Jakuvat poistot menossa tutkintaan

RastätteBirkenhof

Hei Ystävät!

Ihmetellen olen seurannut palstanne toimintaa viimeisten kuukausien aikana. Olen laittanut murheella merkille seuraavankaltaisen seikan ; Palstallanne tuntuvat saavan äänen vain pakkoruotsia puolustavat kirjoitukset sekä jotkut kirjoitukset jotka ovat lähinnä neutraaleja niin sanottuja heittoja.

Sensijaan jonkinlaiseen marginaaliin ovat joutuneet mielipiteet jossa maamme kaksikielisyyttä kritisoidaan, etenkin niin kutusutun pakkoruotsin osalta. Ihmettelen aidosti toimintaanne 2013- luvun Suomessa. En olisi halunnut uskoa että RKP:stä tai edes sen läheltä löytyy tahoija, jotka lähtevät tälle tielle. Tielle jossa keskustelu ja mielipiteet jotka eivät vastaa omia mielipiteitä, deletoidaan , ilmeisimmin vielä ylpeyttä tuntien. Onpa lyhytnäköistä politikkaa.

Kysynkin, mistälähtien katsotte kuuluneen siihen kansanosaan, jota eivät koske lait ja erinäiset asetukset joissa taataan toisille(myös erimieltä oleville) sanan- ja mielipiteenvapaus? Ajattelin että tekin puolueena kunnioitatte tätä vapautta.

Ja toiseksi Pyydän saada kysyä Teiltä, mitä pelkäätte avoimessa keskustelussa, jossa keskustelussa argumentoidaan kieliasian puolesta ja vastaan? Tiedän että tämä on uutta ajassamme, jossa Internet ja sen keskustelufoorumit ovat tulleet ihmisten arkipäiväisiksi työkaluiksi, ja täten voidaan esittää mielipiteitä eri asioista. Tällä palstalla aiheena on RKP ja sen harjoittama politiikka. Koska kielipolitiikka on eittämättä puolueenne kärkikastiin kuuluvia teemoja, on luonnollista että aiheen tiimoilta käydään keskustelua.

Mikäli omituisentuntuiset poistonne yhä jatkuvat, joutunen harkitsemaan asian saattamista kolmansien osapuolien tietoon. Kotimaamme eri tahoja en näillä asioilla alkaisi vaivaamaan, vaan kyseessä ovat jo tuolloin EU;n kautta toimivat organisaatiot. Sanan ja ilmaisun vapaus on demokratiamme keskeisiä kilpiä jo perustuslaimme mukaan. Älkäämme lähtekö sille tielle jossa tätä vapautta koetetaan kaventaa.

Toivotan antoisia keskusteluja eri näkökulmineen. Aihe on polttava ja tärkeä. Vaalit myös lähestyvät päivä päivältä. Kielikeskustelu ei ole niin vähäpätöinen asia kun sen jotkin ajattelevat olevan. Kiitos!
Ystävällisesti; Rastätte Birkenhof

29

272

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai2026

      Olet postannut tätä samaa viestiä tänne jo vuositolkulla - heikolla menestyksellä.

      Koska aiot sen "poliisi-ilmoituksen" tehdä - vuonna 2019? Vai 2022?

      • Sitäkö

        Onko tämä nyky-fennomaniaa? Paljon puhetta, vähän tekoja.


      • Sitäkö kirjoitti:

        Onko tämä nyky-fennomaniaa? Paljon puhetta, vähän tekoja.

        -Paljon puhetta, vähän tekoja.

        Pakkoruåtsin määritelmä?


    • onkotämätärkeää

      onko pakkoruotsi oikeasti aihe johon kannattaa nyt laittaa aikaansa?
      Tuolla olisi paljon tärkeämpiäkin aiheita.

      Suomessa voitte opiskella vaikka kaikkia kieliä
      vaikka non stoppina
      niin pal ko sielu sietää

      • KU33

        Luulisi että fennomaaneilla olisi muutakin tehtävää, kuin pakonomainen tarve kyseenalaistaa maan toinen kansalliskieli ja sitä puhuvat ihmiset.


    • Ottakaa kopio kaikista viesteistä, jotka moderoidaan. Näin tiedätte mitkä asiat ovat RKP:n kannalta vaikeita.. Niitä voi sitten jatkossa käyttää hyväkseen.

      • Fennosaiteille

        Ettekö kielifanaatikot tajua, ettei teidän faanaattijuttuja haluta näille sivuille,
        Yksityinen raha ylläpitää näitä sivuja ja se raha määrittelee saitin rajat. Menkää veroeuroilla kustannetuille saiteille. Siellä saatte riehua mielin määrin mutta kuitenkin lakien ja asetusten puitteissa.


      • Fennosaiteille kirjoitti:

        Ettekö kielifanaatikot tajua, ettei teidän faanaattijuttuja haluta näille sivuille,
        Yksityinen raha ylläpitää näitä sivuja ja se raha määrittelee saitin rajat. Menkää veroeuroilla kustannetuille saiteille. Siellä saatte riehua mielin määrin mutta kuitenkin lakien ja asetusten puitteissa.

        Mitä saitteja ylläpidetään verorahoilla? Svenska Yle moderoi kaikki ruotsinkieltä negatiivisesti kohtelevat kommentit. Täältä ne saavat viestit pois, kun väittävät ruotsinkieleen kohdistuvan kritiikin olevan kohdistettu yhmisryhmään. Väite on väärä. koska Suomessa kaikki puhuvat ruotsia, joten ruotsia puhuvaa ihmisryhmää ei ole. Toiset tietysti osaavat ruotsia huonosti.


      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Mitä saitteja ylläpidetään verorahoilla? Svenska Yle moderoi kaikki ruotsinkieltä negatiivisesti kohtelevat kommentit. Täältä ne saavat viestit pois, kun väittävät ruotsinkieleen kohdistuvan kritiikin olevan kohdistettu yhmisryhmään. Väite on väärä. koska Suomessa kaikki puhuvat ruotsia, joten ruotsia puhuvaa ihmisryhmää ei ole. Toiset tietysti osaavat ruotsia huonosti.

        "Toiset tietysti osaavat ruotsia huonosti. "

        Noin 94% väestöstä :-)


    • keskusteluaSiinä

      hyvä avaus sinänsä. uskottavuutta vie kuitenkin tuo vuosi 2013. oliko kyseessä virhe vai vanha kirjoitus :)

      • gammalskåpmat

        Samma text otaliga gånger här på forumet.


      • ei_yllätä
        gammalskåpmat kirjoitti:

        Samma text otaliga gånger här på forumet.

        Jollakin jäänyt levy päälle...


    • Tilapäistunnus

      Lienette huomanneet, että palstan sivulta 3 alkaen on poistettu ehkä 90% sanomaketjuista.
      Jäljelle jätetyistä ketjuista on epäilemättä poistettu valtaosa kriittisistä sanomista.
      Joku epäasiallinen sanoma lienee jätetty jäljelle luomaan vaikutelmaa, että poistetut sanomat ovat olleet todella törkeän asiattomia.
      Tosiasia kuitenkin on, että sensori poistaa nimenomaan asialliset ja aiheelliset sanomat.

      Olen nyt tilapäistunnuksella, koska samainen sensori on estänyt pääsyni normaalitunnuksellani.
      Tämä näyttää olevan sensuurin seuraava askel. Pitääkö jo peljätä virushyökkäystä?

      • spämmääjät

        Saman viestin spämmäys palstalle uudelleen ja uudelleen on kielletty. Etkö sen verran tajua.


      • Odottaja_

        Hienoa, että joku saa vihdoin porttikiellon tänne, olen odottanut tätä päivää.


      • 0987876765
        Odottaja_ kirjoitti:

        Hienoa, että joku saa vihdoin porttikiellon tänne, olen odottanut tätä päivää.

        Jag tror att du inte är den enda som gjort det.


      • 98787654654
        0987876765 kirjoitti:

        Jag tror att du inte är den enda som gjort det.

        Tidigare under åren delades det ut portförbud ( banni ) mycket oftare.Det är ett bra sätt att hålla spalten i någorlunda normalt skick.
        Folk tänker först och skriver sedan,


      • Odottaja_ kirjoitti:

        Hienoa, että joku saa vihdoin porttikiellon tänne, olen odottanut tätä päivää.

        -Hienoa, että joku saa vihdoin porttikiellon tänne, olen odottanut tätä päivää.

        Ålikå hän pr-Peppuli?


      • säännöt
        spämmääjät kirjoitti:

        Saman viestin spämmäys palstalle uudelleen ja uudelleen on kielletty. Etkö sen verran tajua.

        Massapostitus on kielletty.


      • näintämäon
        Odottaja_ kirjoitti:

        Hienoa, että joku saa vihdoin porttikiellon tänne, olen odottanut tätä päivää.

        Sama jankuttaja heittää jatkuvasti äärivasemmiston valheellisuuksia ihan kaikista. Voidaan sanoa, että mieleltään sairaat saa täällä huutaa mitä sattuu.


    • ååååååhhhh

      Taaskaan eivät RKP:set itse huomaa olevansa kielifanaatikkoja.

      • enligtlagen

        Är man fanatiker för att man vill ha rätt att få samhällstjänster på sitt modersmål i sitt fosterland ?


    • avpolisen

      Alla det här hatpratsinläggen som postas borde också undersökas.

    • frågvis

      Vem ska undersöka ?

    • Palstan pitäjän harjoittamat poistot vähentävät palstan kiinnostavuutta.
      Mainostajien tiedoksi pitää saattaa, että poliittinen vähentää suomenkielisten käyntiä tällä palstalla. Haluaako mainostaja maksaa, että asiakkaat katoavat?
      Ruotsinkielisiä mainoksia ei täällä ole.
      Ajatelkaa, jos Autotie lähettäisi mainoksia postitse ja Peppu-Reino kävisi nappaamassa mainokset pois suomenkielisten laatikoista?
      Mikäli olisin mainostaja vaatisin korvausta!

    • Wittenau

      Sanan ja mielipiteenvapaus ja RKP ja heidän kätyrinsä eivät mahdu samaan lauseeseen. Kritiikkiä ei kestetä. Yrittäkää edes.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      158
      2626
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1139
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      937
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      56
      853
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      777
    6. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      759
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      750
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      167
      679
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      656
    10. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      647
    11. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      644
    13. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      189
      633
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      578
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      54
      568
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      122
      544
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      529
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      517
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe