Hallituksen vastu päätöksistään

Mikä on hallituksen vastuu omista päätöksistään? Voiko hallitus pyörtää päätökset ihan miten sattuu muutaman kuukauden välein. Entä kun hallitus vaihtuu. Sanalla sanoen kuinka pysyviä päätökset ovat tai tulisi olla. Esim. lupa rakentaa terassi on ollut itsestään selvyys koskien kaikkia asukkaita, mutta sitten voidaankin vaatia purkamista, ilman järjellisiä perusteita. Tai sovitaan, yhtiökokouksessa, että pienempien pihojen putkiremontin alta tuhoutuneet pensasaidat saa ja on järkevää vaihtaa lauta-aidoiksi (nopea suoja ja trendikästä)ja hallitukselta luvattiin jonkin verran raha-ja työavustusta aitojen rakentamiselle. Valitaan suunnittelijatkin ottamaan selvää hinnoista ja malleista ja niiden sopivuudesta muihin piharakenteisiin. Rahapäätöstä ym ei kuulu eikä minkäänlaista päätöstä hallituksen taholta Sitten parin vuoden jälkeen (kolmen odottelukesän) hallitus päättääkin istuttaa myöhään syksyllä tilalle uudet hitaasti kasvavat pensasaidat ja vaatii lauta-aidat jo rakentaneita poistamaan aidat syksyllä lumisateiden jo saapuessa yhden päivän aikana. SATOJEN EUROJEN UUDET LAUTA-AIDAT. Syysistutusten tieltä.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallituksen yleiset tehtävät
Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.
Hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen toimiin, jotka:
1) yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia;
2) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen; taikka
3) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan velvollisuuteen maksaa yhtiövastiketta tai muihin osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Hallitus saa kuitenkin ryhtyä 2 momentissa tarkoitettuun toimeen, jos yhtiökokouksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Tällaisista toimista on mahdollisimman pian ilmoitettava osakkeenomistajille kirjallisesti osoitteeseen, joka on ilmoitettu yhtiölle, tai samalla tavalla kuin kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan.

Äänestä

Jos hallitukselle ei makseta palkkiota, ei käytännössä mitään vastuuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soutaajahuopaa kirjoitti:

Mikä on hallituksen vastuu omista päätöksistään? Voiko hallitus pyörtää päätökset ihan miten sattuu muutaman kuukauden välein. Entä kun hallitus vaihtuu. Sanalla sanoen kuinka pysyviä päätökset ovat tai tulisi olla. Esim. lupa rakentaa terassi on ollut itsestään selvyys koskien kaikkia asukkaita, mutta sitten voidaankin vaatia purkamista, ilman järjellisiä perusteita. Tai sovitaan, yhtiökokouksessa, että pienempien pihojen putkiremontin alta tuhoutuneet pensasaidat saa ja on järkevää vaihtaa lauta-aidoiksi (nopea suoja ja trendikästä)ja hallitukselta luvattiin jonkin verran raha-ja työavustusta aitojen rakentamiselle. Valitaan suunnittelijatkin ottamaan selvää hinnoista ja malleista ja niiden sopivuudesta muihin piharakenteisiin. Rahapäätöstä ym ei kuulu eikä minkäänlaista päätöstä hallituksen taholta Sitten parin vuoden jälkeen (kolmen odottelukesän) hallitus päättääkin istuttaa myöhään syksyllä tilalle uudet hitaasti kasvavat pensasaidat ja vaatii lauta-aidat jo rakentaneita poistamaan aidat syksyllä lumisateiden jo saapuessa yhden päivän aikana. SATOJEN EUROJEN UUDET LAUTA-AIDAT. Syysistutusten tieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu