Onko täällä porukkaa, jolla masennus on uusiutunut vuosien päästä "paranemisesta"? Ja miten siitä selviää taas uudestaan?
Muutin vuosi sitten mieheni kanssa yhteen toiselle paikkakunnalle ja kovasti koitin järjestää elämäni vieraassa ympäristössä. Olen erityisherkkä, joten muutokset on henkisesti raskaita vaikka kyseessä oli mieluinen muutos. Sain työpaikan, josta ei maksettu palkkaa. Jouduin oikeusprosessin kautta hakemaan palkkani. Sain toisen työn, jossa työolot osoittautuivat aivan kamaliksi ja huomasin jo keväällä uupumisen merkkejä. Päätin olla lannistumatta ja hain toiseen työpaikkaan, mutta taas kerran jouduin tappelemaan palkasti sekä oikeuksistani. Työpaikka oli pahempi kuin edellinen. Yhtenä päivänä irtisanoin itseni ja menin kotiin. Olo oli ihan jees, seuraavana päivänä kirjoitin urakalla työhakemuksia. Seuraavan viikon harrastin tomerana liikuntaa ja touhusin hyväntuulisena. Kunnes yhtenä päivänä jotenkin romahdin. Lääkäri diagnosoi masennustilan/uupumisen. Olin 3vko sairaslomalla. Sen jälkeen olen ollut saamaton, zombie ja itkuinen. Sain toiset 3vko sairaslomaa ja lääkityksen mielialaan.
Olen sairastanut masennusta koko nuoruusiän noin 24-vuotiaaksi asti. Kävin monta vuotta terapiassa ja psykoterapiassa, sain elämästä kiinni ja kaikki meni hyvin. Opin säätelemään itseäni ja jaksamistani. Mutta nyt olo on toivoton. En jaksa tehdä mitään, kaikki vaatii suurta ponnistelua. En osaa sanoa mikä mättää, koska olen kuitenkin todella onnellinen uudesta asuinkunnasta, miehestä ja tytärpuolista. Rakastan kotiamme. En vain saa aikaiseksi mitään. Ennen kävin salilla 5x viikossa, nyt se yksikin kerta tuntuu vaikealta. En saa syötyä juuri mitään enkä tunnu välittävän mistään. Olen jatkuvasti väsynyt. Ajattelin tämän olevan lääkkeiden sivuvaikutusta, mutta kaikki alkoi jo ennen lääkkeitä. Kun mieheni kysyy "mikä on?" kahden tunnin seinään tuijottamisen päätteeksi, en osaa vastata. En osaa kertoa mikä on,en tiedä itsekkään. Huomaan usein jumittuvani sänkyyn katsomaan ikkunasta ulos tai seinään..äkkiä on kulunut monta tuntia enkä yhtään järkevää ajatusta. En edes tiedä mitä olen ajatellut.
Muutin vuosi sitten mieheni kanssa yhteen toiselle paikkakunnalle ja kovasti koitin järjestää elämäni vieraassa ympäristössä. Olen erityisherkkä, joten muutokset on henkisesti raskaita vaikka kyseessä oli mieluinen muutos. Sain työpaikan, josta ei maksettu palkkaa. Jouduin oikeusprosessin kautta hakemaan palkkani. Sain toisen työn, jossa työolot osoittautuivat aivan kamaliksi ja huomasin jo keväällä uupumisen merkkejä. Päätin olla lannistumatta ja hain toiseen työpaikkaan, mutta taas kerran jouduin tappelemaan palkasti sekä oikeuksistani. Työpaikka oli pahempi kuin edellinen. Yhtenä päivänä irtisanoin itseni ja menin kotiin. Olo oli ihan jees, seuraavana päivänä kirjoitin urakalla työhakemuksia. Seuraavan viikon harrastin tomerana liikuntaa ja touhusin hyväntuulisena. Kunnes yhtenä päivänä jotenkin romahdin. Lääkäri diagnosoi masennustilan/uupumisen. Olin 3vko sairaslomalla. Sen jälkeen olen ollut saamaton, zombie ja itkuinen. Sain toiset 3vko sairaslomaa ja lääkityksen mielialaan.
Olen sairastanut masennusta koko nuoruusiän noin 24-vuotiaaksi asti. Kävin monta vuotta terapiassa ja psykoterapiassa, sain elämästä kiinni ja kaikki meni hyvin. Opin säätelemään itseäni ja jaksamistani. Mutta nyt olo on toivoton. En jaksa tehdä mitään, kaikki vaatii suurta ponnistelua. En osaa sanoa mikä mättää, koska olen kuitenkin todella onnellinen uudesta asuinkunnasta, miehestä ja tytärpuolista. Rakastan kotiamme. En vain saa aikaiseksi mitään. Ennen kävin salilla 5x viikossa, nyt se yksikin kerta tuntuu vaikealta. En saa syötyä juuri mitään enkä tunnu välittävän mistään. Olen jatkuvasti väsynyt. Ajattelin tämän olevan lääkkeiden sivuvaikutusta, mutta kaikki alkoi jo ennen lääkkeitä. Kun mieheni kysyy "mikä on?" kahden tunnin seinään tuijottamisen päätteeksi, en osaa vastata. En osaa kertoa mikä on,en tiedä itsekkään. Huomaan usein jumittuvani sänkyyn katsomaan ikkunasta ulos tai seinään..äkkiä on kulunut monta tuntia enkä yhtään järkevää ajatusta. En edes tiedä mitä olen ajatellut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni on aivan sama tilanne . En tiedä miten jaksan masennuksen uusimisen. Tuntuu myös, että tämä on vielä jotenkin rankempaa kuin koskaan ennen, lamaannuttavampaa.
Voimia sinulle, en usko että osaisin sanoa nyt mitään, mikä sinua auttaa. Kuvittele mielessäsi lämmin halaus, et ole yksin.
Lämpimän halauksen näkeminen https://youtu.be/mAzzYvpXXA0?t=235 auttaa ehkä karvan verran enemmän, ja joka tapauksessa ainakin huikeasti suuremmin kuin koiran, puun tai itsensä "halaaminen", jotka ovat perin valjuja korvikkeita oikealle halaukselle. Olkoonkin että tuossa 2 naista halaa mutta jotehi sen näkeminen silti lämmittää enemmän ku että jos nainen halais miestä
Samojen kanssa painii yllättävän moni tyyppi. Itse kirjoittelen aiheeseen liittyen blogia, käy lukaisemassa jos sieltä saisit hieman vertaistukea tms. jaksaa eteenpäin :)
https://serotoniinia.blogspot.fi/
Paranemiseni alkoi heti, kun lopetin iltasanomien seuraamisen. Törkeää ihmisten mustamaalaamista ilman mitään vastuuta mistään ihmisten kunnioittamisesta. Vihapuheen lietsontaa ei pidä tukea.
Tuo ikkunasta ulos tuijottelu kuulostaa traumaoireelta tai siltä, että lääkäri on lääkinnyt sinut zombieksi. Masennus uusiutuu aina vain helpommin. Itse sairastuin samoihin aikoihin kuin sinä ja nyt olen 30 vee. Ja taas pohjalla. Ei kannata ottaa tavaksi. Ei tämä ole elämää. Kaikki menneet, nuoruus ym. Yksin sinkkuna ilman perhettä, työtä. Koulusta varmaan kohta taas sairaslomalle.
Tuo pitkään tuijotus johtui lääkkeestä, olisiko ollut zyprexa eli olatsapiini, taisi olla samalla opamoxitkin mukana, en oikein enää muista, aikaa on jo kulunut sen verran. SSRI lääkkeet todella lamauttavat joitain niin, että koko elimistö pysähtyy ajoittain ja ajatuksetkin pyörivät päivästä toiseen samoissa ajatuksissa eikä niistä pääse hyppäämään pois. Illalla kun otti niin yö meni mukavasti aamupuolelle huomaamatta kun jämähti tuijottamaan jotain. Kun lääkkeet loppui tuijotuskin loppui.