Seppo ja Antti Pääkkösen vanhempien nimet

Heillä ollut kauppa Kuhmossa josta muutti Riihimäelle. Aina parempi jos tietäisi heidän isoisänsä sukunimeltään Pääkkönen.
664998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Helga ja Veli Pääkkönen

Äänestä

Onko Jukka Pääkkönen heidän veljensä. Entä muita sisaruksia.

Äänestä

Jasper Pääkkönen on Sepon poika. Monissa kunnissa on tapana ilmoittaa sivuillaan paikkakunnalta lähtöisin olevia kuuluisuuksia tai työssään ansioituneita. En ole huomannut Kuhmossa vastaavaa.

Äänestä
  • Kuhmo onkin Kuhmo..
    Ei mikään räppärikunta - eikä perikunta.
    Vaan maailman puumaakarien YKKÖNEN!

    Äänestä

Pääkkösen veljekset ovat tuoneet Kuhmoa tunnetuksi.

Äänestä
  • Ja seppä takoo Kalevala -kylässä "tuohta" turisteilla Kuhmon Sampoon...

    Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää kuuluvatko Seppo, Markku ja Antti ystäväni sukuun. Ystäväni esi-isäni Matti Pääkkönen lähti Kuhmosta aikoinaan Amerikkaan jossa hän myös kuoli, joten hänen sukunsa Kuhmosta on jäänyt vieraaksi. Pääkkösiä Kuhmossa on paljon ja ovat luultavasti lähes kaikki, ainakin kaukaista sukua keskenään.

Äänestä

Piti myös kiittää kaikkia tiedoista, vastauksista sekä mielenkiinnosta

Äänestä

Heillä veli joka on taiteilija

Äänestä

Millainen kauppa perheellä oli, elintarvike?
Lehtiartikkelia lainaten, Perhe muutti Riihimäelle, jossa asuivat pienessä kerrostalo huoneistossa.

Äänestä

Isähän oli Anatoli-Pirkko Helena Pääkkönen ja äiti oli Timo-Petteri- Amalgaami Pääkkönen. Oikein mukavia ihmisiä. HEillä oli kauppa, joka möi sadetakkeja jäniksille. Oikein suosittu kauppa.

Äänestä

Edelliselle! Katsoa sopisi peiliin.

Äänestä

Helga äiti kertoo jossain aikakauslehdessä pojistaan, mutta en muista missä lehdessä.

Äänestä

Tosiaan voisivat olla sukua yhdelle jos toisellekkin, sekä Kuhmossa, että ympäri Suomea, Amerikoita myöten. Olisi kiva tietää jos olisivat vaikkapa serkkujeni.

Äänestä
  • Kyllä köyhälle kelpaa tutuksi ja sukulaiseksi kaikki.Vähänkin julkisuutta saanut,sitä parempi.On sitten naapurit kateellisempia ja itsellä hyvä mieli.

    Äänestä

Kannattaa lopettaa sukulaisten jäljitys tähänvaiheeseen ennenkuin tulee julki sellaista tietoa mitä ei haluaisi tietää eikä kuulla.

Äänestä
  • On vain kestettävä niin hyvässä kuin pahassa mitä tulemanpitää.

    Äänestä

Urts, no sattuuhan sitä yhtä ja toista paremmissakin perheissä. Totuus on sellainen kuin on, ja tehty mitä tehty, näitä löytyy uskoakseni joka suvusta. Ja nyt en puhu mainituista vaan aivan yleisellä tasolla.
Mutta kaikissa suvuissa ei sen sijaan ole julkisuuden henkilöitä.
"Me emme ole veljemme vartijoita"

Äänestä

Kaikki totuuden pohjainen otetaan vastaan, niin hyvät kuin ikävätkin asiat.

Äänestä

Mikäs se oli se Sepeteuksen poikien isän nimi?Kysynpähän vaan.

Äänestä

Onko salavuoteutta,avioliiton ulkopuolista ihokosketusta?.Sana Pääkkö tarkoittanee venäläistä kirvestä.

Äänestä

Sukua jos tutkii, niin eihän siinä tarvitse aukaista vanhoja haavoja, jos niitä nyt ensinkään sattuisi olemaankin. Ja jos olisikin niin jokainen vastaa vain ja ainoastaan omista tekemisistään.

Äänestä
  • Jumala kostaa kolmesta neljänteen Polviseen isijen pahatteot.

    Äänestä

  • Minkäslaisen klusterin net Poloviset on tehny Pääkkösten kans?

    Äänestä

  • Ristiinliimattu kirjoitti:

    Jumala kostaa kolmesta neljänteen Polviseen isijen pahatteot.

    Jos leikitään ajatuksella että kyseessä olisi oikeat Pääkkösen hyvin menestyneet veljekset, niin siitä päätellen esi-isät olisivat tehneet hyviä tekoja ja poikia olisi palkittu menestyksellä : )

    Äänestä

  • Mutta kun ne tyttäret?.Tämän kerran menköön.

    Äänestä

  • Pirtamonisäntä kirjoitti:

    Mutta kun ne tyttäret?.Tämän kerran menköön.

    Pirtamon isäntä ei ole oikea henkilö.Turunen keksi kirjaansa Simpauttaja sellaisen hahmon joka keventää tunnelmaa,semmonen on Pirtamon isäntä.

    Äänestä

  • Enta pirtamon renki?kysympähän mitä nuo jälet!.

    Äänestä

  • Tunkijo kirjoitti:

    Enta pirtamon renki?kysympähän mitä nuo jälet!.

    Tuossapa onpi kytky Seppo ja Antti Pääkköseen.Teatteria näytteli Ahti Kuoppala kuten Pääkkösetkin.

    Äänestä

Nyt jäin pihalle kun lumiukko, ehkä syystä etten ole paikkakuntalaisia.

Äänestä

Simpauttajassa kerrotaan Lieksan tapahtumista, eikä Kuhmon, joten miten se voisi koskea Pääkkösiä. No tietysti sitten jos pojat näyttelevät Simpauttajassa.

Äänestä
  • Saattaa olla että Heikki Turunen on ajatellut Kuhmon Pääkkösiä kirjoittaessaan.Tuuminut että siinäpä oivallisia hahmoja,oikein Simpauttajan esikuvia. Ei Pielisen rantamailta ole kovinkaan pitkä taival Kuhmon kylille.

    Äänestä

Valoita vähän

Äänestä

Rakennusmestari Harjakainen on "Riksusta" lähtöisin ja Janne Kataja myös.
Ulla Tapaninen on Suomussalmen tyttöjä.Wikipediasta luin.

Äänestä

Heikki Turunen on kokenut kauhun hetkiä nuorena poikana.Siihen aikaan tarkkailukarjakot ovat yöpyneet tilalla ja karjakko on ollut homo.
Eipä silti niin se tänä päivänäkin Kuhmossa tarkkailukarjakko on homo.

Äänestä
  • Markku Pölösen Lieksa niminen elokuva on aika pöhkö.

    Äänestä

Lähes joka toinen Kuhmossa tuntuu olevan Pääkkönen ja lähes jokainen siellä syntynyt on sukua heille.
He ovat levittäytyneet myös hyvin laajalti ympäri Suomen ja ovat pääsääntöisesti hyvin fiksua porukaa.

Äänestä
  • Maikkarin ohjelmistoon tulee keväkaudella sarja,Salatut Pääkköset.Esitykset tietenkin prime time aikaan ja Kuhmolaisille selkokielellä selostettuna.

    Äänestä

JustJoo, mutta monen muun piireistä ja suvuista löytyisi paljon värikkäämpiä sekä jännittävämpiä aiheita.

Äänestä

Kunniallisia kansalaisia, joskin herättää toisissa kateutta.

Äänestä
  • Seppo,Antti ja Jasper ovat aika taviksia olemukseltaan.Torilla on joskus tavattu eikä anna aihetta olla kademielellä,jos toisella menee paremmin kuin itsellä.
    Kukaan ei tiedä miten asiat ovat toisen päänsisällä,kuin vain asianomainen itse.

    Äänestä

  • Monesti sivullinenkin huomaa jos toisella päänsisällä asiat huonosti.Kuhmossa akasta eronneella homolla ne asiat ovat huonosti.Ikävä kyllä homo ITSE ei sitä huomaa.

    Äänestä

Kuka on homo?

Äänestä
  • Ei pojat ainaskaan,mutta poikien isä.

    Äänestä

Jari Sillanpää tienaa varsin mukavasti,-homoksi.Vai kuinka se menikään,-jos kalikkaan kapsahtaa jne.

Äänestä

Joo ei tavallinen vaan menestynyt nuoresta iästään huolimatta. Jos isä tai isoisä olisikin homo, niin on ainakin pystynyt joskus hommiin naisenkin kanssa sillä siitä on eläviä todisteita useampikin kappale.
Ei kai homoseksuaalisuus ole enää rikos?

Äänestä
  • Eläviä todisteita löytyy,homolla neljä poikaa.Ei rikos enää,mutta . . .

    Äänestä

Kuka tietää varmasti toisten seksuaalisen suuntautuneisuuden, paitsi jos joku tulee julkisesti kaapista ulos /?

Äänestä
  • Minäkin luin nuo viestit mitkä oli poistettu.Mitä outoa siinä on jos toisen seksuaalisen suuntautuneisuuden tietää.Ei mitään.
    Valvojat töpeksii.

    Äänestä

  • Tiedetään se varmasti toisen seksuaalinen suuntautuminen kun kaksi homoa/lesboa keskenään.
    Eihän siihen silloin tarvita mitään kaapista tuloa.Poikkeuksen tekee julkisuuden henkilöt,ne kertovat avoimesti seksuaalisen suuntautumisen.

    Äänestä

Vanahemmat ol Arvo ja Pertti Piäkkönen.

Äänestä

Ihan sama onko homoja, lespoja, tai heteroita, kaikki sopii sukuun, mutta kun vaan tietäisi ovatko sukua?
Arvostan heitä näitä veljeksiä kuitenkin.

Äänestä

Sepon perhe kylläkin muutti ekaksi Kuhmosta Saarijärvelle josta sitten Riihimäelle. Riihimäellä pitivät e-liikettä.

Äänestä
  • Onko sama osuuskauppa jota kutsuivat ennenvanhaan Elannoksi?

    Äänestä

Kiitosta, olen ylpeä pojista, hyvää työtä on vanhemmat tehneet ja saaneet aikaan.

Äänestä

Mukavaa väkeä ovat, joten ei kiva kun kirjoitellaan perättömiä

Äänestä
  • Tosi mukavaa lukea perättömiä juttuja,ei päätä,ei häntää.
    Näillä jutuilla on paljon katselijoita ja mainostajat tykkää,eiku kirjoittamisiin.

    Äänestä

Totta että perättömät kirjoitukset saattaa jäädä elämään totena.

Äänestä
  • Sekin on täällä nähty,juttu on totta mutta homo yrittää tehdä sen perättömäksi.
    Tulee nolo tilanne kun kylillä pitää yrittää kulkea ja esittää heteroa vaikka on homo.
    Jonkun verran se homous satuttaa kun pitää ihan tänne tulla valehtelemaan.

    Äänestä

Ei mitään valeita ja olen kyllä ulkopuolinen. Mutta mistä voit olla niin varma toisten homo uudesta, jos kerran ei ole tullut kaapista ulos.

Äänestä
  • Väännetään rautalangasta.Jos minä miehenä toisen miehen kanssa harrastan seksiä,niin voin olla varma toisen homoudesta.Ei sitä tarvitse kysyä ulkopuolisilta,onko hän homo vai hetero.Varma tapaus eikä tarvitse tulla kaapista ulos.

    Äänestä

  • komeamieshenkilö kirjoitti:

    Väännetään rautalangasta.Jos minä miehenä toisen miehen kanssa harrastan seksiä,niin voin olla varma toisen homoudesta.Ei sitä tarvitse kysyä ulkopuolisilta,onko hän homo vai hetero.Varma tapaus eikä tarvitse tulla kaapista ulos.

    Sääli jos olet homo, sillä komeilla miehillä olisi vientiä naisten keskuudessa, jos päänkin sisällä on muuta kuin tyhjää, ja etenkin jos olisit rikas.
    Toisaalta jos olisit rikas, kävisi naisten suosioon sekin jos olisi miten ruma tahansa.

    Äänestä

Haloo!!!!!!!!!!!! Kuka on homo???????????

Äänestä

Jasper on oikea makupala ja on taatusti hetero kuin myös hänen isoisänsä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Montaveljestä kirjoitti:

Heillä ollut kauppa Kuhmossa josta muutti Riihimäelle. Aina parempi jos tietäisi heidän isoisänsä sukunimeltään Pääkkönen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu