitä tapahtuu
- Ruokaakin_pitäisi
Eipä sitä osaa ajatella jotain ulkopuolista peloketta, elämä kun ei kulje nopeammin kuin sekunnin kerrallaan, ja sekin saattaa olla pitkä jos siihen jähmettyy.
Pelot jos niitä on, liittyvät ehkä arkisiin asioihin, kuten kahvimaito on lopuillaan, ruisleipä, entä hitto vie tupakit, kun ei viitsisi lähteä kauppaan tai sinne on kohtuullinen matka.
Nyt odotan klo 15 uutisia. Entä jos tulee häiriö ja uutisia ei lähetetä? Olen kohdannut peloista pahimman poikamme menehdyttyä syöpään. Sen jälkeen pelot ovat kaikonneet. Tietenkin huolehdin ja pelkään ainoan elossa olevan lapseni perheen puolesta, heilläkin on ollut sairautta, toivottavasti pahin aika on ohi.
Viimeisen vuoden aikan on lähipiirissä ollut kolme kuolemantapusta, kun istuu saattamassa läheistä viimeiselle matkalle miettii elämää, sen lyhyyttä.
Itselleni kuolemat ovat antaneet kiitollisuutta elämää kohtan, arvostan elämää, se on ainutkertainen meille jokaiselle.
En pelkää kuolemaa vaikka tulisi huomenna, silti voin sanoa että rakastan elämää.Kuolemaa en omalla kohdallani enää pelkää - yksi sydänpysähdys jo takana. Puolisoni, jos kuolisi ennen minua, pelkään sitä pohjatonta surua ja sydämen yksinäisyyttä...
Läheisiä menettänyt minäkin jopa samana päivänä kaksi (äitini ja hyvä ystävättäreni). Lapseni ja lapsenlapseni voivat onneksi hyvin .
Elämää rakastan minäkin ja joka päivä löydän pikkuasioista iloa!
- Itsepyysit
Miksi sinä tai omaisesi olisitte jotenkin erilaisessa asemassa elämässä ja maailmassa jossa sairauksia on niiin paljon että kaikille riittää ja kaikki varmasti saavat osansa. Jotkut hyvin harvat selviävät elämästään ilman minkään laista vaivaa, vikaa, kipua, tautia tai sairautta.
Aikuisuus tarkoittaa sitä, että tajuaa elämän realiteetit ja elää niitten mukaan kantaen 'ristinsä' mahdollisimman positiivisella otteella. Jos ei muuten niin vaikka vain esimerkin takia, jonka tänne jäävät tarvitsevat jaksaakseen ja pärjätäkseen. - Likimain.eläkeiässä
Olen menettämässä elämänkumppanini näivettävän sairauden myötä, mutta osallistutaan, käydään kuntoutuksessa ja eletään niin hyvää elämää kuin pystytään. Ei pelota minua, enkä usko että häntäkään.
Itse pelkään eniten sitä, että laitoksessa joudun määräämisvallan kohteeksi. Nyt tuttavani, muistisairautta poteva, on hoitolaitoksessa, jossa ei saan nauttia iltaviiniään, kuten on tottunut. Sen sijaan annetaan rauhoittavaa, silmät roikkuu päässä kuin koiralla, niin apealta ja poissaolevalta näyttää. Mitä väliä enää jos joisi sen viinin. Raha viiniin riittää ja siihen hoitolaitosmaksuunkin, ei tarvii yhteiskunnan maksaa. En arvostele hoitolaitoksia, varmaan tekevät oikein. Mutta kun omalle kohdalle tällainen määräämisvalta sattuu niin kyllä varmaan ahdistaa. Jos ei viini niin jokin muu pakote tai kielto. Ei jaksaisi kun on niin tottunut että saa ihan itse määrätä vapaa-ajastaan. Töissä on pokkuroinut toisten pillin mukaan vuosikymmeniä.Onko noin aataminaikuisia hoitopaikkoja vielä, ettei iltaviiniä voi ottaa, jos kerran ihminen haluaa.
Ei ihan heti tule mieleen onko edes mitään lääkitystä, jota lasi viiniä haittaisi.
Uudenaikainen hoito on potilaslähtöistä ja ottaa huomioon potilaan tavat ja tottumukset.eppu2 kirjoitti:
Onko noin aataminaikuisia hoitopaikkoja vielä, ettei iltaviiniä voi ottaa, jos kerran ihminen haluaa.
Ei ihan heti tule mieleen onko edes mitään lääkitystä, jota lasi viiniä haittaisi.
Uudenaikainen hoito on potilaslähtöistä ja ottaa huomioon potilaan tavat ja tottumukset.Onhan sellaisiakin hoitopaikkoja joissa vanhukselle ei anneta ruokaa kun verensokeri on koholla. Eli syömättömyydellä hoidetaan eikä insuliinilla.
- Puhupukille
"Siili" päästelee nyt sellaista potaskaa jota ei usko erkkikään joka uskoo melkein kaiken.
siilenämää kirjoitti:
Onhan sellaisiakin hoitopaikkoja joissa vanhukselle ei anneta ruokaa kun verensokeri on koholla. Eli syömättömyydellä hoidetaan eikä insuliinilla.
Tuota en kyllä usko, jos tiedät tuollaista olevan, Sinun pitäisi siihen puuttua heti.
eppu2 kirjoitti:
Tuota en kyllä usko, jos tiedät tuollaista olevan, Sinun pitäisi siihen puuttua heti.
No se oli yksittäistapaus ja siihen on puututtu. Aikaa siitä kymmenisen vuotta, noin.
siilenämää kirjoitti:
No se oli yksittäistapaus ja siihen on puututtu. Aikaa siitä kymmenisen vuotta, noin.
Ihan oikeasti joku hoitaja luuli että kun ihmisellä on insuliinihoitoinen diabetes, hänelle ei saa antaa ruokaa juurikaan mitään ettei sokeri nouse lisää. Pääsivät koko porukka diabeteksen hoidon kertauskurssille.
siilenämää kirjoitti:
Ihan oikeasti joku hoitaja luuli että kun ihmisellä on insuliinihoitoinen diabetes, hänelle ei saa antaa ruokaa juurikaan mitään ettei sokeri nouse lisää. Pääsivät koko porukka diabeteksen hoidon kertauskurssille.
Siis tarkennan että insuliini pistettiin mutta koreita arvoja ei hoidettu lisäinsuliinilla vaan rajoittamalla ruokamäärät pieniksi.
siilenämää kirjoitti:
Siis tarkennan että insuliini pistettiin mutta koreita arvoja ei hoidettu lisäinsuliinilla vaan rajoittamalla ruokamäärät pieniksi.
"Siis tarkennan että insuliini pistettiin mutta koreita arvoja ei hoidettu lisäinsuliinilla vaan.."
Olkoon tuo "koreita" mitä hyvänsä, mutta itse olen saanut ohjeita Diab.1 potilaalle, että sokeria on annettava hätätapauksessa, mikä kuulostaa todella oudolta, mutta niin meneteltiin.
Toisaalta omat ohjeeni Diab.2 on säännöllinen ruokailu noin 3/h välein, ei siis paljon, mutta kuitenkin.
Tuohon pelko asiaan sanoisin, että joskus tunnen pientä pelkoa lastenlasten vuoksi, mutta kuolemaa en pelkää.
Kirjoitin jo toisaalla, että serkkuni meni viikko sitten sappileikkaukseen, joka on mielestäni aika simppeli toimenpide, paitsi hänen kohdallaan ei ollut. Sydän pysähtyi, eikä elvytystä saatu riittävän ajoissa, joten todettiin aivokuolleeksi, siis letkut irti ja se oli siinä hänen elämänsä.Kristiina23 kirjoitti:
"Siis tarkennan että insuliini pistettiin mutta koreita arvoja ei hoidettu lisäinsuliinilla vaan.."
Olkoon tuo "koreita" mitä hyvänsä, mutta itse olen saanut ohjeita Diab.1 potilaalle, että sokeria on annettava hätätapauksessa, mikä kuulostaa todella oudolta, mutta niin meneteltiin.
Toisaalta omat ohjeeni Diab.2 on säännöllinen ruokailu noin 3/h välein, ei siis paljon, mutta kuitenkin.
Tuohon pelko asiaan sanoisin, että joskus tunnen pientä pelkoa lastenlasten vuoksi, mutta kuolemaa en pelkää.
Kirjoitin jo toisaalla, että serkkuni meni viikko sitten sappileikkaukseen, joka on mielestäni aika simppeli toimenpide, paitsi hänen kohdallaan ei ollut. Sydän pysähtyi, eikä elvytystä saatu riittävän ajoissa, joten todettiin aivokuolleeksi, siis letkut irti ja se oli siinä hänen elämänsä.Siis luonnollisesti tarkoitin että korkeita sokereita, ei koreita (mitä ne sitten lienevätkään).
Sokeria annetaan jos vs on matalalla ja ihminen tajuissaan että suuhun voi jotain laittaa. Mitä outoa siinä on. Luonnollisestikaan sokeria ei anneta jos v s on liian korkeat vaan insuliinia lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti. Ei pihtaamalla ruoassa.
- Eläminenonnastaa
Toivon, että jälkipolvi pysyy elossa.
Toivon, ettei tavaroitani, suuria aareitani, heitetä roskiin kun kuolen.
En oikein tiedä miten jaan perintöni, se huolettaa. Annanko johonkin tärkeään asiaan vai pitääkö vain suosiolla jättää suht tyhmillekin perillisille.
En halua sairastua. En halua maata sairaalassa. Siispä huoleni on saada kunnon myrkyt joilla päättää päivät jos jää kitumaan jossain tilanteessa.
Haluaisin vielä tavata jonkun tyypin jonka kanssa voitas kiertää mailmaa. Haluaisin nähdä eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan. Suurin huoleni on, että kuolen näkemättä sitä Chilessä hyvät observatooriot, sinne pitäisi päästä.
Suurin huoleni on tosiaan, että kaikki se tärkeä mitä on tullut tehtyä painuun unohduksiin ja katoaa. Niin käy väistämättä.
Ja suuri huoleni on , että ei voi elää ikuisesti. Pelko on ihmisen ensimmäinen vihollinen. Jos aina on jäytävä pelko päällä se tuhoaa ihmismielen. Vie kaiken ilon elämästä.
Siksipä ole omalta kohdaltani jättänyt turhan pelkäämisen.
Jos joskus, joku pelko alkaa kasvamaan, selvitän sen juuret itselleni, myös eri vaihtoehdot mihin se voi johtaa.
Ihmisen pitäisi käsitellä elämänsä solmut, silloin, kun ne yllättää, jos mahdollista, yksin tai toisen kanssa, mikä hyvältä tuntuu.
Vain siten pääsee eteenpäin ja voi nauttia päivistään.- flegmaatti
On tilanteita joissa pelko ja sen seurauksena järkevä, rafleksinomainen tai harkittu toiminta on terveyden tai jopa hengissä pysymisen edellytys.
Olen yhden kerran ollut tilanteessa jossa olen pelännyt ja kohdannut uhkan 9mm pistooli varmaistamattomana kädessä, selkäni takana.- tämä-on-rystö
...ja sitten sinä suosiolla annoit rahapuasisi ja rannekellosi ryöstäjällw ja pelastuit. Vasta jälkikäteen paljastui, että pyssy olikin feikki värikuula-ase...
- flegmaatti
tämä-on-rystö kirjoitti:
...ja sitten sinä suosiolla annoit rahapuasisi ja rannekellosi ryöstäjällw ja pelastuit. Vasta jälkikäteen paljastui, että pyssy olikin feikki värikuula-ase...
9 millinen Lahti pistooli oli omassa kädessäni ja olin valmistautuunt ampumaan jos pahin ajattelemani tilanne olisi toteutunut.
Tarkoittanet sitä, että pelko eteentulevissa vaaratilanteissa, saa aikaan adrenaliiniryöpyn ja herättää meissä ´´taistele tai pakene´´ reaktion.
Tuli mieleen tuosta pistoolista, kerran lähdimme, muistaakseni olimme Lappeenrannassa, leirintäalueelta kaupungille.
Päätimme oikaista, siinä oli pieni aita, menimme yli.
Yth´äkkiä pyssynpiippu osoitti meitä päähän. Alue oli armeijan hallussa.
Juuri sillä kohtaa ei ollut mitään kylttiä ja aita oli matala.
No puhumalla siitä selvittiin.Jos joudun palvelukotiin huonossa hapessa ja minulle annetaan ruoan kanssa kotikaljaa. Ja vielä joku hyvää tarkoittava on tuonut huoneeni yläkaappiin konjamiiniä. Sen kun löydän, niin ah vot. Tässähän sitä on pelkokerrointa tarpeeksi. Nämä coctailit kun vetäisen, niin minua ei turvarannekkeet pidättele. Ei kun rolli kainaloon ja lähikuppilaan jatkoille fllanellit suorana.
Minua on huumediileri uhannut aseella erään ravintolan ulkopuolella. Syynä antamani porttikielto. Silloin en pelännyt - suutuin kyllä. Onneksi eräs diilerin tuttu pelasti tilanteen.
- flegmaatti
eppu2 kirjoitti:
Tarkoittanet sitä, että pelko eteentulevissa vaaratilanteissa, saa aikaan adrenaliiniryöpyn ja herättää meissä ´´taistele tai pakene´´ reaktion.
Tuli mieleen tuosta pistoolista, kerran lähdimme, muistaakseni olimme Lappeenrannassa, leirintäalueelta kaupungille.
Päätimme oikaista, siinä oli pieni aita, menimme yli.
Yth´äkkiä pyssynpiippu osoitti meitä päähän. Alue oli armeijan hallussa.
Juuri sillä kohtaa ei ollut mitään kylttiä ja aita oli matala.
No puhumalla siitä selvittiin.Pitkä selitys. 1963 olin yksin KarPr:n päivystävänä upseerina. Päivystyskaverini ylivääpeli oli pikkujouluissa.
Hieman ennen puolta yötä päävartion vartiopäällikkö soitti hädissään kertoen yhden sotamiehen uhanneen tappaa hänet kääntäen kp:n hänen suuntaansa.
Vuorossa oli B-komppania jonka heput olivat joskus ampuneet kissan pääportilla ja päävartion senäkellon.
Vartiopäälliköllä oli oma pömpeli ja takaa kuului meteliä.
Vartiomiesten konepistoolien lippaissa oli kovat patruunat.
Lähdin hiippaamaan päävartion suuntaan. Pelotti niin paljon, että etenin männyltä toiselle varautuen vastaan tulevaan kp sarjaan.
Päävartion pimeässä eteisessä kuullostelin mutta vartiotuvasta ei kuulunut mitään outoa.
Otin varmistamattoman aseen kylkeni taakse ja, asettuen sivuun, avasin vartiotuvan oven.
Ei mitään hämminkiä. Mennessäni sisään alkoi yksi vanki lakaisemaan lattiaa.
Jos vaikkapa olisi ollut menossa vartion vaihtoon lähtö ja joku lähtijä olisi kääntänyt kp:n minun suuntaani niin olisin saattanut ampua.
Vartiopäällikkö oli vieläkin sulkeutunut koppiinsa ja änkytyskunnossa.
B-ukot olivat vain pelleilleet.
Joskus kahdenkeskisissä selvittelyissä olen ehkä liioitellut voiman käyttöä siinä pelossa, ettei kaveri ole riittävän "kypsä". Vain kerran se on johtanut kaappiautokuljetukseen poliisilaitokselle. Mutta pelkoa tuokin alkutilanne. flegmaatti kirjoitti:
Pitkä selitys. 1963 olin yksin KarPr:n päivystävänä upseerina. Päivystyskaverini ylivääpeli oli pikkujouluissa.
Hieman ennen puolta yötä päävartion vartiopäällikkö soitti hädissään kertoen yhden sotamiehen uhanneen tappaa hänet kääntäen kp:n hänen suuntaansa.
Vuorossa oli B-komppania jonka heput olivat joskus ampuneet kissan pääportilla ja päävartion senäkellon.
Vartiopäälliköllä oli oma pömpeli ja takaa kuului meteliä.
Vartiomiesten konepistoolien lippaissa oli kovat patruunat.
Lähdin hiippaamaan päävartion suuntaan. Pelotti niin paljon, että etenin männyltä toiselle varautuen vastaan tulevaan kp sarjaan.
Päävartion pimeässä eteisessä kuullostelin mutta vartiotuvasta ei kuulunut mitään outoa.
Otin varmistamattoman aseen kylkeni taakse ja, asettuen sivuun, avasin vartiotuvan oven.
Ei mitään hämminkiä. Mennessäni sisään alkoi yksi vanki lakaisemaan lattiaa.
Jos vaikkapa olisi ollut menossa vartion vaihtoon lähtö ja joku lähtijä olisi kääntänyt kp:n minun suuntaani niin olisin saattanut ampua.
Vartiopäällikkö oli vieläkin sulkeutunut koppiinsa ja änkytyskunnossa.
B-ukot olivat vain pelleilleet.
Joskus kahdenkeskisissä selvittelyissä olen ehkä liioitellut voiman käyttöä siinä pelossa, ettei kaveri ole riittävän "kypsä". Vain kerran se on johtanut kaappiautokuljetukseen poliisilaitokselle. Mutta pelkoa tuokin alkutilanne.Aika rankkaa pelleilyä.
Ymmärrän tilanteen olleen sellainen, että se piti ottaa tosissaan.
- 1eero
Tilanne jolloin on avuton toimimaan näin kävi n.vuosi sitten yksin kotona ehkä oli verenkiertohäiriö niin tuli muutaman ehkä 5-10 minuutin osittainen halvaus jolloin en pystynyt liikkumaan älli kyllä toimi, ei pelottanut enkä hätääntynyt vaan oli ajatus kuinka toimin, onneksi toiminta palasi jonkun ajan kuluttua eikä ole toistunut sen jälkeen. Tämä opetti ottamaan verenohennuslääkkeet säännöllisesti, mikä on tullakseen en aio pelätä sitä mutta aina voi toimia vähentääkseen ongelmien tuloa.
Totta! Kannattaa ennaltaehkäistä ongelmia, jos voi. Rinta kaarella porskuttajat, jotka vähättelevät terveyteen liittyviä riskejä, huomaavat usein vain yhden ja viimeisen kerran sen ikävämmän puolen olemassaolon.
- MORAALI_HUKASSA
Pahin peloni on,
nyky politiikan seurauksena tehdyt päätökset jättää kylmästi vanhukset heitteille,
hoitamatta,
näyttää siltä että päättäjien tarkostus on vain itse rikastua kylmäverisesti suuretenikäluokkien sairastuttua vakavasti, hävetkää, olemme teidän omia vanhempianne,
ON kohtuus hoitaa kunnialla työtätehneet vanhukset hautaan,
ilman heitteille jättöä, tuskaa ja kipuja,
on törkeetä jättää nyt sairaat vanhukset täysin avuttomassa kunnossa oman onnensanojaan,
te nyky päättäjät olette suureten ikäluokkien hyvin koulutetteuja jälkeläisiä,
tajuatteko
meidän omia jälkeläisiä,
missä teidän omatunto on,
vihaatteko ja halveksitteko todella noin hirveesti omia vanhempianne,
kuitenki te saatte perinnön aikanaan,
hävetkää kun kehtaatte jättää avuttomat kipeät vanhukset yksin peloissaan avuttomana kotiin , ilman asiallista tukea ja tarvittavaa hoivaa,
onko suomen koululaitokset ja opinsuunat kehitetty vain vahusten halveksuntaan,
heitteillejättöön, sekö on teidän tarkotus nykyään,
päättäkää edes eutanasia laki
jolloin sairaat epätoivoiset vanhuksenne voi poistua teidän tieltä
silloin kun he katsovat sen viimeiseksi ratkaisuksi omalla kohdallaan,
on törkeetä harrastaa vanhusten kidutus-kuolemaa vaikka " muka " suomen lääketiede on maailman huippuluokkaa, ainaki siitä päätellen mitä julkinen sana on kehunu ja vuosia suoltanu julkisuuteen,
hoitakaa vanhukset arvokkaasti laoppuunasti,
teillä pitäisi olla taito ja mahdollisuus,
ketään ei saa jättää heitteille
kuten nykyään liian usein saa lukea lehditä vanhusten itsemurhista,
olisi sekään edes lääketeieetellisesti oikein ohjatusti tehty,
ei niin kuin nyt moni tekee,
puoliso ampuu ensin toisen ja sitten ittensä,- Epäilen.sitä
Paljon parantunut puolessa vuosisadassa vanhusten hoidossa, , nyt meillä suuri-ikäluokka vanhentuu, onko meillä käsiä tarpeeksi yksilölliseen hoitoon sanoppa se.
- Jhy
Mehän ei olla vanhoja vielä.
- Herr-man
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
- uskovainen-
"Herr-man"
kauniin raamatunlauseen vuoksi pyydän sinulta uskoen rukouksen voimaan,
Pyydän, rukoile puolestani jumalaa, jeesusta, että vielä selviän elämään tästä heikkoudentilasta,
leikkaus oli järkystys
eteenki alhainen veriarvot alle sata, voimat hukassa,
koitan toipua, mutta yksin en selviä,
kiitän etukäteen, luoja sinua siunatkoon, - uskolla
uskovainen- kirjoitti:
"Herr-man"
kauniin raamatunlauseen vuoksi pyydän sinulta uskoen rukouksen voimaan,
Pyydän, rukoile puolestani jumalaa, jeesusta, että vielä selviän elämään tästä heikkoudentilasta,
leikkaus oli järkystys
eteenki alhainen veriarvot alle sata, voimat hukassa,
koitan toipua, mutta yksin en selviä,
kiitän etukäteen, luoja sinua siunatkoon,Muistan Sinua iltarukouksessani.
Toivottavasti parannut. - Herr-man
uskovainen- kirjoitti:
"Herr-man"
kauniin raamatunlauseen vuoksi pyydän sinulta uskoen rukouksen voimaan,
Pyydän, rukoile puolestani jumalaa, jeesusta, että vielä selviän elämään tästä heikkoudentilasta,
leikkaus oli järkystys
eteenki alhainen veriarvot alle sata, voimat hukassa,
koitan toipua, mutta yksin en selviä,
kiitän etukäteen, luoja sinua siunatkoon,En oo mikään uskovainen mutta liikutuin Sun vastauksesta senverran että rukoilin puolestas ! :*
- Mieshoitajana30v
Enpä oikein tiedä mitä pelkään. Kaksi syöpää sairastanut. Hoito hyvää. Olen hoitajana ollut kymmenet vuodet, ikäihmisten parissa. Hoito parantunut tosi paljon. Miten sitten kotihoito, siitä ei kokemusta. Toispuolisestihalvanaantuneet aivoinfarkti ym.seuraukset, kuntoutetaan hyvin kotona selviämään apuvälinein, remontin jne avulla. Dementiaa( alzhaimer) sairastavat näköjään ovat aika turvattomia.
- Koettelemuksia
Täällä on melkein samanlaisessa elämäntilanteessa oleva 63 v rouvashenkilö. Miehelläni on juuri todettu sepelvaltimotaudista johtuva sydämen vajaatoiminta. Hän on myös sairastanut aivoinfarktin -95 tehdyn sydänleikkauksen yhteydessä. Lisäksi hän sairastaa epilepsiaa. Ja on liikuntarajoitteinen aivoinfarktin takia. Olen pohtinut samaa, että miten jaksan elää ja miten tulen ylipäänsä toimeen, jos mieheni kuolee. Se on peloistani pahin tällä hetkellä. Olemme olleet 42 vuotta yhdessä ja meillä on kolme lasta ja kaksi lastenlasta. Olen pitkäaikaistyötön ja eläke on jäämässä tosi pieneksi. Olen välillä aika toivoton, enkä tiedä kenelle tästä kertoisin, sillä en tahdo kuormittaa niitä paria ystävää, jotka minulla vielä on, omilla murheillani. Omistan myös kolme sisarta, jotka ovat kuitenkin jääneet vähän vieraiksi, koska olen paljon nuorempi heitä ns. iltatähti, jollainen myös mieheni on. Hän on lisäksi ollut ainoa lapsi. Olemme olleet tavallaan toistemme parhaat ystävät ja nyt hän on sairas 72-vuotias mies. Elämä on kovaa!! Täytyy vain uskoa Hyvään Jumalaan ja hänen apuunsa. Niin kuin on päiväs niin on voimas aina. Ahdistavaa tämä on. Voimia ja jaksamista ahdistusten keskellä.
- Elämäonluopumista
Hyvähän se on uskoa vaikka taivaan Ukkoonkin mutta parempi on uskoa kuitenkin ensisijaisesti itseensä. Se on vaikea läksy opeteltavaksi jos on kymmeniä vuosia turvautunut ja tukeutunut toiseen vaikka apu ja tuki olisi ollut kuinka näennäistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946