Kristillisen uskon perustus on Jeesuksessa ja hänen valmistamassaan pelastuksessa.
Sunnuntain aihe johdattaa ihmiset uskon ydinkysymyksen äärelle: mille perustukselle kristillinen seurakunta rakentuu kaikkina aikoina? Evankeliumitekstissä kahden uskonnollisen ryhmittymän pyyntö sisälsi haasteen: erityisellä merkillä taivaasta Jeesus osoittaisi jumalallisen voimansa. Tätä pyytäessään fariseukset ja saddukeukset liittyivät samaan vaatimukseen paholaisen kanssa, joka kyseenalaisti Jeesuksen olevan Jumalan Poika (Matt. 4:3–9).
Moni seurasi Jeesusta nähdäkseen jonkin ihmeen. Silti, vaikka he näkivätkin ihmetekoja, epäusko peitti heidän silmänsä. Suuret tunnusteot jäivät todellisuudessa näkemättä. Näkemisen esteeksi Jeesus osoittaa sydämen paatumuksen, joka esti heitä kääntymästä parannukseen (Matt. 13:13–15).
Viisauden rajat
Tietomme ympärillämme olevasta maailmasta lisääntyy jatkuvasti. Tieto on kuitenkin rajallista, eikä se avaa vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin: kuka Jumala on, miksi minä olen täällä ja minne lopulta olen matkalla? Tämä epävarmuus tuo sydämeen turvattomuutta.
Omatekoisen turvan rakennustyömaalla on paljon työntekijöitä. Heitä olivat myös fariseukset, jotka perustivat hurskautensa Mooseksen lain tarkkaan noudattamiseen. He joutuivat kuitenkin kuulemaan Jeesuksen ankarat sanat: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edessä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.” (Matt. 23:13.)
Autuaaksi tekevä usko ei avaudu viisauden keinoin (1. Kor. 1:21), vaan Jumala ilmoittaa sen Jeesuksen sanojen mukaan lapsenmielisille (Luuk. 10:21). Sen muistaminen kysyy nöyryyttä.
Omaan viisauteensa ihastuneen on vaikea uskoa yksinkertaisesti. Näkyvyyden etsiminen ja viimeisen sanan sanominen kasvattaa suureksi ja tuo eripuraisuutta myös tämän päivän opetuslapsille (Matt. 18:1–3).
Pieni lapsi on uskovaisen esikuva. Vapahtajamme sanat kehottavat hengellisesti suureksi kasvaneita kääntymykseen. Niiden sanojen alle ovat joutuneet pysähtymään niin kristillinen seurakunta kuin sen yksityiset jäsenet (1. Kor. 3:1–3).
Kestävä pohja
Ihminen etsisi mielellään jotain erityistä, jonka varaan voisi rakentaa uskoaan. Elämyskeskeinen aikamme painottaa vahvoja kokemuksia ja tunteita. Ne ovat kuitenkin nopeasti murenevia perustuksia kestävään rakentamiseen. ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei voi kukaan laskea.” (1. Kor. 3:11).
Usein etsimämme on lähempänä kuin arvaammekaan. Se on kuin otsalle nostetut silmälasit, jotka ovat kadoksissa. On surullista, että suurin merkki jäi fariseuksilta ja saddukeuksilta huomaamatta. Vanhan testamentin kuva Kristuksesta, Joonan merkki (Joona 2), jäi heiltä ymmärtämättä. Jeesus oli heille lopulta tuntematon, kansanvillitsijä, jota he sokeudessaan vastustivat (Joh. 9:39–41).
Sanan varassa oleva seurakunta
Jumalan seurakunnan tehtävänä on julistaa sovintoa Kristuksessa (2. Kor. 5:20). Sitä kuuleva ja uskova pääsee Kristuksen ansion tähden Jumalan lapseksi. Kristuksen seurakunta rakentuu yhden ruumiin, yhden Hengen ja yhden toivon varassa. Sitä yhdistää yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. (Ef. 4:4–5.)
Luther selittää kolmatta uskonkappaletta: ”Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla. Tätä sanaa hän ilmoittaa ja harjoittaa ja hän valaisee sydämet, niin että ne sen käsittävät, omistavat ja siinä riippuvat ja pysyvät.” (Iso katekismus, kolmas uskonkohta.)
Tunnemme uskovaisina turmeluksemme painon. Apostolin tavoin olemme rukoilleet vapautusta synnistä, joka asuu ja vaikuttaa ruumiissamme. (Room. 7:14–18.) Meille on sama lupaus kuin apostolille: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.)
Pyhäinpäivä tuo erityisesti eteemme poismenneet uskovat. He ovat voittaneet Karitsan veren ja todistuksen sanan kautta (Ilm. 12:11).
Sunnuntain aihe johdattaa ihmiset uskon ydinkysymyksen äärelle: mille perustukselle kristillinen seurakunta rakentuu kaikkina aikoina? Evankeliumitekstissä kahden uskonnollisen ryhmittymän pyyntö sisälsi haasteen: erityisellä merkillä taivaasta Jeesus osoittaisi jumalallisen voimansa. Tätä pyytäessään fariseukset ja saddukeukset liittyivät samaan vaatimukseen paholaisen kanssa, joka kyseenalaisti Jeesuksen olevan Jumalan Poika (Matt. 4:3–9).
Moni seurasi Jeesusta nähdäkseen jonkin ihmeen. Silti, vaikka he näkivätkin ihmetekoja, epäusko peitti heidän silmänsä. Suuret tunnusteot jäivät todellisuudessa näkemättä. Näkemisen esteeksi Jeesus osoittaa sydämen paatumuksen, joka esti heitä kääntymästä parannukseen (Matt. 13:13–15).
Viisauden rajat
Tietomme ympärillämme olevasta maailmasta lisääntyy jatkuvasti. Tieto on kuitenkin rajallista, eikä se avaa vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin: kuka Jumala on, miksi minä olen täällä ja minne lopulta olen matkalla? Tämä epävarmuus tuo sydämeen turvattomuutta.
Omatekoisen turvan rakennustyömaalla on paljon työntekijöitä. Heitä olivat myös fariseukset, jotka perustivat hurskautensa Mooseksen lain tarkkaan noudattamiseen. He joutuivat kuitenkin kuulemaan Jeesuksen ankarat sanat: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edessä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.” (Matt. 23:13.)
Autuaaksi tekevä usko ei avaudu viisauden keinoin (1. Kor. 1:21), vaan Jumala ilmoittaa sen Jeesuksen sanojen mukaan lapsenmielisille (Luuk. 10:21). Sen muistaminen kysyy nöyryyttä.
Omaan viisauteensa ihastuneen on vaikea uskoa yksinkertaisesti. Näkyvyyden etsiminen ja viimeisen sanan sanominen kasvattaa suureksi ja tuo eripuraisuutta myös tämän päivän opetuslapsille (Matt. 18:1–3).
Pieni lapsi on uskovaisen esikuva. Vapahtajamme sanat kehottavat hengellisesti suureksi kasvaneita kääntymykseen. Niiden sanojen alle ovat joutuneet pysähtymään niin kristillinen seurakunta kuin sen yksityiset jäsenet (1. Kor. 3:1–3).
Kestävä pohja
Ihminen etsisi mielellään jotain erityistä, jonka varaan voisi rakentaa uskoaan. Elämyskeskeinen aikamme painottaa vahvoja kokemuksia ja tunteita. Ne ovat kuitenkin nopeasti murenevia perustuksia kestävään rakentamiseen. ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei voi kukaan laskea.” (1. Kor. 3:11).
Usein etsimämme on lähempänä kuin arvaammekaan. Se on kuin otsalle nostetut silmälasit, jotka ovat kadoksissa. On surullista, että suurin merkki jäi fariseuksilta ja saddukeuksilta huomaamatta. Vanhan testamentin kuva Kristuksesta, Joonan merkki (Joona 2), jäi heiltä ymmärtämättä. Jeesus oli heille lopulta tuntematon, kansanvillitsijä, jota he sokeudessaan vastustivat (Joh. 9:39–41).
Sanan varassa oleva seurakunta
Jumalan seurakunnan tehtävänä on julistaa sovintoa Kristuksessa (2. Kor. 5:20). Sitä kuuleva ja uskova pääsee Kristuksen ansion tähden Jumalan lapseksi. Kristuksen seurakunta rakentuu yhden ruumiin, yhden Hengen ja yhden toivon varassa. Sitä yhdistää yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. (Ef. 4:4–5.)
Luther selittää kolmatta uskonkappaletta: ”Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla. Tätä sanaa hän ilmoittaa ja harjoittaa ja hän valaisee sydämet, niin että ne sen käsittävät, omistavat ja siinä riippuvat ja pysyvät.” (Iso katekismus, kolmas uskonkohta.)
Tunnemme uskovaisina turmeluksemme painon. Apostolin tavoin olemme rukoilleet vapautusta synnistä, joka asuu ja vaikuttaa ruumiissamme. (Room. 7:14–18.) Meille on sama lupaus kuin apostolille: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.)
Pyhäinpäivä tuo erityisesti eteemme poismenneet uskovat. He ovat voittaneet Karitsan veren ja todistuksen sanan kautta (Ilm. 12:11).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.