Tuntuu, että kaikki läheiset ovat pettäneet minut hyvin lyhyen ajan sisään. Vähättelyä, tahallista eristämistä, huomioimatta jättämistä, selän takana vehkeilyä. Niin perheenjäsenet, kuin kaveritkin ja kumppanikin, joka ei halunnut enää olla yhdessä. Tunnelin päässä ei näy nyt mitään. Missään ei oikein näy mitään. Pahinta on, että olen yrittänyt kertoa pahasta olostani jo monta kertaa ja eri ihmisillekin. Ketään ei vaan kiinnosta syvä masennukseni. Suunnittelen päivittäin itsemurhaa, miten teen ja missä. Nyt olen myös alkanut kuvittelemaan hautajaiseni. Ketkä ilmestyvät paikalle, onko kenelläkään mitään hyvää sanottavaa. Sanooko joku jotain sellaista, että muka tuli yllätyksenä jollekin. Olen täysin lannistunut tällä hetkellä. Enää en ihan viime aikoina ole jaksanut edes yrittää kertoa kenellekään, enkä edes esittää pirteää. Mikään ei tuota iloa eikä saa hymyilemään. Mitään tavoitetta ei enää ole. Mitään syytä ei enää ole. Lapsia minulla ei ole, joten en ole vastuussa tästä kenellekään. Jätän jälkeeni vain muistiinpanoni ja lyhyen kirjeen. Toivon niiden toimivan ohjenuorana kaikille niille jotka ne vaivautuvat lukemaan. Lähelle on joskus vaikea nähdä, mutta totuudelle ei kannata kääntää selkäänsä.
Vahvat selviävät. Selviävät kyllä sen aikaa kunnes halu selvitä on saatu syötyä pois.
Vahvat selviävät. Selviävät kyllä sen aikaa kunnes halu selvitä on saatu syötyä pois.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Oletko käynyt puhumassa tilanteestasi esim. mielenterveyskeskuksessa ?
Minulla ei ole mielenterveydessäni mitään vikaa. Ajatus juoksee ja on selkeä. Tämä on vaan maailma, joka on ympärilläni. Olen nähnyt ja kokenut jo riittävästi.
Siellä saisit puhua ja avautua. Mielenterveys on laaja käsite.
Tuttu tunne. Minulla alkoi vuosia sitten raju alamäki, jossa sairastuin masennukseen ja ilo katosi elämästäni. En vai kyennyt enää tuntemaan mistään iloa, sanat jäi jonekin sisälleni ja sosiaalisuus laski. Yritin pitää ystävyyssuhteitani yllä, mutta voimani ehtyivät ja mielialani laski koko ajan ja häiritsi sosiaalisiasuhteitani.
Aloin kokemaan itseni vain taakaksi ja vetäydyin sivumalle aina vain enemmän vaikka yritin samalla taistella masennusoireita vastaan tiedostaen että kaikki mitä koen sisälläni on vain masennusta. Mikään ei ole ulkoisesti muuttunut. Olen edelleen yhtä haluttu ystävieni seuraan kuin aina ennenkin. Kamppailin paljon ajatuksieni kanssa ja välillä ne voitti ja jäin sänkyyni itkemään ja välillä sain itsestäni otteen ja sain itseni ylläpitämään sosiaalista elämääni.
Ystäväni eivät tienneet masennuksestani. Yhdelle tai kahdelle lähimmälleni kerroin mutten avautunut ajatuksistani jotka minua kiusasivat ja vaikeuttivat heidän seuraansa hakeutumista. Minulle aina sanottiin kamalan iloisena että aivan ihanaa nähdä ja oltiin ilahtuneita ja se auttoi minua kamppailemaan oman sisäisen maailmani kanssa joka puheli minulle että: " olen taakka ja kukaan ei pidä minusta, kaikki vihaa ja haluaa että menen vaan pois"
Kyllähän sosiaalinenelämäni kärsi masennuksesta sillä sisäinen kamppailuni itseni kanssa ja väsymys sai minut yhä harvemmin lähtemään sosiaalisiin ympyröihin... vetäydyin yhä enemmän ja useammin omiin oloihin.
Minut parhaiten tuntevat siitä sitten huolestuivatkin koska poikkesi paljon aikaisemmasta käytöksestäni joka hakeutui tuon tuosta muiden ihmisten luokse. Käytöksen muutos sai lähimmät kyseleen useammin kuulumisia ja vetämään minua väkisin ihmisten ilmoille.
Muistan kerrankin valitelleeni että ei huvita, näytänkin ihan kamalalta enkä jaksa meikata. Kaverini sanoi: aivan sama kuule. Olet nätti aina ja kukas tuolla hämärässä sinua tarkasti näkee? Nyt vaatteet päälle tai tuun hakeen sut. "
Masennus saa aikaan kaikenlaisia harha ajatuksia...
Minäkään en ennen sairastumista epäillyt muiden välittämistä itsestäni, mutta sairastumisen jälkeen tunsin monesti ettei kukaan minusta oikeasti edes välitä. oon ihan yksin ja ei ketään edes kiinnostaisi oikeasti vaikka kuolisin...
Tiesin sen samalla kun niitä ajatuksia sain vain masennuksen aiheuttamiksi virheellisiksi ajatuksiksi mutta jouduin tekeen paljon töitä että sain itselleni sen tolkutettua.
tein henkistä taistoa terveen itseni ja masentuneen itseni välillä ja jouduin painiin paljon niiden kahden minäni välillä.
Erotin silti koko ajan mikä osuus on masennusta ja osasin jollain tavalla pitää järjen ohjaksissa vaikka useammin tuli riitelyä muiden kanssa jossa puhui minun masentunut minäni niitä ajatuksia joita sairauteni oli saanut minun päähäni ja joita en ollut sillä hetkellä painissa voittanut vaan masentunut puoleni oli saanut ylivallan
luulen että sinulla saattaa nyt tässä tekstissä olla käynyt ihan samoin...
Entä jos ns.aloittaisit alusta. Ota etäisyyttä sukulaisiin, vanhoihin ystäviisi,ym., ja kuittaa vanha seurustelusuhteesi "shit happens"-mentaliteetilla (voit käsitellä sitä myöhemmin, kun jaksat ja olet siihen valmis). Ala elämään, kuin olisit jonkin aikaa turistina täällä ja "vain katselemassa" sopivia vaihtoehtoja. Uusi paikkakunta, jokin työ, jota et ehkä ikinä ole kuvitellutkaan ja uusia harrastuksia. Pääasia, että yrität pysyä rauhallisena, vaikka taivas tuntuisi putoavan niskaan. Kaikkea ei tarvitse sietää, osata tai kestää. Jos jotkut olosuhteet tai/ja ihmiset kasaavat sinulle liikaa lastia kannettavaksi, ne/he eivät todennäköisesti ole oikeita sinulle. Joten miksi roikkua sellaisissa.
Tämä ei ole hätähuuto. Kyse on rauhallisesta muistutuksesta. Muistakaa, että kaikki ei aina ole kaikilla ihmisillä hyvin. En vaan jaksa enää aloittaa uudestaan ja kokea saman uudestaan. Maailmalla on tapana toistaa itseään.
Kun masennus menee ohi, elämä voi olla taas mielekästä.
Voi hyvää päivää opfhiapas ei ihmiset noin vaan muuta asuinpaikkaa, työtä, läheisiä suhteita tms ehkä kaksikymppiset, mutta muilla ihmisillä on vastuita elämässä. Parikymppisen tai lapsettoman vanhemman ihmisen tai sinkun voi ajatella vielä kirjoittavan noin. Ihmiset saattaa myös kouluttautua sangen pitkään ja silloin ollaan niissä töissä. Lisäksi eronnut, jolla on lapsia niin ei se noin vaan muuta toiselle paikkakunnalle, nykyään on yhteishuoltajuus muodissa ja sinä oot sillä paikkakunnalla, jossa ex:kin jos lastesi kanssa haluat myös olla. Ja jos kauemmas muutat niin harvoin lapsias näät ja se on ainakin äideille aika ylitsepääsemätön paikka niin siinä sit mietit, että lapset vai työ. Toki ulkomailla ihmiset ilman lapsiakin jonkun aikaa monesti työskentelee, mutta ei se pysyvästi noin toimi. Lisäjsi aina neuvotaan, että ei koko elämää kerralla kuulu rysäyttää vaan lähteä liikkeelle vaikka pienestä palasesta.
Aloittaja mainitsi olevansa lapseton. Kukahan tunnettu psykologian alan ammattilainen (en nyt muista) se sanoikaan kirjassaan, että monelle on tullut vapauttavana tietona se, että sukulaisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Kyllä korkeastikin koulutetut ihmiset vaihtavat työtä ja jopa niin, että monen mielestä järjenvastaisesti alentuvat duunarinhommiin. Kun riittävän kauan kärvistelee mielestään kauheissa olosuhteissa, alkaa tuntua siltä, että vaihtamalla ei parane ja umpikujassa ollaan. Ihminen itse lopulta rakentaa itselleen umpikujan.
Kyllä varmasti vaihtaa, mutta monet koulutetut tykkää työstään, eikä sen takia niin vaihda sitä vaikka palkka ei olisikaan edes yhtä hyvä kuin kaikilla duunareilla ja olisko siinä jotain järkee jos vaikka juristi taas opiskelis jonkun uuden homman, kun koulutusajat on pitkiä. Mutta aloituksessa ei myöskään ollut mitään mainintaa koulutustasosta mitä elämänlabyrinttiiiii tarjoili ja itse toin lähinnä esille tuon asian mitä lasten kanssa voi olla.
Edellinen kirjoittaja myös yleisti aloittajan kärvistelemään työssään. Jos työstään ei pidä niin tottakai silloin kannattaa miettiä työn tai jopa alan vaihtoa. Jos kyse on työpaikan ilmapiiristä tms.niin sitten asiat esille, sillä kenenkään ei pidä jättää työtään mistä pitää. Se on aivan totta, että ketään sukulaisia, tuttavia tms.jotka tuo pahaa oloa ei kannata tavata. Onhelma vaan on siinä, että jos jollakulla on kovin paska fiilis niin sitä herkästi käpertyy itseensä. Ja oikeesti kukaan ihminen ei kestä määräänsä eneempää, joskus itsemurha voi olla vapauttava, jopa tietystä näkökulmasta katsottuna kohtalon sanelema.
Onko jokin asia mikä aiheuttaa masennusta, tiedostatko sen? Vai onko se läheisten välinpitämättömyys se syy?
Maapallolla on miljardeja ihmisiä. Aika mahdotonta on, että kaikki olisivat samanlaisia, kuin aloittajan läheiset. Onkohan aloittaja sitä tullut miettineeksi? Sitä saattaa alitajuisesti myös ystävyys-ja seurustelusuhteissaan tulla toistaneeksi samoja kaavoja kuin sukulaissuhteissaan. Puolivahingossa siten hankkimaan ympärilleen samanlaista väkeä, kuin ne sukulaiset.
Ja kuvittelet olevasi ainut niinkö? Onnellisuus on sinun käsissäsi. Olet arvokas ihminen, olet ansainnut parempaa.
Hm, aika surullista mutta!Itse olen ollut murheenalhossa useastikin. No, just sairastin syövän toiseen kertaan ja taidan sairastaa kolmannenkin kerran. Niin että kyllä täältä elämästä pääsee ilman itsariakin.
Mikä syöpä sinulla oli?
Tee ainakin nämä muutokset elämääsi:
- vahvaa kamomillateetä useampi kupillinen päivässä (toimii moneen vaivaan ja tappaa syöpää)
- kaalista tehtyjä ruokia ja mahdollisimman vähän lihaa
- kurkumaa mustapippurin kanssa, jotta imeytyy
Jos syöpä on jo iskenyt, niin nämä hidastavat sitä.
Muitakin luonnon vahvoja syöpää vastaan taistelevia materiaaleja on.
Mitä hei sitten? Ajatteletko siis vain itseäsi että mitä muut sinulle ovat?
Etkö voi antaa ihmisten elää omaa elämäänsä ja elää itse omaasi. Niin se pitäisi mennä.
Jokaisella on omat murheensa. Osa haluaa jakaa ne, osa ei. Vuodenaika on masentava ja hiljentävä. Bileet on ohi. Onko se vaikea ymmärtää. On menossa murroskausi ja se on jokaiselle se sama. On pimeää, viilenevää ja luonto menee talvilepoon. On satanut vettä paljon, luntakin ja erilaisia varjoja on.
Se ihmisten lämpö ja yhteys on kullakin ihmisellä itsellään.
Oletko itse ollut aktiivinen muita kohtaan vai vaaditko vain muilta sitä itsellesi?
Ole itse lämmin ja läheinen ja anna muiden olla mitä haluavat. Ei voida vaatia muilta ihmisiltä yhtään mitään. Kaikki toimii siten, kun he sillä hetkellä toimivat oman elämänsä paineiden alla. On suorastaan väärin vaatia jotain muilta.
Sinä et näytä ymmärtävän aloittajaa, minä ymmärrän. Ei aloittaja minusta keltään liikoja vaadi. Kyllä läheisille pitäisi löytää tukea ihan niinkuin joku tuolla aiemmin hienosti ilmaisikin miten oli saanut apua. Mä ajattelin aloittajan viestiä, että varmaan ongelmia voi olla muallakin kuin ihmissuhteissa. Mietin myös, että jos ihmisellä ei ole mitään, jos osuu niin paskat kortit käteen ts. parisuhde mennyt, ero, muut ihmissuhteet huonot, työttömyys, terveysongelmia, talousongelmia niin kyllä siinä tilanteessa voi olla vaikea ellei jopa mahdotonta haluta elää.
Kuin omalta näppäimistöltä tuo aloittajan juttu.
Tässä osa elämästäni...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15059504/poliisi-vie-putkaan-jos-kertoo-itsemurha-aikeista
Mikähän tässä elämässä voisi mennä vielä huonommin?
Jos ihminen on masentunut vakavasti, niin silloin oikea paikka on sairaala, jossa heitä hoidetaan.