Kirpputoria

Tervehdys. Olen ajatellut perustaa sellaisen perinteisen pöytävuokra perusteisen kirppiksen pohjoissuomalaiseen pikkukaupunkiin. Millaisia kokemuksia vastaavasta toiminnasta?
4520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla ei ole omaa kokemusta, mutta täällä on joskus ollut noita, ei ole menestynyt. Mielestäni niissä suurin ongelma onkin ollut huono, syrjäinen paikka. Eli mieti tarkkaan paikka, jos se pääkadun varrella, niin ohikulkijoita tulee enemmän, silloin tulee pöytävuokraajiakin enemmän.

Samoin kannattaa harkita pientä kahvilapistettä, nämä tukevat toinen tosiaan, toinen tuo asiakkaita toiselle. Mitään isoa kahvilaa ei kannata laittaa, mutta sellainen josta saisi kahvin/teen lisäksi pullaa tai mehua.

Äänestä
  • Just samoilla linjoilla olen itsekin. Ajatuksena olisi yhdistää siihen pienimuotoinen kahvio, jota vois sitten myöhemmin jalostaa, kunhan toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin. Ajattelin myös, et pöytävuokrauksen lisäksi ottaisin esim huonekaluja tai vast tavaraa myyntiin provikalla. Sitten vielä oli ajatus, et kehittäis lapsille jonkilaisen puuha/leikkinurkkauksen.

    Tilatkin ois ehkä tiedossa. Sijainti mielestäni aikas hyvä. Vuokra tosin on vielä neuvottelematta, alustavasti puhuivat jotain 3500 euroa kuukaudessa. Aika kovalta tosin kuulostaa, vähän hirvittää.

    Mitähän tuohon muuta vois vielä yhdistää? No oishan sitä tuossakin.

    Äänestä

  • perustamassa kirjoitti:

    Just samoilla linjoilla olen itsekin. Ajatuksena olisi yhdistää siihen pienimuotoinen kahvio, jota vois sitten myöhemmin jalostaa, kunhan toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin. Ajattelin myös, et pöytävuokrauksen lisäksi ottaisin esim huonekaluja tai vast tavaraa myyntiin provikalla. Sitten vielä oli ajatus, et kehittäis lapsille jonkilaisen puuha/leikkinurkkauksen.

    Tilatkin ois ehkä tiedossa. Sijainti mielestäni aikas hyvä. Vuokra tosin on vielä neuvottelematta, alustavasti puhuivat jotain 3500 euroa kuukaudessa. Aika kovalta tosin kuulostaa, vähän hirvittää.

    Mitähän tuohon muuta vois vielä yhdistää? No oishan sitä tuossakin.

    Oletko tehnyt mitään laskelmia vai lähtenyt ihan mutu-pohjalta liikkeelle?
    Jos liiketilan vuokra on 3500e, ja ajatellaan että sinulla on siellä 50 paikkaa joita vuokraat vaikkapa hintaan 20e/vko. Tästä tulisi tuottoa 1000e/vko eli kuukaudessa 4000e, VAIN jos kaikki paikat ovat 100%:sesti vuokrattuna. Kahvila tuottaisi ehkäpä 30e maksimissaan/päivä. 30 x 21=630e. Sitten maksat alvit noista summista, yellit, vakuutukset, verot. Eipä saata olla mikään kultakaivos tuo kirpputori:(

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Paljonko siinä paikassa on neliöitä.
    Hoitovastike yleensä on paikasta riippuen n.1.50-1.85 e m2 ja jonka paikan omistaja maksaa. Paikan pitäisi tuottaa voittoa. kuulostaa tolkuttomalta vuokralta. Tee tarjous joka on puolet enemmän kuin tuo hoitovastike.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perustamassa kirjoitti:

Tervehdys. Olen ajatellut perustaa sellaisen perinteisen pöytävuokra perusteisen kirppiksen pohjoissuomalaiseen pikkukaupunkiin. Millaisia kokemuksia vastaavasta toiminnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu