Lakoton syksy tulikin, noin suurinpiirtein

Kaikki käsittää työn merkityksen maalle. Ja hyvin nyt talous ja työllisyys noussut ja edelleen nousee. Ulkomaat tohtii investoida myös, kun maa on kunnossa. Hallitus tehnyt ja tekee pontevasti työtä maan eteen.

Tämä viimeisin lakko olikin ihmeellinen, kun pari ammattiliittoa taisteli keskenään.
>>Sähköalan työriitaan on syntynyt sopu, ilmoittaa valtakunnansovittelija Minna Helle.
Ratkaisuun sisältyy sovintoehdotus ja sitä täydentävä sopimus Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välillä. Työtaistelutoimet päättyvät huomisaamuna.

Osapuolet ovat allekirjoittaneet sovintoehdotusta täydentävän sopimuksen, jonka valtakunnansovittelija vahvisti.

Työriidassa oli kysymys neuvotteluoikeuksista, joita Sähköliitto ei halunnut luovuttaa Teollisuusliitolle. <<
683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saattoi olla syksyn viimeisin lakko, mitä nyt voi jotkut lämpimikseen jotain pientä vielä järjestää.
Vaikka mummon tekohampaiden haku estetään.

Äänestä

"maa on kunnossa"

Kepulasien läpi katsottuna kepuhallituksen kaikki epäonnistumiset näyttävät hyvältä.

Kepuhallituksen supersekoilu eli sote näyttää pian mistä siinä oikeasti on kysymys. Kaikkea ei tietenkään ole kerrottu, mutta tässä faktaa tulevasta: sotella haetaan noin 2,5 miljardin euron säästöä ja se edellyttää noin 50 000 julkisen terveydenhuollon työntekijän irtisanomista!

"Hallitus tehnyt ja tekee pontevasti työtä maan eteen". Kyllä kyllä, kepuhallitus laittaa Suomea "kuntoon" :D

Äänestä

Eiköhän lakot olleet siinä, jos nyt pari Ay johtajaa vielä ottelee, että kumpi ompi kaunehimpi !

Äänestä

Ay johtajien kukkotappeluistakin lakkoja ?

Äänestä
  • Sellaiselle se tietysti vaikuttaa, kun ei oikein kommentoimastaan asiasta tajua.

    Äänestä

  • Kepurupun.tekoäly kirjoitti:

    Sellaiselle se tietysti vaikuttaa, kun ei oikein kommentoimastaan asiasta tajua.

    Eikö tuo lakko juuri ollut sitä, isompi Ay-pulju yritti pienempää alistaa.
    Tuntuu jo koko Ay-liike suurinpiirtein turhalta menneisyydeltä. Enään
    johtajiensa takia olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lakko-päättyi kirjoitti:

Kaikki käsittää työn merkityksen maalle. Ja hyvin nyt talous ja työllisyys noussut ja edelleen nousee. Ulkomaat tohtii investoida myös, kun maa on kunnossa. Hallitus tehnyt ja tekee pontevasti työtä maan eteen.

Tämä viimeisin lakko olikin ihmeellinen, kun pari ammattiliittoa taisteli keskenään.
>>Sähköalan työriitaan on syntynyt sopu, ilmoittaa valtakunnansovittelija Minna Helle.
Ratkaisuun sisältyy sovintoehdotus ja sitä täydentävä sopimus Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välillä. Työtaistelutoimet päättyvät huomisaamuna.

Osapuolet ovat allekirjoittaneet sovintoehdotusta täydentävän sopimuksen, jonka valtakunnansovittelija vahvisti.

Työriidassa oli kysymys neuvotteluoikeuksista, joita Sähköliitto ei halunnut luovuttaa Teollisuusliitolle. <<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu